olipa kiva iltapuhelu eilen tytölle
ollaan siis erottu jo vuosia sitten exän kanssa ja sovittiin, että kerrotaan jos ja kun aletaan seurustelemaan. eipäs ole kertonut, mutta eilen soitin iltapuhelun tavanomaiseen tapaan tytölle ja taustalta kuului naisen kamalaa naurunkäkätystä. kyllä jäi hyvä mieli.
Kommentit (25)
naisen kamalaa naurunkäkätystä
Ettet nyt vaan ois mielessäs antanut tuota leimaa ihan tavalliselle naurulle. Eihän exäsi nyksä VOI nauraa tavallisesti, tai kauniisti, ei, hän jopa nauraa kamalalla tavalla! Get over it.
Ymmärrän. Mutta, jos erosta on jo vuosia, päästä irti. Siis päästä irti. Se on tärkeää. Irti päästämiseen kuuluu se ettet odota exältä mitään, mihin voisit pettyä. Joskus on niin ettei kannata odottaa edes lapsiin liittyen, mutta uuteen ihmissuhteeseen tai muuhunkaan hänen elämäänsä liittyen ei kannata odottaa. Kiusaat vain itseäsi. Exä on exä. Jos sulla on tarve pitää kiinni, tietää, kontrolloida niin ehkä kannattaa käydä juttelemassa jossain mistä saa tukea. Itse opin kantapään kautta tämän. Vaikka olis kuinka vaikeaa, niin anna olla. Kuin myös anna olla näiden pahansuopien ihmisten vastauksien. Jos on lusikalla annettu tuota myötäelämisen taitoa, ei sitä jaettavaksi riitä. Onnistut, mäkin onnistuin.
Ja tiedät että siellä ei ollut vaikka ystäväpariskunta tai naapurin nainen lapsineen kylässä?
Mitä se sulle kuuluu, jos exä seurustelee, vaikka olisi sovittu mitä tahansa! Jos rupeat nyt seurustelemaan, soitatko samantien exälle?
ja nainen voi olla kuka tahansa...
Miksi pitää olla niin ilkeä? Jos olette itse olleet ap:n asemassa niin luulisi löytyvän myötätuntoa. Jos ette niin menkää vaikka juoksulenkille purkamaan paskaanne sen sijaan että kaadatte sen mielensä pahoittaneen ihmisen niskaan.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 15:08"]
Miksi pitää olla niin ilkeä? Jos olette itse olleet ap:n asemassa niin luulisi löytyvän myötätuntoa. Jos ette niin menkää vaikka juoksulenkille purkamaan paskaanne sen sijaan että kaadatte sen mielensä pahoittaneen ihmisen niskaan.
[/quote]
Useimmat viestit ovat täällä olleet ihan kannustavia, niissä on annettu ap:lle vähän perspektiivia asiaan.
Mitä olisi käynyt jos miehesi olisi kertonut seurustelevansa, olisiko siitä sitten jäänyt jotenkin parempi taikka erilaisempi mieli?
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 15:11"]Juu ap:han se on oikea herttaisuuden ilmentymä...[/quote]
Oletkos ollut ap:n tilanteessa? Että tiedät miltä tuntuu? Jos ihmisella on paha mieli niin teidän perheessä pahoitetaan mieltä vähän lisää? Ja sitten kun on tosi kiltti niin sitten kohdellaan kauniisti? Oletkos koskaan kuullut myötätunnosta? Mulla on ollut elämässä tosi vaikeita aikoja ja silloin on tullut hyvin selväksi se, keillä on tätä arvokasta myötäelämisen kykyä. Ne vittuilijat ovat jääneet kauas taakse ja niiden tosiystävien avulla onkin sitten jaksanut eteenpäin. Ja selviytynyt.

Hei, et viittis rupee avautuu.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 15:14"]

onkohan tämä ottanut aamulääkkeensä?
ja jos pahoittaa mielensä että eksän luona joku ehkä naispuolinen nauraa (naapuri, tv, kaveri, uusi tyttöystävä??? ) niin ... en tiedäkään mitä tähän sanoa .. :P
Mitä ihmettä Ap:lle kuuluu ex-miehen seurustelut. Kasva aikuiseksi ja laske jo irti! Sulle ei kuulu ex:n elämä.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 15:05"]
Ymmärrän. Mutta, jos erosta on jo vuosia, päästä irti. Siis päästä irti. Se on tärkeää. Irti päästämiseen kuuluu se ettet odota exältä mitään, mihin voisit pettyä. Joskus on niin ettei kannata odottaa edes lapsiin liittyen, mutta uuteen ihmissuhteeseen tai muuhunkaan hänen elämäänsä liittyen ei kannata odottaa. Kiusaat vain itseäsi. Exä on exä. Jos sulla on tarve pitää kiinni, tietää, kontrolloida niin ehkä kannattaa käydä juttelemassa jossain mistä saa tukea. Itse opin kantapään kautta tämän. Vaikka olis kuinka vaikeaa, niin anna olla. Kuin myös anna olla näiden pahansuopien ihmisten vastauksien. Jos on lusikalla annettu tuota myötäelämisen taitoa, ei sitä jaettavaksi riitä. Onnistut, mäkin onnistuin.
[/quote]
ihana, ihana vastaus, ja niin totta!
Otsikon perusteella sain kuvan, että jonkun nuori tyttö sai vähemmän kivan iltapuhelun. Ajattelin jotain läähättäjää tai koulukiusaajaa soittamassa häirintäpuhelua. Mutta ei, avioerovanhempien kootut valitukset numero 324 898 se vain oli... Hohhoijjaa. Yrittäkää pysyä yhdessä, niin ei tarvitse mietiskellä kenenkään naurunkäkätyksiä. Voiko turhempaa aihetta olla!
Ajattele, että exä on exä, koska hänen kanssaan ei asiat sujuneet, sait kärsiä, sait pettyä, sovitusta ei pidetty kiinni. Niinkuin nyt tässäkin taas sait huomata. Onneksi hän on exä eikä nyxä.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 15:14"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 15:11"]Juu ap:han se on oikea herttaisuuden ilmentymä...[/quote]
Oletkos ollut ap:n tilanteessa? Että tiedät miltä tuntuu? Jos ihmisella on paha mieli niin teidän perheessä pahoitetaan mieltä vähän lisää? Ja sitten kun on tosi kiltti niin sitten kohdellaan kauniisti? Oletkos koskaan kuullut myötätunnosta? Mulla on ollut elämässä tosi vaikeita aikoja ja silloin on tullut hyvin selväksi se, keillä on tätä arvokasta myötäelämisen kykyä. Ne vittuilijat ovat jääneet kauas taakse ja niiden tosiystävien avulla onkin sitten jaksanut eteenpäin. Ja selviytynyt.
[/quote]
onkohan tämä ottanut aamulääkkeensä?
ja jos pahoittaa mielensä että eksän luona joku ehkä naispuolinen nauraa (naapuri, tv, kaveri, uusi tyttöystävä??? ) niin ... en tiedäkään mitä tähän sanoa .. :P
[/quote]
Kyllä, lääkkeet on otettu. Oletko ihan varma että oma lääkityksesi on kohdillaan? Kun tälle linjalle lähdetään, veikkaan että lääkkeet ei edes auta, vaan sun kannattais harkita ihan terapiaa.
Ap, olette varmaan aikanaan hyvässä hengessä sopineet tuon säännön, että sitten kun uusi tavataan ja seurustelu on ajankohtaista, kerrotaan siitä myös lapsen toiselle vanhemmalle. Tuosta on kuitenkin aikaa vuosia ja jos eksäsi on nyt toisen naisen tavannut, niin ehkä hän ei vain muista tuota diiliä, tai ei koe sitä enää tärkeäksi. Ehkä hänestä tuntuisi, että sinulle ilmoittaminen olisi kuin "luvan" kysyminen seurusteluun. Ei varmaan mitään pahaa tarkoita.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 15:28"]Ap, olette varmaan aikanaan hyvässä hengessä sopineet tuon säännön, että sitten kun uusi tavataan ja seurustelu on ajankohtaista, kerrotaan siitä myös lapsen toiselle vanhemmalle. Tuosta on kuitenkin aikaa vuosia ja jos eksäsi on nyt toisen naisen tavannut, niin ehkä hän ei vain muista tuota diiliä, tai ei koe sitä enää tärkeäksi. Ehkä hänestä tuntuisi, että sinulle ilmoittaminen olisi kuin "luvan" kysyminen seurusteluun. Ei varmaan mitään pahaa tarkoita.[/quote]
mulle tuli mieleen myös että onko tämä "sääntö" sovittu yhdessä vaan siitä on ap jankuttanut eksälle joka on myöntynyt että joo tottakai - tai jättänyt vastaamatta joka on silloin "sovittu juttu" ? tai on sopinut koska ei halua loukata toista tai tietää sen kohta alkavan vainota jos uusi löytyy..
*kyynel*
Katkeruus rumentaa.