Miksi niin harvalla ihmisellä on muutakin elämää kuin työ?

Koska meihin on edelleen niin syvälle iskostuneet Lurherin opit, sen vuoksi. Huvittavaa ettei nämä idiootit edes sitä itse tajua. Lutherin mukaanhan työ oli suurinta mitä oli, ja toiseksi suurinta oli mennä avioliittoon ja puksuttaa kakaroita ulos. Ja juuri sitä idoootit Suomessa yhä tekee. Tiukasti kristillisen Lutherin oppeja seuraten. Ennen sitä oli sentään hienoa vaikkapa viettää elämä miestiskellen kuten antiikin Kreikan aikaan.

No eihän sitä jaksa paljon muuta työpäivän jälkeen, pitää laittaa ruokaa ja tehdä kotitöitä.

Itse haluaisin tehdä jotain työtä mistä en olisi riippuvainen. Työ ei olisi elämäni keskipiste vaan osa sitä. Voisin tehdä ilmaiseksi töitä jos minulla olisi mahdollisuus esimerkiksi ravinto,asunto,terveys,matkustelu jne. En pidä niinkään siitä että pitää tehdä töitä pakosta jotta voi elää koska se aiheuttaa riippuvuuden työhön.

Omien kokemusteni perusteella aika moni juttelee vapaa-ajallaankin paljon työstään, oli seurana sitten tuttuja tai tuntemattomia. Työstä jaksetaan kyllä heittää tarinaa, mutta mistään muusta ei. Aika surullista minusta. Yritän aina välttää nämä ihmiset ja löytää sellaisia, joiden kanssa keskustelunaiheet pysyvät missä tahansa muussa kuin työssä.

Työ on vain välttämätön paha, ei kiinnosta pätkääkään, ja töissä teen minimimäärän nollaeffortilla.

Se on sääli, itse jatkan edeleen liki keski-ikäisenä harrastuksia, jotka on mulla olleet jo lapsena. Lapsena unelmoin tästä ja viimein tietokonetekniikka sen mahdollistaa. Aluksi ajattelin tehdä sarjakuvan, mutta nyt teen siitä tietokonepelin. Toki muitakin tavan harrastuksia kuten luonnossa samoilua on.

Suomessa on aika vähän muuta tekemistä. Moni pikkupaikkakunta on aivan kuollutta seurua, ei tapahtumia ellei hikisiä baareja lasketa. Eteläisessä Euroopassa ihmiset viettävät paljon aikaa toistensa seurassa luontevasti, mutta täällä jo sosiaaliset taidot ja nihkeä kulttuuri johtaa siihen että ihmiset jäävät kotiin katsomaan televisiota. Tämän vuoksi moni hukuttaa itsensä töihin, kun muutoin pitäisi kohdata se realiteetti ettei elämässä ole mielekästä sisältöä.