Mitä tehdä kun lapsi itkee joka päivä vanhan kodin ikävää?
12v itkee miten Kova ikävöi omaa vanhaa kotia. Joka päivä. Lisääntynyt vaan. Sanoo ettei millään muulla ole merkitystä kuin päästä takaisin.
Koti myyty ja ollaan erottu muutama vuosi sitten. Lapsi ei pääse eteenpäin.
Kommentit (21)
Olen pahoillani. Voisitteko yrittää sisustaa lapsen huoneen oikein kivaksi, joku hauska tapetti vaikka? Kyllä se siitä.
Mä suosittelen että varaat ajan koulupsykologille, lapsi tarvitsee keskustelu apua joltakin perheen ulkopuoliselta, jotta saa rohkeutta uskoa, että elämä jatkuu vaikka siinä on tapahtunut isoja muutoksia.
Mulla on samanikäinen. Ei nyt usein itke, mutta silti vieläkin välillä huutoitkee, että haluaa vanhaan kotiin, vaikka muutosta jo 6v. Sen jälkeen saanut pikkuveljenkin niin on elämä välillä niin kamalaa, kun muutettiin ja sai rasittavan pikkuveljen ja sen elämä on sen myötä kuulemma pilalla. Me käydään perheneuvolassa, (tämä ei ole pääsyy), mutta voi siellä sitäkin purkaa. Yritän vaan lohduttaa ja olla olkapäänä, kun kotona itkee. Jos on hankalaa niin suosittelen perheneuvolaa. Muutama käyntikin voi auttaa pääsemään eteenpäin.
Sun pitäis jaksaa nyt olla vahvana ja esimerkkinä lapselle, että elämässä tapahtuu välilla kurjia asioita, mutta niistä selviää ja niistä pääsee eteenpäin. Keksit positiivisia ja mukavia asiota, myötätuntoisesti toki.
Voi ymmärtää lasta siinä asiassa täysin ja kuunnella. Voi lohduttaa lasta. Voi kertoa miksi joudutte myymään kodin ja syyt. Lapsille se on vaikea paikka kun tuttu paikka katosi yhtäkkiä, oma koti ja alue. Voiko uuteen kotiin tuoda sisustusta, tapettia ja kodikkuutta, onko alue kiva vai ankea, vai auttaako muutto lapselle parempaan suuntaan - jos jokin ei vain toimi. Mikä sinusta aikuisena on paras alue /asunto ja mitä lapsi taas ajattelee. Aikuiselle muutto voi olla helppo (jos itse saa valita), lapsi hahmottaa ympäristöä ja kotia omalla tavallaan, uusi paikka voi olla täysin vieras ja alkuun todella vieras. Minulla oli koti lapsena samassa paikassa ja luulen että se toi turvaa /ehjyyttä, tosin myöhemmin oli muuttoja useampi.
Tehkää hauskoja asioita siellä uudessa paikassa. Menet lasten kanssa pihalle ja leikit mukana. Syntyy hyviä muistoja ja lapsi juurtuu uuteen paikkaan pikkuhiljaa.
Ei voi itkeä. Avioeroja koskevissa asiantuntijahaastatteluissa aina väitetään, että lapset ei koe paikkaa tärkeäksi, vain ihmiset. Mikä on mielestäni täyttä kukkua, kun omaa lasta havainnoi.
Keskustelkaa asiasta. Mieti, tarvitaanko ammattiauttajaa. Muistelkaa vanhaa kotia. Miettikää hyviä puolia uudesta kodista.
Kannattaa varmaan rauhassa ja keskeyttämättä kuunnella, mitä lapsi sanoo. Sitten osoittaa ymmärrystä ja harmitella, että lapsella on niin paha olla, mutta vakuuttaa, että hän tottuu aikaa myöten. Epäilemättä olettekin jutelleet asiasta.
Kannattaa varmaan kerrata lapsen kanssa järkisyitä, miksi tilanteeseen on päädytty ja kertoa, että asioihin tottuu ja elämä usein tuo tullessaan uutta ja hyvää, kun aika kuluu.
Jos jostain luopuu, voi saada jotain muuta tilalle aikaa myöten.
Meillä oli ihan sama juttu. Muutettiin ja tuntui, ettei lapsi pääse ollenkaan siitä yli. Asiasta piti puhua vaikka kunka monesti, ja lapsi syytteli minua. Mutta se ikävä laantui, kun arki lähti pyörimään omaa rataansa, ja sitten lapsi ei ottanut asiaa enää puheeksi niin usein. Nuori sopeutuu, vaikkei ehkä juuri nyt ymmärrä tai jaksaisi ymmärtää tilannetta.
Mutta jos lapsen paha olo pitkittyy, eikä hän päästä asiasta irti, niin ehkä jonkun psykologian ammattilaisen kanssa juttelu voisi auttaa. Sekä sinä, että lapsi saisitte jutella ongelmasta jollekin ammatilaiselle.
Toivon sulle ja lapselle jaksamista ja että tilanne paranee!
Kyllä muutto oli pienen 3 v mielessä noin vuoden. Vaikka muutettiin ihan lähelle ja kaikki muu säilyi.
Kun alkoi koulu itkeskeli että ei pääse enää tarhaan. Onneksi unohtui kun on kiva luokka ja ope
Vierailija kirjoitti:
Sitä eroa se itkee, oletko tyhmä.
Tuota... kun olin lapsi ja vanhemmat erosi minä todellakin itkin vuolaasti sitä, että oli pakko muuttaa. :D
Rakastin sitä kotia ja isoa pihaa missä oli paljon piiloja ja tutkittavaa.
Itkin toki myös eroa, mutta kyllä se kodin menetys sattui silti.
Olen nyt 30v ja yhä näen unia vanhasta kodista. Olisi kiva joskus muuttaa siihen takaisin.
Saisiko lapsen oman huoneen laitettua entiselleen?
Mun lapsi itki muuttoa vuoden. Koko perhe muutettiin, eikä päivähoitoon tullut muutosta. Yksi kiva pihakaveri jäi ja häntä lapsi kaipasi. Oli 4v. silloin.
Toiset vaan on herkempiä.
Minä olen 59. Jouduimme myymään lapsuudenkotini kun olin 24. Nöen siitä edelleen unia.
Ollaankin menossa perheneuvolaan. On tosiaan itkenyt pitkään, ensin meni ok ja nyt vuoden surrut.
Vierailija kirjoitti:
Sitä eroa se itkee, oletko tyhmä.
Voi itkeä kotiakin. Meitäkin on, joille paikat ovat tärkeämpiä, tärkeämpiä kuin ihmiset. Tai joku vanhempien parisuhde varsinkaan.
(En ole aloittaja.)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa varmaan rauhassa ja keskeyttämättä kuunnella, mitä lapsi sanoo. Sitten osoittaa ymmärrystä ja harmitella, että lapsella on niin paha olla, mutta vakuuttaa, että hän tottuu aikaa myöten. Epäilemättä olettekin jutelleet asiasta.
Kannattaa varmaan kerrata lapsen kanssa järkisyitä, miksi tilanteeseen on päädytty ja kertoa, että asioihin tottuu ja elämä usein tuo tullessaan uutta ja hyvää, kun aika kuluu.
Jos jostain luopuu, voi saada jotain muuta tilalle aikaa myöten.
Kannattaa kuunnella joo, mutta jättäisin pois nuo vakuuttelut, että kyllä siihen tottuu ja tulee uusia hyviä asioita. Kun ei välttämättä niin ole. Niiden toistelusta tulee vain fiilis, että et oikeasti halua kuunnella. Eivät ne mitään lohduta.
Sitä eroa se itkee, oletko tyhmä.