Lue keskustelun säännöt.
Minua syytetään ylpeydestä, omasta mielestäni vedän vaan rajojani
20.10.2013 |
En ole mikään törkyturpa enkä loukkaannu jokaisesta asiasta. Pääsääntöisesti vastaan samalla tavalla, mitä minulle puhutaan, peruskohteliaasti vähintään, vaikka toisen puhetapa ärsyttäisikin. Passiivisagressiivisuuteen on kyllä taipumusta.
Nuorempana yritin epätoivoisesti miellyttää muita, siinä koskaan kuitenkaan juuri onnistumatta. Kun tähän lopulta kyllästyin ja aloin kulkemaan reippaammin omaa polkuani, sain huomata että kyseessä oli esim. sukulaisille elämää suurempi asia, jota eivät vaan millään voineet hyväksyä. Pidin kuitenkin kiinni asenteestani ja aloin nauttimaan elämästäni enemmän.
Nyt olen -jälleen kerran- tilanteessa, jossa olen vetänyt rajani ja kieltäytynyt pyytämästä anteeksi jotain, jota en mielestäni ole tehnyt. Henkilö, joka anteeksipyyntöä vaatii, ei oikeastaan ole edes asianomainen, ja hyvin nuoresta iästään huolimatta suhtautuu minuun todella alentuvasti. Mainitsin tästä puhetyylistä hänelle ja lisäsin, että melko huomattavan ikäeromme vuoksi hänellä ei ole oikeutta käydä neuvomaan tai tytöttelemään minua ikävällä sävyllä. Siitä tämä henkilö tietenkin loukkaantui ja nyt olen jälleen kerran tilanteessa, jossa yksi uusi ihminen on kääntänyt selkänsä minulle.
Olen joskus aiemmin kysynyt neuvoja mm. ystävältäni, joka kokee minut itsepäiseksi henkilöksi. Hänen neuvonsa oli, että jos vaan yrittäisin niellä ylpeyteni, asiat olisivat helpompia: nykyinen tyylini maksaa ihmissuhteita eikä riitely hyödytä ketään. En koe itseäni "synnittömäksi", mutta en pysty enää katsomaan vierestä loukkaavaa käytöstä. Onko keinoa olla jotenkin vähemmän ehdoton asioissa, ilman että se tuntuu täysin järjettömältä ja periksi antamiselta?
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyisitkö kertoa vähän konkreettisia esimerkkejä noista tilanteista joissa ihmiset sinulle suuttuvat? Minne ap katosit?
Oletko ap varma ettet ole itse epävakaa persoona? Ne tuntuu aina joutuvan ihmissuhde ongelmiin muiden kanssa, ja kuvittelevat että vika on muissa vaikka pitäisi katsoa peiliin. Karkottavat ihmiset ympäriltä käytöksellään.
Ap kuulostaa vain juuri paljonkin sellaiselta.
Niin, tarvittaisiin vähän tarkempia kuvauksia tilanteista että osaisi sanoa mitään. Voi olla kyse niin monenlaisista asioista.
Mielenkiintoisia juttuja. Täällä on puhuttu "aurasta" joka viestittää jotakin. Minulla taas ei ole sellaista auraa, että en osaisi taikka minua autettaisiin. Minussa on jokin sellainen piirre, että tietynlaiset valtaa haluavat ihmiset kokevat minut kilpailijakseen. Voin siis hoitaa vain työtäni ja kysyä jotakin asiaa koska tarvitsen tietoa niin kysymiseni tulkitaan alantamisen yritykseksi.
Vaikka siis en halua kilpailua vaan yhteistyötä ja harrastuksissa hauskanpitoa saan välittömästi kilpailijoita. Tulee mieleen, että jos en ole miellyttäjä minut tulkitaan kilpailijaksi joka haluaa jyrätä tieltään jonkun. Viha tulee useimmiten hierarkisessa asemassa "ylempää" olevalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus kannattaa pyytää anteeksi, vaikkei omasta mielestään mitään olisi tehnytkään. Joka tapauksessa olet loukannut vastapuolta jotenkin. Tämä edistää rauhaa, ei se että itsepäisesti pitää kiinni omista oikeuksistaan.
Terveisin hän, jolla anteeksipyytämisen opettelun jälkeen rauhoittui myrskyävä avioliitto.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 13:28"]
Voin kyllä hiukan samastua tilanteeseen :)
Mua pidetään hissukkana (ehkä ulkoinen olemus vaikuttaa siihen, ja monet jumahtaa siihen pintaan) ja kun käyttäydynkin päinvastaisesti (sanon mielipiteeni kärkevästi, ylipäänsä olen mieltä asioista, puolustan itseni tai muita), ihmiset ei hyväksy sitä. Ja koska mäkään en hyväksy mitään "näkymättömiä hierarkioita", niin sitä sais olla jatkuvasti puolustamassa itseään, ja joskus vaikuttaa itsestäkin siltä, että onko tää nyt tarpeellista. Mun mielestä vaan esim. kaveriporukassa ei kuulu olla niin, että joku on jotenkin ylempiarvoinen toisiin nähden.
Ärsyttävää on se, kun itsellä ei ole sellasta auktoriteettia, millä saisin kunnioitusta. Kun mulle puhutaan rumasti, sanon, että mikä sä olet puhumaan mulle noin? Ja vastaan tulee naurua tai pahimmilta tyypeiltä ihan kylmästi "koska miksi sulle pitäisi puhua nätisti". :)
[/quote]
Historian, kirjallisuuden, uskonnon, jne valossa nainen ja nuori on aina alempiarvoisin. Lisäksi joku oletttaa tiettyä käytöstä jos ei pukeudu urasuuntautuneesti vaan on rönttövaatteet, tai nuorekkaat vaatteet.
Lisäksi yksi pointti on että keveä ulkomuoto saa vähemmän arvostusta kuin läski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 09:19"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 13:28"]
Voin kyllä hiukan samastua tilanteeseen :)
Mua pidetään hissukkana (ehkä ulkoinen olemus vaikuttaa siihen, ja monet jumahtaa siihen pintaan) ja kun käyttäydynkin päinvastaisesti (sanon mielipiteeni kärkevästi, ylipäänsä olen mieltä asioista, puolustan itseni tai muita), ihmiset ei hyväksy sitä. Ja koska mäkään en hyväksy mitään "näkymättömiä hierarkioita", niin sitä sais olla jatkuvasti puolustamassa itseään, ja joskus vaikuttaa itsestäkin siltä, että onko tää nyt tarpeellista. Mun mielestä vaan esim. kaveriporukassa ei kuulu olla niin, että joku on jotenkin ylempiarvoinen toisiin nähden.
Ärsyttävää on se, kun itsellä ei ole sellasta auktoriteettia, millä saisin kunnioitusta. Kun mulle puhutaan rumasti, sanon, että mikä sä olet puhumaan mulle noin? Ja vastaan tulee naurua tai pahimmilta tyypeiltä ihan kylmästi "koska miksi sulle pitäisi puhua nätisti". :)
[/quote]
Historian, kirjallisuuden, uskonnon, jne valossa nainen ja nuori on aina alempiarvoisin. Lisäksi joku oletttaa tiettyä käytöstä jos ei pukeudu urasuuntautuneesti vaan on rönttövaatteet, tai nuorekkaat vaatteet.
Lisäksi yksi pointti on että keveä ulkomuoto saa vähemmän arvostusta kuin läski.
[/quote]
Huomattu on :/ Juuri sillä tavalla muhun suhtaudutaan, jotenkin "keveästi" ja lempeän holhoavasti, kun olen vasta tällainen nuori tyttönen. Ihan sama vaikka ikää on yli 30.
15
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 13:28"]
Voin kyllä hiukan samastua tilanteeseen :)
Mua pidetään hissukkana (ehkä ulkoinen olemus vaikuttaa siihen, ja monet jumahtaa siihen pintaan) ja kun käyttäydynkin päinvastaisesti (sanon mielipiteeni kärkevästi, ylipäänsä olen mieltä asioista, puolustan itseni tai muita), ihmiset ei hyväksy sitä. Ja koska mäkään en hyväksy mitään "näkymättömiä hierarkioita", niin sitä sais olla jatkuvasti puolustamassa itseään, ja joskus vaikuttaa itsestäkin siltä, että onko tää nyt tarpeellista. Mun mielestä vaan esim. kaveriporukassa ei kuulu olla niin, että joku on jotenkin ylempiarvoinen toisiin nähden.
Ärsyttävää on se, kun itsellä ei ole sellasta auktoriteettia, millä saisin kunnioitusta. Kun mulle puhutaan rumasti, sanon, että mikä sä olet puhumaan mulle noin? Ja vastaan tulee naurua tai pahimmilta tyypeiltä ihan kylmästi "koska miksi sulle pitäisi puhua nätisti". :)
[/quote]
Luulin aina, että olen ainoa ihminen joka inhoaa noita näkymättämiä hierarkoita. Että se tekee ihmisestä eläimen. Joku ryhmä joka laittaa ihmiset arvojärjestykseen, pikkutytöillä usein ihaillaan isompana olemista.
Inhoan sellaista jonkun nuoleskelua, mutta olin jo taipunut ajatukseen, että sitä on vaan jaksettava katsoa koska mitän muuta ei ole. Tai siis vaihtoehtona on olla aina yksin. Ihmiset ovat laumaeläimiä, jotka eivät edes tiedosta motiivejaan. Eläimillä sentään on aika selvät sävelet.
Tosi lohduttavaa ja virkistävää lukea että on muitakin jotka inhoavat kaikenlaista nuoleskelua.
Ai niin ja tuon viimeisimmän esimerkin pointti unohtui vallan kokonaan. Näissä tilanteissa, kun ihmiset näkevät minun holhouksen tarpeessa olevana ja tulevat huolehtimaan pärjäämisestäni, he usein hämmentyvät tai jopa vähän loukkaantuvat kun asian todellinen laita ilmenee, vaikka miten ystävällisesti koittaisin asiani ilmaista. Esim. ihan hyväntahtoisesti sanoa, että juu olen ollut täällä vuodesta x, että kyllä nämä hoituu ja hymyillä päälle. Silti joillekin se tuntuu olevan liikaa, kun heidän hyvin vahva ennakko-oletuksensa (eli se että olen riippuvainen ja avuton) rikotaan. Jotkut ihmiset närkästyvät siitä, kun toinen osapuoli ei istahdakaan heidän muottiinsa. Eivät kaikki tokikaan ole tällaisia, mutta usein sellaiset ihmiset, jotka saavat jotain tyydytystä siitä kun voivat holhota "alempaansa", kokevat hyökkäyksenä sen jos toinen ei olekaan holhottava. Hyvänä ääriesimerkkinä tuo ekassa tekstissäni mainitsemani työkaveri.
Ap:n kommentteihin ajattelen tämän liittyvän siinä mielessä, että jos ap:sta huokuu samaan tapaan kuin minusta jokin kummallinen alemmuuden tai avuttomuuden aura, niin ap:n ei välttämättä edes tarvitse olla mitenkään äärimmäisen tyly. Ihmisissä voi herätä ärtymys jo siksi, jos hän poikkeaa hyvin paljon siitä heidän oletuksestaan. Jos ihminen jo kuvittelee että toinen on alempi, mutta toinen onkin niin pirullisen uhmakas ettei alistu tähän alemmuuden muottiin, niin se saattaa suututtaa vaikka alistumattomuus voisi joltakulta toiselta olla aivan normaalia käytöstä. Joltakulta toiselta voidaan vaan alun alkaenkin olemuksen perusteella olettaa ettei hän ole "alempi". Eli jos se mitä olemuksesta huokuu ja mitä pään sisällä tapahtuu on ristiriidassa, niin voi tulla näitä yhteentörmäyksiä.
15