Perutaan joulu tältä vuodelta koronan leviämisen ehkäisemiseksi
Ajatelkaa etuja: ei ruuhkia tavarataloissa, ei kauneimpia joululauluja, ei riskaabeleja sukutapaamisia! On sitä tältä vuodelta peruttu tähdellisempiäkin tilaisuuksia, mm. Eurovision laulukilpailu sekä merkittäviä urheilukisoja. Suurin riski koronan leviämiselle ovat tunnetusti ihmiskeskittymät ja joukkotapahtumat, ja joulun väliin jättäminen vähentäisi selvästi molempia.
Kommentit (37)
Älkää nyt hyvät ihmiset antako sen koronan vaikuttaa ihan kaikkeen. Muusta ei puhutakaan ja nyt sitten pitäisi joulukin kieltää. Muutan pian kuuhun jos tämä touhotus ei lopu.
Jos ymmärrettäisiin toimia vastuullisesti ja ohjeiden mukaan ei jouluna olisi koronasta enää tietoakaan. Mutta eihän itsekkäät ihmiset osaa ottaa tilannetta niin vakavasti kuin pitäisi.
Älä aloittaja unta näe. Mitä tapahtuu kansantaloudelle jos tämän katastrofin kourissa vielä joulukauppakin tyrehtyy.
Ai, me ajateltiin viettää oikein kunnon perinteinen joulu piiiitkästä aikaa :)
Yleensä ei joulun viettäminen kiinnosta tippaakaan, mut tänä vuonna panostetaan siihen. En ymmärrä, miten korona siihen vaikuttaa, kun vietetään joulua ihan vain oman perheen kesken. Siis niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa asutaan koko muukin vuosi saman katon alla.
Lahjojen hankinta on aloitettu keväällä. Joulu vietetään miehen ja lapsen kanssa kolmistaan kotona. Odotettavissa ei siis ole ruuhkissa palloilua ja revennyttä vatsahaava helvetillisestä joulustressistä.
Sopisi oikein hyvin. Voisi viettää joulua niin kuin kuuluisi, rauhoittumalla ja hiljentymällä, ei hillittömänä kulutusjuhlana.
Vierailija kirjoitti:
No meiltä peruttiin jo työpaikan pikkujoulut.
Niin meiltäkin , vaikka emme tee etätöitä. Ilmeisesti työantajan mielestä sama porukkaa tartuttaa toisiinsa koronan vapaa-aikana, mutta työaikana ei. Maskit eivät ole töissäkään käytössä.
Ei nyt ehkä peruta..
Monet perheet lähtevät aina ulkomaille jouluksi, siis aina, joko Kanarialle, tai Thaimaaseen. Siinä kai suosituimmat? Naapurimme ovat menneet joka vuosi Thaimaaseen, kahdeksi viikoksi, joulun aikaan, nyt eivät mene. Eikä varmasti mene juuri kukaan muukaan. Vaan ihmiset pysyvät kotimaassa, ja käyttävät rahat Suomeen.
Viettää vaan kotona joulun ja hankkii kaikki jouluruoat, lahjat yms ajoissa, ettei tarvi missään tungoksessa shoppailla sitten jouluviikolla.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän joulurauhan julistus järjestetään?
Tai esimerkiksi joulupukin kuumalinja?
Tässähän on ideaa! Aloittaja ei muistanut mainita, että rahaakin säästyisi. Pelkkiä etuja siis!