Haenko vakituista paikkaa vielä kerran vai luovutanko?
Olen tehnyt työnantajallani sijaisuuksia 8-9 vuotta, mutta en saa koskaan vakituista paikkaa. Ne menevät muille. Taas olisi yksi paikka avoinna, mutta en kehtaa enää hakea. Tunnen olevani maailman turhin ja paskin työntekijä. En kestä enää yhtäkään "kiitos mielenkiinnostanne, mutta ette kelpaa tälläkään kertaa, vaikka olette olleet meillä töissä vuosikymmenen" -viestiä.
Olen niin uupunut tähän tilanteeseen, etten jaksa enää. Jatkuva epäonnistuminen syönyt kaiken itseluottamukseni. Arvelen olevani vakavasti masentunut. Koko elämässäni ei ole enää mitään iloa. Stressi oireilee jo fyysisesti mm. kuumeiluna ja mahakipuna.
Makaan nytkin sängyssä itkemässä ja mietin jotain tekosyytä, ettei tarvitsisi lähteä töihin ollenkaan.
Haenko tuota yhtä paikkaa (ja lähinnä nöyryytän itseäni) vai luovutanko?
Kommentit (28)
Hae, mutta hae muualle. Mulla kesti 17 vuotta saada vakipaikka, se tosin vaati kokonaan uuden ammatin ja alan, mutta en koskaan luovuttanut. Pidin välillä taukoa, oli pakko, että jaksoi. Tein hyväntekeväisyystyötä - salaa. Olin kyllä työttömänä, joten loma työnhausta ei ole yleisesti hyväksyttävää, mutta jotenkin sen loman jälkeen ne hakemukseni piristyivät ja sain työn.
Oon luullut et tommonen ketjuttaminen on laitonta.
Työnhaussa ainakin minulle on ollut lähtökohta se, että hommia haetaan niin kauan kuin tärppää. Ei kannata jäädä nykyisen työnantajan varaan vaan hakea kaikkialta muualtakin.
Olisi kiva tietää ap mitä teet? Onko lähialueella kuinka paljon muita potentiaalisia työnantajia? Tuollainen ketjutus kuulosta aikaa paljon joko sote- puolen hommilta tai sitten yliopistomaailmalta.
Vierailija kirjoitti:
Oon luullut et tommonen ketjuttaminen on laitonta.
Niin se on. Mutta hoitoalalla tuota harrastetaan yleisesti ja aina keksitään joku sijaisuus, siellähän on aina joku äitiyslomalla tms. Valitettavasti pari oikeuteen mennyttä tapausta tiedän ja työnantajat on suurieleisesti ilmoittaneet "pidetään huolta ette saa tässä kaupungissa alan töitä mistään". Ko. kaupungissa on nepotismi hyvin yleistä, suvut suuria. Tätä oli myös muilla aloilla, itse muutin sieltä siksi pois. Toisella alalla itse, mutta sijaisena näki, että sukulaisia oli paljon samassa työpaikassa, jopa virastossa vakityössä ilman vaadittavaa pätevyyttä päällikkönä oli yksi tapaus. Muuten olisi ollut ok, mutta kun se osaaminenkn oli vähän niin ja näin - valitettaavasti ko. ihminen oli muuten mukava, joten kukaan ei siksi tainnut kyseenalaistaa, vaan hän oli tittelillä, muut tekivät ison osan töistä.
Hae, mutta muualle. Hain omassa työssäni parempaa paikkaa kerta toisensa jälkeen, ja aina mut sivuutettiin, kymmenen vuotta. Lähiesimies sanoi, ettei mulla ole riittävää pätevyyttä eikä sopivaa kokemusta. Kun hain samanlaista (tai oikeastaan vähän parempaa) paikkaa toiselle työnantajalle, olin heti ykköshakija, ja sain paikan. Olen nyt ollut kaksi vuotta, ja saanut työstäni siellä pelkkää kiittävää palautetta.
En muuta syytä keksi, kuin että jostain syystä mun lähiesimies ei ole halunnut suositella mua. Ollaan samalta kylältä ja samanikäiset naiset, ja olen paremmin koulutettu kuin hän. On täytynyt olla jotain hampaankolossa. Harmitti, että niin monta vuotta tuhlasin hakkaamalla päätä seinään.
No, voisitko kysyä siltä pomolta, että miksi ketjuttaa sinua?
Ehkä olet luotettava, joka pysyy?
Kuitenkin olet hyvä, koska saat uuden työsuhteen.
Kyllä toki voisit kysyä omasta ammattijörjesöstäsi, että voivatko tehdä asialle jotain. Kannattaa kysyä sitten, kun sinut on jälkeen valittu.
Jotkut tekee tota, ennenkuulumaton joku taho puuttuu.
Sitä apua kannattaa hakea.
Soita tänään ammattiliittojen/ järjestöön. Kysy, mitä voit tehdä ja mitä he voivat tehdä.
Työterveydessä olisi hyvä käydä juttelemassa tuo asia.
Vierailija kirjoitti:
Oon luullut et tommonen ketjuttaminen on laitonta.
Ei se ole laitonta, jos määräaikaisuudelle on syynsä. Oma työnantaja (naisvaltainen ala) teki ennen niin, että pyrki määräaikaisillekin saamaan katkottoman työsopimusketjun eli jonkun perhevpaan jälkeen oli vuosilomasijaisuuksia ja sitten taas pitempi määräaikainen työsuhde. Tätät pidettiin laittomana, joten nyt sijaisuuksien välissä on vähintään 3 vko katkos, jotta työntekijä ei voi väittää, että töitä on ketjutettu laittomasti. Ennen sijaiset sai täydet vuosilomat kesällä jne., mutta enää ei uskalla tätä etua tarjota, koska se katsotaan vakituisissa työsuhteissa olevien eduksi.
Mä tein myös pitkään pelkkiä pätkiä. Aina kun yksi loppui, kauheassa paniikissa etsin toisen, mitä vaan. En valikoinut yhtään.
Sitten pysähdyin miettimään, että tämä ei etene mihinkään. Mulla oli mielessä ihan tietty osa-alue työkentästä, ja muutama iso työnantaja, jonne halusin.
Seuraavalla kerralla en heti hypännyt mihin pätkään vaan. Odotin työttömänä niin kauan, että yhdeltä näistä työnantajista tuli sen osaston määräaikainen auki ja hain sitä. Vuosi piti odottaa. Sekin oli edelleen pätkä, mutta oikeanlaista kokemusta.
Kesken sen pätkän tuli sitten vastaava, mutta vakityö auki yhdellä niistä muista isoista työnantajista. Hain sitä. En ollut ykkönen, mutta onneksi se paras ei ottanut tätä vastaan. Tämä mun viimeisin määräaikainen oli tosi tärkeä kokemus tässä ja varmasti ratkaisi valinnan.
Kerroin sitten mun määräaikaisen lähiesimiehelle, että mut on nyt valittu vakipaikkaan, eli voidaanko mut vapauttaa siitä määräaikaisesta sopimuksesta. Hän sanoi että tottakai, ja onnitteli päälle.
Sen jälkeen olen vaihtanut vain vakipaikkoihin.
Hae vaan. Sinua harmittaisi suunnattomasti, jos jälkeen päin sanottaisi, että 'olisit hakenut, sinut olisi kyllä valittu'.
Ilmoita kuitenkin nyt saman tien lopettavasi sijaisuuksien tekemisen tuossa paikassa. Katsos kun nöyränä ja tunnollisena ja erittäin hyvänä ja luotettavana sijaisena sahasit omaa oksaasi vakinaistamisen osalta.
Eihän siellä olisi enää sitä hyvää sijaista, jos sinut otettaisi vakituiseksi. Siinä voisi työnantajalla olla hätä kädessä, kun sinä olisitkin jo vakituisena ja tarvitsisi sinulle sijaista. Siispä sinua pidetään vakituisena varahenkilönä.
8:n kohdalla on voinut olla vastaava tilanne sikäli, että lähiesimies ei ole halunnut luopua hyvästä alaisestaan eikä siksi ole suositellut muualle. Juuri nyt sain omalta esimieheltäni vastauksen erään työpaikan osalta, että ei halua jättää tätä aluetta tyhjäksi, jossa minä nyt olen määräaikaisena. Siksi ei halua siirtää minua toiseen paikkaan vakituiseksi.
Tämä asia on jo mainittu, mutta onhan jokaiselle sijaisuudelle ollut tietty sopimuksessa mainittu peruste? Jos ei, niin voit ilmoittaa työnantajalle, että on lopetettava ketjuttaminen ja vakinaistettava sinut.
Sä olet niin hyvä siinä mitä teet, että sun esimies ei halua menettää sua. Ei saa ketään noin hyvää ja kokenutta yhtä halvalla tilalle, joka on valmiiksi koulutettu. Olen nähnyt samanlaisen tapauksen.
Mä oon ymmärtänyt, että ketjuttaminen on laitonta, jos tulee vapaa paikka auki ja sitp ei tarjota sille pisimpään ketjutetulle. Kannattaa ottaa asiasta selvää vaikka ammattiliitosta, jos ne voisi auttaa!
Ei meilläkään pomo ota vakituisiin pesteihin luotettavaa vakisijaista. Sittenhän ei hänellä olisi enää sijaista joka tulee aina töihin lyhyellä varoitusajalla. Hae muualle töihin, tuolta et koskaan saa vakipaikkaa.
Nyt on aina ottaa se seuraava pätkä muualta niin et jämähdä paikallasi. Sitten haet sitä nykytyötä olevaa. Vakityötä kun olet tehnyt joitakin keikkoja muualla.
Itsesääli näkyy ja se on este valinnalle usein
Vierailija kirjoitti:
Hae vaan. Sinua harmittaisi suunnattomasti, jos jälkeen päin sanottaisi, että 'olisit hakenut, sinut olisi kyllä valittu'.
Ilmoita kuitenkin nyt saman tien lopettavasi sijaisuuksien tekemisen tuossa paikassa. Katsos kun nöyränä ja tunnollisena ja erittäin hyvänä ja luotettavana sijaisena sahasit omaa oksaasi vakinaistamisen osalta.
Eihän siellä olisi enää sitä hyvää sijaista, jos sinut otettaisi vakituiseksi. Siinä voisi työnantajalla olla hätä kädessä, kun sinä olisitkin jo vakituisena ja tarvitsisi sinulle sijaista. Siispä sinua pidetään vakituisena varahenkilönä.
8:n kohdalla on voinut olla vastaava tilanne sikäli, että lähiesimies ei ole halunnut luopua hyvästä alaisestaan eikä siksi ole suositellut muualle. Juuri nyt sain omalta esimieheltäni vastauksen erään työpaikan osalta, että ei halua jättää tätä aluetta tyhjäksi, jossa minä nyt olen määräaikaisena. Siksi ei halua siirtää minua toiseen paikkaan vakituiseksi.
Tämä asia on jo mainittu, mutta onhan jokaiselle sijaisuudelle ollut tietty sopimuksessa mainittu peruste? Jos ei, niin voit ilmoittaa työnantajalle, että on lopetettava ketjuttaminen ja vakinaistettava sinut.
Tämä on kyllä varmaan totta, koska lähdettyäni paikalleni otettiin kaksi nuorempaa, ja silti ei ole tuottavuus ihan sillä tasolla. Entinen esimies on soitellut perään, että kun siellä eläköityy kohta taas joku niistä paremmista hommista, että hakisinko minä sitä.
En todellakaan, sen verran ottaa päähän hänen toimintansa ja se työpaikkakulttuuri.
8
Kyllä sitä muillakin aloilla ketjutetaan, viisi vuotta nyt it-alalla samassa firmassa ja välillä lomautettuna ja välillä työttömänä. Joo laitonta on, mutta minkä sille voi, on harmaalla alueella.
Kannattaa väliä ottaa pätkä muualta, saat kokemusta ja itseluottamusta, ja he eivät pidä sinua itsestään selvänä. Ehkä saatkin sitten vakitöitä muualta.
Mikä siinä vakipaikassa on niin älyttömän tärkeää?