Miten eroon mustasukkaisuudesta? Voin todella huonosti
Ihan yhtäkkiä minut on vallannut kauhea tunne ja pelko. Kurkkua kuristaa, vatsa on kipeä enkä saa henkeä. Valvon kaiket yöt. Nimittäin olen mustasukkainen. Mieheni kulkee työmatkat yhdessä naisen kanssa. Yövuorot on pahimmat, valvon ja voin huonosti. Olen puhunut tästä miehelleni ja hänellä on tästä tietysti paha mieli ja sanoo, ettei mitään syytä pelkoon ole. En saa tätä mielestäni millään. Kaikki muut vuorot on ok, mutta näitä yhteisiä öitä en meinaa kestää millään. Olen varannut ajan terapiaan. Onko liikaa vaadittu, jos haluaisin että vaihtaisi vuoroa, että olisivat eri aikaan töissä?
Kommentit (22)
Alkuperäisessä tapauksessa mies itse sanoi, että jos tilanne olisi toisinpäin, olisi asia hänelle aivan yhtä vaikea. Hän ei kestä, että minä vietän aikaa miespuolisen työkaverin kanssa, mutta hänelle se on ok tehdä niin. Mutta ymmärtää kyllä minun tuskani ja yrittää parhaansa mukaan minua vakuutella. Ymmärrän, että minun pitäisi vain rauhoittua, mutta jostain syystä en pysty
He ovat parhaillaan parkkipaikalla, auto heiluu ja hikisen naimisen haju täyttää auton miehesi röhkiessä työkaverinsa päällä.
Naivatko he työpaikallakin? Kauheeta!
Siis olet mustasukkainen työkaverista töissä? Kyllähän tuo aika sairaalloiselta kuulostaa.
Se on sairasta, tiedän. Jopa oman järjen vastaista. Tunne vaan tulee vaikka kuinka yrittää sitä itselleen selittää
Terapiaan. Kiusaat vain itseäsi mustasukkaisuudellasi ja tuhoat suhteesi.
Pettäjä pettää tarvittaessa vaikka keskellä päivää, joten ei siihen yövuoroa tarvita.
Koita vaan luottaa, ja jos et voi luottaa niin eroa.
Kyllä mäkin olisin ihan sairas huolesta tai mustasukkaisuudesta. En saisi nukuttua, kun miettisin vaan, mitä kaikkea *voisi* käydä jossain rinnakkaistodellisuudessa. En välttämättä ajattelisi, että mies olisi epäluotettava tai oikeasti siellä töissä mitään pettämistä tapahtuisi, mutta ei noiltä ajatuksilta saa rauhaa, kun ne valtaavat mielen.
Mä mietin illat ja yöt, missä miesystäväni on ja kenen kanssa, kun emme ole yhdessä ja hän menee baariin, ja baarista sanoo menevänsä kotiinsa - kuka ties minne tahansa muualle - eikä minun luokseni. Vaikka ei olekaan mitään sellaista koskaan tapahtunut, mikä antaisi syyn olla luottamatta juuri tähän mieheen. Yöllä tunnit ovat pitkiä miettiä ja valvoa.
Mustasukkaisuus on todella epäviehättävä luonteenpiirre. Sillä lopulta ajaa toisen pois kokonaan. Suosittelen tosiaan jonkinlaista terapiaa tai jotain kirjaa.
Haluat omistaa miehen. Valitettavasti toista ihmistä ei voi omistaa. Kannatta opetella elämään muistoissa. Vaatimatta tulevaisuudelta mitään. Voit jo nyt muistella mukavia hetkiä jotka vietitte yhdessä. Ne ovat asia joka on aina sinun. Amen.
Olen itsekin mustasukkaista tyyppiä.
En tykkäisi yhtään jos mieheni lähtisi kahdestaan naispuolisen kanssa työreissuun.
Tai voisin kuvitella että oloni olisi epämukava..
Vaikka onkon vain työkaveri.
Jos olisi perheellinen työkaveri, tunne ei olisi epämukava mutta jos sinkku ja nuori, sitten olisi.
Tosin en tiedä menettäisinkö yö unia mutta kyllä asia vähän häiritsisi
Mustasukkaisuus tuhoaa rakkauden.
Hae apua itsellesi.
Jos mies haluaa vehtailla työaikana. Ei siihen tarvita yövuoroa. Sen voi tehdä päivävuorossakin. Sun miehellesi on ovin raskasta tuo sinun epäily. Suhteessa pitäisi saada tuntea itsensä vapaaksi. Ja silti pitää pysyä uskollisena.
Lapsena koettu hylkäämiskokemus voi olla syynä mustasukkaisuuteen.
Kannattaa hyväksyä se että mies vehtaa toisen kanssa eikä tehdä siitä niin suurta numeroa.
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäisessä tapauksessa mies itse sanoi, että jos tilanne olisi toisinpäin, olisi asia hänelle aivan yhtä vaikea. Hän ei kestä, että minä vietän aikaa miespuolisen työkaverin kanssa, mutta hänelle se on ok tehdä niin. Mutta ymmärtää kyllä minun tuskani ja yrittää parhaansa mukaan minua vakuutella. Ymmärrän, että minun pitäisi vain rauhoittua, mutta jostain syystä en pysty
Ehkä teidän pitää vaan puhua tuosta paljon.
Toisaalta en näe huonona vuoron vaihtoa.
Mene sinä joka tapauksessa psykologin juttusille.
Mun mies oli hirmu selkeä kommunikoinnissa naiskollegoille. Kertoi sen minulle. Hyvin hyvin selkeä ja suora. Teki selväksi, että vaimonsa kotina on se törkein ja ei kannata muuta yrittää.
Jospa se terapia auttaisi? Uskollisuuden pitäisi tulla miehen luotettavuudesta, eikä siitä että sinä määräät missä seurassa hän työnsä tekee.