Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en löydä "samalla tavalla" ajattelevia/kokevia edes omista viiteryhmistäni?
07.09.2020 |
En tarkoita otsikkoa kirjaimellisesti, ihan samalla tavalla ajattelevia tuskin löytyy. Paremmin voisi kuvata se, että tuntuu kuin kokemusmaailmani olisi ratkaisevan erilainen kuin muilla, jopa pienten viiteryhmien sisällä.
Esimerkiksi olen diagnosoitu adhd ja vertaistukiryhmissä olen huomannut miten monet juuri diagnoosin saaneet tuntevat löytäneensä viimein ihmisiä jotka ymmärtävät, joilla samanlasia, jopa sama kokemus ja ajatukset kuin itsellään.
Tietysti löydän helposti yhdistäviä tekijöitä- ainakin ulkoisia ja tunnistan vertaiskokemuksista ja ajatuksista itseäni, mutta vielä enemmän ulkopuolisuutta. Tunnen olevani jotenkin ratkaisevalla tavalla erilainen. Ero suhteessa muihin tulee ilmi juuri niissä asioissa, jotka tuntuvat muille olevan kaikista merkittävimpiä yhdistäviä tekijöitä.
Adhd-vertaistuki vain esimerkkinä, sama kokemus on aina ja kaikkialla.
Ymmärsikö kukaan mitä yritin tällä sanoa? Hankala muotoilla selvemmin.
Löytyykö samanlaisia kokemuksia?
Mikä (mussa) on ongelma?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Eikö maailma ole kiinnostavampi paikka, kun itsestä eroavia ihmisiä on niin paljon?
Niin kai sitä luulisi, mutta toisaalta muut ihmiset eivät juuri eroa toisistaan :,D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama, omistan kyllä saman henkisiä kavereita, mä epäilen että syy on siinä kun en ole millään tavalla pitkäjänteinen, en edes jaksa lukea vertaisryhmissä keskusteluja, lähinnä jos joku hauska kuva tai tapahtuma ollut jollakulla, niin nää herättää huomion. Se adhd n arki ryhmä facessa on muuten paras noista, siellä saa tosiaan hyvin itsestään kiinni ja tekee jotain hyödyllistä, joo en ehkä ees jaksa kommentoida et tempauksessa mukana, mutta kyllä se jeesaa kun joku hehkuttaa mitä on siivonnut ja muuta, niin muistaa et pitäisi syödä edes tai pestä pyykit 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö maailma ole kiinnostavampi paikka, kun itsestä eroavia ihmisiä on niin paljon?
Niin kai sitä luulisi, mutta toisaalta muut ihmiset eivät juuri eroa toisistaan :,D
https://yle.fi/uutiset/3-10932959
Kyllä eroaa. Toiset eivät saa koskaan sellaista ruokaa, millä vaiva katoaisi.
Nuotioilloissakin on kai aina maggaraa, vaikka siinä ON fosfaattia, joka aiheuttaa masennusta:-(
Lapsesta asti olen saanut kuulla olevani aina vastahankaan ja nuorena jopa vähän identifioiduinkin vastarannankiiskiksi.
Aikuistuttuani kuitenkin muistin ja ymmärsin, etteivät muista eriävät kokemukseni ja ajatukseni ole sellaisia periaatteesta, tarkoitan aidosti sitä mitä sanon.
Haluutko määritellä itsesi välttämättä adhd:n kautta? Kai sussa paljon muitakin puolia on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole mitään diagnoosia, joten ehkä vähän ohistelen.
En ole koskaan mistään ryhmästä löytänyt oikeasti yhteenkuuluvuutta. Ehkä olen individualisti, ajattelen asioita aina yksilökeskeisesti, en ole koskaan laumasieluisuutta ymmärtänyt. En kuvittele olevani uniikki lumihiutale, oikeastaan koen, että kaikki ihmiset ovat, toisilla on kai suurempi tarve leimautua ja saada tällä vahvistusta ja tukea. Olen ihan sosiaalinen ihminen, mutta koskaan en ole löytänyt ryhmää, jossa viihdyn pidempään, kuviot käyvät ahtaaksi parissa kuukaudessa.
Minulla on ollut sama "ongelma" ja uskoisin sen johtuvan siitä, etten määrittele identiteettiäni niin voimakkaasti jonkin tietyn asian kautta, kuten monet muut kyseisen viiteryhmän edustajat. Esimerkiksi vapaaehtoinen lapsettomuus: se on osa minua mutta ei määrittele koko persoonaani ja olemassaoloani. Harvoin edes ajattelen koko asiaa ja ainoa tilanne, jossa se nousee korostuneemmin esiin, on deittailu ja kumppanin hakeminen. Tämä on totta kai ihan luonnollista, on sen verran suuresta asiasta kysymys.
Olen muutenkin ajattelultani monissa asioissa melko joustava ja vaikka esimerkiksi poliittisesti olen enemmän vasemmalla, löytyy oikealtakin mielestäni järkeenkäypiä ja fiksuja ajatuksia. Tässä suhteessa olen muuttunut aika paljon iän myötä, sillä pitkälle parikymppiseksi saakka olin hyvin mustavalkoinen ja ennakkoluuloinen ihminen, vaikka itse tietysti halusin uskotella muuta :D Toisaalta en ole mielestäni mitenkään erityisen valaistunutkaan, olenpa vain alkanut hahmottaa asioita useammasta eri näkökulmasta kuin vain ja ainoastaan omastani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mitkä ovat ne sun poikkeavat piirteet ja miten näkyvät?
Vierailija kirjoitti:
Haluutko määritellä itsesi välttämättä adhd:n kautta? Kai sussa paljon muitakin puolia on.
En halua, enkä myöskään määrittele sen kautta. (En ylipäätään usko, että kyse on neurologisesta "poikkeavuudesta" vaikka ko. Dg lapsuudessani siunaantuikin) .
Se oli vain yksi esimerkki siitä miten ei oikein sovi edes sellaiseen viiteryhmään, jonka voisi kuvitella olevan ainakin rajatusti homogeeninen. En myöskään hakenut eri/samanlaisuudella yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mielipiteitä tai ominaisuuksia- en koe niitä niin merkityksellisinä muissa.
Vaan sellaista samanlaista/samankaltaista tapaa hahmottaa maailmaa, samanlaista rakennetta tms. Kaipaan ikään kuin sitä tunnetta minkä olen havainnut muilla, sitä joka linkittää ihmiset ja luo tunteen läheisyydestä eroavaisuuksista huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkopuolisuuden tunnelukko. Lue kirja Tunne lukkosi!!!
Nuo ovat niitä asioita joihin ei voi noin vain vastata. Jotkut ovat varmasti niin outoja, että he ovat sitä ihan joka paikassa, harrastuksessa ja kerhossa. Hyvällä tuurilla he saattavat löytää ystävän tai kumppanin, joka ymmärtää. Tällaisella ihmisellä on useampi poikkeava ominaisuus, niin ettei sitä outoutta selitetä vain yhdellä asialla tai diagnoosilla.
Toinen mahdollinen selitys on se, että ihmiset tekevät enemmän tai vähemmän työtä normaalilta vaikuttamisen eteen. Tuollaisessa vertaisryhmässä haetaan yhtenäisyyden tunnetta ja kun tietyn tyyppinen ihminen sanoo "minulla on aivan sama kokemus" hän tekee sen vain pitääkseen ryhmähenkeä yllä. Hän saattaa pitää jopa sinua itsekeskeisenä huomionhakijana, jos aina rupeat kertomaan miten sinusta ei tunnu samalta. Näette siis keskustelun tarkoituksen eri tavalla. Olet ehkä enemmän introvertti joka haluaa puhua asiaa, ja toinen on ekstrovertti jolle empaattisuus on tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluutko määritellä itsesi välttämättä adhd:n kautta? Kai sussa paljon muitakin puolia on.
En halua, enkä myöskään määrittele sen kautta. (En ylipäätään usko, että kyse on neurologisesta "poikkeavuudesta" vaikka ko. Dg lapsuudessani siunaantuikin) .
Se oli vain yksi esimerkki siitä miten ei oikein sovi edes sellaiseen viiteryhmään, jonka voisi kuvitella olevan ainakin rajatusti homogeeninen. En myöskään hakenut eri/samanlaisuudella yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mielipiteitä tai ominaisuuksia- en koe niitä niin merkityksellisinä muissa.
Vaan sellaista samanlaista/samankaltaista tapaa hahmottaa maailmaa, samanlaista rakennetta tms. Kaipaan ikään kuin sitä tunnetta minkä olen havainnut muilla, sitä joka linkittää ihmiset ja luo tunteen läheisyydestä eroavaisuuksista huolimatta.
Edelleenkään et vastannut kysymykseen. Mikä se tietynlainen tapa hahmottaa maailma on ja miten eroaa mielestäsi muista?
Mulla on ollut aina todella voimakas ulkopuolisuuden tunne. Siis aina. Mulla on kyllä kavereita, osaan luovia sosiaalisesti mutta kaikkien kanssa tulee hetki jolloin ne on vaan kiusaantuneesti hiljaa jonkun juttuni jälkeen.
Lapsesta asti mulle on ihan suoraan sanottu että olen outo, omituinen, ilkeimmillään friikki. Mulla on ideoita jotka ei ilmeisesti ole muiden mieleen. Ei ne ole ilkeitä tai mitään sellaisia mutta kuulemma liian övereitä. Epäsovinnaisia. Minusta ne on olleet vaan aivan upean vitsikkäitä, hieman kieroutuneita. Epäilemättä huumorini on asteen jos toisen tummempaa.
En osaa esittää olevani jotain muuta kuin mitä olen, ja jos esitän, väsyn. Olen esittänyt yliopistossa uupumukseen asti ja maksan nyt siitä hyvästä. Vetäydyn tältä alalta sillä en jaksa esittää enää työelämässä. Enkä ole niin nero enkä intohimoinen että voisin menestyä sellaisena kuin olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluutko määritellä itsesi välttämättä adhd:n kautta? Kai sussa paljon muitakin puolia on.
En halua, enkä myöskään määrittele sen kautta. (En ylipäätään usko, että kyse on neurologisesta "poikkeavuudesta" vaikka ko. Dg lapsuudessani siunaantuikin) .
Se oli vain yksi esimerkki siitä miten ei oikein sovi edes sellaiseen viiteryhmään, jonka voisi kuvitella olevan ainakin rajatusti homogeeninen. En myöskään hakenut eri/samanlaisuudella yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mielipiteitä tai ominaisuuksia- en koe niitä niin merkityksellisinä muissa.
Vaan sellaista samanlaista/samankaltaista tapaa hahmottaa maailmaa, samanlaista rakennetta tms. Kaipaan ikään kuin sitä tunnetta minkä olen havainnut muilla, sitä joka linkittää ihmiset ja luo tunteen läheisyydestä eroavaisuuksista huolimatta.
Edelleenkään et vastannut kysymykseen. Mikä se tietynlainen tapa hahmottaa maailma on ja miten eroaa mielestäsi muista?
Piti tehdä asioita tässä välissä, mutta mitään kovin konkreettista esimerkkiä on vaikea yhtäkkiä keksiä. Osa vastaajista on varmaankin jäljillä, joissakin asioissa esim. Laumasieluisuuden puute ja vaikka en empatiakyvytön olekaan, niin välillä olen sen verran ajatuksissani etten osaa lukea tilannetta siinä hetkessä oikein.
Esim. adhd-vertaisryhmä, osa kuten itse osallistuu uteliaisuuttaan, mutta oman kokemukseni mukaan huomattavasti useampi juuri sitä varten kuin vertaistuki on tarkoitettu, eli hakemaan vertaistukea eli useat kokevat samantyyppistä hankaluutta arjessaan.
Mulla ei ole vaikeuksia ymmärtää tunnepuolen motiiveja, enkä ajattele, että muut kokisivat "väärin", valehtelisivat tai pyrkisivät sanomaan sen mitä" kuuluu" sanoa tarkoittamatta sen enempää, siis tietysti kaikkia näitäkin tapahtuu.
Joten meillä on yhteinen persoonasta aiheutuva "ongelma", omalta kannaltani ensimmäinen ongelma tulee yleensä jo siinä, etten itse näe ongelmaa. Ymmärrän tunnetasolla muiden näkemyksen, mutta en sitten kuitenkaan ymmärrä.
Toinen ongelma tulee siinä, että konkreettisten asioiden (esim. Unohtelu) lisäksi, ihmiset kuvaavat lähes poikkeuksetta tunnekokemustaan samoin=yhteinen kokemus. Ja "oikein", eli suunnilleen siten kuin saamme kirjoista ja lehdistä lukea. Silti puhujien kesken on vielä erikseen "kaikista oikein kokemus", se on sillä, joka ensimmäisenä ehtii pukemaan sanoiksi yhteisen kokemuksen "oikein" (tätä ei tule ymmärtää poliittiseksi vaan siten, että väitän suurimman osan tunnistavan "oikeimman" ajatuksen sellaisen nähdessään- eikä se niinkään liity sisältöön ).
En tiedä, en vain itse samaistu juurikaan muiden kokemuksiin, enkä aina pysty hahmottamaan onko tunne- itsereflektio tms puheissa mitään sisältöä ylipäätään.
Nämä pätee kyllä kaikkiin muihinkin kuin vertasitukiryhmiin.
Tuttu tunne.
Aina olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole mitään diagnoosia, joten ehkä vähän ohistelen.
En ole koskaan mistään ryhmästä löytänyt oikeasti yhteenkuuluvuutta. Ehkä olen individualisti, ajattelen asioita aina yksilökeskeisesti, en ole koskaan laumasieluisuutta ymmärtänyt. En kuvittele olevani uniikki lumihiutale, oikeastaan koen, että kaikki ihmiset ovat, toisilla on kai suurempi tarve leimautua ja saada tällä vahvistusta ja tukea. Olen ihan sosiaalinen ihminen, mutta koskaan en ole löytänyt ryhmää, jossa viihdyn pidempään, kuviot käyvät ahtaaksi parissa kuukaudessa.
Allekirjoitan suunnilleen, mutta uniikki lumihiutale näkemykseni on tasan päinvastainen: ei kukaan ole.
Veikkaisin kuitenkin että se on jotain neurologista / aivokemioihin liittyvää. Puuttuu tarve (oksitosiini?) olla yhteydessä muihin siinä määrin ettei kiinnosta löytää tietä niiden erilaisuuksien yli.
Ei muutkaan ihmiset hengaile kaveriensa kanssa koska ne on täysin samanhenkisiä vaan koska haluavat seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut sama "ongelma" ja uskoisin sen johtuvan siitä, etten määrittele identiteettiäni niin voimakkaasti jonkin tietyn asian kautta, kuten monet muut kyseisen viiteryhmän edustajat. Esimerkiksi vapaaehtoinen lapsettomuus: se on osa minua mutta ei määrittele koko persoonaani ja olemassaoloani. Harvoin edes ajattelen koko asiaa ja ainoa tilanne, jossa se nousee korostuneemmin esiin, on deittailu ja kumppanin hakeminen. Tämä on totta kai ihan luonnollista, on sen verran suuresta asiasta kysymys.
Olen muutenkin ajattelultani monissa asioissa melko joustava ja vaikka esimerkiksi poliittisesti olen enemmän vasemmalla, löytyy oikealtakin mielestäni järkeenkäypiä ja fiksuja ajatuksia. Tässä suhteessa olen muuttunut aika paljon iän myötä, sillä pitkälle parikymppiseksi saakka olin hyvin mustavalkoinen ja ennakkoluuloinen ihminen, vaikka itse tietysti halusin uskotella muuta :D Toisaalta en ole mielestäni mitenkään erityisen valaistunutkaan, olenpa vain alkanut hahmottaa asioita useammasta eri näkökulmasta kuin vain ja ainoastaan omastani.
Joo, olen kanssa itse identifioitunut vain itsekseni. Itse olen kyllä vanhemmiten muuttunut tavallaan jyrkemmäksi, nuorempana jätin kaiken mahdollisen ja mahdottoman avoimeksi, kun taas nyt monet asiat ovat hyvinkin mustavalkoisia, mutta toisaalta taas välitän aiempaa vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut aina todella voimakas ulkopuolisuuden tunne. Siis aina. Mulla on kyllä kavereita, osaan luovia sosiaalisesti mutta kaikkien kanssa tulee hetki jolloin ne on vaan kiusaantuneesti hiljaa jonkun juttuni jälkeen.
Lapsesta asti mulle on ihan suoraan sanottu että olen outo, omituinen, ilkeimmillään friikki. Mulla on ideoita jotka ei ilmeisesti ole muiden mieleen. Ei ne ole ilkeitä tai mitään sellaisia mutta kuulemma liian övereitä. Epäsovinnaisia. Minusta ne on olleet vaan aivan upean vitsikkäitä, hieman kieroutuneita. Epäilemättä huumorini on asteen jos toisen tummempaa.
En osaa esittää olevani jotain muuta kuin mitä olen, ja jos esitän, väsyn. Olen esittänyt yliopistossa uupumukseen asti ja maksan nyt siitä hyvästä. Vetäydyn tältä alalta sillä en jaksa esittää enää työelämässä. Enkä ole niin nero enkä intohimoinen että voisin menestyä sellaisena kuin olen.
No sä olet mun kaltainen. Opiskelin myös itselleni hyvän ammatin, mutta loistava tulevaisuus peruuntui, kun en jaksanut enää esittää. Olen ollut työkyvytt eläkkeellä jo pitkän aikaa. Elän yksin, olen lähes erakko. En jaksa ihmisiä, jotka ovat kuin eri planeetalta.
Alue: Aihe vapaa
Eikö maailma ole kiinnostavampi paikka, kun itsestä eroavia ihmisiä on niin paljon?