Miehen käytös??
Olemme kyseisen miehen kanssa samasta pitäjästä, ja hän työskentelee yhdessä paikkakuntamme kaupasta. Näin hänet muutamaan kertaan kyseisessä kaupassa, välillämme oli katseita/ hymyjä, hieman ehkä erilaisia kuin normaalisti kassalla ollessa. Pian tapasimmekin kaverini ansiosta (yhteinen kaveri) lähikaupungin baarissa, hän tuli juttelemaan ja oli hirmu mukavan oloinen mies. Baarista lähdettyämme päädyimme samaan pizzeriaan, jolloin hän tarjosi pizzan. Ollessamme ulkona odottamassa taksia kotiin päin hän tarjosi omaa takkiaan, koska näki minun palelevan ja hieroi päätäni istuessamme vierekkäin. Taksilla kesti pari tuntia, mutta keskustellessa aika meni nopeasti. Taksiin siirtyessämme istuunnuimme vierekkäin, hän teki aloitteen, käpertyi kainalooni, piti kädestä kiinni, kosketteli käsivarttani/reittäni. En pitänyt tätä pahana ja olin itse täysin mukana fiiliksessä. Kerroin kuitenkin meneväni yöksi kotiini, mies vaikutti harmistuneeltä. Maksoi tästä huolimatta taksini, hymyili ja piti kädestä kiinni hyvästeiksi. Kotiin tullessani pyysin miestä kaverikseni fb:ssä, mutta mies ei kuitenkaan ilmeisesti hyväksynyt kaveripyyntöäni. Päädyin seuraavana vklpna samaan baariin ja näin ihmeekseni kyseisen miehen siellä, mutta HYVIN humalassa. Hänellä ei todellakaan kaverini mukaan ole tapana juoda näin paljon tai edes käydä useasti ainakaan tässä samaisessa baarissa. Minut nähdessään mies käyttäytyi kuitenkin oudosti, ihan kun ei olisi huomannutkaan vaikka selvästi huomasin hänen katseensa sivusilmällä jutellessani jollekkin toiselle. Istuunnuin melko läheiselle pöydälle, mutta tämän jälkeen hän ravasi jatkuvasti esim. wc:ssä, tai jutteli pöydässä omille kavereilleen intensiivisesti. En ymmärrä miehen käytöstä.. Onko hän ujo? Ei vaikuttanut kyllä kovinkaan edellisellä kerralla. Olen myös kuullut hänen olevan melkoinen pelimies, ehkä häntä ei siis kiinnosta seurani?
Kommentit (4)
:::::::::::D voiny ! kiitti neuvost :)
Ei ole kiinnostunut, kun ei heti saanut / et ollut siis tarpeeksi innokas. Varattukin on?
Leikkii, että ei ole tuntevinaan sinua - vaikuttaa aika lapselliselta puuhalta. Tai sitten ei umpihumalassa enää muistanut sinua.
Älä mene kuitenkaan mukaan tuollaisiin typeriin peleihin vaan muista hyvät tavat ja hymyile ja tervehdi, kun seuraavan kerran tapaatte. Seuraile tilannetta ja tarkkaile, miten suhtautuu sinuun, kun ei ole ihan niin pellit kiinni kuin tällä kertaa. Vastaako tervehdykseen, kun tervehdit häntä. Vöit myös käydä kysymässä, vieläkö hän muistaa sinut, jos hän osoittaa unohtamisen merkkejä. :D
Miksi sä istuit pöydälle? Voi olla että kuule juuri tästä syystä se mies ei ollu sua tuntevinaan. Istuisit tuolilla niinkuin muutkin ihmiset.