Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies on käyttänyt prostituoituja ennen tapaamistamme

Vierailija
06.09.2020 |

Sain tällä viikilla tietää aivan sattumalta, että aviomieheni on käyttänyt säännöllisesti prostituoitujen palveluita ennen minun tapaamista, useita kertoja. Tämä tuli esille hänen kaverinsa sivulauseessa sanomasta vitsistä, mutta mies sitten avautui aiheesta kunnolla, kun juttelimme kahden kesken ja kysyin, oliko se pelkkä vitsi vai totta. Eli käynyt aivan säännöllisesti useita kertoja huorissa useamman vuoden ennen tapaamistamme. Olen todella järkyttynyt tästä tiedosta, koska en olisi ikinä voinut uskoa mitään tällaista hämestä. Tuntuu kuin jokin suhteessamme olisi mennyt rikki, enkä enää voi katsoa häntä entisin silmin. Mies on ns. tavallinen kunnon mies, ei mikään peräkammarin poika tai myöskään pelimies. Hän perusteli huorissa käyntiä sillä, että ei ole ollut sillä hetkellä seurustelusuhdetta ja ei ole halunnut hakea seuraa mistään baarista tai Tinderistä. Silti jotenkin tuntuu, että voiko mies kunnioittaa naisia kovin paljoa, kun sortuu johonkin itseään rahasta myyvään naisparkaan, jolla tuskin on hirveästi ollut vaihtoehtoja elämässä. En voi vain käsittää, kuka tekee tuollaista? Miten voin ikinä rakastaa miestäni kuten ennen? En olisi halunnut saada tietää tätä koko asiaa ja en usko että suhteemme voi koskaan palata entiselleen.

Kommentit (811)

Vierailija
801/811 |
21.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alalla on pitkään hommia tehneitä ammattilaisia, jotka tekevät työtään omasta tahdostaan. Joillain ihan omat nettisivutkin ja toimivat yrittäjinä maksaen veroa työstään. Vähän kun seuraa ja katsoo ilmoituksia, niin osaa ostaa palvelunsa näiltä henkilöiltä. Kukaan normaali mies ei lähde panemaan mitään paritettuja teinityttöjä. Nämä on ihan marginaali-ilmiöitä tällaiset. Täällä vain tämä yksi seksikielteinen jankkaaja haluaa nyt syyllistää kaikki miehet jonkun yksittäisen ikävän paritustapauksen vuoksi.

Näinpä. Eräs alan ammattilainen nautti käsittelystäni. Orkkujen välissä sanoi, että hänenhän tästä pitäisi maksaa.

Ja sä uskoit :D  Ammattilaiset osaavat näytellä, se on heidän työtään. Myydään miehille sitä fantasiaa että ovat mukamas niin hyviä sängyssä että osaavat tyydyttää jopa maksullisen...

Vierailija
802/811 |

Noin ajattelee sellainen mies tai nainen, joka itse ei ole koskaan nauttinut seksistä tai osannut käsitellä omaa seksuaalisuuttaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
803/811 |
21.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alalla on pitkään hommia tehneitä ammattilaisia, jotka tekevät työtään omasta tahdostaan. Joillain ihan omat nettisivutkin ja toimivat yrittäjinä maksaen veroa työstään. Vähän kun seuraa ja katsoo ilmoituksia, niin osaa ostaa palvelunsa näiltä henkilöiltä. Kukaan normaali mies ei lähde panemaan mitään paritettuja teinityttöjä. Nämä on ihan marginaali-ilmiöitä tällaiset. Täällä vain tämä yksi seksikielteinen jankkaaja haluaa nyt syyllistää kaikki miehet jonkun yksittäisen ikävän paritustapauksen vuoksi.

Näinpä. Eräs alan ammattilainen nautti käsittelystäni. Orkkujen välissä sanoi, että hänenhän tästä pitäisi maksaa.

Ja sä uskoit :D  Ammattilaiset osaavat näytellä, se on heidän työtään. Myydään miehille sitä fantasiaa että ovat mukamas niin hyviä sängyssä että osaavat tyydyttää jopa maksullisen...

Kyllä kai nuo pitkän linjan ammattilaiset joskus itsekin kiihottuu ja nauttii siinä työssään jos vuodesta toiseen sitä tekee hyvillä mielin? Ei voi pelkkä raha olla motivaationa enää.

Vierailija
804/811 |
21.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole yhtäkään kommenttia, joissa mitään uutta. Argumentointi on tunneperäistä mutuilua ja kuluneiden fraasien toistelua.

Muutama linkki todella ikäviin ja tuomittaviin tapauksiin, mutta ei niillä ole mitään todistusvoimaa isommassa kuvassa. Ja ei, en kerro edelleenkään seikkailuistani. :)

Jos miehet eivät ostaisi seksiä, ei olisi noitakaan ikäviä tapauksia. Miesten halu ostaa seksiä on johtanut siihen että naisia ympäri maailmaa (myös miehiä ja lapsia) pakotetaan ja painostetaan myymään sitä.

Miehet ovat kautta historian alistaneet nimenomaan naisia seksuaalisesti eikä tämä tarve ole kadonnut mihinkään. En ihmettele miksi niin suuri osa naisista on vapaaehtoisesti sinkkuina. Internet paljastaa miesten todellisen luonteen (on ok ostaa nainen ja panna halutonta naista jonka täytyy käyttää liukkaria että yhdyntä onnistuu) eli sen, että nainen on miehelle lähinnä reikä johon tyydyttää tarpeensa.

Onneksi yhä useampi nainen on herännyt ja jättää pariutumiset sekä lastenhankinnat, koska hyviä, kunnollisia miehiä on liian vähän

Melkoista miesvihaa. Mistähän tuo kumpuaa? Onko sinua miesten toimesta pahastikin kaltoin kohdeltu? Joku terapia voisi ehkä auttaa, niin ei tarvitse täällä suoltaa kaikkea vihapuhetta miehistä.

Vierailija
805/811 |

Haiskahtaa ihan silakalle.

Vierailija
806/811 |
21.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alalla on pitkään hommia tehneitä ammattilaisia, jotka tekevät työtään omasta tahdostaan. Joillain ihan omat nettisivutkin ja toimivat yrittäjinä maksaen veroa työstään. Vähän kun seuraa ja katsoo ilmoituksia, niin osaa ostaa palvelunsa näiltä henkilöiltä. Kukaan normaali mies ei lähde panemaan mitään paritettuja teinityttöjä. Nämä on ihan marginaali-ilmiöitä tällaiset. Täällä vain tämä yksi seksikielteinen jankkaaja haluaa nyt syyllistää kaikki miehet jonkun yksittäisen ikävän paritustapauksen vuoksi.

Näinpä. Eräs alan ammattilainen nautti käsittelystäni. Orkkujen välissä sanoi, että hänenhän tästä pitäisi maksaa.

Ja sä uskoit :D  Ammattilaiset osaavat näytellä, se on heidän työtään. Myydään miehille sitä fantasiaa että ovat mukamas niin hyviä sängyssä että osaavat tyydyttää jopa maksullisen...

Kyllä miehiä on helppo huijata ja maksavat vielä siitä:D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
807/811 |
22.09.2023 |

No ei ainakaan yhtään sen helpompia, kuin naiset: ei kukaan normaali nainen lankea esimerkiksi rakkaushuijarin juttuihin ja vielä maksa niistä. :DDD

Ja kyllä näitä tapauskia vaan on tullut itsellekin vastaan muutamia. Ja kuulemma jotkut naiset näyttelevät orgasmia ihan parisuhteessakin. Outoa porukkaa, kannattaisi mieluummin opetella puhumaan!

Vierailija
808/811 |
22.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole yhtäkään kommenttia, joissa mitään uutta. Argumentointi on tunneperäistä mutuilua ja kuluneiden fraasien toistelua.

Muutama linkki todella ikäviin ja tuomittaviin tapauksiin, mutta ei niillä ole mitään todistusvoimaa isommassa kuvassa. Ja ei, en kerro edelleenkään seikkailuistani. :)

Jos miehet eivät ostaisi seksiä, ei olisi noitakaan ikäviä tapauksia. Miesten halu ostaa seksiä on johtanut siihen että naisia ympäri maailmaa (myös miehiä ja lapsia) pakotetaan ja painostetaan myymään sitä.

Miehet ovat kautta historian alistaneet nimenomaan naisia seksuaalisesti eikä tämä tarve ole kadonnut mihinkään. En ihmettele miksi niin suuri osa naisista on vapaaehtoisesti sinkkuina. Internet paljastaa miesten todellisen luonteen (on ok ostaa nainen ja panna halutonta naista jonka täytyy käyttää liukkaria että yhdyntä onnistuu) eli sen, että nainen on miehelle lähinnä reikä johon tyydyttää tarpeensa.

Onneksi yhä useampi nainen on herännyt ja jättää pariutumiset sekä lastenhankinnat, koska hyviä, kunnollisia miehiä on liian vähän

Se on just näin. Ihmetyttää nuo ilkkujat, jotka luulevat härnäävänsä naisia noilla "mistä tiedät ettei sinun miehesi sitä ja tätä". No juuri siitä, etten seurustele tai harrasta seksiä miesten kanssa, vaikka onkin järkyttävän kovat seksihalut. En alenna itseäni sekaantumalla miehiin, jotka makaavat haluttomia naisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
809/811 |

Dildo on paljon parempi vaihtoehto kuin yksikään maksullisissa käynyt mies. 

Vierailija
810/811 |
22.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se ei ole mies eikä mikään, joka ei ole huorissa käynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
811/811 |
22.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole mies eikä mikään, joka ei ole huorissa käynyt.

Päinvastoin, se on todella epämiehekestä haluta työntää itsensä naiseen, joka ei sitä seksuaalisista syistä halua. Miehekäs mies työntyy vain sinne minne on 100 % tervetullut seksuaalisesti.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä seitsemän