Elämäni biisi Yle tv1
Kommentit (4192)
Nuirgamin biisi oli jotenkin helppo päätellä ihan vain tyylistä. Käsittääkseni hänellä on usein fiftari-tyylistä pukeutumista eli Leinonen tuli heti mieleen (vaikka tarina olikin toisenlainen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain Meriläisen tarinasta kuvan, että hän oli rakastunut itseään nuorempaan mieheen, joka oli ohjaaja, ja molemmat tahoillaan naimisissa. Koko ajan miehen nuoruutta korostettiin. Googlasin Olli Tolan ja hänhän onkin Lenaa vanhempi.
Hänhän kertoi tarinassaan, kuin oli itse nuori näyttelijä, ja ohjaajaksi oli tulossa nuori planttu, ei uskottava, ja oli valintaa vastaan. Tämä oli sitten Tola, ja suhde muuttui myöhemmin työkaveruudesta rakkaudeksi.
Muistan jostakin lehtijutussa, jossa Lena paljasti, että on ollut syrjähyppyjä mutta Tola on aina " hakenut " hänet takaisin. Vai oliko että molemmilla ollut syrjähyppyjä.
Lena M on ollu persoonana koukussa " täytteisiin" siis kasvoja on käsitelty kauan, kauan.. ilmeisesti ottaa täytteitä edelleen, vaikka joskus sanoin että hän lopettaa. Kun on aloittanut kasvojen täytteiden otot, pitää yleensä jatkaa elämän loppuun, sillä kun aineet häviävät tulee " kuoppia" kasvoihin. Niitä kyllä näkyny joskus Syke- sarjassa. Kuoppaiset kasvot ovat kuin pahan aknen jäljiltä.
Luultavaa, että muutenkin Lena on itsensä tarkkailija. Varoo liikaakin, ettei tuu kiloja...ortoreksiaako.
M_P kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diandran laulu on pikkuporvarillista. Raidokasta, mutta turvallisen sentimentaalista. Miellyttämishaluista.
Diandra on tällä hetkellä Suomen taitavin ja upein laulaja ja hänen esityksensä ovat aivan fantastisia mikä on näkynyt myös vierailevien tähtien ylistävissä kommenteissa... yksi heistä vertasi Diandraa Celine Dioniin ja ehkä jonain päivänä Celine on yhtä taitava kuin Diandra ;)
No jopas nyt! Eipä puhuta/kirjoiteta Dionista ja Diandrasta edes samana vuonna. Jotain rajaa. Diandra ei sytytä millään muotoa. Aina sama staili ja ilme naamalla jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiukkasen on Mäkioan Eevoa leikelty toas lisseä. Oe voe leenoo ei ku lennoo ei ku lienoa
Joo, siksi en tunnistanutkaan kun oli niin paljon operoitu.
On sitä Rauta-ajastakin pian 40 vuotta...
https://www.nudecelebrityblogs.net/mkone/wp-content/uploads/2019/08/Mko…
Eikös siitä Rauta-ajasta ole jo pari tuhatta vuotta? :D
Aloittiko Lena Meriläinen tarinansa kun 16v sitten olin teatterissa nuorena näyttelijänä? Lena on 67-vuotias.
Voice All Starsissa Astrid Nicole pyyhki Diandralla lattiaa mennen tullen. Siellä oli muitakin taitureita jotka ovat rohkeampia. Emilia Virlander.
Vierailija kirjoitti:
Aloittiko Lena Meriläinen tarinansa kun 16v sitten olin teatterissa nuorena näyttelijänä? Lena on 67-vuotias.
Tämä mullakin särähti korvaan.
Miksi ne vinkuu inisee ja joikaa???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katja ihmetteli miksi näin synkkä biisi, niin se olikin Lenan häävalssi. Huh ja hah. Näillä naisilla ei kyllä kemiat kohdanneet nyt ollenkaan!
Sen huomasi heti alussa. Lena ei tajunnut Katjan esiintymistyyliä ja sarkasmia lainkaan. Ihan kuin ei olis Ståhlia koskaan nähnyt.
Olisiko pitkän linjan näyttelijä ja ohjaajan vaimo tottunut piireissään kunnioittavaan kohteluun ja Katjan rennon tuttavallinen asenne tuntui loukkaavalta.
Katja on tavannut elämässään isompiakin starboja ja luulen että kohtelee kaikkia samalla lämmöllä ja letkeydellä.
Riippuu varmaan näyttelijäpiireistä, toisissa ollaan myös aika rennon tuttavallisia ja letkeitä. Ehkä Lena on niistä tärkeilevämmistä piireistä.
Olihan se Lena Kotikadussakin sille Pertille tosi takakireä koko ajan. Varmaan oli ihan luonnerooli!!!!
Vierailija kirjoitti:
Aloittiko Lena Meriläinen tarinansa kun 16v sitten olin teatterissa nuorena näyttelijänä? Lena on 67-vuotias.[/quote
"Tarina alkaa tästä häävalssista 16 vuotta taaksepäin..." Juuri ovat puhuneet, että kappale oli heidän häävalssinsa, ja siitä aloittaa.
Ihmettelen tällä palstalla, miksi tahallisesti tai vaan huolimattomuutta tulkitaan sanomiset aina pahimman, tai puhujalle epäedullisemman mukaan.Jos et kuullut, mitä sanottiin, on ihan turhaa tulkita luultua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittiko Lena Meriläinen tarinansa kun 16v sitten olin teatterissa nuorena näyttelijänä? Lena on 67-vuotias.[/quote
"Tarina alkaa tästä häävalssista 16 vuotta taaksepäin..." Juuri ovat puhuneet, että kappale oli heidän häävalssinsa, ja siitä aloittaa.
Ihmettelen tällä palstalla, miksi tahallisesti tai vaan huolimattomuutta tulkitaan sanomiset aina pahimman, tai puhujalle epäedullisemman mukaan.Jos et kuullut, mitä sanottiin, on ihan turhaa tulkita luultua.
Siis mitä syytöksiä nyt paiskot niskaan? "Tarina alkaa tästä häävalssista 16 vuotta taaksepäin." Miten tuo pitäisi ymmärtää muutoin kuin 16v sitten?
Lena Meriläisen tarinassa mullekin kalskahti korvaan se "16 vuotta...". Google on kiva, tarkistin: Hän on mennyt naimisiin herra Tolan kanssa 1983 eli 38 v sitten. Ihailtavan hyvässä kunnossa hän on, olipa leikelty tai ei. Käytiin samalla kuntosalilla Tampereella 90-luvun alussa ja pitänyt kunnostaan varmasti aina huolta.
Kuulin kirjoitti:
Lena Meriläisen tarinassa mullekin kalskahti korvaan se "16 vuotta...". Google on kiva, tarkistin: Hän on mennyt naimisiin herra Tolan kanssa 1983 eli 38 v sitten. Ihailtavan hyvässä kunnossa hän on, olipa leikelty tai ei. Käytiin samalla kuntosalilla Tampereella 90-luvun alussa ja pitänyt kunnostaan varmasti aina huolta.
...EDIT: tarkistin lisää, siis puolisona ollut Tola vuodesta 1983, mutta naimisiin menneet 1998 eli 23 v sitten.
Aholan Jarkko on fantastinen, sielukas suomenkielisten laulujen tulkitsija. Elämäni biisissä hänet on kuitenkin sooloesityksissä lokeroitu pelkästään englanninkielisen rockin esittäjäksi samalla kun muut esittävät vaihdellen kaikenlaista. Sääli. Ohjelma hyötyisi jos antaisi Aholalle mahdollisuuden esittää koskettavia tulkintojaan.
Vierailija kirjoitti:
Katja Stöl sekoili eilen aika huolella. Lenan kaula myös kursittu löysistä pois.
Mitä sekoili? Ei jääny mieleen. Mutta kaulaa on " käsitelty" ja muutakin. Lena on isomummo jo. Ei taida tykätä, että muistutetaan. Eli hänellä on lapsenlapsen lapsi.
Jarkko Ahola ja To do or die oli illan paras. Mahtava sovitus, bändi kuulosti isolta ja täyteläiseltä ja Jarkko lauloi upeammin kuin Jared Leto - toki Jaredilla on oma karismansa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä se pitkätukka kirkuja oli? Hirveää kuultavaa.
Diandra: Huutaa joka biisissä.
Nämä hiihtäjät on usein aika tylsiä vieraita.