Rakentaminen suunnitteilla, ei vielä lapsia
Olemme mieheni kanssa talon rakentamissa suunnittelemassa.
Haaveena olisi isohko kaksikerroksinen talo, mietityttää vain se, kun meillä ei ole vielä lapsia ja kärsimme lapsettomuudesta, joten lasten saanti ei ole mitenkään varmaa, että miten iso/pieni talo kannattaa rakentaa?
Ettei jäisi pieneksi, eikä myöskään liian isoksi kahdelle. Mikä olisi järkevästi ajateltuna paras ratkaisu?
Kommentit (2)
ilman lapsia, mutta moni on sanonut myöhemmin, että jos olisi ollut jo perhe kasassa, olisi ollut lapsiperheen tarpeet paremmin hallussa ja talon suunnitteleminen helpompaa, eikä sen kokokaan olisi ongelma. Mutta minä siis näin lasten kanssa rakentaessa todellakin toivon, että se talo olisi tehty aiemmin.
Voisitteko ajatella 1,5 kerroksista, jossa ette välttämättä vielä tekisi edes koko yläkertaa? Eli ainakin yks makkari löytyis alhaalta (kävis myöhemmin myös työ- tai vierashuoneeksi) ja ylös sitten 2-4 makkaria, riippuen siitä miten itse tarpeenne ajattelette. Tai yläkerran huonejakohan voisi olla vielä määrittelemättäkin.
Esim. jos me emme olisi saaneet lapsia niin olisimme kai silti halunneet rakentaa 1½ kerroksisen talon, jossa ehkä 3-4 makkaria. Käyttöä meillä kyllä löytyy makkareille vaikka lapsia ei olisi tullut! Ei kai teidän liian pientäkään taloa kannata rakentaa jos lapsia vaikka tulisikin.
Muuten vois olla ihan hyvä rakentaa ilman ja ennen lapsia... Ainakin on paljon enemmän aikaa olla raksalla ja suunnitella sitä rakentamista kuin nyt kun meilläkin on jo 3 lasta loppujen lopuksi.