Häpeän miestäni :( Sitä ei tiedä kukaan

, mutta itse tiedostan asian ja se vaivaa päivä päivältä enemmän.

Olemme tunteneet n. 3 vuotta. Hän ei ole lasteni isä, mutta lapseni pitävät hänestä kovasti. Itsekin pidän, suurimman osan ajasta. Mutta kun tulee liikaa aikaa ajatella asioita, niin häpeän häntä.

Ei osaa hoitaa raha-asioitaan, ei kauheasti näe vaivaa töiden löytämiseksi, saati liiton rahaa. On vaan ja lorvii. Emme asu yhdessä, juurikin rahan vuoksi. Turvaan itseni ja lapseni elämän käymällä töissä, vaikka olenkin vain sijainen ja joskus työttömänä, mutta haen aina aktiivisesti töitä ja työttömyysaikani on maks. 1kk vuodessa. Saan asumistukea.

Olen yrittänyt saada miehen ymmärtämään ettemme koskaan tule muuttamaan yhteen, jos hän ei saa kunnon töitä eli osallistu tasapuolisesti menoihin. Hän suuttuu, kun otan asian puheeksi.

Kai sitten olen luonteeltani liian ylpeä, mutta häpeän hänessä tuota piirrettä ja paljon.

Onko kohtalotovereita?