Tulevan puolison entisen kuolleen puolison syntymäpäivä... mitä mieltä?

Vierailija kirjoitti:

Se syntymäpäivä on selvästi tärkeä muistopäivä. Anna olla ja kunnioita sitä muten läheiset haluavat vainajaa muistella.

Asia ois ollut ok, jos vaikka olisi etukäteen varoitettu että tällainen tulee. Olisi tietänyt vaikka laittaa itselleni siihen töitä. Mutta kun tyyli on muutenkin se, että mistään ei etukäteen voi mitään sopia vaan asiat tippuu kuin taivaasta niskaan. Ja tosiaan kyseessä aikuiset ihmiset.  

Vierailija kirjoitti:

Tuo vainaja on lastensa äiti ja kuolemasta on vain muutama vuosi. Muisteleminen on ihan luonnollista. 

Itsellänikin lapset menevät aina nokkimisjärjestyksessä puolison edelle. Eli olisin tehnyt saman päätöksen: tottakai tuen lapsiani tuona vaikeana päivänä. 

Turhasta suutuit. Tyhmänä pilaat itseltäsi koko viikonlopun yhden illan vuoksi. Myönnä rehellisesti olevasi mustasukkainen kuolleelle, vasta sen jälkeen voit käsitellä asiaa. Kuollut ex-puoliso, jonka kanssa on yhteisiä lapsia.. tulee aina olemaan elämässä mukana muistoissa ja ajatuksissa. 

Oma äitini kuoli hiljattain. Voisin hyvin kuvitella, että me sisarukset ja isämme kokoontuisimme yhteen äidin merkkipäivänä, koska on tärkeää pitää perhe kasassa ja kaikille meille on tärkeää nyt pitää yhtä ja muistaa kivoja juttuja äidistä.

Jos isä nyt löytäisi uuden ja ilmoittaisi, ettei voi tulla paikalle mukaan, koska uudella nyksällä sattuu olemaan vapaapäivä eikä eksä tykkää meidän äitimme muistelusta, se kuulostaisi aika oudolta. Ja me sentään olemme todennäköisesti vanhempia kuin ap:n miehen lapset, nuorempana äitinsä menettäessä asia on vieläkin isompi.

Ongelma ei ole puolison lapsissa eikä vainajassa ym. Ongelma on Ap:llä itsellään ja hänen tulisi etsiä puoliso, jolla ei ole aikaisempaa elämää, tai sitten joku törppö!

Ymmärrän tuon, mutta eikö lapsille olisi tärkeää myös tukea isän uutta elämää ja mahdollista uutta liittoa? Vai olisiko? Sinä ehkä olisit sen verran korrekti, että ilmoittaisit ajoissa tuommoisesta tilaisuudesta ettei tulee sellaista ikävää tilannetta että muut suunnitellut asiat joudutaan perumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Hermostut turhasta. Selvästi se edellinen oli oikeasti tärkeä. Jos hän ei olisi siitä edellisestä välittänyt, ei välittäisi sinustakaan.

Ei vainajalle kannata olla mustasukkainen. Ei taatusti palaa sotkemaan kuvioita.

Ystäväni avopuoliso on järjettömän mustasukkainen kuolleesta puolisosta.

Huorittelee vainajaa jne.

En ymmärrä, miten mies voi sietää sellaista.

Nyt sulla on elämäsi tilaisuus laittaa tuo edesmenneen syntymäpäivä kalenteriin ylös, niin tiedät tulevina vuosina ennakoida ilman muiden ilmoitteluita.

Olen seurannut sivusta tilannetta, jossa aikuinen lapsi ei pystynyt hyväksymään elossa olevan vanhemman "uutta" puolisoa vielä kymmenenkään vuoden jälkeen. Kuollut vanhempi oli ollut kuolleenakin vuosia, ennen kuin "uusi" puoliso tuli mukaan kuvioihin.

Että tältä pohjalta vainajan syntymäpäivien viettäminen kerran vuoteen ei mielestäni ole mitenkään uudelta puolisolta pois. Eikä tällä myöskään ole mitään tekemistä sen kanssa, etteivätkö lapset tukisi isänsä uutta suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Nyt sulla on elämäsi tilaisuus laittaa tuo edesmenneen syntymäpäivä kalenteriin ylös, niin tiedät tulevina vuosina ennakoida ilman muiden ilmoitteluita.

Nokkelaa. Eiköhän pysy muistissa ilmankin. 

Kommunikointi on teidän ongelma. Suhteessa, missä toinen on leski ja toinen vaikeasta suhteesta eronnut, asia varsinkin korostuu. Kun ette puhu asioista suoraan (ja myös kuuntele toista!), tulee tuollaista kiukuttelua ja jopa lapselliselta kuulostavaa käytöstä. Teidän pitäisi olla perhe, mutta puhutte kilpailusta ja nokkimisjärjestyksestä. Mainitset, että mistään ei voi mitään sopia. Teen itsekin vuorotyötä ja ymmärrän, että tuo on ongelma ja kiristää hermoja. Voisiko siitä asiasta puhua? Ilman, että vetää exät mukaan, vaan ihan vain tuosta yhdestä asiasta. Sinulla on harvoin vapaita viikonloppuja ja toivoisit, että teillä olisi yhteisiä suunnitelmia, niin voit ottaa ne huomioon vuorotoiveissa. Ymmärrän myös mustasukkaisuuden kuolleesta vaimosta. Mielestäni sekin asia pitäisi voida puhua. Avoimessa suhteessa tuonkin voisi sanoa ääneen ja yhdessä puhua asiasta. Samoin kuin miehellä tulisi olla mahdollisuus sanoa ääneen, että hänellä on ensimmäistä vaimoaan ikävä. Ne on tunteita ja entinen on kuollut. Ei hän tule väliinne, mutta puhumattomuus ja se, että tuteita ei käsittele, tai edes myönnä ja hyväksy, voi tulla.

ehkätulevapuoliso kirjoitti:

Ymmärrän tuon, mutta eikö lapsille olisi tärkeää myös tukea isän uutta elämää ja mahdollista uutta liittoa? Vai olisiko? Sinä ehkä olisit sen verran korrekti, että ilmoittaisit ajoissa tuommoisesta tilaisuudesta ettei tulee sellaista ikävää tilannetta että muut suunnitellut asiat joudutaan perumaan. 

Kai mies nyt muistaa tuollaisen päivän muistuttamattakin? Lapset luultavasti tietävät sen.

Ehkä tässä on sekin että, kun on edellisessä liitossa useamman kerran jäänyt kakkoseksi, niin enää sitä ei jaksaisi. En jaksa enää olla  joku toiseksi paras vaihtoehto, haluan olla se ykkönen ja tärkein.  Eikö jokainen halua olla sitä puolisolleen?  Oli erhe rakastua leskeen, menneisyys roikkuu aina mukana. Oma moka sitten kai. 

Olen myös menettänyt rakkaimpani vuosia sitten. Kokemus oli traumaattinen ja surun kanssa on elettävä loppuelämä, sekin on iso osa minua. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että muistelun ja yms. surutyön takia pää pysyy kasassa ja pystyy elämään eteenpäin. Ymmärrän silti hyvin turhautumisesi, koska olisin ollut itsekin pettynyt samassa tilanteessa. Paljon on myös kyse siitä, miten miehesi asian esitti, oliko pahoillaan vaan ilman muuta perui teidän yhteiset suunnitelmat, lupasiko järjestää myös sinulle aikaa. Sinun on hyväksyttävä tämä osa miehen elämää, osaltaan se kertoo myös sen, että sinulla on hyvä mies. Ex tulee olemaan aina osa elämää. Mutta kyllä miehenkin pitää osata huomioida sinut, eikä sabotoida teidän välejä. Tällaiset muistelutilaisuudet on kyllä yleensä hyvissä ajoin tiedossa ja suunniteltavissa. Onko mies yleensäkin vähän "vietävissä" eikä osaa pitää selkeitä rajoja ja omista aikatauluista kiinni? Pystyttekö puhumaan asiasta avoimesti?

Vierailija kirjoitti:

Kommunikointi on teidän ongelma. Suhteessa, missä toinen on leski ja toinen vaikeasta suhteesta eronnut, asia varsinkin korostuu. Kun ette puhu asioista suoraan (ja myös kuuntele toista!), tulee tuollaista kiukuttelua ja jopa lapselliselta kuulostavaa käytöstä. Teidän pitäisi olla perhe, mutta puhutte kilpailusta ja nokkimisjärjestyksestä. Mainitset, että mistään ei voi mitään sopia. Teen itsekin vuorotyötä ja ymmärrän, että tuo on ongelma ja kiristää hermoja. Voisiko siitä asiasta puhua? Ilman, että vetää exät mukaan, vaan ihan vain tuosta yhdestä asiasta. Sinulla on harvoin vapaita viikonloppuja ja toivoisit, että teillä olisi yhteisiä suunnitelmia, niin voit ottaa ne huomioon vuorotoiveissa. Ymmärrän myös mustasukkaisuuden kuolleesta vaimosta. Mielestäni sekin asia pitäisi voida puhua. Avoimessa suhteessa tuonkin voisi sanoa ääneen ja yhdessä puhua asiasta. Samoin kuin miehellä tulisi olla mahdollisuus sanoa ääneen, että hänellä on ensimmäistä vaimoaan ikävä. Ne on tunteita ja entinen on kuollut. Ei hän tule väliinne, mutta puhumattomuus ja se, että tuteita ei käsittele, tai edes myönnä ja hyväksy, voi tulla.

Kiitos, tää oli ehkä ensimmäinen kommentti joka minua auttaa ehkä eteenpäin  Minulla on sellainen karmea olo, että olen aina jotenkin kakkonen. Jos kuollut vaimo jostain aineellistuisi esiin, niin puoliso lähtisi hänen kanssaan oitis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee vielä viikonloppuja. 

Tästä nimen omaan on kysymys eli ihmiset, jotka eivät joudu työskentelemään viikonloppuisin, eivät ymmärrä, miten tärkeitä ne harvat vapaat viikonloput ovat meille vuorotyöläisille. 

Vaikka ne ovat tärkeitä, eivät ne mene aivan kaiken edelle.

Olen eronnut miehestä, jonka kuollut äiti oli pyyhitty pois pojan elämästä totaalisesti, yksi hyvin tärkeä syy avioliittomme hajoamiseen oli miehen lapsena kokeman menetyksen totaalinen kieltäminen.

On kovin eri asia kun rakkaus kuolee kuin että rakastettu kuolee. Kipeitä molemmat.

ehkätulevapuoliso kirjoitti:

Ehkä tässä on sekin että, kun on edellisessä liitossa useamman kerran jäänyt kakkoseksi, niin enää sitä ei jaksaisi. En jaksa enää olla  joku toiseksi paras vaihtoehto, haluan olla se ykkönen ja tärkein.  Eikö jokainen halua olla sitä puolisolleen?  Oli erhe rakastua leskeen, menneisyys roikkuu aina mukana. Oma moka sitten kai. 

Niin se on, että lesken kanssa menneisyys on vahvasti läsnä. Ymmärrän hyvin ajatuksesi, haaveilen itsekin parisuhteesta, jossa "me" olisimme se tärkein yksikkö. 

Ei pidä osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös menettänyt rakkaimpani vuosia sitten. Kokemus oli traumaattinen ja surun kanssa on elettävä loppuelämä, sekin on iso osa minua. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että muistelun ja yms. surutyön takia pää pysyy kasassa ja pystyy elämään eteenpäin. Ymmärrän silti hyvin turhautumisesi, koska olisin ollut itsekin pettynyt samassa tilanteessa. Paljon on myös kyse siitä, miten miehesi asian esitti, oliko pahoillaan vaan ilman muuta perui teidän yhteiset suunnitelmat, lupasiko järjestää myös sinulle aikaa. Sinun on hyväksyttävä tämä osa miehen elämää, osaltaan se kertoo myös sen, että sinulla on hyvä mies. Ex tulee olemaan aina osa elämää. Mutta kyllä miehenkin pitää osata huomioida sinut, eikä sabotoida teidän välejä. Tällaiset muistelutilaisuudet on kyllä yleensä hyvissä ajoin tiedossa ja suunniteltavissa. Onko mies yleensäkin vähän "vietävissä" eikä osaa pitää selkeitä rajoja ja omista aikatauluista kiinni? Pystyttekö puhumaan asiasta avoimesti?

Kiitos sinullekin kommentista. Mies on tosiaan liian kiltti ehkä... ja vietävissä. Tekee heti niinkuin lapset sanoo, ei edes yrittänyt neuvotella tuota ajankohtaa. Sille olisin antanut arvoa, jos olisi edes yrittänyt. Ja tiedän, että jos mies sanoo olevansa siellä tunnin, niin voin odottaa kotiin 4 tunnin päästä.  Eli kun iltapäivästä aikaisin lähtee niin on illalla takaisin, itse olen siinä kohtaa jo valmistautumassa seuraavaan työpäivään aamuvuorossa. 

Oliko heillä yhteisiä lapsia?

Vierailija kirjoitti:

ehkätulevapuoliso kirjoitti:

Ehkä tässä on sekin että, kun on edellisessä liitossa useamman kerran jäänyt kakkoseksi, niin enää sitä ei jaksaisi. En jaksa enää olla  joku toiseksi paras vaihtoehto, haluan olla se ykkönen ja tärkein.  Eikö jokainen halua olla sitä puolisolleen?  Oli erhe rakastua leskeen, menneisyys roikkuu aina mukana. Oma moka sitten kai. 

Niin se on, että lesken kanssa menneisyys on vahvasti läsnä. Ymmärrän hyvin ajatuksesi, haaveilen itsekin parisuhteesta, jossa "me" olisimme se tärkein yksikkö. 

Kiitos, niin se kai on. Siksi nyt mietin onko minusta tähän liittoon, kun itse olen tullut menneisyydessä pahasti loukatuksi. Ei minulta löydy sellaista vahvuutta nyt, että jaksan jakaa puolisoa menneisyytensä kanssa. Muutoin on niin hyvä ja rakas mies.  

Sinä olet vapaasta tahdostasi eronnut huonosta liitosta, hänen puolisonsa on KUOLLUT, ja jos näin ei olisi, he todennäköisesti olisivat edelledn yhdessä.

Tämä on asia, joka sinun täytyy pystyä hyväksymään, tai sitten lähteä. Elämä jatkuu, ja uuden rakkauden voi löytää, mutta ikävä ja kaipuu jää. Kuulostaa todella julmalta, ettei sitä menetettyä rakkautta, lastensa äitiä, saisi muistella ilman, että se uusi rakkaus kokee tulevansa syrjäytetyksi. Te ette kilpaile keskenänne, mutta sinun täytyy hyväksyä se, että se entisen puolison muisto tulee kulkemaan siinä rinnalla ihan loppuun asti.

Kunnioita tätä, harmihan tuo on, että suunnitelmat menee uusiksi, mutta kyse on yhdestä viikonlopusta, ja se on varmasti etenkin lapsille tärkeä. Myös se on lasten ja miehen väleille ehdottoman tärkeää, ettei lapset koe isän unohtaneen äitiä kokonaan parissa vuodessa. Älä sotke tätä, teillä kuitenkin on vielä elämää ja viikonloppuja edessä.