Parhaat ja turhimmat hankinnat vauvalle
Kommentit (24)
Viiden lapsen äitinä meillä oli ekan synnyttyä hoitopöytä, uudet vaunut, kantorinkka, tutteja, pari tuttipulloa, vauvan amme ja maidonkerääjä. Näistä tuttipullot olivat aivan tuhia ja rinkkakin melko vähällä käytöllä. Myöhemmin ostettiin käytettynä perusrattaat ja syöttötuoli.
Toisen synnyttyä hankittiin lisäksi autoon uusi turvaistuin, ja myöhemmin toinen syöttötuoli. Myös taaperokärrit ja uudet rattaat.
Kolmannen synnyttyä ei ollut enää hoitopöytää, ja saatiin lahjaksi hyppykiikku, missä vauva kyllä viihtyi. Rinkka oli jo annettu pois.
Kaksosten synnyttyä tietenkin toinenkin vauvansänky, amme ja turvaistuin. Käytettynä ostetut yhdistelmävaunut, missä oli erilliset kantokopat, vaihtuivat melko pian tavallisiin kaksosten rattaisiin, jotka olivat näppärämmät ja kevyemmät. Hyppykiikussa viihtyi vain toinen vauva.
Sitterrin hankintaa olen aina åitänyt täysin turhana. Niinpä meillä ei sellaista ollut missään vaiheessa - edes lainassa!
Ehdottomasti turhin vauvatarvike meillä oli hoitopöytä! Jo esikoiselle aloin aika pian vaihtaa vaipat sylissä. Turhia olivat myös toinen amme, koska aika harvoin kylvetimme vauvat yhtäaikaa, ja ilman hyppykiikkuakin olis pärjätty.
Vanhimman ja nuorempien ikäero oli kuusi vuotta, joten vaatteita ja muita tarvikkeita jäi aika paljon aina isommalta pienemmälle/pienimmille.
Parhaat itkuhäly, tuttipulloharja imukupilla, matkarattaat.
Turhat hoitopöytä, imetystyyny.
On kyllä niin makuasioita nämä :)
Turhimmat oli kallis kantoliina jota käytin ehkä kaksi kertaa sekä koliikkikeinu. Hoitopöytää en myöskään käyttänyt, vaan se patja oli pesukoneen päällä.
Parhaimmat oli tosiaan nuo yhdistelmävaunut.
Sitteri ja tutti ihan ehdottomat, myös yhdistelmävaunut hyvä juttu.
Turhis ostos ehkäpä imetystyyny.
Se on niin vauva- ja äitikohtaista. Ei oikein voi tietää etukäteen.
Meillä ei tarvittukaan imetystyynyä eikä rintapumppuja, koska maito ei noussut millään ilveellä. Vaunutkin olivat turhat, koska vauva ei halunnut niissä olla hetkeäkään. Niin ollen myös itkuhälytin oli turha ostos. Rattaita ollaan kyllä käytetty tosi paljon, samoin hoitopöytää (oikealla korkeudella, säästää selkää). Lelukaaresta vauva ei ymmärtänyt yhtään mitään mutta kaikenlaiset käteen otettavat ja paineltavat soittimet ovat olleet vauvasta ihan huippuja.
Me ei tarvittu ollenkaan pinnasänkyä, vaunuja/rattaita, hoitopöytää, babysitteriä, itkuhälytintä. Kantoliinalla oli paljon käyttöä niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Kannoin vauvaa takin alla ja ensimmäiset ulkovaatteet tarvittiin vasta sitten kun taapero alkoi kävellä ulkosalla joskus 1,5-vuotiaana.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 16:45"]vaipparoskis?! Koskaan ollu, enkä oo kaivannukaan, täys turhake siis:D
[/quote]
Meillä on ja olen tykännyt. Ehdottoman hyödyllinen siis.
Paras hankinta oli matkarattaat, joihin sai turvaistuimen ja vauvakopan suoraan kiinni.
Meillä parhaat hankinnat olivat vauvan merinovillavaatteet, siis aluspaidat ja vaippahousut sekä kypärämyssyt ym.. Todella hyvä hankinta oli myös untuvamakuupussi.
Ei taidettu hankkia mitään turhaa, mutta kun saatiin paljon vauvanvaatteita - osa lainaksi, osa omaksi - niissä oli todella paljon meille turhia ja sopimattomia vaatteita. Niiden lajittelemiseen meni turhaa aikaa. Seuraavalle vauvalle käyn meille jääneet vauvanvaatteet huolella läpi, panen turhat kirpparille ja ostan sieltä tilalle tarpeellisempia. En ota keltään vastaan lainavaatteita. (Olen siis kiitollinen saamistani vaatteista, meidän ei tarvinnut ostaa juuri ollenkaan vauvanvaatteita, mutta oli niissä myös oma riesansa.)
Parhaat:
– hyvät yhdistelmävaunut
– kantoreppu
– hoitopöytä
Turhimmat:
– kätkythälytin
Parhaita on toki vaikka mitä, esim. ihan nuo yhdiselmävaunut. Lapsi jo 2,5-v ja meillä ne on edelleen päivittäin käytössä.
Mutta ehdottomasti turhimmat on olleet tutit ja tuttipullot, kun ei huolinut niin ei huolinut.
Ja sitteri oli meillä myös ihan turha, käytettiin sitä ehkä kolme kertaa :D
[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 11:16"]
Parhaita on toki vaikka mitä, esim. ihan nuo yhdiselmävaunut. Lapsi jo 2,5-v ja meillä ne on edelleen päivittäin käytössä.
Mutta ehdottomasti turhimmat on olleet tutit ja tuttipullot, kun ei huolinut niin ei huolinut.
[/quote]
Turhimpia ovat olleet tutit ja tuttipullot, rintaruokinta lähtikin hyvin käyntiin lopulta.
Parhaimpia ovat olleet hoitopöytä (kaksosilla ollut enemmän käytössä, kun esikoisella), rintareput.
Turhin oli hoitopöytä. En käyttänyt oikeastaan yhtään. Aika pian aloin vaihtaa vaipat sylissä vauvalle.
vaipparoskis?! Koskaan ollu, enkä oo kaivannukaan, täys turhake siis:D