Miten teidän kiltit ja rauhalliset tytöt on pärjänneet?

Meillä kiltti ja rauhallinen 12v tyttö. Itse olen kaikkea muuta, joten meillä hitusen sama tilanne. Vanhempana on ehkä joskus helpompaa kun emme ole samanlaisia, joskus ei. Esim. koulussa keskustelussa kun opettaja antoi palautetta, että tytön pitäisi osallistua ryhmäkeskusteluihin enemmän, niin minä juuri aktiivisena osallistujana en ole samaa mieltä- liian aktiivinenkin ärsyttää monia ja ryhmissä on hyvä olla erilaisia persoonia. Toisaalta taas hitaasti lämpiävyys ja uusiin ihmisiin tutustumisen kestäminen tytöllä joskus raapii minun hermojani vanhempana. Mutta tämäkään ei ole tytön ongelma, vaan minun. Kuten myös aika ajoittain minun huoleni, että tyttö on liikaa kotona ja liian vähän kavereitten kanssa, mutta toisaalta on ihanaa seuraa minulle. Joskus täytyy muistuttaa että tyttö ei kaipaa aina samoja asioita kuin minä.

Kaiken kaikkiaan tyttömme on ihan loistava tapaus. Fiksu, kestää tylsyyttäkin ja viihtyy kotona, on muutama hyvä kaveri, joka riittää hänelle. Tyttö keskittyy itselleen tärkeisiin asioihin ja tietää mitä haluaa. Koulussa ja harrastuksessa osaa keskittyä ja on oikeasti todella hyvä. Tälläisen lapsen äitinä on helppo olla.

Tyttömme on perinteisesti kiltin ja hiljaisen tytön perikuva siinä, että ei tykkää olla se seurueen keskipiste ja on hitaasti lämpiävä. Mutta tästä huolimatta hän on todella päättäväinen ja määrätietoinen. Puolensa hän pitää, jos haluaa (kotona isoveljen kanssa on saanut harjoitella riittämiin). Lisäksi hän osaa järjestellä ja vaikuttaa asioihin.

Koen ja uskon että juuri tämä hiljainen ja kiltti lapsi kyllä saavuttaa elämässään sen minkä hän haluaa. Hän ei varmaankaan halua olla mikään kuuluisuus tai muutenkaan tähti, luultavasti hän haluaa itselleen tärkeitä ja realistia asioita. Toisaalta hänestä olisi vaikka mihin, mutta vanhempana minun tehtäväni on tukea häntä, ei johdatella omista lähtökohdistani mihinkään suuntaan. Mutta toppuutella tätä lasta ei tarvitse, itsetuntoa vain parantaa ja muistaa rakastaa ja  kehua;)

Open näkökulma: kiltti ja rauhallinen tyttö on usein koulutyössä huolellinen, ihmissuhteissaan avoin, kaveripiirissään pidetty ja itsevarma tyttö. Sellainen, joka tietää, mitä tahtoo ja miten sen voi saavuttaa.

Ei ne angstiset uhmaikäiset mitään selviytyjiä ole. Ne vaan hakkaa lävistettyä ja tupakkakröhäistä päätään, joka tönöttää fritsuisen kaulan jatkeena, seinään siinä kohtaa, kun kiltti ja rauhallinen tyttö porskuttaa jo pitkällä opinnoissaan matkalla mahtipalkoille taikka unelma-ammattiinsa.

Kiltillä ja rauhallisella tytöllä on tavallisesti myös fiksut ja kivat vanhemmat. Toista se on niillä ...hmmm... rauhattomilla tytöillä, niiden yh-äiti tulee tukka likaisena tupakalta ja vanhalta viinalta haisten vanhempainvarttiin ja valittaa, kun he ei sitten millään saa pidettyä tuota Mayaa kurissa.

Siis näin kärjistetysti sanoen.

Nehän vasta pärjääkin:))

Mä tunnen ja tiedän kaksi luokkansa lihavinta ja kiusattua tyttöä, joista on todellakin tullut jotain. Tienaavat hyvin ja ovat onnellisia elämässään. Tämä kaikki varmaan siksi, että heillä on ollu molemmilla rakastavat vanhemmat ja ehkä joku ystäväkin, jotka ovat nähneet heidän sisimpäänsä ja tukeneet kaikessa.

Sen sijaan luokan suosituimmat ilolinnut ovat pärjänneet melko huonosti elämässä, paljon eroja, huonot työt jos töitä ollenkaan, lapsia huostassa yms.

Hyvin ovat pärjänneet. Pitää vaan tukea kilttejä siinä, etteivät anna toisten talloa päälle, omia oikeuksiaan pitää ja saa puolustaa.

Vastaan, koska tunnistan itseni tuosta kuvauksesta : ) Mutta mikä siis huolettaa, koulumenestys (lukuaineissa vai liikunnassa?), kaverisuhteet, uramahdollisuudet? Itse olen nyt hiukan päälle parikymppinen, yliopistossa opiskelen alaa joka kiinnostaa, koulussa aina pärjännyt keskiverrosti näkemättä sen suurempaa vaivaa. Kavereita, menoa ja meininkiä on ollut aina, vaikka vähän introvertimpi olenkin eikä esim. mitään vakiharrastusta ollut. Mielestäni omana peruskouluaikanani oli jo kilpailuhenkisyyttä koulussa, mutta eipä se minuun satuttanut, vaikka en kilpailuasennetta osaa omaksua.

Meillä kolme kuvaamasi kaltaista tyttöä, kaksi alaluokkalaista, yksi lukiolainen. Kaikki ovat pärjänneet koulussa hyvin, on kavereita, ja kouluaineet sujuvat ehkä jopa hieman keskimääräistä paremmin.

Lapsista kukaan ei ole esiintyjätyyppiä, eivät mitään kaveripiiriensä keskipisteitä. Mutta kaikki ovat rauhallisuutensa ja luotettavuutensa takia tärkeä osa ystäväjoukossa. Saavat aikaa ja tilaa tarvitsemansa määrän.

Joskus olen miettinyt, että kun varsinkin alkuun uudehkossa ryhmässä, tyttäremme ovat hieman syrjään vetäytyviä, roikkuvat jotenkin joukon ulkoreunalla, niin olen pohdiskellut, että jäävätkö he ulkopuolisiksi. Mutta ajan myötä he löytävät aina oman paikkansa ryhmässä. Usein myös räväkämmät lapset antavat tarvittaessa tilaa hiljaisemmille - tätä pidän myös osin hyvän kasvatuksen seurauksena.

Nykyisin ainakin meidän alueen kouluissa opettajatkin luokissa pitävät huolta siitä, että erilaiset puhujat ja ajattelijat, niin hitaat kuin nopeatkin, kovaääniset kuin hiljaisemmat, saavat oman tilansa luokassa ja pienryhmissä.

Pärjää koulussa keskimääräistä paremmin, kavereita on ihan ok, pari erittäinkin hyvää ystävää. Rauhallinen ja kiltti, mutta hyvin päämäärätietoinen, vaikka ikää ei vielä paljoa päälle kymmentä olekaan.

Minäkin olen tuollainen kiltti tyttö itse kuin tuo edellä vastannutkin. Koulussa mennyt aina hyvin omissa vahvoissa aineissani, sellaisissa aineissa taas huonosti, mitkä ei itseä kiinnostaneet. Reilu parikymppinen olen nyt, yliopistossa opiskelen viimeistä vuotta.

Kiva kuulla positiivisia tarinoita. Ehkä eniten huolettaa että lapsi ei joutuisi syrjityksi tai kiusatuksi koulussa. Sinänsä koulumenestyksestä en ole huolissani, vaan siitä että ei jotenkin pärjäisi ryhmässä. Ehkä isoin ongelma on se, että olen itse niin eri maata. En osaa oikein eläytyä hänen kokemukseensa ja tuntuu että en osaa tukea häntä näissä asioissa.

Vihasin aina koulussa noita seiniä pitkin kulkevia hiiriä. En ole koskaan ymmärtänyt heidän ongelmaansa. Ne jotka edes yrittivät pukeutua coolimmin eivät ärsyttäneet ja heidän kanssaan saattoi olla jotain yhteistäkin. En voi ymmärtää minkä takia joidenkin piti alentaa kaikkia??!! Niiden vaatteet oli ihan hirveitä ja mauttomia eikä se johtunut köyhyydestä. Ei päästetty vessaan niitä välitunneilla.:DD

Kolmonen jatkaa.

Olen itse jonkin verran kokenut kiusaamista, hyvin lievää kylläkin (tuskin edes enää muistan mitä tapahtui) ja muutama herja ja heitto osuu varmasti kaikkien tielle peruskouluaikana.  Hyvä itsetunto auttaa jättämään kommentit omaan arvoonsa, ja korostan, että ikinä en joutunut kiusatuksi siksi, että olisin ollut kiltti/hiljainen/hyvä koulussa. Kiltillä ja sopeutuvaisellakin voi olla vahva itsetunto, ja sitä voivat vanhemmat tukea esimerkiksi kannustamalla lasta tätä kiinnostavissa asioissa. Stereotypiasta poiketen kympin tyttöä ei kaikista kilteistä ja hiljaisista tytöistä tule, joten kaikessa pärjäämistä ei kannata odottaa tai vaatia (enkä nyt tarkoita, että Sinä tällaiselta vaikuttaisitkaan, jatkoin vain omaa ajatustani :) )

Kasi on nyt taivaallisen pihalla. Kiltti tyttö ei ole synonyymi hiirelle, ei todellakaan. Usein kiltit tytöt ovat fiksuja ja pidettyjä, monesti koulutetuista perheistä tulevia lapsia. He ovat ymmärtäneet jo varhain sanonnan"taistelunsa kannattaa valita".

[quote author="Vierailija" time="09.10.2013 klo 23:16"]

Kasi on nyt taivaallisen pihalla. Kiltti tyttö ei ole synonyymi hiirelle, ei todellakaan. Usein kiltit tytöt ovat fiksuja ja pidettyjä, monesti koulutetuista perheistä tulevia lapsia. He ovat ymmärtäneet jo varhain sanonnan"taistelunsa kannattaa valita".

[/quote]

Kiltit tytöt on usein hyviä "kaikessa", etenkin urheilussa. Hiiret on aivan eri ryhmänsä.

Mitäs nämä "hiiret" sitten ovat? Hiljaisia ja epämuodikkaita, vai mitä ihmettä? On kyllä aika törkeä ilmaisu, vähän niin kuin kana, lehmä, sika yms.

Olin/ olen myös kiltti tyttö, mulla on aina ollut muutamia hyviä ystäviä. Mua myös kiusattiin syrjimällä koulussa n. 2 vuotta. Aikuisena ajatellen olisi ollut hyvä, että silloin joku olisi painottanut, että aina ei tarvitse olla kiltti, pitää myös pitää puolensa ja saa suuttua. Mutta se ei ollut mulle luontevaa, ja yritin vaan kestää. Nyt uskon, että se teki mut sisukkaammaksi, olen myös parikymppinen ja valmistumassa unelmieni ammattiin. En ole enää liian kiltti, osaan sanoa ei. Olen empaattinen ja vastustan aina kiusaamista. Sitä näkyy aikuistenkin keskuudessa paljon.

Ps. Olin todellakin hiiri! Juurikin hiljainen ja epämuodikas, ujo lapsi. Mutta eikö hiirilläkin ole oikeus olla olemassa?? Eikö tässä ole se haaste, mikä elämässä olisi opittavana; että erilaisuus voidaan hyväksyä. Että jokainen on arvokas, katsomatta vaatemerkkejä.

Terveisin 13.

Tottakai kaikilla on lupa olla oma itsensä. Kritiikki oli tarkoitettu no kasille, joka rinnasti kiltit tytöt hiirulaisiksi, ja rinnastus tehtiin pilkallisesti. 

Olispa kiva tietää lapsen ikä, 13-15 vuotiaana voi olla aivan erilainen nuori kotona. 

Hiljaisella ja rauhallisella tyttärellämme  oli koulussa hyvää 2-3 kaveria ja tuli toimeen muidenkin kanssa. Koskaan hän ei kuulunut "suosittujen" tyttöjen joukkoon, eikä sinne kyllä haikaillutkaan. Pärjäsi koulussa hyvin ja keksi itse harrastuksensa. Nyt valmistelee graduaan, seurustelee ja näyttää olevan tyytyväinen elämäänsä.

Olemme hänestä hyvin, hyvin iloisia, nyt niinkuin aina.