Lapsella ei minkäänlaista oma-aloitteisuutta!!
Siis voiko oikeasti olla mahdollista että 7 vuotiaalle lapselle pitää jokaisesta asiasta sanoa erikseen, esimerkkinä Lapsi menee vessaan, hän istuu siellä vaikka tunnin jopa kaksi jos kukaan ei käy erikseen sanomassa "pyyhi pylly". Ulos lähtiessä täytyy kolmesti kehoittaa vähintään että nouse seisomaan, kävele eteiseen, pue kengät molempiin jalkoihin, takki päälle, hanskat molempiin käsiin, hattu päähän. Saunaan mennessä täytyy useampaan otteeseen sanoa että mene riisumaan ja mene saunaan, viidennellä kerralla saattaa jopa mennä saunaan. Vessakäynnin jälkeen pitää joka kerta muistuttaa, pese kädet ja kuivaa ne pyyhkeeseen. Jos lapselta kysyy "mitä kuuluu" saa vastaukseksi poikkeuksetta "arvaa monta karkkia mummi toi" tai "minä sain syödä eilen kaksi pullaa". Eli karkit ja herkut on ainut asia mitä tuo lapsi ajattelee. Kotona ei voi ajatellakkaan että jättäisi pöydälle esille jotain naposteltavaa tai esimerkiksi kuivattuja hedelmiä, lapsi syö niitä kunnes kaikki on syöty, olipa niitä esillä kilo tai kaksi. Pitäisikö oikeasti alkaa jo huolestumaan? Tai lähinnä alkaa itsellä hermo palamaan kun kaikesta pitää sata kertaa sanoa.. En ole koskaan omien poikieni kanssa joutunut tuollaista tekemään tai tuollaiseen törmäänään mutta mieheni lapsi on kuin hän olisi taantunut vauvaikään!!!
Kommentit (34)
Ai että lapsi pitäs viel karkein palkita ko ensin saa hermonsa menettää joka asiasta sanomalla ja päälle kiittää tarjoomalla karkkia? Ja tuo toisia poikia kohtaan on millä tavalla reilua?
Meidän vaihto-oppilas. Ikää kohta 17. Liimasin just ulko-oveen lapun, jossa muistutetaan käsienpesusta. Olen jankannut siitä nyt kaksi kuukautta, eikä silti muista. Kaikessa samanlaista.
Ei sulla ap. kyllä ole kaikki muumit laaksossa.
Kirjoitatko meidän 17 vee vaihtaripojasta? Aloitteellisuus on nollassa, ei tee mitään ellet erikseen jaksa joka kerta pyytää, vaikka pelisääntöpalaverissa on asiat käyty läpi mitä odotamme hänen hoitavan. Poikaa kiinnostaa vain löhöäminen, syöminen ja nettailu.
Joskus sitä aikaansaamattomuutta ja ihan oikeita toiminnanohjauksen vaikeuksia on vaikea erottaa toisistaan. Jos noin on tosiaan joka asiassa eikä kyseessä ole esim. se, ettei ole annettu mahdollisuuttakaan toimia oma-alotteisesti vaan aina on joka liike tähän asti ohjeistettu, tutkituttaisin.
Miten se tutkitutetaan ja kenellä?
16, ollaankohan me saatu kaksosten puoliskot? Kotitöistä tuli jo kertaalleen iso riita. Mies sanoi että vaihtari voisi imuroida. Nyt se sitten imuroi joka päivä kello 16.02 eteisen keskilattian. Siis joka päivä ja vain siitä yhdestä kohdasta. Nurkissa pyörii villakoirat. En kerta kaikkiaan tajua, mitä tämän päässä liikkuu! 14
Juuh. Kyse on miehen lapsesta, ei ap:n, joten ap:n suhtautuminenkin lapseen on erilainen kuin jos kyse olisi omasta lapsesta. Ehkäpä samalaista on omilla lapsillasikin välillä, mutta et vain sitä huomaa, kun kyse on omasta kullanmurusta? Ja ehkäpä se miehen lapsi ajattelee muutakin kuin karkkeja, mutta et osaa nähdä sitä.
Tää on niin nähty, että kun kyse ei ole omasta lapsesta tai omasta äidistä (eli kyse anopista), niin kaikki mitä tekee tai sanoo on väärin.
Olisiko tosiaan jotain oman toiminnan ohjauksen ongelmaa? Kuvia voisi yrittää käyttää apuna.
[quote author="Vierailija" time="09.10.2013 klo 11:08"]
Mun ukko on yli kolmekymppinen ja vieläkin tollanen.....
[/quote]
siis että pitää käskeä pyyhkimään pylly vai?
[quote author="Vierailija" time="09.10.2013 klo 11:20"]
Mun korviin toi kuullostaa saamattomuudelta. Kun ei voi mitään tehdä vasta ko sitten kun käsketään, sit koko muu perhe oottaa yhtä kun ei vaan voi toimia vaan pitää viimeseen asti oottaa et jos joku tuli ja tekis asiat hänen puolestaan..
Saamattomuutta on sekin ettei aikuinen osaa tai viitsi opetella kirjoittamaan edes suurinpiirtein oikein.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="09.10.2013 klo 12:48"]
Meidän vaihto-oppilas. Ikää kohta 17. Liimasin just ulko-oveen lapun, jossa muistutetaan käsienpesusta. Olen jankannut siitä nyt kaksi kuukautta, eikä silti muista. Kaikessa samanlaista.
[/quote]
Kas, en huomannutkaan tätä aikaisemmin : ) Meillä on varmaan tosiaan identtiset kaksoset jaettu kahteen talouteen kuten sanoit. Yritä kestää.
Tässä taas loistava käytännön esimerkki tämän palstan vastaajista. Missään kohti ap ei kerro olevansa syy miehen ja tuon lapsen eroon mutta kyllä täällä siitä tehdään perheenrikkoja. Ap:n pitäis myös ajatella lasta ja unohtaa omat tunteensa tyystiin, onhan lapsella oikeus olla täysin taantunut jos niin haluaa.7 vuotias on yleensä jo koulussa, kyllä minä huolestuisin jos minun ekaluokkalainen ei kykenisi käskemättä pyllyään pyyhkimään. Tai jos pukeutuminen pitäisi vierestä vahtia että vaatteet tulee päälle. Ap ei mainitse minkä ikäisiä toiset pojat on mutta ilmeisesti ero on suuri toisiin poikiin verraten. Puhuisin asiasta neuvolan tai kouluterveyden huollon kanssa ehdottomasti.
[quote author="Vierailija" time="09.10.2013 klo 13:52"]
Voisiko ap kerrankin ajatella sitä lasta eikä vaan itseään. Olet perheenrikkoja ja miltä kuvittelet että se lapsesta tuntuu? Ei kai se voi normaalisti kehittyä.
Kuinka ällöttäviä ämmät voivatkaan olla. Aina vaan minäminä, toiselta mies kun vapaata ei petolinnun persenaamalla pystytä saamaan. Sitten ihmetellään täällä, mikä sen miehen lasta vaivaa.
[/quote]
Kuulostaa vähämieliseltä. Testauttaisin.