Alle 30-vuotiaana naimisiin menneet/vakavan parisuhteen aloittaneet.

Joo olin, 25v tavattiin, 29v mentiin naimisiin. Nyt 42v.

Jos ei nuorena (24v) olisi naimisiin mennyt, olisi voinut jäädä menemättä, kun olis tullut iän myötä vaativammaksi?!

Kyllä olin tarpeeksi kypsä. Millainen ihminen tekee tänne tällaisia aloituksia? Onko sinulla jokin kamala tarve todistella itsellesi, että sinun kannatti odottaa vanhaksi?

joo olin 17 kun tavattiin ja 19 kun mentiin naimisiin nyt oon 34 ja oltu naimisissa 14v ylä ja alamäessä mut  silti onnellisesti aviossa edelleen.

Erosimme 42-vuotiaina. Liittomme oli ensimmäiset 15 vuotta onnellinen. Sen jälkeen tajusimme, että emme ole kauhean hyvä pari.

Kyllä olin. Olin 25, mies 26. Jokut tuntemani ihmiset eivät ole kypsiä parisuhteeseen vielä 50-vuotiainakaan.

On vaikeaa olla parisuhteessa samaan aikaan, kun kasvaa ja muuttuu. On tietty rooli, johon olet lupautunut ja sitten yhtäkkiä et olekaan enää sellainen. 

Tavattiin alle parikymppisinä ja kaksi vuotta seurusteltuamme mentiin naimisiin. Liittoa kesti 15 vuotta, sitten loppui (minulta) rakkaus ja tahtominen. Mielestäni en ollut riittävän kypsä suhteeseen, sillä annoin miehen (tai pojan!) päättää kaikesta ja uhrasin urahaaveeni hänen vuokseen ihan vain siksi, ettei hän jättäisi minua.

Oltiin molemmat 25, kun naimisiin, tunnettiin pari vuotta ennen sitä. Nyt ollaan 36 ja edelleen siis naimisissa. Kyllä me kypsiä oltiin :) 

Me oltiin olin 17 ja 18 kun alettiin olee (nyt yli 40) ja yhdessä ollaan kasvettu aikuisiksi. En koe olleen mitään normaalia suurempia  ongelmia, tässä suhteessa

Olin 22v. ja ihan olin "kypsä" vakavaan suhteeseen.

Nyt olen 44v. ja yhä olemme yhdessä ja kaksi lastakin löytyy...

Siinä vaiheessa kun menin naimisiin, oli takana jo yksi 8v. pitkä avoliitto,ja 9 vuotias lapsi, aviomieheni kanssakin olin jo seurustellut n. 3 vuotta. Oma yrittyskin oli ollut pystyssä useamman vuoden. Jos siinä vaiheessa ei olisi ollut kypsä edes avioliittoon, niin olisin ollut kehitysvammainen.

Olen 50 vuotias ja ainoat parit, jotka ovat lähipiirissäni yhä naimisissa on tavanneet kolmenkympin tienoilla. Jokainen nuorena solmittu liitto on aikoja sitten hajonnut ja suurin osa on hemmetin onnellisina jo toisella kierroksella.

Aika vaikeaa jos on tavannut ihan nuorena ja pitää kestää toisen muuttuminen rinnalla. Harvoin kuitenkaan kasvetaan samaan suuntaan vaan yleensä eri suuntiin.

Itse olin 15 ja mies 17, kun alettiin seurustella. Eihän silloin vielä tiedetty mitä jutusta tulee, joten tietenkään ei alussa oltu "kypsiä". Mutta mentiinkin naimisiin siitä vasta 13 vuoden päästä eli kyllä, oltiin mypsiä. Ja yhdessä kasvettiin aikuisiksi, toisiamme muokaten.

Olin 19-vuotias seurustelun aloittaessani, naimisiin mennessäni 22-vuotias. Näin jälkikäteenkin katsottuna olin mielestäni tarpeeksi kypsä sitoutumaan pitkään parisuhteeseen.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 18:49"]

Näin jälkeenpäin ajatellen, olitko tarpeeksi kypsä? 

[/quote]

17-vuotiaana menin naimisiin ja nyt 30 vuotta myöhemmin ajattelen, että olin tarpeeksi kypsä. Aviolitto on onnellinen yhä.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:14"]

On vaikeaa olla parisuhteessa samaan aikaan, kun kasvaa ja muuttuu. On tietty rooli, johon olet lupautunut ja sitten yhtäkkiä et olekaan enää sellainen. 

[/quote]

En minä ole lupautunut mihinkään tiettyyn pysyvään, muuttumattomaan rooliin, vaikka meninkin naimisiin nuorena (22-vuotiaana). Miehen kanssa olemme molemmat muuttuneet. Meillä on ollut erilaisia rooleja vuosien varrella: välillä minä olen ollut vuosikausia kotona ja mies tehnyt uraa, välillä mies on ollut kotona lasten kanssa. Tällä hetkellä keskitymme minun urani edistämiseen ja mies tekee osapäivää pienten lastemme vuoksi. Parisuhde muuttuu meidän mukanamme ja ihan hienosti se on kestänyt. Ei kumpikaan meistä ole samanlainen kuin parikymmentä vuotta sitten tavatessamme.

Tottakai. Aluksi olimme kypsiä aloittamaan seurustelun, sitten muuttamaan yhteen, myöhemmin menemään naimisiin jne. Koko ajan "kypsiä" ja "kypsyen".

Kyllä olin :) Näin vanhoilla päivilläkin olemme yhdessä, suunnittelemme jo eläkkeelle jäämistä. Vieläkin sanoisin tahdon :)

Oman parisuhteeni aloitin ollessani 17-vuotias. Ensimmäinen lapsi syntyi, kun olin juuri täyttänyt 19 vuotta. 24-vuotiaana olin jo kolmen lapsen äiti. Nyt olen yli kolmekymppinen ja lapset iältään 13-8-vuotiaita. Saman miehen kanssa olen edelleen ja tällä hetkellä menee ihan hyvin. Vaikeitakin aikoja on ollut, kuten varmasti suurimmassa osassa parisuhteita.

Nyt olen sitä mieltä, että olin riittävän "kypsä" parisuhteeseen ja äidiksi, vaikka kovin nuori olinkin. En ole koskaan ollut mikään kapinoiva teini tai mahdoton bilehile. En siis jäänyt kaipaamaan sitä aikaa. Tällä hetkellä olen oikein onnellinen siitä, että lapset on jo melko isoja ja omatoimisia. Mulla on omaa aikaa mukavasti ja miehenkin kanssa pääsee jo yhdessä harrastamaan/reissaamaan. Myös perheenä voimme tehdä sellaisia juttuja, joita ei ihan vauvojen kanssa voi tehdä (esim. laskettelu). Jos saisin päättää uudelleen, tekisin samat valinnat kuin yli kymmenen vuotta sitten. Ainoa asia, minkä voisi tehdä hieman toisin on liiallinen pedanttisuus lasten hoidossa. Varsinkin esikoisen kohdalla olin melko tarkka kaikesta ja nipotin ehkä hieman liikaakin. Varmasti nuorena äitinä oli tarve näyttää muille, että pärjään hyvin :) Kuopuksen kanssa otin jo huomattavasti rennommin... annoin jopa valmissoseita silloin tällöin, kun huomasin, ettei se ipana niihin kuolekaan ;)