Mikä auttaa, kun lapsi ikävöi päiväkodissa?

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 10:58"]

Ap, minusta tuntuu joka ikinen aamu pahalta viedä lapsi (2,5) päivähoitoon. Hän aloittaa itkemisen jo heti herättyään, kun tajuaa että taas on hoitopäivä. Hän itkee kun jätän hänet sinne, tarrautuu minuun kiinni jne. Joo, hoitajat sanovat, että lapsi lopettaa heti kun lähden sieltä, mutta esimerkiksi tänään kävin vielä viemässä kotiin unohtuneen pipon ja siellä se pieni vielä itki. :(  Ryhmässä on paljon pienempiäkin lapsia, osa ihan konttaavia pikkuisia, jotka vievät hoitajien sylit, ei hoitajilla vaan jää aikaa ja käsiä minun lapselleni.

Hoitopäivän jälkeen lapsi on ihan minussa kiinni. Hän ei enää suostu nukkumaan omassa sängyssään vaan nukkuu kainalossani. Kaikkein pahinta oli, että lapsi oli jotenkin ymmärtänyt, että hoitopaikka on joku rangaistus siitä että on ollut tuhma (ja siis IKINÄ en ole mitään tallaista sanonut lapselle, eikä mieskään) ja itki yhtenä päivänä kun hoitoon piti mennä, että äiti olen aina kiltti, en ikinä tuhma (ja meillä ei edes käytetä sitä sanaa koska lapsi ei ole oikeastaan koskaan tuhma) älä vie sinne minua. Se oli ihan hirveää.

Me saimme nyt töiden puolesta vähennettyä hotopäivät viiteentoista kuussa, ja eihän se nyt ihmeitä tee mutta enempään ei pystytä. Jos olisin tiennyt, että tämä on näin hankalaa, olisin jatkanut hoitovapaata vielä kunnes lapsi on kolme, ja jatkanut siitä osa-aikaiseen työhön. Lapsen isompi sisarus on mennyt hoitoon nelivuotiaana ilman mitään vastaavia ahdistuskohtauksia. Pienempi ei selvästi ole vielä kypsä olemaan minusta erossa näin pitkiä aikoja.

[/quote]

Tämä kuulostaa pahasti provolta.

22; olen tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja, ja jos olisin lukenut vastaavan kirjoituksen kun esikoinen meni hoitoon, niin olisin minäkin mietttinyt sitä provoksi. Tai sitten sanonut, että vika on äidin, joka ei päästä lasta itsenäistymään ja omalla asenteellaan vaikeuttaa lapsen sopeutumista. Mutta joillekin lapsille hoitoon sopeutuminen on hankalaa. Oikeastaan omituista, ettei siitä puhuta. Vaikka ajan myötä kaikki oppivat ainakin jotenkin olemaan siellä, niin kaikille se ei ole kivuton prosessi.

Minä olen monet kerrat miettinyt eteisessä, että mitä teen väärin kun minun lapseni itkee ja muiden lapset menevät sinne niin iloisesti, vaikka ovat aloittaneet hoidon samaan aikaan. Mutta en keksi syytä: lähen aina reippaasti pois, en koskaan säälittele lasta että joutuu olemaan hoidossa jne. Lapselle kaikki siirtymävaiheet ovat aina olleet hankalia, hankalampia kuin monille muille, joten ilmeisesti tämä hoitoon jäämisen vaikeus on osa sitä luonteenpiirrettä.

Minä en epäile ollenkaan, etteikö lapsi oppisi olemaan hoidossa ja viihtymäänkin siellä, mutta tää syksy on ollut tosi rankka. Paitsi että lapsen reaktio on tullut yllätyksenä ( koska lapsi on luonteeltaan kuitenkin rohkea ja avoin) niin omatkin tunteet ovat tulleet yllätyksenä. Luulin että tämä menisi tästä noin vain, pari viikkoa itkeskelyä ja se ois sitten siinä. Kaikki on mennyt paljon vaikeammin kuin oisin uskonut.

Mä suosittelen lämpimästi ryhmistä tai perhepäivähoitoa!

Ap ei varmaan nyt kysynyt sitä, että pitääkö päivähoito keskeyttää. Eiköhän se ole selvää, että se ei ole nyt vaihtoehtona.

Se sinulle jo moneen otteeseen sanottiinkin, että sinun pitää itse pysyä reippaana ja pitää lähtötilanne lyhyenä.

Kerro lapselle, MIKSI hän menee päivähoitoon: sinä tai hänen isänsä ette ole kotona, vaan teidän täytyy olla töissä. Siksi lapsi menee hoitoon päiväkotiin sen ajaksi. Kolmevuotias ymmärtää tuosta ainakin sen, että kyse EI ole mistään rangaistuksesta, eikä hoidolle ole vaihtoehtoja.

Kannattaa viedä lapsi mahdollisuuksien mukaan alussa AINA SAMAAN AIKAAN. Näin siksi, että rutiini tuo lapselle turvallisuutta, eli on hyvä, että lapsi ainakin alkukuukausina tulisi hoitoon mahdollisimman samanlaiseen tilanteeseen joka kerta. Eli EI niin, että jonain aamuna tulee seitsemältä leikkimään, seuraavana aamuna suoraan aamupalalle, sitten kolmantena aamuna vasta ulkoiluun.... tuollainen eri tilanteeseen saapuminen stressaa lasta, joka ei tiedä, mitä odottaa.

Lapselle voisi olla iloa kuvallisesta päiväohjelmasta, ja sellainen on monessa pienten ryhmässä. Eli kuvakorteilla seinällä se, mitä tehdään missäkin järjestyksessä. Aamupalakortti, ulkoilukortti, lounaskortti, päiväunikortti, leikkikortti jne.

Toisia voi auttaa oma rakas lelu tai äidin paita ja valokuva.

Ap kysyi miten voi helpottaa lapsen ikävää. Lapsen ikävää ja eroahdistusta helpottaa mitä sopivammassa iässä lapsi viedään hoitoon.

Jos lapsi ei ole vielä valmis, ikävää ei helpoteta muilla konstein, kuin lapsen hoitoon aloittamisesn ajankohdan uudelleen miettiminen. Tai kipeän prosessin läpikäuminen tässä vaihtoehdossa ikävälle ei paljon muuta mahda, kuin turruttaa ja odottaa, että aika tekee tehtävänsä.

Kiitos

näistä

onko vielä vinkkejä?

K

Kiitos

näistä

onko vielä vinkkejä?

K