Puuseppä ei suostunut tekemään sisäovia.
Käski tilata ne valmiina. Onko ammattitaito tätä nykypäivänä?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo vähintäänkin erikoista. Kaikkiin esim. vanhoihin taloihin ei käy valmiina ostettavat standari-mittojen mukaiset ovet. Meilläkin on asunnossa yksi tällainen erikoinen oviaukko, johon ei mene minkään valmistajan valikoimassa oleva valmis ovi, eikä oviaukkoa saa muokata kun siinä seinässä menee kantava rakenne.
Meidän vanhat ovet muuten ovat puuta ja ne on ihan hiton painavia, mutta ovat yllättäen ihan suoria, jopa märkätilan puuovi. Eivät ole menneet käyriksi, kuten täällä väitetään. Raskaita toki ovat.
Kyllähän sitä kuvittelisi, että puusepälle, jolla kaikki tarvittavat välineet, työtila ja ammattitaito, ovien tekeminen olisi yksinkertainen homma. Tottakai se maksaa, mutta kuvittelisi että ei olisi ihan mahdotonta. Kysy ap joltain toiselta puusepältä.
Minä tein aikanaan mökin vanhaan saunaan ulko-oven, kun oviaukko oli niin pieni, ettei siihen valmista olisi löytynyt, eikä ne valmiit siihen olisi sopineetkaan. En ole todellakaan mikään puuseppä, mutta niin vaan ovi tuli tehtyä ja edeleenkin se on paikallaan vielä 25 vuoden jälkeenkin ja toimii edelleen täysin moitteettomasti, eikä ole vääntynyt mihinkään suuntaan. Hintaa sille taisi tulla muutama kymppi ja väkästin sitä pari päivää.
Ap taisi olla niin känkkäränkkä heti kättelyssä, että puuseppä lähti mieluummin tekemään vaikka koiralleen koppia.
Vierailija kirjoitti:
Oven tekeminen umpipuusta käsityönä on ajan ja materiaalin haaskausta. Se on vuoden päästä mutkalla kuin keinutuolin jalas.
Osta valmis ovi, joka on tehty uunikuivasta ristiinliimatusta puusta tai mdf:stä, ja joka pysyy suorana ja maksaa kymmenesosan puusepän tekemästä.
Tai käy hakemassa ovet Metsänkylän navetalta ja kunnosta.
Joo, mdf-ovet 😂🤣😂🤣
Jännä kun ennen on puusepät osanneet tehdä upeita ja hyvänä pysyviä ovia.
No ei ollut kummoinen "puuseppä" se jolta kysyit. Mitähän hän _osaa_ sitten tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo vähintäänkin erikoista. Kaikkiin esim. vanhoihin taloihin ei käy valmiina ostettavat standari-mittojen mukaiset ovet. Meilläkin on asunnossa yksi tällainen erikoinen oviaukko, johon ei mene minkään valmistajan valikoimassa oleva valmis ovi, eikä oviaukkoa saa muokata kun siinä seinässä menee kantava rakenne.
Meidän vanhat ovet muuten ovat puuta ja ne on ihan hiton painavia, mutta ovat yllättäen ihan suoria, jopa märkätilan puuovi. Eivät ole menneet käyriksi, kuten täällä väitetään. Raskaita toki ovat.
Kyllähän sitä kuvittelisi, että puusepälle, jolla kaikki tarvittavat välineet, työtila ja ammattitaito, ovien tekeminen olisi yksinkertainen homma. Tottakai se maksaa, mutta kuvittelisi että ei olisi ihan mahdotonta. Kysy ap joltain toiselta puusepältä.
Minä tein aikanaan mökin vanhaan saunaan ulko-oven, kun oviaukko oli niin pieni, ettei siihen valmista olisi löytynyt, eikä ne valmiit siihen olisi sopineetkaan. En ole todellakaan mikään puuseppä, mutta niin vaan ovi tuli tehtyä ja edeleenkin se on paikallaan vielä 25 vuoden jälkeenkin ja toimii edelleen täysin moitteettomasti, eikä ole vääntynyt mihinkään suuntaan. Hintaa sille taisi tulla muutama kymppi ja väkästin sitä pari päivää.
Pari päivää eli reilu tonni työtä.
..olisko pitänyt ilmaiseksi tehdä ja huomiseksi mielellään?
Vierailija kirjoitti:
Ap taisi olla niin känkkäränkkä heti kättelyssä, että puuseppä lähti mieluummin tekemään vaikka koiralleen koppia.
No siitähän tuleekin mukavat tienestit, koira varmaan maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo vähintäänkin erikoista. Kaikkiin esim. vanhoihin taloihin ei käy valmiina ostettavat standari-mittojen mukaiset ovet. Meilläkin on asunnossa yksi tällainen erikoinen oviaukko, johon ei mene minkään valmistajan valikoimassa oleva valmis ovi, eikä oviaukkoa saa muokata kun siinä seinässä menee kantava rakenne.
Meidän vanhat ovet muuten ovat puuta ja ne on ihan hiton painavia, mutta ovat yllättäen ihan suoria, jopa märkätilan puuovi. Eivät ole menneet käyriksi, kuten täällä väitetään. Raskaita toki ovat.
Kyllähän sitä kuvittelisi, että puusepälle, jolla kaikki tarvittavat välineet, työtila ja ammattitaito, ovien tekeminen olisi yksinkertainen homma. Tottakai se maksaa, mutta kuvittelisi että ei olisi ihan mahdotonta. Kysy ap joltain toiselta puusepältä.
Minä tein aikanaan mökin vanhaan saunaan ulko-oven, kun oviaukko oli niin pieni, ettei siihen valmista olisi löytynyt, eikä ne valmiit siihen olisi sopineetkaan. En ole todellakaan mikään puuseppä, mutta niin vaan ovi tuli tehtyä ja edeleenkin se on paikallaan vielä 25 vuoden jälkeenkin ja toimii edelleen täysin moitteettomasti, eikä ole vääntynyt mihinkään suuntaan. Hintaa sille taisi tulla muutama kymppi ja väkästin sitä pari päivää.
Ammattimiehen tekemänä tuo pari päivvä (16h) olisi maksanut n. 800€ + alv
Veljeni on todella pätevä puuseppä, tekee vaativia mittatilaustöitä, mutta ei tehnyt edes omaan remontoitavaan taloonsa ovia itse, vaan tilasi ne. Sanoi että ei viitsi sellaisten kanssa ruveta äheltämään kun hyvät saa ihan tehtaaltakin, etenkin kun maksaa vähän enemmän, eikä osta sitä halpaa bulkkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo vähintäänkin erikoista. Kaikkiin esim. vanhoihin taloihin ei käy valmiina ostettavat standari-mittojen mukaiset ovet. Meilläkin on asunnossa yksi tällainen erikoinen oviaukko, johon ei mene minkään valmistajan valikoimassa oleva valmis ovi, eikä oviaukkoa saa muokata kun siinä seinässä menee kantava rakenne.
Meidän vanhat ovet muuten ovat puuta ja ne on ihan hiton painavia, mutta ovat yllättäen ihan suoria, jopa märkätilan puuovi. Eivät ole menneet käyriksi, kuten täällä väitetään. Raskaita toki ovat.
Kyllähän sitä kuvittelisi, että puusepälle, jolla kaikki tarvittavat välineet, työtila ja ammattitaito, ovien tekeminen olisi yksinkertainen homma. Tottakai se maksaa, mutta kuvittelisi että ei olisi ihan mahdotonta. Kysy ap joltain toiselta puusepältä.
Minä tein aikanaan mökin vanhaan saunaan ulko-oven, kun oviaukko oli niin pieni, ettei siihen valmista olisi löytynyt, eikä ne valmiit siihen olisi sopineetkaan. En ole todellakaan mikään puuseppä, mutta niin vaan ovi tuli tehtyä ja edeleenkin se on paikallaan vielä 25 vuoden jälkeenkin ja toimii edelleen täysin moitteettomasti, eikä ole vääntynyt mihinkään suuntaan. Hintaa sille taisi tulla muutama kymppi ja väkästin sitä pari päivää.
Ammattimiehen tekemänä tuo pari päivvä (16h) olisi maksanut n. 800€ + alv
No tuskin sitä ovea ammattimies olisi niin kauaa väkertänyt, enkä väkertänyt minkään. Siis parina päivänä väkersin muutaman tunnin päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Olisit kuitenkin kitissyt että tulipa ovista raskaat ja KALLIIT.
Miksi olisi. Kyllä käsityötä teettävä tietää että maksaa.
Ja raskashan oven pitäs ollakin. Lujatekoinen, ääntä eristävä. Täysipuinen.
Vähän aiheen ohi mutta: kaikki käsityöläispuusepät ja verhoilijat ja entisöijät ja muut pikkufirmat, mainostakaa enemmän jos mahdollista! En tarkoita mitään kallista markkinointia, lappu marketin tai rautakaupan ilmoitustaululla riittää niin että ihmiset sitten hakeutuvat nettisivuille. Ja ne nettisivut mahdollisimman selkeiksi, niin että ihmiset näkevät mitkä työt ovat mahdollisia ja mitä suunnilleen maksaa, kuvia toteutetuista projekteista jne. Monet etsivät jonkun "pienemmän" homman tekijää, vaikka että tehdään duplikaatti jostain vanhasta koristelistasta. Todella arvostan käsityötaitoja.
Suomi ja pienyrittäjät nousuun!

Joo, elkää koskaan ostako pieniltä käsityöläisiltä yhtään mitään. Aivan järkyttävän kallista ja ihan samaa tavaraa mitä saa joka puolelta paljon halvemmalla. Tuttuni tekee työkseen puukkoja ja muita sepäntöitä ja kehtaa pyytää puukosta 150e! Aivan käsittämätöntä ahneutta, ihan yhtä hyviä ja jopa hienompiakin saa kun menee urheiluliikkeeseen ja Marttinin vitriinistä valitsee mieluisen ja tadaa: 29,95e! Miten voi olla suomalainen näin ahne?
Vierailija kirjoitti:
Oven tekeminen umpipuusta käsityönä on ajan ja materiaalin haaskausta. Se on vuoden päästä mutkalla kuin keinutuolin jalas.
Osta valmis ovi, joka on tehty uunikuivasta ristiinliimatusta puusta tai mdf:stä, ja joka pysyy suorana ja maksaa kymmenesosan puusepän tekemästä.
Tai käy hakemassa ovet Metsänkylän navetalta ja kunnosta.
Kylläpä esivanhempani olivat taitavia puuseppiä, kun heidän n. vuonna 1850 tekemät ovet ovat aivan hyvässä kunnossa vielä tänäkin päivänä. Aika tukeva on talokin, mutta luultavasti ovet jäävät vielä ehjiksi, kun talo kaatuu. Myös samalla vuosikymmenellä tehty keinutuoli on täysin kunnossa ja toimiva, lieneekö jalakset tehty silloin vääntyneistä ovista.
Joku syy siihen varmaan on, että ap on edes pyytänyt ovia puusepältä, ja puusepällä syy siihen, että ei tee. Ammattitaidottomuus voi tietenkin olla hyvä syy.
Helppoa? Ei aloittaja väittänyt että se olisi helppoa. Eikö ammattilaiset ole sitä varten, kun ei ole helppoa?
Paikkaatko itse hampaasi vai käytätkö ammattilaista?