opettelen olemaan äiti

Omaa aikaa saan aina välillä, mikä kyllä auttaa, että pysyn jotenkin järjissäni. Mies on oikein hyvä ja johdonmukainen kasvattaja, mutta lapsi toki uhmaa hänellekin niin ettei mikään auta. Lisäksi itselleni päivät ovat raskaampia kun on samaan aikaan myös vauva hoidettavan, jolla myös on vaativa tempperamentti ja rytmi pitää olla tarkka, muuten menee ihan huutamiseksi. Kiitos kaikille neuvoista! Onko vielä muita neuvoja antaa? Hirvittää, kun taas huomenna on maanantai ja joudun yksin pärjäämään

20 oli ap

Miten kauan teillä on pahin uhma ollut päällä ja minkä ikäisenä?

Johtuiskohan se ns. vaativuus ihan vaan kasvatuksesta? Uhmastakin olit varmaan kuullut jo ennen lasten hankintaa.

Onko heti pakko vastata kaikille ilkeesti? Tässäkin ap pyytää vaan vinkkejä, joilla sujuis arki paremmin lasten uhmailun kanssa. :D

Hermot ja johdonmukaisuus?

Jos tempperamenttisiä, niin vieläkin enemmän, jämäkkyyttä. Perustele mielipiteesi ja teot rauhallisesti ja älä anna periksi, tai hermostu.

Millä estän hermostumisen?

-ap

Hermostumisen oppii estämään vain päättämällä! Vain pakottamalla itsensä pitämään hermot... aika auttaa sen jälkeen.

Laske edes siihen perinteiseen kymmeneen hitaasti.

Kai sun kannattais aluksi miettiä mikä sua hermostuttaa? Ja miksi? Muista että et oikein voi vaatia lapselta että hän osaisi hallita käytöstään Jos sinäkään et osaa. Toisinsanoen jos sinä et osaa olla huutamatta niin miten pieni lapsi ossisi olla menemätyä kielletylle kaapille tms.

mll vanhempainnetissä esim on hyviä vinkkejä uhmisten kanssa elämiseen. 

Välillä, et millää. :) Itselläni auttaa ajatus, että eihän tuo lapsi ole kuin 2-vuotias. Ei sen tartte kaikkea osata. 

Kerro tilanne missä lapsi uhmaa. Olisi helpompi auttaa.

Lapsi uhmaa siirtymätilanteissa pääasiassa. Esim. pakko lähteä kotiin tai pukea tai mitä vaan. Ei auta jämäkkyys, suostuttelu, kiristys tms. Jossain vaiheessa usein vaan palaa pinna, kun kiukuttelu ja hanttiin pistäminen kestää ja kestää. Toinen lapsi itkee usein samaan aikaan, joten hermothan siinä menee, kun ei pysty hoitamaan molempia. Eli ehkä riittämättömyyden tunne saa aikaan oman hermostumisen

-ap

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 21:46"]

Lapsi uhmaa siirtymätilanteissa pääasiassa. Esim. pakko lähteä kotiin tai pukea tai mitä vaan. Ei auta jämäkkyys, suostuttelu, kiristys tms. Jossain vaiheessa usein vaan palaa pinna, kun kiukuttelu ja hanttiin pistäminen kestää ja kestää. Toinen lapsi itkee usein samaan aikaan, joten hermothan siinä menee, kun ei pysty hoitamaan molempia. Eli ehkä riittämättömyyden tunne saa aikaan oman hermostumisen

-ap

[/quote]

ei uhmakohtauksessa rauvoavan lapsen kanssa neuvotella, suostutella tai kiristetä. Sinä olet äiti ja päätät milloin mennään ja sitten vaan mennään. Otat lapsen kainaloon, laitat rattaisiin tms kunhan vaan menette. 

jos lapsi ei pue sen niin lapsen iästä riippuen joko sinä puet lapsen tai sitten vaan lähdette, otat vaatteet kainaloon ja lapsen toiseen. Ulkona alkaa olla sen verran kylmä että kyllä se jossain vaiheessa alkaa kaivata haalaria ja kenkiä.

pääasia on että lapsi huomaa että hän ei voi tätä asiaa päättää eikä kieltäytymllä voita lisäaikaa vaan äiti päätää milloin lähdetään. 

Tietty ennakointi auttaa(etukäteen kerrotaan mitä seuraavaksi tapahtuu) ja säännölliset rytmit, ilos lähdetään aina samaan aikaan jne. Muista myös että nälkäinen ja väsynyt lapsi on kiukkuinen joten ulkoa tai kyläpaikasta kannattaa lähteä mieluummin vähän aikasemmin kotiin sen sijaan että odottaa että lapsella on kiljuva nälkä ja päiväuniaika painaa päälle.

Yrität pakottaa itsesi muistamaan että tämä on vain ohimenevä vaihe. Jos ahdistut ajatellessasi tulevien ikäkausien leimallisia ongelmia, voit aina muistuttaa itsellesi että kyllä ne lapset muuttaa todennäköisesti parinkymmenen vuoden sisällä pois. Sitten alat todennäköisesti ajatella kauhuissasi miten ikävä sinun tuleekaan noita pikku perkeleitä, mutta siihen minulla ei ole enää ratkaisua.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 21:14"]

Johtuiskohan se ns. vaativuus ihan vaan kasvatuksesta? Uhmastakin olit varmaan kuullut jo ennen lasten hankintaa.

[/quote]

Tällaisia kommentteja kuulee usein ns. helppojen lasten vanhemmilta. Eivät siis tiedä mistä puhuvat, kirjaimellisesti. Rakastan omaa uhmaikäistäni enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta toivoisin edes joskus pääseväni vähän helpommalla.

Ajattele että oikealla kasvatuksella siitä raivopäästä voi kasvaa mitä upeampi persoona ;)

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 21:14"]

Johtuiskohan se ns. vaativuus ihan vaan kasvatuksesta? Uhmastakin olit varmaan kuullut jo ennen lasten hankintaa.

[/quote]

Kuullut voi toki olla kaikenlaisesta, mutta kun kohdalle sattuu on tilanne aivan eri ja hyvät neuvot kalliit.

Äidin tehtävä on tavallaan myös rooli, joka on vedettävä läpi myös silloin, kun siitä ei itsekään tykkäisi. Mutta samalla se asenne auttaa: Tämä (esim. jämäkkyys tms.) on nyt tehtäväni, ja teen sen lapseni vuoksi. Rooli-ajattelin avulla ei tarvitse samaan aikaan pohtia, millainen ihminen muuten olisin tai haluaisin olla, usein se on se tapa tai keino, joka ei toimi. Ja lapsi siksikin kokeilee: Löytyykö vanhemmasta vähän enemmän? 

Itselläni on myös vaikean temperamentin lapsi. Kaksi tärkeää neuvoa: ennakointi ja uhkausten pitäminen!

Eli siirtymätilanteissa annan aina ennakkovaroituksen. Ikää nyt 4v. Eli esim. puistossa sanon, että "Kello on jo xx, kohta on aika lähteä. Ehdit vielä tehdä yhden jutun, mikäs se olisi?" Ja sitten poika käy tyytyväisenä kiipeämässä kiipeilytelineen kerran läpi ja laskemassa alas ja päästään ilman kiukkua lähtemään kotiin. Ja toki jo ennen tätä pitää ennakoida sen verran, että tosiaan lähdetään sieltä puistosta ajoissa, sillä jos nälkä/väsykiukku ehtii alkamaan niin ollaan jo auttamatta myöhässä ja riidoilta ei voi välttyä.

Toinen on se, että pidät sen mitä lupaat/uhkaat. Meillä oli jatkuvaa riitaa lelujen siivoamisesta. Poikaa ei kiinnostanut. Suostuttelun ja avun tarjoamisen jälkeen uhkasin, että jos et tule auttamaan niin äiti siivoaa lelut sitten vintille asti ja saat ne viikon päästä. Poika ei tullut, joten laitoin lattialta keräämäni lelut laatikkoon ja laatikon vintille. Oli viikon ajan melkoisen tyhjä huone ja kitisevä poika. Mutta: nykyään ei tarvitse siivoamisesta taistella, riittää kun muistuttaa, että tuletko siivoamaan vai siivoaako äiti lelut vintille? Liian usein näkee sitä, että uhataan ja uhataan, mutta mitään ei toteuteta...

Anna myös tilaa ja aikaa lapselle. Varoita esim. ajoissa, että tämän jutun jälkeen lähdetään. Näe ja totea lapsessa hyvää ja elämässä hauskaa.

Rytmitä elämää selkeästi ja sanoita rytmi ja muitakin asioita lapselle.