Lue keskustelun säännöt.
En pysty yhdistämään työtä ja perhettä
04.10.2013 |
Palasin kokopäivätyöhön puoli vuotta sitten. Sain unelmieni työpaikan, edelleenkin tuntuu käsittämättömältä onnenkantamoiselta. Mutta silti mietin joka päivä sitä miten luonnotonta on että lapset ovat päiväkodissa ja että näemme vain muutaman tunnin iltaisin. Lapset voivat selvästi huonommin kuin ollessani kotona. Jatkuvaa tappelua ja kiukuttelua. He ovat kuitenkin jo 4- ja 6-vuotiaat. Siitä huolimatta aamut ovat karmeaa taistelua ja kellon kanssa kilpajuoksua, töissä en pysty keskittymään ja tunnen olevani aivan väärässä paikassa. Illalla syömme jotain jauhelihaa ja pastaa joka ilta koska en ehdi laittaa ruokaa. En ole ollenkaan uraihminen. Minulla on AMK-tasoinen koulutus, en ole koskaan ollut uran tai rahan perään. En ymmärrä miten muut naiset pystyvät keskittymään perheeseen ja lapsiin ja samalla käymään kokopäivätöissä. Esim. kun nyt oli tämä Piia-Noora Kaupin case, niin mietin että laittoiko se aamulla puuroa lapsille ja sitten lähti sinne finanssimiesten hiillostettavaksi että löytyykö luottamusta vai ei. Tajuaako kukaan muu miten sairas kontrasti noiden maailmoiden välillä on? Minun työni ei edes ole mitään superhienoa tai vaativaa, siitä huolimatta tunnen että en suoriudu siitä, että minun pitäisi olla lasteni luona kotona. Eihän elämässä millään rahalla tai asemalla ole oikeasti mitään väliä! Tajuaako kukaan yhtään mitä ajan takaa?
Kommentit (4)
Olen siis kokopäivä- en osa-aikatyössä. Mutta tiedän kyllä että tilanne ei ole mahdoton, siitä huolimatta vain jotenkin luonnoton. Toinen lapsista erityislapsi, mistä johtuen tavallista enemmän huolta ja stressiä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jää vielä muutamaksi vuodeksi kotiin, mikäli se on perheelle taloudellisesti mahdollista. Sitä tuskin 50-kymppisenä kadut. Saatat katua sitä ettet jäänyt. Jos taas ei ole vaihtoehtoja kannattaa pyrkiä tekemään asiat niin hyvin kuin voi ja olla myös armollinen itselleen.
Olen siis kokopäivä- en osa-aikatyössä. Mutta tiedän kyllä että tilanne ei ole mahdoton, siitä huolimatta vain jotenkin luonnoton. Toinen lapsista erityislapsi, mistä johtuen tavallista enemmän huolta ja stressiä.
ap
Tavallaan tajuan, tavallaan en. Lapsesi ovat kuitenkin jo sen ikäisiä, että päivähoito tarjoaa heille virikkeitä, joita kotona on hankalampaa tarjota. Tuon ikäiset pärjäävät hyvin. Toki päivän jälkeen ovat väsyneitä ja saattavat kiukutella, mutta niinhän aikuisetkin tekevät.
Sulla on todella hyvä tilanne siinä, että olet osa-aikaduunissa ja ilmeisesti myös sellaisessa, että pystyt illalla unohtamaan työt. Nyt tunnet huonoa omaatuntoa työssäkäynnistä. Suurin osa äideistä tuntee huonoa omaatuntoa sekä töissä että kotona. Missään ei tunnu olevan riittävä. Siihen kuitenkin tottuu. Pakkohan se on, kun suurimman osan meistä on pakko töissäkin käydä.
Mulla on tilanne, että nelipäiväinen viikko ei ole mahdollinen työn luonteen vuoksi. Minulla on kaksivuotias, joka viihtyy erinomaisesti perhepäivähoidossa. Silti on riittämätön olo kaikkialla. Töissä hommat jäävät kesken kun lähden lasta hakemaan. Illalla en raaski istua työkoneella, ja kun lapsi menee nukkumaan, niin on minunkin nukkumaanmenoaikani.Klo 5 aamulla sitten taas ylös. Usein alan heräillä ekan kerran jo klo 3 - työt stressaavat. Lisäksi mulla on esimies, joka vihjailee, että pystynkö pienen lapsen äitinä hoitamaan hommani.Eli ei sulla tuo kuvio ole mitenkään mahdoton.