Miksi psykiatrinen pakkohoito on Suomessa niin yleistä?

[quote author="Vierailija" time="03.10.2013 klo 21:05"]Koska hoitoon on vaikea päästä muuten. Hoitojonoissa tilanne ehtii mennä niin vakavaksi, että lopulta pakkohoito on ainoa keino saada hoito aikaan. Pakkohoito ei välttämättä tarkoita, että ihminen itse vastustaisi päätöstä, mutta se voi olla ainoa lähete, jota sairaala ei käännytä takaisin. Leima otsaanhan siitä ihmiselle valitettavasti tulee.
[/quote]
Näinpä. Avohoitoa on liian vähän. Moni potilas on pelkän lääkityksen varassa, jos sitäkään. Hoitojonot ovat pitkiä, terapiaan on vaikea päästä... Tilanne monesti vaatiikin jo pakkohoitoa, kun hoidetaan vasta, kun on ihan pakko.

Miksi alapeukkuja? Onko niin kauheaa, kun ihmiset kertovat omia kokemuksia, kun se ei tue yleistä näkemystä?

Ei ihme, että edistystä ei mielenterveyshoidossa tapahdu auktoriteettiuskovaislampaitten maassa, missä erilaisia mielipiteitä ja ihmisiä ei siedetä. Kaikkien pitäisi elää enemmistön normien ja uskomusten mukaisesti. Sillä ei ole väliä onko enemmistö oikeassa tai onko normielämä hyväksi, pääasia että sulautuu massaan.

Vaikeahan pakkohoitoon on ketään saada.

Kyllä Suomessa on aika tiukat kriteerit pakkohoitoon saamiseksi. Eiväthän kaikki sairaalassa olijat ole siellä pakosta, vaan melko usein siellä käyvät avohoitopotilaat lyhyillä jaksoilla voinnin huononomisen vuoksi, tai päivittämässä/tarkistuttamassa lääkitystään. Ja ihan vapaaehtoisia, suunniteltuja jaksoja. Pakkohoitoon ihminen voidaan pistää vain jos on todettu joku mielen sairaus, ja jos henkilö on vaaraksi joko itselleen tai muille. Eli todella pätevä syy. Ennemmin on jopa toisinpäin, hoitoa oikeasti tarvitseva ei saa riittävää hoitoa koska ei ole "tarpeeksi sairas". 

Tätä minäkin ihmettelen ja toivoisin että media tarttuisi ilmiöön hanakammin. Jotenkin tämä tuntuu vaietulta asialta. Olen joskus koittanut jutella asiasta alan ammattilaisten kanssa mutta selkeitä vastauksia en ole saanut, puheenaihe on nopeasti muuttunut. Olen myös nähnyt yhden tälläisen hoitoympäristön ja meinasin sairastua siellä itsekin. Tuntui ihan siltä kuin olisin astunut aikakoneesta ulos jonnekin kontrollivaltioon jossa yksilön oma tahto ja ihmisarvo vaiennetaan kuulumattomiin. Kaikki on samaa vaaleanharmaata ja lääkittyä massaa. Ei ole Mikkoja ja Penttejä vaan ihmissakkaa joka suljetaan pois näkyvistä ja ulos inhimillisyydestä. Ehkä potilaat olivat tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa mutta jotenkin minusta tuntuu että tuokin hoito voidaan toteuttaa vaihtoehtoisin keinoin niin että yksilöä kunnoitetaan ja pakkotoimenpiteett erittäin tarkkaan harkitaan ja perustellaan. Joku konkreettinen fyysinen rajoittaminen voi hoitohenkilöstöstä tuntua normaalilta toimenpiteeltä mutta yksilöön se voi jättää isot jäljet. Näitä tapauksia olen kuullut lukuisia. En tietenkään väitä, etteikö vaikkapa se hoitaja saisi omaa ja muiden turvallisuutta taata vaan jotenkin tuntuu että se vika on syvemmällä rakenteissa.

Kommentoin nyt tätä keskustelua vaikka en aiheeseen riittävästi ole perehtynyt ja kokemukseni on vähäistä. Olisi kiva kuulla kattavampi otos ammattilaisten rehellistä puhetta. 

Koska Suomessa lääkäreillä ei ole tuomarikoulutusta eikä oikeuslaitos muuta juuri koskaan lääkäreiden päätöksiä. Suomessa oikeuslaitos ei vain kerta kaikkiaan toimi.

Vaikea uskoa. Lähipiirissäni, niin perheessä kuin ystävissäkin, on monenlaista mielenterveyspotilasta ja tuntuu että vaikea on apua saada vaikka kuinka sitä potilas itse haluaisi.

Puhutteko te nyt pakkohoidosta vai yleensä sairaalassa olosta? Pakkohoitopäätöstä ei helpolla saa Suomessa. Sairaaloissa taas hoidetaan potilaita ihan omasta tahdostaankin. Enemmän ole huolissani siitä, että omaiset eivät saa vaikeasti sairaita omaisiaan hoitoon eivätkä sinne pääse ihmiset vaikka itsekin haluaisivat. Vaikeasti sairaita ihmisiä on kotonaan ja kylillä kuljeskelemassa.

Itse jouduin pakkohoitoon 17-vuotiaana. Kävin omasta tahdossa avohoidossa masennuksen takia, kunnes lääkäri päätti pistää suljetuksi tarkkailuun. Siinä oltiin sitten 9 kuukautta vankina, paitsi viikonloppuisin. Oikeustaistelua piti käydä vapauden puolesta ja huonoin tuloksin, kunnes sitten aikuisuus lähestyi ja lopulta vapautui sen kynnyksellä. Skitsofreniadiagnoosi ja muitakin diagnooseja läpsähti tyhjästä ja haitallinen lääkitys päälle. Oli yksin lähiomaisen ansiota että pääsin verikokeisiin, joissa todettiin kilpirauhasarvojen olevan katossa ja sain lääkityksen siihen. Sisätautilääkärin mukaan haitallinen psykiatrinen lääkitys aiheutti gynekomastian, jota ei ole kymmenen vuotta myöhemminkään saatu kunnolla korjattua. Sen lisäksi lääkityksellä saattoi olla osuutta elinikäisen kilpirauhasvaivan syntyyn, joka kuuluu lääkityksen sivuvaikutukseen. Lääkärit uhkailivat kunnianloukkaussyytteillä kun pilipialidiagnooseja kritisoitiin ja ylilääkärikin oli juonessa mukana, ja keksi minulle välillä uuden diagnoosin. Myös äitini sai kuulemma kuulla olevansa vakavasti sairas, vaikka ei ole edes saikulla juuri koskaan ollut; ehkä pari päivää isän kuoleman jälkeen.

Tämäkin kohtelu saattoi olla osittain kosto siitä, että vanhempani hommasivat minut ulos lastenpsykiatriselta osastolta 13-vuotiaana, jonne jouduin myös pakosta siinä iässä. Näiden toimenpiteiden takia jäin luokalle ja aloin syrjäytyä. Tuohon aikaan viranomaiset epäilivät vanhempiani syylliseksi insestiin ym.sellaista. Suurin järkytys oli ollut kyläkoulun vaihtaminen kaupungin kouluun, jossa oli paljon kaoottisempi ja väkivaltaisempi ilmapiiri.

En päässyt gynekomastialeikkaukseen ensi yrittämällä, koska plastiikkakirurgi tuijotti ilmeisesti vanhoja, nyt jo virasta potkitun psykiatrin diagnooseja. Kun lopulta pääsin siihen 10 vuotta myöhemmin ja toisella paikkakunnalla, sama lääkäri tuli tenttaamaan ja selittämään (välimatkaa yli 150km) miten en ollut silloin valmis siihen.

3-4 vuotta sitten olin myös viikon neurologisella osastolla, kun sain hirveän krampin selkään kuntosaliharjoituksen yhteydessä. Lääkärin mielestä odotin vastaanotossa väärässä asennossa ja sitten minulle tehtiin huumetestejä ja pakotettiin vaikeisiin asentoihin, jotka provosoivat entisestään kipeää selkää. Jollakin tavalla väärä kärsiminen sai sitten lääkärin keksimään, että pitää mennä neurologiselle osastolle selkäkipua sairastamaan. Lopulta viikon jälkeen sain kuulla voivani lähteä ja että asia menisi lopulta kirurgiselle puolelle, minne se kuuluu. Laskua tuli siis turhasta ja siinä vaiheessa pystyin jo kävelemään itse pois.

-Mies 28v-

Koska Suomessa ei pääsee hoitoon muuten. Äidin kanssa jouduttiin aina odottamaan, että pakkohoitokriteerit täyttyvät, sitä ennen ei ollut tarjolla mitään hoitoa. 30 vuotta tuollaista, oli aika rankkaa aikaa. Äidilläni oli skitsofrenia.

Nelonen vielä jatkaa että minulle on jäänyt juurikin tuollainen kuva, että ihan oikeasti sitä tahdosta riippumatonta hoitoa vaativa ei aina sitä saa ja sitten taas osa määrätään hoitoon liian vähin perustein. Eli tavallaan vähän sama ilmiö kuin lastensuojelussakin. Osa toimenpiteistä on turhia ja silkkaa kiusaamista sekä mielivaltaa samalla kun toisaalla todellista hätää kärsivät eivät saa apua ja heille ei osoiteta riittävän radikaaleja toimenpiteitä.

Jos aloittaja olisi joskus nähnyt tai peräti kokenu lähipiirissään riehuvan täysin sekapäisen avohoitopotilaan ja pelännyt sekä hänen että oman henkensä puolesta, ymmärtäisi kirkkaasti pakkohoidon tarpeellisuuden.

Lieneekö suomalainen kansanluonne jollakin tavalla vaarallisempi kuin muualla, sillä ainoa pakkohoidon kriteeri on se, että on vaarallinen itselleen tai muille.

Valitettavasti olen aiheeseen perehtynyt ja olen enemmän huolissani niistä potilaista jotka eivät pääse hoitoon kuin niistä, jotka on laitettu pakkohoitoon, vaikka turhiakin pakkohoitopäätöksiä epäilemättä tehdään.

Yksi syy voi olla se, että lääkärit eivät lähetä mielellään potilasta mielisairaalaan päivystyksestä ilman pakkohoitolähetettä, vaikka potilas itse tietää olevansa hoidon tarpeessa ja menisi vapaaehtoisesti. Siinä tapauksessa onneksi jämerä saattaja sai hoitoon, mutta huonommassa tapauksessa olisi päätynyt oikealla pakkohoitolähetteellä seuraavalla viikolla. Tällaisestakin tapauksesta on kokemus.

Koska hoitoon on vaikea päästä muuten. Hoitojonoissa tilanne ehtii mennä niin vakavaksi, että lopulta pakkohoito on ainoa keino saada hoito aikaan. Pakkohoito ei välttämättä tarkoita, että ihminen itse vastustaisi päätöstä, mutta se voi olla ainoa lähete, jota sairaala ei käännytä takaisin. Leima otsaanhan siitä ihmiselle valitettavasti tulee.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2013 klo 21:01"]

Lieneekö suomalainen kansanluonne jollakin tavalla vaarallisempi kuin muualla, sillä ainoa pakkohoidon kriteeri on se, että on vaarallinen itselleen tai muille.

[/quote]

Ei pidä paikkaansa. Siinä täytyy täyttyä monta muutakin kriteeriä, katsokaan Mielenterveyslaista. Täytyy olla ensinnäkin mielisairaus (käytännössä tarkoittaa psykoosisairautta), avohoidon palvelut eivät riitä ja hoitamatta jättäminen vaarantaisi vakavasti ihmisen itsensä terveyttä tai turvallisuutta taikka muiden ihmisten terveyttä tai turvallisuutta.

Pakkohoitoa? Tunnen ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat ja niitä jotka haluavat hoitoa ja apua. Heille ei anneta. Koditonta narkkaria ei auteta ennen kuin on heittänty toivon ja melkein onnistuu tappamaan itsensä. Ajoissa jos olisi autettu, niin elämä ei olisi mennyt pohjalle ja siitä läpi.

Kylla suomen virkamiehisto toimii taysin laittomasti...kaskyt pakoohoitoon tulee esivallalta, jos on kritisoinut julkistalousyhteiskuntaa kelan, terveysministerion tai eduskunnan oik,asiamiehelle tai aluehallintoon ja kritisoinut/ vaatinut valtiota korjaamaan tai korvaamaan vaarinkaytoksia ja soitellut oikeuksistaan eri valtion puhelimiin,, jotka nauhoitetaan ja nauhat menevat supon psykoanalyytikoille, jotka katsovat henkilon sisapoliittiseksi uhaksi, mikali han valittaa virkamiesten mielivallasta ja esittaa muutoksia autoritaariseen julkistalous yhteiskuntan maassa jossa AY ja SDP ovataattaneet etta maa vakivaalloin pidetaan julkistalousmaana ja jos kansa on erimielta ja esittaa muutoksia autoritaariseen virkamies julkishallintoon - hanelle tehdaan mielisairaan paperit virkatohtorien toimesta julkisella vaikka rintapateista jos menee julkisele..

jokaisen kritisoijan tulee kiertaa julkinen ne ovat vaarallisia paikkoja niille jotka eivat kannata sosialismia

ja jos viela kritisoi hanet ohjataan pakkohoitoon kehon kipujen valittelun yhteydessa.. kaiken taman olen itse kokenut ja pidan suomea venalaisena neuvostoliito tyyppisena valtiona jossa vain rakennukset ovat uudempia, koska ne on yksityisten rakentamia,,mutta muu koneisto on taysin venalaismenttaliteetilla toimivaa ja ennenkaikkea virkamiehisto on yhta raakaa ja barbaaria kuin neuvostoliitossa.. kommunismiahan julkistalous on ja siina on samat lieveilmiot kuin kommunismissa psykiatrian vaarinakayttoa myoden presiis sama maa.. mutta vain latianalaisilla kirjaimilla toimiva venalais valtio.

julkistalous on kommunistisempi kuin soviet union ja SDP pahempi kuin kommunisti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minun työpaikassani ainakin tahdonvastainen hoito puretaan heti, kun potilas on valmis sitoutumaan vapaaehtoiseen hoitoon ja tajuaa itse avuntarpeensa.

Lääkkeitälääkkeitälääkkeitä:)

Mä luulen että valveutenut ja ns terve ihminen hakeutuu itse vapaaehtoisesti terapiaan kohdattuaan tragedioita, mutta oikeasti hullu ja hoitoa kaipaava ei siihen mene koska naamiona terve mieli.

Läheskään kaikki eivät pääse hoitoon. Esim. suicidaalisuus ei riitä. Täytyy olla myös psykoottinen. Näin ainakin pk-seudulla.

Syy moninkertaiseen pakkohoitojen määrään on se ettei suomen julkisterveys noudata EU sääntöjä.

1. Pakkohoito päätöstä ei saa tehdä ilman toisesta neutraali instituutuosta vain yksityis vastaanottoa pitävä lääkärin lausiunto, joka ei tee  julkisella töitä, eli ei saa agitaatiota julkkselta ja on neutraali.

2. Pakkohoito päätösstä ei saa tehdä ilman käräjä oikeuden istusnto,

Istunnon tavoite on antaa puheen vuoro potilaalle, viedäänkö häntä pakkohoitoon tehdystä kantelusta-psykiatrian kritisoinnista- tutkilattomista kehon kivuista tms.

Suomi ei noudata mitään kansainvälisiä lakeja kuten ei mikään virkamiejistö, heillä on laittomat toiminta lait, jotka ei ole minkään maan lakien mukaisia.

Julkishallonto on todella paha.

Jos suomi maksaisi vakuutus terveyden verolla, pakkohoitoja ja "hulluja" olisi murto osa nykyisestä ja suomi velkaantuisi vähemmän.

Julkishallinto maksaa mitä tahansa että se saa kiduttaa kansaa psykiatrian kautta. Erittäin pieni kritiikki julkisterveyttä vastaan johtaa kriitikon kiduttamiseen pakkohoidossa ja silloin suomi ei ole köyhä eikä kipeä.