Kuinka vanhoja parisuhdekokemattomia tunnet?

31-vuotias nainen. Eipä oo seurustelusuhdetta näköpiirissä hänellä. On ollut koko ikänsä ujo ja epäsosiaalinen.

En tunne ketään, jotka olisvat olleet parisuhdettomia

Olisko jo seitsenkymppinen, en muista, 65v juhlat oli jokunen vuosi sitten.

Kyllä mää niipal kauhiast hämmästyisin jos vielä seurustelemaan alkaisi :) Muttei se mahdotonta olisi, jos vähän kauppaa pidemmällä viittisi mopollaan ajella.

Monia n. 22-vuotiaita. Olen sen ikäinen. Parisuhdekokematon myös.

Minä, aloin seurustella ensimmäisen kerran elämässäni 28 vuotiaana. Nainen Helsingistä, naimissa tämän ekan seurusteukumppanin kanssa nyt 10v.

27 vuotiaita taitavat olla vanhimmat.

Vanhin tuntemani on 66 vuotias. Kolme-nelikymppisiä parisuhdekokemattomia tiedän itseni lisäksi kymmenkunta. Kaikki siis miehiä. En usko kenenkään meistä pääsevän suhteeseen enää elämänsä aikana. Miten ihmeessä, kun se ei ole onnistunut tähänkään mennessä? Tärkeinpinä yksittäisinä syinä miesten yksin jäämiseen näen feminismin ja naisten fasistisen pahuuden.

7 jatkaa. Syynä tähän parisuhteettomuuten oli ulkonäkö, ja parikymppisenä vietetty "seurakuntanuori-vuodet" Uskovaisia tyttöjä on n. kymmenen yhtä uskovaista poikaa kohti. Ei vain löytynyt kumppania seurakunnista, ja baareissa en tykkää käydä, harrastukset olivat naisvaltaisilta aloilta, kavereina vain tyttöjä. Enkä kyennyt nettitreffeihin, koska tiesin että saisin taatusti pakit lihavuuteni ja rumuuteni takia! Tapasin sitten tulevan miehen kanssa aivan sattumalta eräällä kurssilla, mieheni oli kurssinvetäjä.

[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 21:37"]

Vanhin tuntemani on 66 vuotias. Kolme-nelikymppisiä parisuhdekokemattomia tiedän itseni lisäksi kymmenkunta. Kaikki siis miehiä. En usko kenenkään meistä pääsevän suhteeseen enää elämänsä aikana. Miten ihmeessä, kun se ei ole onnistunut tähänkään mennessä? Tärkeinpinä yksittäisinä syinä miesten yksin jäämiseen näen feminismin ja naisten fasistisen pahuuden.

[/quote]

Vielä hiljattain naiset hiukan rauhoittuivat iän myötä ja alkoivat arvostaa muutakin kuin ulkonäköä. Tässä kohtaa moni hyvä mies vielä iski kiinni - minä mukaanlukien.

Nykyään tosiaan on niin, että 30-vuotiasta ei käytöksen ja olemuksen perusteella erota 15-vuotiaasta. Mitä olen menoa seuraillut.

Kehotankin nuoria 'parisuhdekokemattomia' suuntaamaan katseen ulkomaille. Ei tuossa iässä vielä kannata heittää kirvestä kaivoon.

[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 21:37"]

Vanhin tuntemani on 66 vuotias. Kolme-nelikymppisiä parisuhdekokemattomia tiedän itseni lisäksi kymmenkunta. Kaikki siis miehiä. En usko kenenkään meistä pääsevän suhteeseen enää elämänsä aikana. Miten ihmeessä, kun se ei ole onnistunut tähänkään mennessä? Tärkeinpinä yksittäisinä syinä miesten yksin jäämiseen näen feminismin ja naisten fasistisen pahuuden.

[/quote]

Tiedän tuon tunteen, kun pettymys ja jatkuva torjunta aiheuttaa pakostakin katkeruutta ja sukupuolivihaa. Toisaalta voit miettiä, miksi sinun kohdalla on niin, että et ole mikään ykkösvalinta naisten mielestä. Jos lohduttaa, niin samat paineet ne on naisillakin, ne ovat vain ehkä vähän erilaisia. Itse olin parisuhteeton 28-vuotiaaksi saakka, koska ulkomuotoni oli miesten mielestä ruma ja lihava, vaikka olinkin kiva ja mukava ihminen. Moni mies kehui nimenomaan luonnettani, kivaksi, reiluksi, hauskaksi jne jne. Mutta se ei hirveästi lohduttanut, kun en silti kelvannut miehille ja kaikki sen takia, että olin lihava ja suht ruma (meikkaan ja laitan aina hiukset kauniisti, olen aina siististi puettu, ja hygienia kohdallaan). Eli koska miehille se ulkonäkö on naisessa ykkösjuttu, en pärjännyt siinä "kisassa" muiden naisten kanssa. Laihdutin aina säännöllisesti paljonkin (20 kg), mutta se ei auttanut asiaa. Olisi pitänyt laihduttaa kaikki liikakilot pois eli 40 kg. Onneksi löysin ihanan miehen, joka rakastui minuun itseeni ja myös pitää minusta ulkonäöllisesti. Hänkin on lihava, joten meitä on sitten kaksi lihavaa ja rakastunutta.

Työkaverillani (32 v. mies) ei tietääkseni ole ollut koskaan parisuhdetta. Ulkoisesti kaikki on kunnossa, on asunnot, autot, pelit ja vehkeet. On huumorintajuinen ja kivakin. En tiedä, mistä kiikastaa. Toinen työkaveri sanoi, että vaatimustaso on kohtuuton ja siksi ei löydä ketään.  Toisaalta, vaikka olisin itse vapailla markkinoilla, en näkisi itseäni hänen kanssaan.

24-vuotias nainen, joka on koko ikänsä ollut ujo. On kaunis ja hoikka, joten treffeille on päässyt ja muutama mies on osoittanut kiinnostusta. Naisen puolelta kiinnostusta kyseisiä miehiä kohtaan ei ole kuitenkaan ollut, joten jutuista ei ole kehittynyt mitään vakavampaa. Ei uskalla itse lähestyä ihmisiä, joista on kiinnostunut tai osoittaa heille kiinnostustaan. Jää todennäköisesti yksin ja vanhaksi piiaksi. 

Ei se ulkonäkö merkkaa.

Minulla on tuo 22-vuotias poika, joka ei ole koskaan edes suudellut ketään. Pitkä, suurisilmäinen, kiltti ja ihana ihminen. Ajattelee paljon, osaa kaikki sosiaaliset säännöt, hoitaa työnsä ja laskunsa, on kotitalousihme, tekee "miesten työt", osaa hoitaa itseään pienemät lapset, rakastaa vanhuksia, on aurinkoinen ja valoisa, hyvä ja oikeamielinen ihminen.

Nätti, suurisilmäinen, vaaleakiharainen ja hoikka nuorimies. Pakkoliikkeitä käsissä.

On niin ihana mies, että soisin hänelle vaimon ja jopa lapsen, mutta aika vaikeata on lievästi kehitysvammaisen mahtua tähän maailmaan. Hänestä tulee varmaankin äidin ja isin vanhuudenturva, jonka oma elämä jäi hiukan sivuun.

[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 21:37"]

Vanhin tuntemani on 66 vuotias. Kolme-nelikymppisiä parisuhdekokemattomia tiedän itseni lisäksi kymmenkunta. Kaikki siis miehiä. En usko kenenkään meistä pääsevän suhteeseen enää elämänsä aikana. Miten ihmeessä, kun se ei ole onnistunut tähänkään mennessä? Tärkeinpinä yksittäisinä syinä miesten yksin jäämiseen näen feminismin ja naisten fasistisen pahuuden.

[/quote]

No tuossa ikäluokassa on naisia niin paljon enemmän , että jos vaan liikkuu missä on mummoja voi vielä vanhapoikaakin "onnistaa"

75 on vanhin, nainen. Tuskin edes haluaa parisuhdetta, ainakaan enää.

Itseni, 36-vuotias nainen. Hyvännäköiseksi ja iloiseksi, ulospäinsuuntautuvaksi kehuttu, hoikka ja pitkähkö, akateemisesti koulutettu, älykkääksikin sanottu. Kavereita riittää, miehiäkin, harrastukset osittain jopa miehisiä. Ei kukaan ole vain iskenyt sillä tavalla ja se yksi, joka oikeasti "iski", särki sydämeni. Tosin taitaa hän edelleenkin haikailla ystäväkseni.

27, nainen. Ihan ok-näköinen, hoikka, sosiaalinen, avoin. Henkinen taakka vaan niin painava, että ihmissuhdeasioista ei tule mitään, kun itseydenkin kanssa on niin paljon tekemistä. 

35 mies, aidinpoika, hieman yksinkertanen..

Mieheni oli 24v kun tapasimme. Sitä ennen hänellä ei ollut parisuhteita ja oli muutenkin kokematon.

En ole varma oliko tällä miehellä joskus nuoruudessa ollut tyttöystävää mutta hieman ennen kuolemaansa noin 70 vuotiaana minulle selvisi että hän on rakastanut äitiäni kaikki nämä vuosikymmenet. Ja äitini on onnellisesti yhä isäni kanssa.

Oikeastaan kävi mielessä että olisin suonut tälle miehelle edes hieman onnea äitini kanssa kun kuoli ennen isääni, ei päässyt leskeä lohduttelemaan. Jotenkin kaunista se miten hän nelisenkymmentä vuotta oli rakastanut naista jota ei koskaan saanut. Kaunista ja erittäin surullista. En tiedä tajusiko äitini ikinä mitä tämä mies tunsi häntä kohtaan.