Onko teistä outo tilanne
Perheen äiti opiskelee ja isä käy töissä. Äiti ja isä ovat niin kiireisiä, etteivät vie lasta lääkäriin vaan tämän 1-vuotiaan lapsen vie tämä kummi sairaalaan useampina kertoina ja muutenkin tämä kummi viettää paljon aikaa tämän lapsen kanssa kahdestaan. Tämä kummi on 24-vuotias mies, jolla ei ole kumppania.
Vaikka olen todella, todella avarakatseinen, niin jotenkin minua kummastuttaa koko kuvio. Kummastuttaa myös sen takia, koska mielestäni mitään kummeja ei pitäisi asettaa tuollaiseen velvollisuuteen.
Esimerkiksi minun siskoni lapset ovat aina olleet tosi tärkeitä minulle, hoidin heitä paljon muutaman kuukauden ikäisestä lähtien, olin öitä lasten kanssa jne. Mutta minusta kipeän lapsen kanssa on haastavaa ja kipeä lapsi hakee aina omaa tuttua vanhempaa, äitiä tai isää, varsinkin jos lapsi on 1-vuotias. En koskaan käyttänyt siskon lapsia lääkärissä, eikä minulta koskaan sitä pyydetty. Toisekseen ymmärrän, jos pyydetään vaikka isovanhempia hakemaan kipeä lapsi hoidosta ja vanhemmat käyttävät myöhemmin lääkärissä. Äiti ja isä tuntevat parhaiten lapsen, minun mielestäni lasta ei edes tunne isovanhemmat niin hyvin että voisivat kertoa tasan tarkkaan lapsen ongelman (oli kyseessä vaikka pelkkä flunssa ja varsinkin korona-aikana kaikki oireiden kuvailut pitäisi tulla suoraan vanhemman suusta).
Toisekseen, kuka nuori mies 19-24-vuotias oikeasti toimii noin ja on noin kiinnostunut noin pienestä ei omasta -lapsesta. Tämä äiti oli julkaissut kuvan tästä miehestä ja lapsesta ja mulla tuli jotenkin tosi oudot vibat.
Tiedän, on poikkeuksia, mutta kaikki miehet, joiden kanssa olen jutellut ovat sanoneet esimerkiksi siskonlapsistaan että ”kun ne kasvoivat sen vauvavaiheen yli niin tuntui että sitten oli kiva viettää heidän kanssaan aikaa ja lähteä vaikka jätskikiskalle”.
Ymmärrättekö pointin? Minulla siis on itselläni jo esiteini-ikäinen ja esikoulunsa aloittanut lapsi, että koen tietäväni jonkin verran..
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Mua itseasiassa jotenkin ällöttää, että laittaisin kummin menemään oman kipeän ja huutavan lapsen kanssa päivystykseen, koska ”omat lähihoitajaopinnot eivät anna joustoa”. Mieskin ilmeisesti joku talkkari tai kaupungin ulkotöissä töissä eli kyse ei ole mistään tosi tärkeästä virasta, josta ei voi olla pois..
Olin siis just tulossa kirjoittamaan että, jos on joku supertärkeä homma menossa, niin tavallaan ymmärrän, mutta tuollaisessa tilanteessa vieläpä? Eikö isä sitten olisi muka voinut lasta viedä päivystykseen? Tosi outoa!
Vierailija kirjoitti:
Mua itseasiassa jotenkin ällöttää, että laittaisin kummin menemään oman kipeän ja huutavan lapsen kanssa päivystykseen, koska ”omat lähihoitajaopinnot eivät anna joustoa”. Mieskin ilmeisesti joku talkkari tai kaupungin ulkotöissä töissä eli kyse ei ole mistään tosi tärkeästä virasta, josta ei voi olla pois..
Siis itse en kehtaisi laittaa edes isovanhempia hoitamaan minulle kuuluvia tehtäviä ja lapsen tukena ja turvana olemista. Meillä vanhemmilla on oikeus olla kipeän lapsen kanssa pois töistä ja opinnoista.
Siis oot kateellinen, että sulla ei ollut läheistä ystävää lapsiesi kummina, joka auttoi sinua? Vai vaivaako kummin sukupuoli? Vai se, että perhe toimii toisin, kuin SINÄ? Lapsi saa hoidon, mistä on kiinni? Ei taida olla sinun asiasi?
Mä olen sitä mieltä, että aloittajalla on ihan liikaa aikaa ajatteluun.
Siis ei kellään ole niin kovaa hinkua hoitaa muiden vauvoja varsinkaan nyt Corona-aikana, että lähtisi tuollaiseen ja hankkimaan itselleen Coronaa päivystyksestä vieraan lapsen kanssa. Joku tossa kuviossa ap oikeasti mättää, siis ihan kaikinpuolin. Ovatko lastensuojelun asiakkaita?
Tosi typerää ja vastuutonta toimintaa vanhemmilta ja outoa käytöstä kummilta. Jokainen tietää omat vastuunsa ja varsinkin nyt Koronan aikana olisi hyvä osata kieltäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Siis oot kateellinen, että sulla ei ollut läheistä ystävää lapsiesi kummina, joka auttoi sinua? Vai vaivaako kummin sukupuoli? Vai se, että perhe toimii toisin, kuin SINÄ? Lapsi saa hoidon, mistä on kiinni? Ei taida olla sinun asiasi?
Meillä on läheiset kummit 😊 Mutta osaan itse kantaa vastuuni ja haluan itse olla tukena ja turvana lapselleni, kun hän sairastaa. En ole tehnyt lapsia siksi, että sysäisin epämukavat hommat muille, vaan otan vastaan kaiken ja oman vastuuni.
No jos ne on niin kiireisiä tai joku muu syy.. ei oikeastaan kuulu muille.
Jaa korona on syynä, että voitte mennä arvostelemaan toisten ratkaisuja, jotka eivät ole teidän päätettävissä?
Siinä ei ole mitään ihmeellistä että nuori mies ottaa vastuuta. Siinä ehkä on että omat vanhemmat eivät ehdi huolehtia lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
No jos ne on niin kiireisiä tai joku muu syy.. ei oikeastaan kuulu muille.
Ei ne lähihoitajaopinnot ja miehen kaupungin ulkotöissä työskentely niin kiireistä ole. Kyllä kaikki, jopa korkeammassa virassakin olevat joutuvat ottamaan joskus saikkua lasten tai muiden syiden takia.
Mutta sori ap, kyllähän säkin varmaan ymmärrät, että jos mies on jossakin kaupungin ulkotöissä töissä, niin hän ei välttämättä ole mikään penaalin terävin ja varmasti ovat jo lastensuojelun asiakkaita.
Siis todellakin, itse olen sosiaalityöntekijä enkä koe olevani mitenkään korkealla. Jos lapseni sairastuu, niin koen että huoltajana MINULLA on velvollisuus jäädä hänen kanssaan kotiin.
Hyvä, että vanhemmilla on noin läheinen ihminen, ja vielä kummi, joka pystyy auttaamaan todella paljon.
On totta, että joka työpaikasta ei noin vain pääse lähtemään kesken päivän.
Joillakin on myös pakollisia iltamenoja, työstä riippuen, illalla saattaa olla kokouksia ja muita.
Ehkä tuolla kummilla on aikaa, jos hän opiskelee, on työtön, sairaseläkkeellä tms.
Kyllä se työnantajan ja esimiehen asenne on melkein aina tosi nuiva ja epäystävällinen, jos kesken päivää pitää töistä lähteä sairasta lasta hoitamaan.
Ja mitä kummallista siinä on, jos mies on pienistä lapsista kiinnostunut ja pitää lapsista.
Veljeni on lapseton, mutta hän on aina ollut paras ystävä ja leikkikaveri kaikille sukulaisten lapsille, koska hän pitää lapsista ja osaa olla heidän kanssaan, toisin kuin joku muu miespuolinen henkilö, on sellainen huumoriveikko, osaa olla lapsekas lasten kanssa.
Miksi aina väläytetään jotain ilkeää korttia tapauksissa, jossa joku todella vaan pitää lapsista?
Jotka noin tekee, ovat jotenkin mieleltään itse sottaisia ja likaisia ja etsivät muiden elämästä aina negatiivisia asioita.
Uravanhemmilla ei todellakaan aikaa kovin paljon lapsille jää, mutta se ei tarkoita sitä, etteivät he rakastataisi lapsiaan.
Ah ylemmyyden tuntoa, joka monessa viestissä huokuu. Joku on huono ihminen, kun tekee toisin kuin MINÄ. Siksi MINÄ voin tuomita suuruudenhulluna muita. ASIA EI MINULLE KUULU, MUTTA TUOMITSEN!
Outo kuvio. Olen katsonut liikaa amerikkalaisia rikossarjoja, ei mulla muuta.
Jos kummi, joka ei ole sukulaiseni alkaisi pyytelemään minulta että saisi viettää enemmän aikaa 1-vuotiaan lapseni kanssa, niin alkaisin epäilemään hänen tarkoitusperiään - se on fakta että niin tapahtuu vain elokuvissa ja tosielämässä taustalla on varmaan jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos ne on niin kiireisiä tai joku muu syy.. ei oikeastaan kuulu muille.
Ei ne lähihoitajaopinnot ja miehen kaupungin ulkotöissä työskentely niin kiireistä ole. Kyllä kaikki, jopa korkeammassa virassakin olevat joutuvat ottamaan joskus saikkua lasten tai muiden syiden takia.
Mutta sori ap, kyllähän säkin varmaan ymmärrät, että jos mies on jossakin kaupungin ulkotöissä töissä, niin hän ei välttämättä ole mikään penaalin terävin ja varmasti ovat jo lastensuojelun asiakkaita.
Niin just korkeammassa virassa olevilla voi olla töissä tylsää ja kiireetöntä.
Uravanhemmilta 😂 Siis hei ihan oikeesti. Siskoni opiskeli muutamassa vuodessa itsensä lakimieheksi ja kyllä hän vei lapsen lääkäriin, kun lapsi tuli kipeäksi ja vie edelleen. Mies on välillä pitkiäkin aikoja työmatkoilla ja heillä ei todellakaan ollut sitä ”aikaa”, mutta korkeasti koulutetut yleensä osaavat hoitaa itse asiansa eivätkä anna vauvoja muiden hoidettavaksi.
Kannattaa tarkkailla tilannetta. Oudolta vaikuttaa.