Voiko mielestäsi lapsen ottaa mukaan kokoukseen?
Lapsi flunssassa, paranemaan päin jo ja äidillä erittäin tärkeä kokous. Voiko lapsen mielestäsi ottaa mukaan? Osaa istua hiljaa ja vaikka pelata äänettömästi iPadilla. Kokous kestää n. tunnin ja sen siirtäminen on vaikeaa, haittaisi kohtuuttomasti työn etenemistä. Kannattaisiko kysyä pomolta "lupa"? Mielipiteitä?
Lapselle EI ole saatavissa muuta hoitajaa ko. ajankohtaan. 5-vuotias eli ei voi jäädä yksin kotiin. Mitä ihmettä mä teen?
Kommentit (35)
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:04"]
Ihan oikeasiko joku meinaa, että joku sanoo ääneen, että vie tuo lapsesi pois täältä.
Sairaan/toipuvan lapsen paikka ei ole vanhempien työpaikalla PISTE. Ja sen vanhenman huomio kiinnittyy lapsen vuotavaan nenään jne puhu siinä sitten asiaa kun toisten huomio on muualla ja kokous venyy rään mukana.
[/quote]
Meillä ainakaan isäni huomio ei kiinnittynyt pätkän vertaa minuun, kun olin jossain kokouksessa mukana. Istuin saman neukkaripöydän ääressä ja puuhailin omiani. Ihan kuin oisin kotona istunut keittiönpöydän ääressä ja isä tehnyt hommiaan siinä.
Riippuu tietysti alasta, mutta omalla alallani kokouksissa käsitellään niin salaista tietoa, että sitä ei oikeasti voi levittää päiväkotilasten mukana minnekään... Eli jos kokouksessa on salassapitovelvollisuus, niin ei todellakaan lasta mukaan kokoushuoneeseen! Mieluummin sitten vaikka kokouksen siirtäminen, jos ei saa hoitajaa siksi tunniksi.
Mä olen järkyttynyt, miten suvaitsemattomia ja joustamattomia voi olla ihmiset jollain perhelehden palstalla! Isäni toimii yritysjohtajana eikä koskaan ole hänellä ollut tuollaista asennetta kuin teillä täällä. Tilanteet ei aina ole optimaalisia. Itse asiassa ne harvoin on sitä. Asiat hoidetaan silti parhaalla mahdollisella tavalla. Harvan työ on niin tärkeää, että joku yksi muksu neukkarin nurkassa sitä ratkaisevasti häiritisisi. Ap ei ymmärtääkseni ole viemässä lasta vaikkapa leikkaussalin nurkkaan, jossa itse suorittaisi vaativaa sydänkirurgista operaatiota samalla.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 14:40"]
Toivottavasti sihteerille maksetaan myös lapsen hoidosta.
[/quote]
Työajalla, työpalkalla. Toki vien hänelle jotain ylimääräistä "palkkaakin" vaivannäöstä, jos tämä onnistuu. Hän ei yleensä ole mitenkään ylityöllistetty ja tiedän hänen pitävän lapsista. Voinhan jättää pojan omalle työpisteelleni ja pyytää sihteeriä vain katsomaan perään ja auttamaan tarvittaessa (osaa käydä vessassa itse jne.). Mutta ei tietenkään kuulu sihteerimme työnkuvaan tämmöinen ja arvostan hänen työtään todella, en tarkoita sillä, että hänen pitäisi jatkuvasti lapsenlikkana toimia. Mutta nyt kun tuntuu olevan pieni hätätilanne käsillä. Toinen vaihtoehto on lykätä lapsi tarhaan, mutta sinne sanoin jo, että lapsi sai 3 päivää sairauslomaa (eilen), joten olisi noloa vielä hänet sinne huomenna. Kun on toipilas vielä.
ap
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:01"]
Outs. Riippuu varmaan työnantajasta ja siitä miten ylipäätään työyhteisössä suhtaudutaan tuollaiseen, ja miten kokoukseen osallistuvat mahdolliset muut tahot asiaan suhtautuvat. Joissain piireissä tuo olisi heihei koko uralle, joissain tapauksissa hellyttävää vaihtelua kuolettavan tylsiin työpäiviin kaikille osapuolille.
Kannattaa kysyä pomolta, ja vielä yrittää saada joku nakitettua siksi aikaa lapsen kanssa.
[/quote]
Missä tuo olisi heihei uralle? Mä en ainakaan haluaisi olla sellaisessa paikassa töissä. Jos kyseessä olisi jokin ydinvoimalan koelaboratorio tai paikka, jossa käsiteltäisiin vaarallisia viruksia, niin sinne ei ehkä lasta mukaan. Mutta normaaliin neukkariin kyllä.
[/quote]
En ole tuon kirjoittaja, mutta itse en voisi kuvitellakaan ottavani esim. johonkin asiakaspalaveriin lasta mukaan. Sisäiseen palaveriin kyllä pitkin hampain jos sellainen pitäisi hoitaa paikan päällä (ei mahdollisuutta verkkokokoukseen) ja jos mitään muuta mahdollisuutta ei olisi lapsen hoitoon. Ja IT-alalla työskentelen.
Onneksi meillä yleensä on verkkokokousmahdollisuudet...
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:09"]
Riippuu tietysti alasta, mutta omalla alallani kokouksissa käsitellään niin salaista tietoa, että sitä ei oikeasti voi levittää päiväkotilasten mukana minnekään... Eli jos kokouksessa on salassapitovelvollisuus, niin ei todellakaan lasta mukaan kokoushuoneeseen! Mieluummin sitten vaikka kokouksen siirtäminen, jos ei saa hoitajaa siksi tunniksi.
[/quote]
Salassapitovelvollisuus ja se, ettei yritysten asioita kailoteta hiekkalaatikolla, oli minulle jo pienestä hyvin selvää. Meillä oli kotona, isän töissä työpöydällä, jne kaikenlaisia papereita, joista hyvin tarkaan tiesi, että ei kuulu muille. Isä kävi välillä kotonakin puhelinkeskusteluja, joiden jälkeen sanottiin, että kyseessä vaikka johonkin sopimukseen liittyvä liikesalaisuus, jos jotain kuulit, niin siitä ei jutella mummuille ja kummeille.
Kuinka tyhminä te lapsia oikein pidätte?
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:14"]

Ok. Onneksi minun isäni hommissa ei ollut lapsi este. Edes asiakaspalavereissa.
Pomo otti yhden työntekijän jo aloittelemaan projektia vaikka hänellä oli pieni lapsi ja sai hoitopaikan lapsilleen vasta parin kuukauden kuluttua. Pomo hommasi ison pahvilaatikon ja vei lastensa vanhoja leluja. Hyvin lapsi leikki laatikossa uusilla leluilla kokouksien ajat. Muulloin tämä työntekijä teki kotoa käsin töitä kunnes lapsi meni hoitoon.
Oikeastaan kaikissa työpaikoissa joissa olen ollut töissä on joskus jollakulla ollut lapsi mukana. Itsekkin hoidin joskus oman työn ohessa pomon lapsia jos hän kävi työmaalla lastensa kanssa. Toki on niitä huonojakin kokemuksia jos kukaan ei ole sitten vahtinut lapsia ja lapsi on rikkonut arvokkaita tavaroita.
Kysy tosiaan jotakuta katsomaan lapsen perään niin hänen ei tarvi välttämättä olla kokouksessa mukana vaan pelailee jonkun toimiston nurkassa...
Minä olen järkyttynyt miten kykenättömiä äidin ovat vastuun kantoon omista arvovalinnoistaan. Sairaan lapsen paikka on omassa sängyssä peiton alla. Entä matkat, entä jos kokous venyy, tai joku osallistujista sairas jne...Enkä ole kotiäiti vaan töissä käyvä ihminen, jolle lapsi tulee ensin ja sitten vastä äidin tärkeä kokous.
Ja sihteeri lapsenvahtina...entä jos hänen huomionsa herpaantuu ja lapsi lähtee etsimää sinua...
Mä yrittäisin soittaa hoitajan kotiin MLL:ltä tai NNKY:lta tai jostain kotiapua tarjoavasta firmasta, saisi lapsi toipua rauhassa. Sen pari tuntia pärjää kyllä vieraankin hoitajan kanssa.
Jos oot ihan satavarma, että lapsi osaa istua hiljaa kokouksen ajan, hänen ei tarvitse päästä sinä aikana vessaan, hänelle ei tule sinulle asiaa, hänen nenäänsä ei tarvitse niistää eikä hän tarvitse sinulta muutenkaan huomiota koko kokouksen aikana, eiköhän ole ihan ok ottaa hänet mukaan, kuitenkin muilta osallistujilta anteeksi pyytäen. Sitä en tiedä, mistä voi tietää etukäteen, osaako lapsi oikeasti olla kokouksessa olematta häiriöksi.
Itse olen ollut mukana yhden yhdistyksen toiminnassa, jonka kokouksiin vanhemmat toivat lapsiaan monesti. Osasta lapsista ei pahemmin ollut häiriötä, osa taas esti täysin normaalin ketään hyödyttävän kokouksen pitämisen. Kannattaa huomioida myös se, että vaikka itse olisi pikkulapsiarjessa tottunutkin pitämään ajatuksensa kasassa taustamelusta tai häiläämisestä huolimatta ja jatkamaan keskustelua siitä mihin se jäi lapsen aiheuttamien keskeytysten välillä, kaikilta ihmisiltä tämä ei onnistu eikä sitä missään nimessä voi odottaakaan.
Office communicator...olisko kokousta mahdollisuutta pitää etänä tai perhdyttää sihteeri lapsenhoidon sijaan projektiin. Hekun ovat monta kertaa niitä, joilta sitä tieto taitoa löytyy pomoja enemmän.
Muista nyt, että tilanne voi olla lapselle pelottava. Vieraita aikuisia ympärillä jne Kenen muuhun lapsi tukeutuisi kun tuttuu ja turvalliseen aikuiseen. Lapset on kuitekin sairaana haavoittuvaisempia kuin terveenä ja tunnissa tulla vieraan ihmisen kanssa ikävä tuttua turvallista aikuista.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:15"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:09"]
Riippuu tietysti alasta, mutta omalla alallani kokouksissa käsitellään niin salaista tietoa, että sitä ei oikeasti voi levittää päiväkotilasten mukana minnekään... Eli jos kokouksessa on salassapitovelvollisuus, niin ei todellakaan lasta mukaan kokoushuoneeseen! Mieluummin sitten vaikka kokouksen siirtäminen, jos ei saa hoitajaa siksi tunniksi.
[/quote]
Salassapitovelvollisuus ja se, ettei yritysten asioita kailoteta hiekkalaatikolla, oli minulle jo pienestä hyvin selvää. Meillä oli kotona, isän töissä työpöydällä, jne kaikenlaisia papereita, joista hyvin tarkaan tiesi, että ei kuulu muille. Isä kävi välillä kotonakin puhelinkeskusteluja, joiden jälkeen sanottiin, että kyseessä vaikka johonkin sopimukseen liittyvä liikesalaisuus, jos jotain kuulit, niin siitä ei jutella mummuille ja kummeille.
Kuinka tyhminä te lapsia oikein pidätte?
[/quote]
Minusta ei ole tyhmyyttä kohdella lasta lapsena, eikä latoa hänen harteilleen mahdollisesti liian isoja taakkoja. Salassapitovelvollisuus ei aina ole aikuisillekaan helppo muistettava, saati sitten pienelle päiväkoti-ikäiselle lapselle!
Kaikki liikesalaisuudet eivät ole luokkaa "prosessin integraatioluokkaa nostetaan 0,45 prosenttiyksikköä vuoden 2011 tasosta", vaan voi käsitellä isoja lapsen kannalta mielenkiintoisiakin seikkoja ihan selkokielellä. En todellakaan lastaisi lapseni harteille tuollaisia täysin turhia salaisuuksia, joita olisi ehkä kivakin kertoa kavereille...
Liikesalaisuudet kuuluvat vasta aikuisten maailmaan!
Jos olet 110% varma, että aikuiset osaavat käyttäytyä. Jos on vähänkin pelkoa, että menee huutamiseksi ja kiroiluksi niin se ei todellakaan ole lapsen paikka. Kaikki aikuiset kun ei osaa käyttäytyä sivistyneesti. Kokousten vitsitkään ei aina ole niin ammattimaisia eivätkä ne ole lasten korville sopivia.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 14:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 14:40"]
Minä kysyisin pomolta onko parempi, että tulen lapsen kanssa vai, että jään kokonaan pois. Jos pomo pyytää tulemaan, niin pyydä kokouksen aluksi anteeksi lapsen läsnäoloa lyhyesti.
Itse hoidin viime talvena (työpaikalla, työajalla) työkaverini toipilasta lasta, kun työkaveri oli tärkeässä asiakastapaamisessa. Näin työkaveri sai hoidettua tärkeän asiakastapaamisen ja asiakas pysyi tyytyväisenä. Koin, että kaikki voitti (asiakas pysyi tyytyväisenä, firma sai pitää asiakkaan, työkaveri sai homman hoidettua ja minä sain pientä vaihtelua työtehtäviin).
[/quote]
Hyvä idea, soitankin meidän sihteerille heti ja kysäisen hänen apuaan. Tätä kokousta en voi siirtää muille ihmisille, pomo itse ei ole mukana vaan hoidan itse. Kukaan muu meillä ei ole kauhean hyvin projektista perillä. Jos sihteeri suostuu, mainitsen toki pomollekin tilanteesta. Kyse on kuitenkin vain tunnista, joka on ennenkaikkea firman etu. Mutta kyllähän tilanteeni on hankala ja pitäisi löytää joku vakkarihoitaja lapselle, kun näitä voi tulla myöhemminkin. Sosiaaliset turvaverkot on meillä vaan turhan isosilmäiset tällä hetkellä :-)
ap
[/quote]
Toivottavasti sihteerille maksetaan myös lapsen hoidosta.