Elokuvasta (Rakkauskirjeitä Julialle) inspiroituneena, uskotko...

Nuorempana joo mutta en enää. Vanhemmiten minusta on tullut kyyninen.

"Rakkaus on ikuista mutta kohde vain vaihtuu".

Uskon yhteen ainoaan oikeaan koska itselleni kävi niin. Erosimme kuitenkin olosuhteiden pakkosta yli 20 vuotta sitten. En ole koskaan enää rakastanut niin.

Minkä ikäinen olet? Oletko naimisissa? Eronnut? Kiinnostaa tietää kun jäi mietityttämään tämä aihe :) -ap

edellinen kysymys siis #2selle. #3: ihanaa kuulla että olet rakastanut joskus palavasti! Harmi että jouduitte eroamaan :( ehkä vielä joskus tapaatte ;)

Uskon, en ole vielä löytänyt sitä oikeaa mutta jatkan etsintöjä :)

Uskon, että on monta oikeaa. Totta kai aina kulloinenkin rakkaus tuntuu oikealta. Mutta kun mielikin alkaa muovaamaan ajatuksia siten "tää on nyt SE oikea tyyppi" - parin vuoden päästä ei sit ollut.:)

Kakkonen taas.

Olen hieman päälle kolmikymppinen ja naimisissa.

En tiedä. Nuorempana sitä haaveili (ja uskoi) rakkauteen, joka veisi jalat alta kertaheitolla. Sillä tavoin kuin elokuvissa. 

Olen aina ollut herkästi ihastuva luonne ja se kait on ajanut huonoihin ihmissuhteisiin, jotka ovat sitten päättyneet onnettomasti (viimeisin pettämiseen). 

Ei silti, ettenkö nauttisi romanttisten elokuvien katselusta tai kirjojen lukemisesta. Harrastan itsekin kirjoittamista ja yllätys yllätys, novellini ovat aika usein siirappisen imeliä :D

Kiitos kakkonen vastauksesta :) Ja kiitos kaikille. Kiva tietää etten ole ihan ainut joka vielä "teinimäisen" sinisilmäisesti uskoo rakkaus"hömppään" :) Onnea kaikille rakkautta etsiville <3

no mä olen palavasti rakastunut. Olen ollut jo vuoden päivät. Elämä on ihanaa ja vaaleanpunaista, läheisyyttä, hellyttää, seksiä, naurua, hymyilyä. Kaikkea sitä mitä elokuvissa näkyy. Silti tajusin, että tämäkään ihminen ei ymmärrä minua. Siis oikeasti ymmärrä minua. Mutta ei se haittaa. Ei sitä "oikeaa" olekaan olemassa on vain tämä tunne :) Eli ei mua haittaa vaikka tämä mun rakas ei mua ymmärräkkään kaikilta osin, ehkä olen siihen liian vaikea.

Ihanaa kun nukutaan käsikädessä... toivottavasti tää ei lopu koskaan :)

Uskon että rakkaus voi pysyä hengissä vuosikymmeniä vaikka ihmiset eläisivät erillään eivätkä kuulisi toisistaan vuosiin. Sillä hetkellä kun toisen tapaa uudelleen kaikki on ennallaan:)

En tiedä oletko enää täällä mutta vastaan kuitenkin. En ole naimisissa, eronnut kylläkin. Yritin ihan oikeasti epätoivoisesti saada itseni rakastamaan jotakuta muuta. Halusin perheen, omakotitalon, valkoisen lauta-aidan ja lauman lapsia. Siitä ei tullut mitään. Tämä kuulostaa nyt hyvin dramaattiselta mutta en pysty tyytymään "ihan kivaan". Olen mielummin sitten yksin. 

Tapaamme jos niin on tarkoitettu. En varmasti tunne koko ihmistä enää. Olen monesti miettinyt mistä se tunne silloin syntyi. Olin niiiin varma asiastani. Niin varma että kun toinen halusikin mennä ja kokea jotain muuta annoin mennä. 

En kadu mitään, kaikki tapahtui niin kuin sen oli tarkoitus tapahtua. Olen lähinnä kiitollinen. Koko rakkaus oli ihme.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 23:10"]

edellinen kysymys siis #2selle. #3: ihanaa kuulla että olet rakastanut joskus palavasti! Harmi että jouduitte eroamaan :( ehkä vielä joskus tapaatte ;)

[/quote]

Rakastua voi nopeastikin, mutta oikea rakkaus vaatii aikaa syntyäkseen.

Toiseen ihmiseen rakastuminen on ihana tunne, mutta se on omalla tavallaan myös aika petollista. Sitä kun voi niin helposti rakastua vääräänkin ihmiseen ilman että sitä edes itse tajuaa.

Alkuihastus ja rakastuminen eivät ole niinkään kiinni siitä toisesta ihmisestä vaan omasta itsestä. Siinä vaiheessa toista ei tunne vielä kunnolla ja sitä tavallaan itse maalaa tiettyjä tulevaisuuden näkymiä ja mielikuvia kumppanistaan eikä välttämättä tiedä tai suostu näkemään todellisuutta.

Tunteitaan voi ja pitääkin aina kuunnella, mutta mielestäni parisuhteeseen mentäessä kannattaisi käyttää järkeäkin ja yrittää mahdollisimman objektiivisesti miettiä ovatko parisuhteen isot asiat kunnossa. Rakastuminen tietyllä tapaa hetkellisesti sokaisee jonka takia olisi hyvä käyttää päätään ja miettiä mitkä asiat ovat parisuhteessa itselle tärkeimpiä asioita ja ovatko ne tämän ihmisen kanssa kunnossa, jos rakastuminen alkaa hälvenemään.

Oikea rakkaus on sitä, kun toisen hyväksyy sellaisena kuin on. Se tarkoittaa, että niin kauan kuin itse on rakastamansa ihmisen kanssa oma onni on sidottu hänen onnellisuuteensa ja tällöin on valmis huomioimaan kumppaniaan ja tekemään tosissaan töitä parisuhteen eteen.

ja edellinen siis 3#.

Minä uskon kyllä. Ikää on nyt miltei 50v ja olen ensirakkauteni kassa ollut yhdessä 30 vuotta. Rakkaus on välillä ollut koetuksella ja hetkittäin hukassa, kun on ollut sairautta ja lasten ongelmia, mutta aina siellä taustalla on ollut se luotto, että tuo on se ihminen joka pitää minusta aina. Seksi on edelleenkin ihanaa ja sellainen läheisyyden tunne on mahtavaa silloin kun on elämässä jotain vaikeaa. Olen erittäin tietoinen siitä, että minulla on ollut suuri onni löytää ihminen , jolla elämänarvot ovat hyvin samanlaiset kuin itselläni.

En usko mihinkään Tosirakkauksiin, Oikeisiin tms. Pitkästä liitosta on helppo huudella jostain pyhästä Tosirakkaudesta. Monesti vaan se pitkä liitto johtuu siitä, ettei kumpikaan osaa lähteä.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:26"]

En usko mihinkään Tosirakkauksiin, Oikeisiin tms. Pitkästä liitosta on helppo huudella jostain pyhästä Tosirakkaudesta. Monesti vaan se pitkä liitto johtuu siitä, ettei kumpikaan osaa lähteä.

[/quote]

Mihin, miksi sitä hyvästä ja onnellisesta liitosta lähtisi?? Kun on yhdessä parhaan ystävänsä, kumppaninsa ja rakastajansa kanssa? Kuten 15 kirjoitti - se taustalla oleva hyvä olo ja varmuus rakastetuksi tulemisesta on aika hyvä liima, ei tottumus riitä ainakaan minulle eikä miehelleni.  

Itse olen kokenut myös toisenlaisen "perushyvän" liiton jossa kaikki muu oli kohdallaan mutta se todellinen rakkaus ja läheisyys puuttui - lähdin ja löysin paremman jo n 20v sitten. Parasta tässä on se että voi olla varma toisen rakkaudesta joka päivä ilman että sitä sanotaan ääneen.

No tuota... elämän tarkoitus on mielestäni rakastaa. Ja jos hyvin käy, tulee itsekin rakastetuksi. Ja suuri onni on kohdata kumppani joka rakastaa sua sellaisena kuin olet ja sä saat rakastaa häntä. ja sitten jos vielä arki osuu tämän kanssa yksiin niin onhan se hienoa. Toisen ihmisen kanssa synkaa tosi hyvin, toisen ei ollenkaan, että siinä mielessä on varmasti "oikeampia" ihmisiä olemassa. Mutta riippuu täysin elämäntilanteesta ja sattumasta kuka se sitten on. Se että tietynlainen ihminen saa aikaan tietynlaisia tunteita kertoo susta itsestäsi. Mä näen asian niin, että on todella suuri onni löytää kumppani jonka kanssa on mahdollista rakastaa. Ja samalla on tärkeää ettei maailma sulkeudu vain siihen yhteen rakkauteen vaan kykenee rakastamaan myös muuta. Tärkeäpää kuin saada rakkautta parisuhteessa on se että itse osaa rakastaa, ja nimenomaan muutakin kuin vain kumppania.

En usko, että on olemassa jotakuta tiettyä "oikeata" ihmistä. Uskon, että hyvien ja pitkien parisuhteiden perusta on toisen kunnoittaminen sellaisena kuin hän on, ja se, että vuosien kuluessa yhdessä muututaan samaan suuntaan. Moni parisuhde tai ainakin parisuhteen onni kaatuu minusta tuohon kunnioituksen puutteeseen, ja siihen, että vaaditaan toista muuttumaan.

Sillä tavalla olen kyyninen, että kun joku sanoo menettäneensä "sen oikean" ja vuosien ja vuosikymmenten jälkeen miettii, että he olisivat kuuluneet yhteen, se on vain yksi helppo keino olla ottamatta vastuuta omasta onnestaan ja uhriutua. Mielikuvituksessa tuosta menneisyyden menetetystä rakkaudesta tulee niin ylivertainen, että kukaan todellinen ihminen ei voi kilpailla sen kanssa, mikä taas vahvistaa sitä luuloa, että se oikea jäi sinne menneisyyteen.