Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oi niitä vanhoja hyviä aikoja!

Vierailija
29.09.2013 |

Muistan vielä ne vanhat hyvät ajat, jolloin opiskelin toimitilahuoltajaksi ammattiopisto Luovin Liperin toimipisteellä ja siellä oli monella tavoin erilaisia ihmisiä, sekä Downeja että meitä muita, muilla tavoin poikkeavia eikä silloin kukaan henkilökunnan jäsen kohdellut Downeja paremmin kuin meitä muita, vaikka ne muut olisi joko Downin tasoisia tai sitä vaikeammin tai lievemmin kehitysvammaisia. Oli sama kohtelu kaikille sekä koulussa että myös asuntolassa kun asuntolan toiminnoissa olin mukana ja kun oli esim erilaisia ryhmätoimintoja. Samalla tavalla sekä Downia että muitakin kohdeltiin eikä ketään suosittu mutta ei myöskään syrjitty diagnoosien perusteella millään tavoin. Jos siellä Down teki hölmösti niin Downia ojennettiin ihan samalla tavalla kuin ketä tahansa muutakin joka toimi sopimattomasti. Ja jos joku muukin kuin Down toimi hyvin, niin kyllä muutkin sai myönteistä palautetta. Ja kun yhteistä toimintaa suunniteltiin, niin myös muittenkin kuin downien mielipiteet ja toiveet huomioitiin. Samoin silloin kun olin tuota aiemmin kehitysvammaisten asumisyksiköllä työharjoittelussa, niin ei siellä downeja kohdeltu yhtään eri tavalla kuin muitakaan, ei paremmin eikä myöskään huonommin. Oli tasa-arvo.



Siksi kun näin oli, en tuossa vaiheessa vielä edes valittanut siitä että downeja kohdellaan paremmin kuin muita, kun en huomannut niin kenenkään tekevän enkä kuullut myöskään, että kukaan muukaan olisi asiaa laittanut merkille vaikka monet puhuivatkin kehitysvammaisista. Kehitysvammasille ja muillekin erityisryhmille yritettiin ihan diagnoosista riippumatta normaalia ja tasa-arvoista elämää, olipa diagnoosina sitten Down tai mikä tahansa muu diagnoosi.



Ja muistan uimahallissa kun eräät jokaisen tämän kaupungin kehitysvammaisia ihmisiä nähneille tutut Down-tytöt P&P olivat pienempinä uimahallissa luokan kanssa koulussa ja olivat temppuilleet jättämällä esim uimahallin sääntöjä noudattamatta, niin ihan normaalisti opettaja siihen puuttui ja vei tytöt pois uimahallista asiattoman käytöksen vuoksi ja sanoi heille saunassa: "Kun uimahallissa ollaan, pitää noudattaa sääntöjä ihan reippaasti eikä ruveta änkyröimään!"


Tulisiko tämä kuuloonkaan enää nykyaikana niitä kaikkien ihailemia ja palvomia Downin syndroomaisia kohtaan? Tuskin!




Nyt olen sekä minä että moni muukin ja TOSI moni muukin ympäri Suomen laittanut merkille, että Downeja puolustetaan, Downeille annetaan kaikki periksi aina ja Downien toiveet huomioidaan mutta mitä muille on luvattu, niin lupauksia ei pidetä. Onko niin, että kunnat ja valtio ja yritykset on säästölinjalla nyt ja säästävät palveluissa? Jos on, niin miksi on valittu joku tietty diagnoosi johon ei kohdisteta lainkaan säästötoimia vaan säästötoimien kohteena on muut sairaat ja poikkeavat, diagnoosista riippumatta, olivatpa he sitten saman tasoisia tai lievemmin tai vaikeammin vammaisia kuin Downit tai sitten jotakin muuta sairastavat, esim rintasyöpäpotilaat? Onko joku esim illuminaatin ja vapaamuurarien tai noituuden harrastajien yms salajuoni saada muut potilaat diagnooseista ja vammoista riippumatta huonoon asemaan ja aikanaan laitoksiin yms mutta jättää sitten Downin syndroomaiset "ainoina siedettävinä ja hyväksyttävinä erilaisina" elämään normaalia elämää?




Eikö tähän jo pitäisi puuttua ja eikö tätä pitäisi alkaa jo valtakunnallisella tasolla selvittämään, että miksi yhden tietyn diagnoosin omaavat on nostettu jalustalle mutta kaikkia muita vammaisia tai sairaita, olivatpa kehitysvammaisia tai jotakin mitä tahansa muutakin (mukaanluettuna myös rintasyöpäpotilaat) on alettu kohdella ali-arvoisina ihmisinä ja polkea heidän oikeuksiaan?

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
29.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä ihme tämä juttu nyt on? Tästä on täällä ennenkin ollut ketjuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi kahdeksan