Lue keskustelun säännöt.
Ystävällä elämänhallinta hukassa
29.09.2013 |
Olemme aina olleet tyystin erilaisia. Minä olen ollut harkitseva ja nyhverömpi, opiskelin, seurustelin, sain työn, menin naimisiin ja lapsia hankittiin 30-vuotiaana. Lapsilla isot ikäerot, omakotitalo ostettiin valmiina eikä rakennettu itse. Kaverini on aina kuvaillut elämääni tosi tylsäksi.
Kaverini on aina ollut repäisevämpi. Eka lapsi 20-vuotiaana, kun ei ollut vielä opiskelupaikkaa ja tuore suhde (seurustelua alle kuukausi ennen lapsen alkua, mutta suuniteltu ja kovasti toivottu raskaus kuulemma). Toinen heti perään vuoden ikäerolla. Tämän jälkeen ruvettiin rakentamaan omakotitaloa. Avioero seuraavana vuonna.
Ystäväni perusti uusperheen 25-vuotiaana. Nämä uudet lapsetkin ovat omia lapsiani vanhempia.
Nyt on tulossa avioero. Olemme 37-vuotiaita, ja ystäväni juuri totesi, että säälii minua mielikuvituksettoman ja tylsän elämäni takia, kun hän ehtii vielä hankkia kolmannen perheen ja elää täyttä elämää, kun taas minä nyhjötän jumissa omassa elämässäni.
En näe noin. Minusta oma hidas tyylini on nimenomaan säästänyt paitsi minut, myös lapseni avioerolta. En ole sännännyt enkä hätäillyt ja saanut mielestäni ihan kivan elämän. Erityisesti olen kuitenkin onnellinen siitä, että lasteni pikkulapsiaika on ollut kiireetöntä ja tasaista. Erohan voi meille tietenkin tulla, kun lapseni ovat vielä pieniä mutta ei lähiaikoina, joten uusia lapsia en ainakaan tule hankkimaan enkä näe mitään syytä, miksi toisin lasteni elämään uusia aikuisia, kun he ovat vielä niin pieniä.
Minusta ystäväni elämä on ollut vauhdikasta mutta samalla päämäärätöntä, impulsiivista ja repivää. En näe mitään syytä leuhkia tuolla. Jääkö minulta nyt näkemättä jokin tärkeä asia, jota en itse voi saavuttaa nyhverön elämäni takia?
Kommentit (32)
[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 18:34"]
En mä tajua mitä mielenkiintoista tuollaisessa kaverisi tapaisessa ajelehtimisessa on. Ei siinä ole mitään kehuttavaa, että jo kaksi miestä on laittanut pihalle. Kuulostaa henkisesti epätasapainoiselta.
[/quote]
samaa mieltä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstan vakiprovoilija taas vauhdissa.
[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 18:34"]Ei siinä ole mitään kehuttavaa, että jo kaksi miestä on laittanut pihalle.
[/quote]
Luinko minä kommentit huonosti, kun en huomannut mainintaa, että ap:n ystävä olisi "laittanut miehet pihalle"? Ehkä miehet jättivät hänet.
Anna ystäväsi juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, tulipas taas. Pidän ystävästäni. On ollut kivaa kurkistaa vauhdikkaaseen elämään, johon itse en ole ollut valmis tai halukaskaan. Ystäväni on nopea käänteissään ja biletarinat ja matkakertomukset ovat ihan omaa luokkaansa. Miinuksena on ollut tässä aikuisiällä tuo minun elämäni arvostelu, mutta realistina myönnän, että olen sellainen hiiri, joka meni sen ihanneisän kanssa naimisiin eikä ole ikinä edes haavellut mistään vaarallisesta ja jännittävästä puolisosta. Olen tyytyväinen puolisooni, rakastamme toisiamme mutta eihän meidän elämä mitään jännittävää ole. Olen kestänyt kritiikin, kun olen ajatellut, että sehän on totta. Olemme hiirimäinen pariskunta, meillä on mukavaa keskenämme, ymmärrämme toisiamme mutta ei, jännittävää meillä ei ole.
Ystäväni on hauskaa seuraa, miehenikin on tämän myöntänyt, vaikka ei muuten kovasti viihdy hänen seurassaan. Ystäväni vanhin lapsi on kummilapseni ja mahtava persoona. On ollut paljon meillä hoidossa veljensä kanssa ja meillä on läheiset välit. Ei ole yhtään luuseri, päinvastoin on lahjakas ja tulee menestymään varmasti. Mutta itse kyllä kuvaa lapsuuttaan surulliseksi, kahden kodin kasvatiksi, jossa aina toisessa kaipasi toista vanhempaansa. Varmaan tyypillistä erolapselle.
Ystäväni ei haluaisi minun elämääni enkä minä ystäväni elämää. Hämmästelen nyt sitä, että hän vihjaa minun menettävän jotain oleellista, kun en elä niin kuin hän. Tottakai menetän ne seikkailut, rakastumisen huuman, uudet ihmissuhteet, mutta en halua muuttaa nykyistä elämääni enkä missään nimessä halua erota miehestäni. Meillä on aikaa tehdä jännittäviä matkoja vielä 25 vuotta, en rupea siihen näin pikkulapsiaikana.
Ehkä olemme niin erilaisia, ettemme tajua toistemme valintoja.
Surullista, että moni on sitä mieltä, että lapset ovat luusereita vanhempiensa valintojen takia. Ei se noin mene.
ap
En tajua, ap kertoo että hänen ystävänsä arvostelee hänen elämänvalintoja ja -arvoja hänelle ääneen. Niin av:n mukaan ap onkin se ylimielinen, joka ei voi kestää muiden valintoja. Sanoiko ap että hän on arvostellut ystävälleen ystävän valintoja? Ei.
En minä kyllä jaksaisi tollaista itseni mollaamista tylsäksi kuunnella. Sano sille kaverille seuraavalla kerralla että hankkii itselleen yhtä jännittävän ja impulsiivisen kaverin, tai pitää suunsa kiinni ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.
Täällä on varmaan yksi jos toinenkin perustanut uusioperhettä useamman ja hankkinut lapset nuorena lyhyeen parisuhteeseen. Kun heti ap tuomittiin ylimieliseksi ja kateelliseksi(?). Kehtasi sanoa ettei tykkää kun kaveri arvostelee hänen elämänvalintoja jotka poikkeavat vahvasti kaverin elämänvalinnoista. Hurjaa, ap kuulostaa _tosi_ kateelliselta ja katkeralta. Hiljaahan se pitäisi vain sietää kun joku arvostelee itseään, ja ymmärtää että kaikkien kukkien pitää saada kukkia. Ikinä ei saa arvostella itse arvostelijaa, sehän vain kielii siitä että on kateellinen tälle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen melkein joutunut ystäväsi tilanteeseen, mutta en ihan.
Olette erilaisia, miksi ette arvostaisi erilaisuutta toisissanne, siksi varmaan olette ystäviä.
En kadehdi teitä kumpaakaan, mutta jos olisi pakko valita, eläisin mieluumin sinun kuin ystäväsi elämän. Ja varsinkin lapsilleni sen soisin.
Omani on jostain teidän välistä ja itselleni paras mahdollinen.
no, jos tämän ystäväsi sanomiset noin sinua rassaavat, lienee totta että elämäsi on turhankin varmaa ja turvallista ja tylsää kun muuta mietittävää ei löydy. Miksi takertua jonkun sanomisiin jos omasta mielestäsi olet elänyt oikein. Ylipäätänsä, miksi edes pidät ystävyyttä yllä? Omassa ystäväpiirissäni on vain ystäviä joista jokainen elää tavallaan ja antaa muiden elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun asiat menisivät välillä kuten sinulla ap, kuten suunnittelee.
Itse sain lapset suht nuorena alle 30-v iässä, avioero 35-v kun mies koki jääneensä 40-v iässä jotain vaille, nappasi nuoren naisen itselleen ja pani sen heti paksuksi. Tätä ennen ihannemies ja isä - ja sitten hänestä paljastui tuollainen puoli :P
Sanot sille kaverillesi, että harrastatte parinvaihtoa vaikka saksalaisilla seksiklubeilla ja olette kultajäseniä. Voit lisäksi sanoa olevasi vaikka avoimessa suhteessa ja lomailevasi vaikka toyboysi kanssa vuosittain Saariselällä. Samoin kertoilet kaikkia muitakin tarinoita "kiinnostavasta" elämästäsi ja sitten päälle voivottelet miten tylsältä kaverisi elämä kaikkineen eroineen kuulostaa.
Miksi suret tällaista asiaa -- ystäväsi ADHD -potilas tekee ihan omat valintansa, olipa sinun elämäsi "tylsää" eli ei. Tylsyys ja mielenkiintoisuus ovat hyvin subjektiivisia asioita. Nythän on niin, että niin sanottu ystäväsi on varmaankin tyyppi, jonka mielestä elämä veitsenterällä on jotenkin tavoiteltavaa. Jos joku tässä on ylimielinen, se on juuri tämä "ystäväsi". Miksi hän vielä melkein nelikymppisenä jaksaa toitottaa sinun elämäsi yksitoikkoudesta? Hoitaisi omat asiansa kuntoon niin kuin muutkin tekevät! Ehkäpä hän on se salaa kateellinen osapuoli, joka ei koskaan esimerkiksi saanut miestä, joka hänen kanssaan olisi jaksanut jatkaa. Mihin tarvitset tätä "ystävääsi"? Vuosikausien jatkuva arvostelu (HUOM! Yksipuolinen!) ei ole mitään ystävän puhetta. Hän tarvitsee sinun kaltaistasi ihmistä juurikin peilaamaan sitä, kuinka nuorekkaan vauhdikas ihminen hän onkaan. Kenellä siis on se huono itsetunto? Reipastu ja katkaise välit vähitellen...