Mieluummin yksin kuin

Samaa ihmettelen myös minä. Tiedän ihmisiä, joille yksin oleminen on suorastaan kauhistus. Aina pitää olla menossa ja jos muita ihmisiä ei ole lähellä, on näillä ihmisillä suorastaan katastrofaaliset mielialat. Olisiko itsetuntemuksesta kysymys?

Viihdyn yksin ja nautin omasta seurastan valtavasti. Saan yksin olemisesta valtavasti voimaa. Toki pidän myös muiden ihmisten seurasta, mutta en ole riippuvainen siitä. 

Pitkä suhde on tullut tiensä päähän, en voi enää luottaa mieheen. Nyt pitäisi vaan kerätä itsensä ja laittaa suhde poikki. Yksinäisyys pelottaa, onko se tosiaan parempaa kuin huono suhde? Itkettää jo nyt koko ajatus, mies ei vielä aavista mun fiiliksiä, eikä tiedä että mä olen selvillä kaikista sen touhuista.

Moni on koko elämänsä enimmäkseen yksin ja pakko sanoa että kyllä silloin "huonompikin " seura kelpaisi. Että en tiedä onko kehumisen aihetta siinä että joku jolle seuraa löytyy osaa olla yksin muutaman päivän.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 17:06"]

Pitkä suhde on tullut tiensä päähän, en voi enää luottaa mieheen. Nyt pitäisi vaan kerätä itsensä ja laittaa suhde poikki. Yksinäisyys pelottaa, onko se tosiaan parempaa kuin huono suhde? Itkettää jo nyt koko ajatus, mies ei vielä aavista mun fiiliksiä, eikä tiedä että mä olen selvillä kaikista sen touhuista.

[/quote]

Kyllä yksinäisyys on parempi kuin paska parisuhde. Tsemppiä!

Tätä samaa minäkin ihmettelen? Ehkä nämä ihmiset eivät keksi mitään tekemistä itsekseen. Itse taas odotan aina innolla viikonloppuja. Saan käpertyä sohvalle villasukat jalassa lukemaan ja katselemaan elokuvia.

Yksin asuminen on paras ja ainoa asumismuoto mulle. Ei mikään ole parempaa kuin oma vapaus, ei ole mitään velvollisuutta ottaa ketään muuta huomioon kotona. Seuraa saa halutessaan ja siitä pääsee eroon kun haluaa.

Rakastan yksinoloa. Siksi tiedänkin löytäneeni elämänkumppanini. Olen mieluummin hänen kanssaan kuin yksin.

On siinä minustakin jotain outoa jos pelkää muutaman tunnin yksinoloakin. Mutta omassa elämässäni tuntuu, että mitta yksinäisyyttä on tullut jo täyteen. Olen ollut hyvin totaaliyksinäinen 8 vuotta tapahtuneen eron jälkeen. Minulla ei ole yhtään ystävää, työ jossa en juuri ole ihmisten kanssa tekemisissä, ei puolisoa, ei lapsia. Pitkään nautinkin kaupunkierakon elämästäni mutta viime aikoina on alkanut varsinkin viikonloppuina ja juhlapyhinä yksinäisyys vaivata. On vaan niin merkityksettömän ja pitkästyttävän oloista tämä elämä näin totaalisen yksin.