Olisi kiva tietää millaista elämää muut introvertit viettävät?

Teen etätöitä ja lenkkeilen paljon koirani kanssa. 

Asun maalla, ja töissä on työminä, harjoiteltu juttu, vältän tapaamisia muiden kanssa vapaa ajalla ja en halua että meille tulee ketään käymään kun ei kiinnosta muiden jutut sitten yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Asun maalla, ja töissä on työminä, harjoiteltu juttu, vältän tapaamisia muiden kanssa vapaa ajalla ja en halua että meille tulee ketään käymään kun ei kiinnosta muiden jutut sitten yhtään.

Ap. Sama täällä - töissä olen reipas ja puhelias (mutta puhun yleisistä asioista enkä itsestäni yms)

Töissä enimmät sosiaaliset kanssakäymiset ja siellä tuntuu jatkuvasti että joutuu pitämään roolia päällä. Vapaalla olen käytännössä erakko ja netissä viestittelen parin kaverin kanssa. Vanhemmillani vierailen säännöllisesti, mutten silloinkaan välttämättä puhu sanaakaan koko vierailulla ja pidän siitä, koska vanhempieni koti tuntuu ainoalta paikalta missä voin olla oikeasti sellainen kuin olen.

Töissä olen "aivan kuin kaikki muut" tai tutustuessa jopa puheliaampi (se kuitenkin on niitä harvoja paikkoja missä sosialisoin) En kuitenkaan chättäile muiden kanssa, vaan käyn keskusteluni kasvotusten.

Kirjoitettu teksti jatkuvana ahdistaa minua helposti, eikä siihen minusta ole oikein aikaakaan.

Asun pienen perheeni kanssa ja viihdyn PAljon kotona.

Useimpien tuttavien tapaaminen on ”raskasta” ja jos tapaaminen peruuntuu olen vähän helpottunut. Oma aikuinen tytär, mieheni, siskoni ja ehkä pari ystävistä ovat sellaisia joiden kanssa oleminen ei kuluta voimavaroja. Toisinaan pakotan itseni sosiaalisemmaksi koska en tahdo loukata kenenkään tunteita ja haluan tuntea itseni normaalimmaksi.

Kotona on mukava olla koiran kanssa mutta pidän myös matkustelusta.Yksin en kuitenkaan matkustele.

Teen työtä, johon kuuluu normaalitilanteessa paljon kokouksia, ryhmänohjausta ja esiintymistä. Nyt korona-aikaan suurin osa esiintymisestä tapahtuu verkossa, lisäksi puhelut ovat lisääntyneet potenssiin sata (kaikilla kohderyhmämme jäsenillä ei ole digivalmiuksia). Työn jälkeen en juuri jaksa tavata ihmisiä vaan vapaa-aikanani olen puolisoni kanssa, hoidan puutarhaa, opiskelen, retkeilen, luen ja katson elokuvia. Parhaisiin ystäviini pidän yhteyttä enimmäkseen sähköpostilla, tapaamme harvoin, mutta se johtuu myös etäisyydestä.

Etätöitä jo 8 vuoden ajan. Olen ihan sosiaalinen, mutta silti introvertti. Pidän siis muista ihmisistä ja heidän seurastaan, mutta vain itselleni sopivina annoksina.  Tällä hetkellä asun kahdestaan täysi-ikäisen lapseni kanssa. Olemme molemmat introvertteja. Mulla on noin 100 m2 tilaa kahdessa kerroksessa. Elämme vähän eri aikavyöhykkeillä, joten olemme samaan aikaan hereillä vain  muutaman tunnin vuorokaudesta. Emme ole häiriöksi toisillemme. Aika usein unohdan, että en asukaan yksin. Tai no on mulla myös pari kissaa ja koira. Toinen lapsistani elää parisuhteessa, mutta hänkin on introvertti ja naimissa toisen introvertin kanssa. 

Olen töissä it-alalla. Suurimmaksi osaksi ihan koodausta, mutta vähän myös muutakin. Parisuhdeihminen en ole ollut koskaan. Nuorena joitakin suhteita (muutenhan ei olisi lapsiakaan), mutta ei vaan ole mun juttu olla koko ajan läsnä toiselle aikuiselle. Lapsille joo, mutta ei aikuisille. 

Mulla on lapsesta lähtien ollut harrastuksia, joita tehdään yksin. Ja suurin osa niistäkin kotona tehtäviä. Yhdessä vaiheessa intohimoni oli tuunata vanhoja Barbie-nukkeja. Viihdyn erinomaisesti itsekseni ja pidän kaikesta sellaisesta, mitä voin tehdä just silloin, kun mua itseäni sattuu huvittamaan. 

Olen lukion ope. Tykkään työstäni paljon, mutta ihmiskontaktikiintiö tulee kyllä täyteen duunissa. iltaisin ja viikonloppuisin välttelen ihmisten seuraa. Toki tapaan vanhempiani, siskoani ja muutamaa lähintä ystävää, mutten koko ajan. Kesälomalla saattaa mennä viikkoja omissa oloissa.  

En ole sosiaalisesti taitamaton, mutta ihmiskontaktit vievät aina paljon energiaa. Lataudun vain kotona. Asun avopuolisoni kanssa, mutta hän kaipaa yhtä vähän ihmiskontakteja työn ulkopuolella kuin minäkin. 

Teen töitä yksin ja vain vuoron vaihdossa näen työkavereita. Olen todennut, että olen paljon tehokkaampi, kun saan työskennellä yksin, eikä ole työkavereita koko ajan läpättämässä tyhjää ja häiritsemässä työntekoa.

Vanhemmuuttani olen mennyt sellaiseksi, että en edes kohteliaisuusvierailuja tee. Toki sukulaisissa, mutta muuten en enää jaksa. Joten minulla ei ole mitenkään erityisen paljon ystäviäkään. Kavereita on, jos heille riittää se, että soitellaan joskus ja somen kautta viestitellään ja harvakseltaan tavataan. 

Olen helpottunut nykytilanteesta, kun uskallan elää sellaista elämää, kuin haluan. Nuorena yritin olla kuten muutkin ja juoksin kissanristiäisissä, kävin kutsuttuna mökeillä (tosi ahdistavan paskoja reissuja) ja yritin laahautua kahville ihmisten kanssa. Niistä tuli vain stressiä, enkä koskaan nauttinut niistä, vaan koin, että vapaapäiväni meni pilalle niistä.

Nykyään eletään miehen kanssa kahdestaan, kun lapset on muuttaneet pois. Nautin tästä rauhasta ja siitä, ettei aina tarvtse lähteä johonkin. Nautin myös siitä, että saan tehdä töitä yksin. Oma seura on parasta seuraa. Viihdyn itseni kanssa erityisen hyvin.

Tärkeintä oli se, kun tajusin, että en välitä enää niistä uhkailuista, että mitä sitten, jos miehes jättää, niin oot yksin ja sitte itket, ku jätit kaverisi ja et lähteny sinne ja tänne. Mitä sitten, jos jään yksin. Sehän se on parasta.

Minulla on yllättävänkin sosiaalinen työ, joten niin paljon kuin työstäni tykkäänkin, olen työpäivien ja -viikkojen jälkeen aivan puhki. Enpä juurikaan jaksa nähdä ketään työn ulkopuolella. Nyt on ollut etätöitä niin huomaan jaksavani paremmin. Mieluiten datailen itsekseni, liikun luonnossa ja maalaan. Tykkään somesta kun voi sosialisoida oman vireystason mukaan.

Olen amk-opettaja, ja käytän koko vähäisen ekstroverttiuteni työelämässä. Haluan opettaa virtuaalisesti, jottei tarvitse nähdä opiskelijoita. Etätyöt sopivat minulle. Tänäänkin eräs kollega soitti, kun ei olla nähty viimetalven jälkeen. Odotin vain, että hän pääsee asiaan ja puhelu loppuu.

Minulla on muutamia lapsuudenystävä, joita näen muutaman kuukauden väliajoin. Miehen kanssa vietän illat, tai yksin. Ja odotan, että tuo kuopuskin jo lentäisi pesästä.

Helsingissä asun. Pystyn olemaan muiden seurassa omassa kuplassani.

Mulla on tosi paljon energiaa nyt kun ollaan karanteenissa. Etätöissä olen 200% tehokkaampi ja energiaa riittää kaikkeen muuhunkin. Toki karanteeni rajoittaa vähän, mutta niitä juttuja joita haluan tehdä voin silti tehdä.

Sosiaalisiin tilanteisiin liittyy usein alkoholi, muutamalla juomalla saan ”normalisoitua” itseni niin, etteivät muut luule minua ylpeäksi/umpimieliseksi/yksinkertaiseksi. Vaivun hyvin herkästi omiin ajatuksiini ja olen huono puhelemaan niitä näitä. Töissä ei ole juurikaan ihmiskontakteja. Rakastan kaikkea yksin puuhailua, mutta tykkään kyllä näyttää ihmisille kuvien kautta mitä olen tehnyt. Ystäviä on, ja näen jotakuta kerran viikossa.

En ole töissä ja pitäisi saada joku uusi koulutus ja ammatti että työt jatkuisivat. Todella täytyy miettiä että työ pitää olla tarpeeksi "yksinäistä", ei missään nimessä ihmisten kanssa tekemisissä paljoa. 

Laborantti, farmasia kiinnostaisi, olen lahjakas luonnontieteissä. En ole parisuhteessa, koiran kanssa asutaan kahdestaan ja onneksi on ympärillä sellaiset lenkkimaastot että rauhassa saa liikuskella ulkonakin. 

Koneella olen paljon ja tämä nykytekniikka on aivan parasta kun voi hoitaa pankkiasiat, ostokset, ja monet muut asiat verkossa ja sähköisesti, ei tarvitse raahautua johonkin pankkiin jonottamaan ihmismassojen sekaan, tai pyöriä vaatekaupoissa. 

Tiedän koska ruokakaupoissa on hiljasimmat ajat, ja yleensä käyn siellä silloin. 

Olen sosiaalinen, mutta en seurallinen, nämä kaksi yleensä sekoitetaan toisiinsa, introvertti on sosiaalinen, koska se on opittu kohtelias tapa mutta seurallinen ei tarvitse olla sitten milliäkään.

En todellakaan jaksa näitä naislaumoja, iih, ihana laukku , voikun sulla on kiva takki argh!!! Pää hajoaa tuollaisesta paskasta :)) Arvostan omaa elämääni ja tapojani, en päästä uusia ihmisiä lähelle kun ei kiinnosta.

En soita turhaan kellekkään tai viesti turhaan kellekkään kun ei kiinnosta tippaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalinen, mutta en seurallinen, nämä kaksi yleensä sekoitetaan toisiinsa, introvertti on sosiaalinen, koska se on opittu kohtelias tapa mutta seurallinen ei tarvitse olla sitten milliäkään.

En todellakaan jaksa näitä naislaumoja, iih, ihana laukku , voikun sulla on kiva takki argh!!! Pää hajoaa tuollaisesta paskasta :)) Arvostan omaa elämääni ja tapojani, en päästä uusia ihmisiä lähelle kun ei kiinnosta.

En soita turhaan kellekkään tai viesti turhaan kellekkään kun ei kiinnosta tippaakaan.

Miten sinun sosiaalisuutesi sitten ilmenee?

Olen minimoinut työnteon ja pyrin lisäämään vapaa-aikaa edelleen. Simppeli duunarinhomma, työskentelen yksin, pääsen viimeistään klo 15, työ ei tule kotiin mukaan. Pidän kesäkuukaudet vapaata. Puoliso on kotosalla, olen mieluiten hänen kanssaan, käyn toki mielelläni vanhempiani ja tytärtä katsomassa, muita en oikeastaan kaipaa.

Olen maanviljelijä. Työn puolesta ei tarvitse ihmisiä tavata usein, muutaman kerran vuodessa jotain neuvontaa tai tilitoimistokäyntejä. Puolison kanssa jaksan olla paljon kun työssä en kuormitu, mutta parin kuukauden välein minun on pakko päästä viettämään vähintään pari päivää ihan yksin. Vanhempia tapaan 2-4 kertaa kuukaudessa, sisaruksia vähän harvemmin. Minulla on yksi ystävä jonka olen tuntenut ekaluokalta asti, on kausia kun näemme joka viikko mutta välillä voi mennä puolikin vuotta tapaamatta. Kavereita toivoin jossain vaiheessa lisää, mutta en vain osaa tutustua ihmisiin enää.

Olen tehnyt pitkän elämäntyön alalla, jossa olen koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Kotiin en halunnut kutsua vieraita, mikä oli hieman hankalaa alkuaikoina ,kun olen naimisissa sosiaalisemman luonteen kanssa.

En ole koskaan halunnut/tarvinnut ystäviä. Kriisissä olen purkanut avautunut vieraille ihmisille.

Ihanaa olla itsekseen . Onnistuuhan se ,kun on tilava talo. Puoliso toisessa kerroksessa ja minä toisessa.

Lasten luona en kyläile, mutta kiva oli olla auttamassa ,kun lapsenlapset oli pieniä ja niiden vanhemmat töissä.

En tunne olevani koskaan yksinäinen .