Boomer-isäni sanoi että se on kehu, jos naista sanoo miesmäiseksi, mutta solvaus jos miestä sanoo naismaiseksi
Onko tuo yleisempikin ajattelutapa suurten ikäluokkien edustajilla?
Kommentit (46)
Niinhän se menee.
Pahin on kuitenkin se kun nuoret naiset menevät miesten ansaan. He kuvittelevat että miehisellä käytöksellä saa kunnioitusta miehiltä. Oikeasti miehet eivät kunnioita naisia, ihan sama mitä he tekevät.
Sehän on kiinni siitä miten ja kenelle sanotaan. Hyvä jätkä on tosiaan kehu, mutta miesmäiseksi sanominen ei, jos on kyseessä nainen, joka ei haluaisi näyttää miesmäiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on just sitä naisvihaa, jota todella monet naisetkin valitettavasti edelleen välittävät eteenpäin. Tämän logiikan mukaan mies on "oikea" ihminen, ihmisyyden prototyyppi ja kaikin tavoin naisen yläpuolella. Nainen on se huonompi vaihtoehto, kaikin tavoin huonompi ihminen, ja miehen kutsuminen naismaiseksi on siksi loukkaus.
Siksi koska miehekkyys on yhteiskunnan perusta ja naisellisuutta voi olla sen verran kuin siihen on varaa. Vaikeissa olosuhteissa miehet suosivat kumppaneina ns. vahvoja naisia verrattuna yltäkylläisiin olosuhteisiin, ihan tutkimusten mukaankin. Jos nainen joutuu pärjäämään itsekseen naisen pitää opetella erinäisiä miesten töitä mutta miehen ei ole pakko samassa määrin opetella naisten, vaikka kyllähän ne lisäävät elämänlaatua.
Eli isäsi on yli 70-vuotias? Lopettakaa jo persevammaisen boomer-sanan viljeleminen
Kyllä on sika sinulla isänä! Itse varmaan löisin haarukalla sellaista.
T: Änkyräinteksektionaalisfeministi
No ei todellakaan ole kehu, jos naista sanoo miesmäiseksi. Isäsi on tuon kyllä ymmärtänyt väärin. Se on jokseenkin eri asia, että mies/miehisyys on yhteiskunnassa arvostetumpaa kuin nainen/naisisuus. Mutta ei kukaan nainen pidä kehuna, jos häntä sanotaan miesmäiseksi, ellei sitten tosiaan ole parrakas rekkalesbo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti. Naisetkin ylläpitävät tätä stereotypiaa "i'm not like other girls"-ilmiöllä.
Onneksi nuoremmat naiset ei enää siedä tätä. Pidetään vastenmielisenä jos joku nainen puhuu vaikka työkavereistaan "kanalaumana".
Kuka nainen kutsuu työkavereitaan kanalaumaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi herranjumala, etkö sä ole tuota omilla aivoilla tajunnut?
"Mimmi on tosi äijä"
vrt.
"Jäbä on ihan neiti"
Mitäpä veikkaat?
Nyt ei puhuttu sanoista jäbä ja neiti.
No valitse mikä tahansa naiseuteen viittaava sana ja kuvittele sitä käytettävän miesoletetusta henkilöstä.
Nyt kuvittele mikä tahansa miehisyyteen viittaava sana ja kuvittele sitä käytettävän naisoletetusta henkilöstä.
Toki on tilanteita, jossa naisen naisellisuutta arvostellaan viittaamalla miehisiin ominaisuuksiin (esim. rekkalesbo on käsittääkseni negatiivissävyinen nimitys, jolla herjataan tietyn tyyppisiä miehekkäitä naisia, seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta), mutta on myös paljon tilanteita, joissa naista voidaan kehua "miehisten" ominaisuuksien takia. Itse en keksi yhtä ainutta tilannetta, jossa miestä voidaan kehua naisellisuuteen viittaavilla termeilla.
Vähän ohi, mutta muistan kuinka lukion poikien liikunnanmaikka halusi pistää luokan parhaat tytöt pelaamaan huonoimpia poikia vastaan. En tiedä kummalle tämä oli loukkaavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo antiikin kreikkalaiset tiesivät että naiset ovat vain viallisia miehiä
Se on se ikiaikainen kohtukateus. Vain nainen voi luoda uusia ihmisiä.
Mies luo, nainen kantaa
Voisitko selittää lisääntymisbiologian valossa miten perustelet tuon väitteen "Mies luo"? Mitä se luo? Miten se sen luo? Millä tavalla nainen ei luo tismalleen yhtä paljon ja sitten tee vielä "vähän" enemmän, noin onnistuneen lisääntymisen kannalta?
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi, mutta muistan kuinka lukion poikien liikunnanmaikka halusi pistää luokan parhaat tytöt pelaamaan huonoimpia poikia vastaan. En tiedä kummalle tämä oli loukkaavampaa.
Suomen jääkiekon naisten maajoukkue häviää 13-14-vuotiaille c-junnuharrastelijoille 17-0.
Siinä sinulle vastaus
Minusta tuo riippuu kontekstista. Jos sanoo juoksijanaisesta, että juoksee kuin mies, se on kohteliaisuus, koska parhaat juoksijat ovat miehiä.
Jos taas vaikka minä harrastan jotain naisvaltaista tanssia, niin ei minua haittaa se jos joku sanoo minun tanssivan kuin nainen, vaan ajattelisin silloin pysyväni muiden mukana.
Eroa on kuitenkin siinä, että miehen rooli on kapeampi; mies useammin joutuu valitsemaan uransa, harrastuksensa, uransa jne. siten, että ne tukisivat hänen sosiaalista miehuusroolia, kun taas naisella on varaa vähentää omia viehättävyyspisteitään sluibailemalla tai tekemällä sosiaalista naisellisuusroolia vastakarvaan silittäviä asioita, mutta silloinkin nainen vaatii kumppaniltaan vain entistä enemmän miehuuspisteitä.
Onhan se. Mieheyttä pidetään parempana ja tavoitellummalta olomuodolta kuin naiseutta. Toki naisille sallitaan myös vain rajallisesti miehiset piirteet.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Minusta tuo riippuu kontekstista. Jos sanoo juoksijanaisesta, että juoksee kuin mies, se on kohteliaisuus, koska parhaat juoksijat ovat miehiä.
Jos taas vaikka minä harrastan jotain naisvaltaista tanssia, niin ei minua haittaa se jos joku sanoo minun tanssivan kuin nainen, vaan ajattelisin silloin pysyväni muiden mukana.
Eroa on kuitenkin siinä, että miehen rooli on kapeampi; mies useammin joutuu valitsemaan uransa, harrastuksensa, uransa jne. siten, että ne tukisivat hänen sosiaalista miehuusroolia, kun taas naisella on varaa vähentää omia viehättävyyspisteitään sluibailemalla tai tekemällä sosiaalista naisellisuusroolia vastakarvaan silittäviä asioita, mutta silloinkin nainen vaatii kumppaniltaan vain entistä enemmän miehuuspisteitä.
Mielenkiintoinen tuo ajatus roolien kapeudesta, en ole tullut aiemmin miettineeksi tuolta kannalta. Itse olen koko ikäni tehnyt ei-naisrooliin sopivia asioita siitä kummemmin kärsimättä. Toki siinä on joutunut uimaan myös vastavirtaan, koska aina silloin tällöin joutuu todistamaan olevansa yhtä hyvä kuin "pojat". Ehkä tätä ilmenee myös miehillä?
Tuskin nelikymppinen puhuisi 70-vuotiaasta isästään boomerina ja kyselisi aivan vìtun tyhmiä täällä.
Painu jonne takas kasvamaan
Voi kunpa tietäisin mikä edes on boomer...onko se just sellanen naisellinen mies? Ei kuitenkaan kiinnosta googlaamisen vertaa
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa tietäisin mikä edes on boomer...onko se just sellanen naisellinen mies? Ei kuitenkaan kiinnosta googlaamisen vertaa
Ikäluokka 2. maailmasodasta alkaen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo antiikin kreikkalaiset tiesivät että naiset ovat vain viallisia miehiä
Se on se ikiaikainen kohtukateus. Vain nainen voi luoda uusia ihmisiä.
Mies luo, nainen kantaa
Mies ähkii, nainen luo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo antiikin kreikkalaiset tiesivät että naiset ovat vain viallisia miehiä
Se on se ikiaikainen kohtukateus. Vain nainen voi luoda uusia ihmisiä.
Mies luo, nainen kantaa
Selittäisitkö tarkemmin tämän miehen luomisosuuden?
Et kai vaan ole niitä, jotka kuvittelevat siittiön alkavan kasvaa naisessa ihan yksinään?
Nyt ei puhuttu sanoista jäbä ja neiti.