Saara Aalto sai lähdöt Warnerilta
Ei ole enää Suomen Warner levy-yhtiön listoilla. Musa eikä levyt tainneet myydä tarpeeksi? Onko tulevaisuutta kun kaikki on käyty läpi.
Kommentit (676)
Saara on kärkilaulajia Suomessa joka tapauksessa. Suurin osa ei yllä lähellekään hänen saavutuksiaan.
Mutta varmasti Saara itsekin myöntää, että sellainen isomman luokan läpimurto häneltä puuttuu. Kuten täällä on jo tullut ilmi, mistään kovin suuresta asiasta sekään ei välttämättä ole kiinni. Yksikin hitti, ja koko tarina voi saada uuden, ratkaisevan käänteen parempaan.
Ooooh, haaveilua kaakaokupposen ja kynttilän kera, tykkään. Englanti kannattaa pitää kielenä. Hän lausuu ihan eri kauneustasolla englanniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän hänen aikansa jo ole ohi. Ei ollut kovin kummoinen laulaja eikä esiintyjä.
Osaa kuitenkin säveltää ja soittaa pianoa eli on aidosti musikaalinen ja lahjakas. On hyvä esiintyjäkin, olen nähnyt livenä. Mutta ei varmaan tarpeeksi seksikäs pop-musiikkiin, jossa ulkonäkö tuntuu olevan tärkein asia.
Ei osaa säveltää, eikä esiintyä. Ne hänen tekeleensä on kamalia ja se kankea koikkelehteleminen...
Saara Aalto todellakin osaa säveltää
Lempikappaleeni
Oikeasti? Tämähän on todella kehno biisi ja videosta tulee heti ilmi, miksei Saara Aalto ole suosittu. Teennäistä, maneerista ja epäaitoa ylinäyttelemistä. Artistilla tulee tulkinnan olla aitoa, jotta se voisi puhutella kuulijoita. Tässä on vain tavoiteltu pintaa, ympätty mukaan jokainen bond-tunnariklisee ja sovitus lyöty tukkoon toinen toistaan mahtipontisimmilla raidoilla.
Ja silti, kaikki tänän jälkeen tullut musiikki on vieläkin huonompaa. Ja henkilöbrändi mennyt pelkäksi vitsiksi.
Saara Aalto sopisi Suomen kesäteattereihin päätähdeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ooooh, haaveilua kaakaokupposen ja kynttilän kera, tykkään. Englanti kannattaa pitää kielenä. Hän lausuu ihan eri kauneustasolla englanniksi.
Tönk tönk tönk. Oulu sieltä kuultaa alta.
Ja tuo sanoitud on kuin lapsen kynästä.
Vierailija kirjoitti:
Eksyin tutkimaan Saaran Wikipedia-sivua, ja hänhän on 2010-luvun alussa esiintynyt useammassa Helsingin Kaupunginteatterin musikaalissa, muun muassa huippusuositussa Wickedissä! Miksi ihmeessä hän ei jatkanut samalla tiellä? Tai hakenut X-Factorin jälkeen Broadwayn tai West Endin rooleja, kun kerran kokemustakin oli musikaaleista? Musiikkiteatteri vaikuttaa täydelliseltä Saaralle: saa esiintyä, tanssia, laulaa sekä kovaa ja korkealta että hiljaa ja herkästi (roolista riippuen), pukeutua vaikka minkälaisiin asukokonaisuuksiin ja uppoutua huikeiden lavasteiden maailmaan. Saara sopisi loistavasti esimerkiksi HKT:n Pieni merenneito -produktion pääosaan (vaikka nykyinen Sonja Pajunoja on tietysti myös mainio).
Mitä ihmettä Saara oikein haluaa? Maailmantähteyttä? Mitä se ”maailmantähteys” edes oikein on? Saarallahan oli oikein loistava uratilanne jo ennen kiinankielistä levyä ja muuta sähläämistä, olisi vain jatkanut samaan malliin! Tuntuu oudolta, että (näin vertauskuvallisesti) joku haluaa väkipakolla kurkotella ulkoavaruuteen, vaikka on jo saanut tähdet.
Ymmärtääkseni saaran piti olla queen musikaalissa tai mikä sen nimi olikaan. Korona saattoi siirtää sen.

Ei se ole musikaali. Kuukauden keikka jolla esitetään Queenin covereita.
Mun mielestä Saaran ongelma on A) liian kova menestymisenpaine - ehkä tukahdutaa jonkinlaisen laulamisen riemun ja kaikki kuulostaa vain suorittamiselta B) Saaran äänessä ei ole tarpeeksi syvyyttä tai se ei ole erityisen miellyttävä, vaikka teknisesti osaakin ääntään käyttää.
Saara on kuitenkin kaikinpuolin symppis ja on harmillista, että ei ole ottanut niin paljon tuulta alleen mitä olisi toivottu. Menestynyt hän joka tapauksessa on. Ehkä vaan kannattaisi miettiä muitakin ratkaisuja edetä musiikin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksyin tutkimaan Saaran Wikipedia-sivua, ja hänhän on 2010-luvun alussa esiintynyt useammassa Helsingin Kaupunginteatterin musikaalissa, muun muassa huippusuositussa Wickedissä! Miksi ihmeessä hän ei jatkanut samalla tiellä? Tai hakenut X-Factorin jälkeen Broadwayn tai West Endin rooleja, kun kerran kokemustakin oli musikaaleista? Musiikkiteatteri vaikuttaa täydelliseltä Saaralle: saa esiintyä, tanssia, laulaa sekä kovaa ja korkealta että hiljaa ja herkästi (roolista riippuen), pukeutua vaikka minkälaisiin asukokonaisuuksiin ja uppoutua huikeiden lavasteiden maailmaan. Saara sopisi loistavasti esimerkiksi HKT:n Pieni merenneito -produktion pääosaan (vaikka nykyinen Sonja Pajunoja on tietysti myös mainio).
Mitä ihmettä Saara oikein haluaa? Maailmantähteyttä? Mitä se ”maailmantähteys” edes oikein on? Saarallahan oli oikein loistava uratilanne jo ennen kiinankielistä levyä ja muuta sähläämistä, olisi vain jatkanut samaan malliin! Tuntuu oudolta, että (näin vertauskuvallisesti) joku haluaa väkipakolla kurkotella ulkoavaruuteen, vaikka on jo saanut tähdet.
Ymmärtääkseni saaran piti olla queen musikaalissa tai mikä sen nimi olikaan. Korona saattoi siirtää sen.
Ei se ole musikaali. Kuukauden keikka jolla esitetään Queenin covereita.
https://www.lippu.fi/artist/we-will-rock-you/we-will-rock-you-2789088/
Nää on eri mieltä siitä mikä se on, 19 esitystä jäähallissa. Mutta tokihan kaunainen av-mamma tietää paremmin.

Niin. Ei ole musikaali. Esityksiä jäähallissa.
Musikaali pyörii teatterissa. Ja paljon paljon paljon kaurmmin kuin kuukauden.
Vuosi Lesboksen saarella tekemässä ja levyttämässä uutta musaa? Reilusti paljasta pintaa... Jotain tällaista rohkeaa repäisyä hän selkeästi kaipaa.
On nyt ehkä liikaa sellainen kiltti naapurintyttö.
Lady Gagat sun muut vetävät rohkeammin ja menestyvät siksi paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan Saaran kykyä luoda satumaailmoja. Musiikkivideot, musiikki ja laulu yhdessä! Toivoin, että Saara olisi jatkanut samalla linjalla
Niin kaunista <3
Musiikillisesti ja esteettisesti todella mautonta ja sanat ovat naiivit. Erittäin taitava laulaja Saara Aalto on kyllä. Tällä linjalla hän varmasti olisi saavuttanut kuitenkin jonkinlaista marginaalista mutta kansainvälistä suosiota, moneen tämmöinen vetoaa.
Jumputusbiisit, hytkymiset piukeissa ja halvoissa kuteissa ja verkkosukissa, yleisön haukkuminen sekä lesbosekoilut karkoittivat Saara Aallon potentiaalisen yleisön valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
ei puuttunut kuin karisma, seksi, ulkonäkö ja esiintyminen. Lauluääni ehkä sellaisenaan riitää pk-seudun markkinoille.
Tämä. Lauluääni ihan riittävällä tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän hänen aikansa jo ole ohi. Ei ollut kovin kummoinen laulaja eikä esiintyjä.
Osaa kuitenkin säveltää ja soittaa pianoa eli on aidosti musikaalinen ja lahjakas. On hyvä esiintyjäkin, olen nähnyt livenä. Mutta ei varmaan tarpeeksi seksikäs pop-musiikkiin, jossa ulkonäkö tuntuu olevan tärkein asia.
Ei osaa säveltää, eikä esiintyä. Ne hänen tekeleensä on kamalia ja se kankea koikkelehteleminen...
Saara Aalto todellakin osaa säveltää
Lempikappaleeni
Oikeasti? Tämähän on todella kehno biisi ja videosta tulee heti ilmi, miksei Saara Aalto ole suosittu. Teennäistä, maneerista ja epäaitoa ylinäyttelemistä. Artistilla tulee tulkinnan olla aitoa, jotta se voisi puhutella kuulijoita. Tässä on vain tavoiteltu pintaa, ympätty mukaan jokainen bond-tunnariklisee ja sovitus lyöty tukkoon toinen toistaan mahtipontisimmilla raidoilla.
Ja silti, kaikki tänän jälkeen tullut musiikki on vieläkin huonompaa. Ja henkilöbrändi mennyt pelkäksi vitsiksi.
Ihan oikeasti lempibiisi Saaralta. Rakastan tätä biisiä!

Provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan Saaran kykyä luoda satumaailmoja. Musiikkivideot, musiikki ja laulu yhdessä! Toivoin, että Saara olisi jatkanut samalla linjalla
Niin kaunista <3
Musiikillisesti ja esteettisesti todella mautonta ja sanat ovat naiivit. Erittäin taitava laulaja Saara Aalto on kyllä. Tällä linjalla hän varmasti olisi saavuttanut kuitenkin jonkinlaista marginaalista mutta kansainvälistä suosiota, moneen tämmöinen vetoaa.
Jumputusbiisit, hytkymiset piukeissa ja halvoissa kuteissa ja verkkosukissa, yleisön haukkuminen sekä lesbosekoilut karkoittivat Saara Aallon potentiaalisen yleisön valitettavasti.
Juuri tuollaista haluan nähdä. Ihana lumi, jäälinna ja hevonen, kuin unelmien talvinen kermakakku <3
Vierailija kirjoitti:
Rakastan Saaran kykyä luoda satumaailmoja. Musiikkivideot, musiikki ja laulu yhdessä! Toivoin, että Saara olisi jatkanut samalla linjalla
Niin kaunista <3
🥴Minusta kauheaa kirkumista ja ylinäyttelemistä. Sorry
Saara on de facto yksi Suomen menestyneimpiä laulajia.
Monella muulla sitä vasta kehitettävää onkin...
Vierailija kirjoitti:
Saara on de facto yksi Suomen menestyneimpiä laulajia.
Monella muulla sitä vasta kehitettävää onkin...
Menestyneet laulajat ei saa potkuja levy-yhtiöstä. Siitä ainoasta jolta on 15 vuodessa diilin edes saanut.
En usko, että lesbous sinänsä on ongelma mutta Saara on aika voimakkaasti tuonut omaa seksuaalista suuntautumistaan esiin julkisuudessa ja mm. tokaissut, että hän on Suomen ensimmäinen kaapista tullut julkkislesbo (!!!!). Tähän päälle vielä ne ihmeelliset pride-dominaesiintymiset, jotka eivät oikein istu yksiin hänen satuprinsessaimagonsa kanssa.
Yhteistyökuvioita hän tuskin osaa luoda, vaikuttaa olevan koppava, ehdoton ja samanaikaisesti hämmästyttävän naiivi persoona. Sellaisen kanssa on hankala työskennellä, vaikka olisi alan ammattilainen. Saaran ongelma on myös se, että hänen omat biisinsä ovat aika keskinkertaisia ja sanoitukset kuin 12-vuotiaan näppikseltä. Hän kuitenkin haluaa itsepäisesti kirjoittaa omat kappaleensa, vaikka tarvitsisi kokeneen laulunkirjoittajapartnerin tuekseen. Diane Warren esim. on kirjoittanut useita hyvin saaramaisia biisejä.
Paksuimpana kapulana rattaissa lienee kuitenkin tämä managerikuvio. Vai pitäisikö sanoa "manageri". Siitä tuskin tarvitsee sen enempää jauhaa.