Saara Aalto sai lähdöt Warnerilta
Ei ole enää Suomen Warner levy-yhtiön listoilla. Musa eikä levyt tainneet myydä tarpeeksi? Onko tulevaisuutta kun kaikki on käyty läpi.
Kommentit (676)
Vierailija kirjoitti:
Aalto on erikoinen persoona, joten musiikinkin pitäisi olla rohkeasti ihan omanlaistaan a la Björk. Brittien X-faktorissa vaimikäseoli säteili, kun päästi esittämään isoja, persoonallisia biisejä. Onko niin, että häntä yritetään väkisin runtata radiohittimuottiin, vaikka ei sinne sovi. Rohkeutta ja uniikkia näkemystä tarvittaisiin nyt biisintekijöiltä ja taustajoukoiltakin.
Oma puoliso, jolla käsittääkseni ei ole ennen Saaraa ollut mitään kytköksiä musiikkimaailmaan eikä mitään kokemusta managerin työstä, on todella omituinen valinta manageriksi maailman maineeseen havittelevalle artistille. Hommaan pitäisi palkata rautainen ammattilainen, joku vanha konkari, jolla on hyvät verkostot joka suuntaan.
Olisi ollut kiinnostava nähdä, mihin suuntaan ja kuinka pitkälle se kilpailun jälkeen tarjottu sopimus olisi vienyt, jos Saara olisi täysin varauksetta lähtenyt siihen mukaan.
Saaran paras mahdollisuus menestykseen oli heti x-factorin jälkeen. Mutta se tuli sössittyä. Vaikea uskoa, että uutta enää tulee. Ikääkin alkaa jo olla vrt. useimmat pop-diivat on kuitenkin olleet parikymppisiä tullessaan tähdiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen Saaran fani. Surullista kun aivan valtava lahjakkuus ei pääse loistoonsa millään. Saaran pitäisi keskittyä musiikkiin eikä poukkoilla sinne tänne koko ajan. :/
No kun samaan päähän ahtautuu äärimmäinen tyhmyys ja se laulun lahja niin noinhan sen kaikki tiesi päättyvän.
Sinäpä vaikutat sen sijaan todella fiksulta ihmiseltä.
Ei tarvitse olla todella fiksu ymmärtääkseen että hänen olisi pitänyt huolehtia se taustatiiminsa kuntoon. Ammattimanageri joka valvoo että sitä uraa hoidetaan kunnolla. Kunnon stailisti. Hyvät biisintekijät. Kunnollinen pr-tiimi.
Tämähän on tietysti totta, mutta eivät nuo ole sellaisia asioita, että ne vain otetaan. Jos olisi, niin maailmassa olisi välittömästi useita tuhansia laulajatähtiä lisää. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että Saara on ainoa pinnalle pyrkivä, joka ei onnistu tavoitteessaan. Suurin osa ei onnistu.

Eipä hän edes yrittänyt, vaan kääriytyy nyksään ja eksään. Eksä sentään oli musiikki-ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Saara on mielestäni teknisesti todella lahjakas laulaja, mutta muut asiat hänen artistiudessaan on surullisen pielessä, eikä hän ymmärrä sitä itse. Vuorovaikutustaidot, sisäinen rauha, tyylitaju ja kunnon manageri puuttuvat. Hän ei kosketa ihmisiä laulullaan. Siihen on henkisesti vielä pitkä matka. Ulkoisiin asioihin ja toisaalta noloihin paljasteluihin turvautuminen ei auta. Hän on aivan pihalla!
Joo, Saaran artistius on hömelöä ja mautonta, osaamatontakin. Mutta hän on silti tai juuri sen takia kiinnostavampi kuin nelonen-warner-sanoma-sabluunaan ängetyt ja sileäksi tefloniksi hiotut samankaltaisuudet vesalasta vartiaiseen tähkästä juhatapioon. Ei sillä etteivät edellämainitut olisi päteviä ja hienoja artisteja - ei vaan oikein jaksa kiinnostua, virheettömyys ei ole kiinnostavaa.
Epätoivoinen yliyrittäminen näkyy ja haisee kilometrien päähän, karkottaa yleisön...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aalto on erikoinen persoona, joten musiikinkin pitäisi olla rohkeasti ihan omanlaistaan a la Björk. Brittien X-faktorissa vaimikäseoli säteili, kun päästi esittämään isoja, persoonallisia biisejä. Onko niin, että häntä yritetään väkisin runtata radiohittimuottiin, vaikka ei sinne sovi. Rohkeutta ja uniikkia näkemystä tarvittaisiin nyt biisintekijöiltä ja taustajoukoiltakin.
Oma puoliso, jolla käsittääkseni ei ole ennen Saaraa ollut mitään kytköksiä musiikkimaailmaan eikä mitään kokemusta managerin työstä, on todella omituinen valinta manageriksi maailman maineeseen havittelevalle artistille. Hommaan pitäisi palkata rautainen ammattilainen, joku vanha konkari, jolla on hyvät verkostot joka suuntaan.
Mielenterveysongelmainen manageri, joka oli burn outin partaallakin jossain vaiheessa.
Niin. Hänhän sai burnoutin juuri silloin kun olisi pitänyt takoa. Eli sinä ekana syksynä ja talvena kun tehtiin viisuja jne.
Muutenkin ihan kummallinen asetelma, kun näyttää että manageri haluaa pitää artistinsa kotona Suomessa ja samaan aikaan artisti haluaa maailmantähdeksi. Ei oikein tavoitteet kohdanneet.
Manageri teki myös tavattomasti hallaa tunkemalla itse koko ajan esille.
Suomalaiset eivät tykkää liian hyvistä artisteista. Tässä maassa täytyy olla vähän rosoisen paska pärjätäkseen, upotakseen perus lähiöbaarien suureen massaan.
Vierailija kirjoitti:
Lesbosuhteen myötä Saara on ollut alavireessä.
Itse suhde tuntuu toimivan hyvin, mutta Merin myötä tullut missio seksuaalivähemmistöjen asioiden puolesta puhujana ei Saaran uran kannalta ole selvästikään ollut paras ratkaisu.
Mä kannustin Saaraa, oli hieno juttu, että pääsi Brittien kilpailuun mukaan. Siitäkin huolimatta kannustin, että hänen juttunsa aiheuttivat välillä myötähäpeää. Mutta sielläkin varmaan aika nopeasti tajuttiin, ”miksi Suomessa ei ole ymmärretty hänen lahjakkuuttaan”. Kun on se oma visio, josta pitää kynsin ja hampain kiinni. Ja kun se EI toimi.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät tykkää liian hyvistä artisteista. Tässä maassa täytyy olla vähän rosoisen paska pärjätäkseen, upotakseen perus lähiöbaarien suureen massaan.
Eipä siitä ole pidetty Englannissa eikä Euroopassakaan...
Jännä kun kukaan ei osaa yksilöidä että mikä hänessä nyt sitten tökkii. Ihmiset on outoja.
Olen tavannut Saaran yhden ison konsertin harjoituksissa.. Aikamoinen diiva. Oli useita muita esiintyjiä, mutta käytös kuin maailmantähdellä, jossa muille ei ole tilaa. Tietty saatto olla osuuteensa niin keskittynyt... Ettei kyennyt huomaamaan muita.
Tästä on nyt useita vuosia aikaa.
Oma kokemukseni on monesta tähdestä, että ovat kohteliaita myös muille ihmisille.
Katselin tuossa Barry Gibbin haastatteluja juuri. Hänet on aateloitu ja hän on tehnyt yli 1000 biisiä. Yhdessä vaiheessa top vitosessa oli kolme hänen biisiään (toki ne on suurin osa tehty veljien kanssa, mutta silti).
Mitä herttaisin, nöyrin ja mukavin normaali mies.
Saara taas käyttäytyy aina haastatteluissa kuin olisi jumalasta seuraava ja jauhaa sitä kokemaansa kamaluutta. SE TÖKKII!
Saara tarvitsisi oikean managerin ja kunnon biisejä. Ymmärrän että artisti haluaa tehdä omaa juttuaan, mutta jossain tapauksissa kannattaisi ehkä kuitenkin avoimin mielin kokeilla muiden ammattilaisten ehdotuksia. En oikein tiedä millainen artisti Saara haluaa olla, näistä näytöistä on jäänyt vähän epäselvä kuva. Balladia, jääprinsessaa ja sateenkaaria. Ja vaikka on hienoa että Saara tekee ns. omaa juttuaan, mutta jos fanit eivät lähde juttuun mukaan, niin silloin kannattaisi tietysti miettiä asiaa uudelleen eikä olla sokea omille virheille. Ei se tietysti helppoa ole, mutta tässä ulkopuolinen, puolueeton manageri olisi juurikin hyvä apu.
Saara Aalto on aivan hurjan lahjakas ja tekee asiat pieteetillä. Toisin sanoen hän on äärimmäisen luotettava ja suoriutuisi esityksestä, vaikka ydinpommi räjähtäisi vieressä. Sen verran on Saarasta tietoa, että tiedän hänen lisäksi olevan ihmisenä todella herttainen ja kiltti. Toisaalta tässä piilee myös ansa, hänen ei olisi pitänyt palkata Meria managerikseen jos mielisi menestyä. Meri on varmasti loistotyyppi, mutta tolla alalla tarvitaan äärimmäisen hyviä verkostoja, laajaa näkemystä ja kokemusta, mitä Merille ei ole ehtinyt kertyä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hyvä muistutus että musiikki myy sillä musiikilla, ei sillä kuka siellä mikrofonin takana on. Jos biisit eivät vedä, ei pelkkä artistin karisma kanna pitkälle. Jos taas musiikki on hyvää, sitä voi määkiä vaikka Juice tai M.A. Numminen ja se on silti hyvä biisi.
Ei kun just päinvastoin. Sillä on ihan valtava vaikutus kuka siellä mikrofonin takana on. Mä en varsinaisesti tiedä kuka on kuunnellut M.A Nummista, mutta ainakin Juice teki biisejä, jotka koskettivat suomalaista sielua ja hän henkilöhahmona oli varmasti monille hyvin samaistuttava.
Saara taas jättää lähes kaikki kylmäksi huolimatta siitä, että on teknisesti hyvä laulaja. Joku sen oivallisesti summasikin aiemmissa viesteissä. Saaran laulu ei kosketa. Hänellä ei ole karismaa juuri ollenkaan ja ainakaan itse en samaistu häneen millään tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Saara Aalto on aivan hurjan lahjakas ja tekee asiat pieteetillä. Toisin sanoen hän on äärimmäisen luotettava ja suoriutuisi esityksestä, vaikka ydinpommi räjähtäisi vieressä. Sen verran on Saarasta tietoa, että tiedän hänen lisäksi olevan ihmisenä todella herttainen ja kiltti. Toisaalta tässä piilee myös ansa, hänen ei olisi pitänyt palkata Meria managerikseen jos mielisi menestyä. Meri on varmasti loistotyyppi, mutta tolla alalla tarvitaan äärimmäisen hyviä verkostoja, laajaa näkemystä ja kokemusta, mitä Merille ei ole ehtinyt kertyä.
Kiltti, ihminen joka ei näe mitään muuta kuin itsensä. Kyllä Sara on yhtä kaukana kiltistä kuin itä lännestä, usko jo Saran äiti.
Koska joku muu ohjasi, neuvoi, päätti, kertoi mitä sanoa, meikkasi, kampasi ja vaatetti. Hän lauloi.