Lue keskustelun säännöt.
Huono omatunto, kun myyn lasten tavaroita kirppiksellä.
20.09.2013 |
Siis lähinnä leluja, kirjoja yms. Pieneksi jääneet vaatteet ja varusteet ei harmita, mutta nuo muut. Tyttö antoi kyllä ihan itse jotain nukkeja ja leluja myyntiin kun ei niillä enää leiki mutta pojalle jokainen tavara on niin rakas.
Toisaalta ne vanhat lelut, joista monet on suuria, vei ison tilan vaatehuoneesta, joka oli sitten ääriään myöten täynnä. Lisäksi tavaroita oli varastoitu yhden huoneen nurkkaan.
Nyt sitten otin ja myin tavaroita pois. Vaatehuone on siisti ja epämääräiset kasat hävinneet, mutta vähän huono omatunto jäi. Leluja kyllä on ja piisaa vieläkin ja tietyistä jutuista on sovittu ettei niitä myydä koskaan ja siitä pidän tietenkin kiinni.
Täälläkin on sanottu että lapsen lelut on henkilökohtaista omaisuutta eikä niihin saisi koskea, ja jos pojalta kysyy niin mistään ei haluaisi luopua. Olisiko vain pitänyt sietää sitä tavaramäärää?
Kommentit (31)
Jos on määrättömästi tilaa ja siivooja käy ne varastotilat säännöllisesti siivoamassa, niin mikäs siinä on säästäessä.
Normaalisti ihmisillä on tilaa rajallisesti eikä siivoojaa palkata varaston siivoukseen edes kerran vuodessa. Silloin on pakko luopua osasta tavaroista, niin lapsen kuin aikuisenkin, lapsille se ei ole helppoa koska eivät ole aikaisemmin joutuneet sellaisia päätöksiä tekemään. Yleensä ymmärrys kasvaa iän mukana, meillä toimii se, että sanomme lapsille että uusia leluja ei voida ostaa, koska niille ei ole tilaa. Jos ei voi mistään olemassa olevasta tavarasta luopua, niin niillä sitten pärjätään. Leluja on annettu pois mm. päiväkotiin, lapset itse valitsevat ne tavarat joilla eivät enää leiki ja joitakin rakkaimpia leluja viedään varastoon lapsen "muistolaatikkoon".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai lapsen on opittava myös luopumaan, jos saa. Ihan perusjuttu, eikä ole mitään syytä huonoon omatuntoon. Ei ole mitään järkeä varastoida ja kerätä tavaraa, jolle ei ole mitään käyttöä, olipa kyse leluista tai aikuisten tavaroista. Yhdessä tietysti on hyvä miettiä, mikä on tärkeä tavara ja mistä voisi jo luopua.
Meillä on yläkerrassa iso koko talon pituinen sivuvintti ja sinne säilötty lasten vanhat lelut, pelit ym ja sitä tavaraa on paljon. Tarkoitus on käydä ne jossain vaiheessa läpi ja laittaa osa kiertoon.
Se vaan ärsyttää kun jotkut vieraiden lapset kerran hokasi ne lelut sieltä, niin KAIKKI levitelty ja pengottu. Kauhee homma oli ne järjestellä takaisin laatikoihin. Ja seuraavalla kyläilykerralla kävi sama homma, kun en ehtinyt hätiin. Nyt pitäis laittaa lukko siihen oveen, prkl
Mielestäni osan leluista ja kirjoista yms. saa myydä tai antaa pois. Itse kuitenkin säästäisin ne rakkaimmat ja parhaimmat lelut ja kirjat.
Äitini on esimerkiksi säilyttänyt kaikki legot ja parhaimmat ja arvokkaimmat lastenkirjat, sekä esimerkiksi barbeja, nukkekodin, sähköisen rautatien ja junat yms.
Kaiken sellaisen, mitkä ovat olleet meille tärkeitä ja millä omat lapsemme voivat nykyään leikkiä.
Sellaiset pehmolelut ja muut, joilla ei koskaan ole oikein leikitty tai ovat muuten vaan olleet sellaista "krääsää", on annettu pois.
Kannattaa säilyttää tiettyjä juttuja, koska esimerkiksi legot ovat nyt 30 vuoden jälkeen edelleen yhtä käyttökelpoisia kuin silloin kuin itse olin pieni.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 08:39"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 08:28"]
Saako miehesi määritellä sun tavaroita, että mitkä lähtee? Sullakin on varmaan ylimääräisiä kenkiä, laukkuja, sisustusroipetta ja meikkejä?
[/quote]
Pikkuisen eri asia kun puhutaan lapsesta ja aikuisesta. Ei lapsi voi tehdä kaikkia itseään koskevia päätöksiä.
-ohis
[/quote]
ne lelut ovat kuitenkin sen lapsen omaisuutta eli omaisuudessa ei ole kyse siitä, onko sen arvo 1 e vain 10 000 e, se on silti omistajansa omaa. Aikuinen ei omista lapsensa omaisuutta eikä saa sitä ilman omistajan lupaa myydä. Moni leski joutuu tämän aika katkerasti huomaamaan, kun ei voikaan puolison kuoltua ja omaisuuden siirryttyä lapsille ryhtyä tekemään sillä mitä tahtoo vain siksi, että omistaja on alaikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 09:47"]
Tottakai lapsen on opittava myös luopumaan, jos saa. Ihan perusjuttu, eikä ole mitään syytä huonoon omatuntoon. Ei ole mitään järkeä varastoida ja kerätä tavaraa, jolle ei ole mitään käyttöä, olipa kyse leluista tai aikuisten tavaroista. Yhdessä tietysti on hyvä miettiä, mikä on tärkeä tavara ja mistä voisi jo luopua.
[/quote]
Miksi pitää oppia luopumaan? Eikö olisi parempi opettaa lapsi siihen, että ei saa tavaroita kuin siihen, että tavaroita hankitaan, mutta sitten ne otetaan pois vetoamalla siihen, että "täytyy oppia luopumaan".
Meillä naapurissa mies teki saman vaimonsa tavaroille eli kuntämä oli pari päivää pois, mies tyhjensi vaatehuonetta ja ilmoitti, että jos vaimo saa kantaa lasten tavarat kirppikselle, on hänellä ja lapsilla ihan sama oikeus vaimon/äidin tavaroihin. Perheessä kaikki on yhteistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 10:50"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 08:39"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 08:28"]
Saako miehesi määritellä sun tavaroita, että mitkä lähtee? Sullakin on varmaan ylimääräisiä kenkiä, laukkuja, sisustusroipetta ja meikkejä?
[/quote]
Pikkuisen eri asia kun puhutaan lapsesta ja aikuisesta. Ei lapsi voi tehdä kaikkia itseään koskevia päätöksiä.
-ohis
[/quote]
ne lelut ovat kuitenkin sen lapsen omaisuutta eli omaisuudessa ei ole kyse siitä, onko sen arvo 1 e vain 10 000 e, se on silti omistajansa omaa. Aikuinen ei omista lapsensa omaisuutta eikä saa sitä ilman omistajan lupaa myydä. Moni leski joutuu tämän aika katkerasti huomaamaan, kun ei voikaan puolison kuoltua ja omaisuuden siirryttyä lapsille ryhtyä tekemään sillä mitä tahtoo vain siksi, että omistaja on alaikäinen.
[/quote]
No ei se ihan noinkaan mene. Meillä on monta lasta ja paljon leluja, kirjoja, pelejä, DVD:itä jne jotka varsinaisesti eivät ole kenenkään tietyn lapsen omaisuutta, tai se omistajuus siirtyy lapselta toiselle, iän mukaan. Kun isoveli ei enää ole kiinnostunut joistain leluista mutta pikkuveli on, nämä ennen isoveljen lelut ovat nyt jonkin aikaa pikkuveljen. Jne. Ja sitten on kaikenlaisia esim. lasten videoita, eivätkä ne ole kenenkään ikiomia. Kyllä me vanhemmat omistetaan ne.
Minusta lapselle voi sanoa, että tässä on joukko leluja, joilla et enää leiki - valitse kasasta X määrä leluja, jotka haluat säilyttää, loput myydään kirpparilla ja saat niillä myyntirahoilla ostaa jotain uutta tilalle.
Ja sitten todella mennään yhdessä kauppaan ja ostetaan juuri niillä myyntituloilla (plus tarvittaessa äiti panee vähän lisää kukkarostaan, tässä on tarkoitus kannustaa lasta kierrättämisessä, eikä niuhottaa sentilleen) jotain mieluista.
Kun tämän lapselle opettaa, hän ei jatkossa ole niin nihkeä kirpparimyynnille. Mutta tietysti ihan rakkaimmat lapsuudenlelut pitää voida säästää, se on lapsen muistoille ja turvallisuudentunteelle tärkeää, että rakkaat tavarat eivät "vain katoa", kun ne uskoo äidin ja isän huomaan. Lapselle ei saa tulla tunne, että mikään ei säily tai ole pysyvää...
Eli yhdessä sopien ja avoimesti, salaa ei saa koskaan mennä lapselle tärkeitä asioita hävittämään/myymään. Ihan sama, onko se vaatehuoneen järjestykselle hyväksi vai ei, niin ei vaan TEHDÄ, jos yhtään lapsen persoonaa ja tahtoa halutaan kunnioittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkia kolmen lapsen tavaroita on täysin mahdoton säilyttää, ellei omista valtavia varastotiloja, mutta osa kyllä kannattaa. Esimerkiksi duplot ja legot säilytän lapsenlapsille, niissä on jo paljon rahaakin kiinni. Myös rakkaimmat lelut olen säilyttänyt ja hyvä niin, koska tytär kyselee nyt niiden perään parikymppisenä. Kävin just kylässä jossa lapsenlapset leikkivät mummin luona aina äitinsä vanhoilla leluilla, mitään uusia ei mummolaan oltu hankittu.
Oli tarkoitus ylä- eikä alapeukuttaa 4:sta. Meilläkin poika joka ei raaskisi laittaa mitään pois, välillä voi keskustella siitä mitä oikeasti tarvitsee. Minä olen laittanut leluja keräyksiin ym. ja kertonut että ne ilahduttaa nyt jotain toista. Ja siis tietenkin yhdessä sovitaan ensin.