Te jotka olette olleet joskus kauniita

Ollessani teini-ikäinen äiti totesi, että meitä eli hänen tyttäriään katsotaan enemmän kuin häntä. 

Minulla ei ollut silloin eikä myöhemminkään aavistustakaan siitä, kuka katsoi tai kuka ei, koska asia ei kiinnostanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikansa kutakin, kuten joku sanoi. En edes jaksaisi enää sitä kaikkea mikä nuorempana liittyi ulkonäköön. Kauneus toi mukanaan myös paljon energiaa vievää ongelmaa, oli kaiken maailman stalkkereita ja muuta epämiellyttävää. Töissäkään ei saanut olla rauhassa ja oli myös vaikea olla vakavasti otettava tai koin että jouduin tekemään enemmän töitä sen eteen.

Kyllä näin on tässä iässä just hyvä.

Ja siis yhä vieläkin saan kyllä kiinnostuneita katseita jos olen laittautunut. Ikäiseltäni kai näytän, mutta huolehdin itsestäni. En laittaudu mitenkään ylinuorekkaasti.

N49

Kyllä juuri näin. Oli vaarallisia tilanteita nuorena todella paljon, mua seurattiin kadulla öisin, tultiin soittelemaan ovikelloa ja alusvaatteetkin pöllittiin pesutuvasta. Oli vielä sitä aikaa että setämiehet saattoivat tehdä kaikenlaista.... ihme ettei tapahtunut mitään kauheampaa. Nyt saa ihan rauhassa onneksi kävellä kadulla, mitä nyt joskus vieläkin jostain tis seistä ollaan huudeltu. Voitteko kuvitella minulle 51-vuotiaalle!

N51

Onneksi saa olla rauhassa. 

En koskaan veisi alusvaatteitani pesutupaan kuivumaan, koska sairaita ihmisiä mahtuu maailmaan. Kuivatan vaatteeni kotona. 

Ei vaan kiinnosta enää tippakaan! Ihanan vapauttavaa! N44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei kauneus tee onnelliseksi. tämän opin. olen vieläin nuori ja kaunis mutta aina masentunut

Ellet pääse masennuksestasi, masennut vielä hitosti lisää sitten kun olet vanha ja ruma. Aina on helpompi näyttää hyvältä kuin huonolta.

Kuule vanhana on ihan sama miltä näyttää. Olen vanha ja ruma, mutta en masentunut. Nuorempana olin kaunis ja masentunut ihan totaalisesti mistään syystä. 

Nuorena ainakaan ei ole. Olen ulkonäön kerralla menettänyt alle 35v. sairauden takia ja kauniina olin kyllä masentunut, mutta kuitenkin jokseenkin toiveikas, rumana ja sairaana ei ole oikein mitään elämisen arvoista eikä toivonrippeitä. Itekin lässytin joskus "mutta en ole yhtään onnellinen silti" kun kehuttiin kauneudesta aiemmin, ottaisin nuo ajat takaisin koska vaan.

En koskaa halunnut katseita miehiltä. Miesten käyttäytyminen lähelläni oli aivan helvetin ahdistavaa. Olen tyytyväinen siihen, että olen nyt näkymätön suurimmalle osalle miehistä.

Olen näkymätön, sekä hyvässä, että pahassa. En enää pääse jonojen ohi, saa yltiöhuomaavaista kohtelua, ilmaista tavaraa/ lahjoja, kiinnostusta. Toisaalta en myöskään saa häirintää, agressioita muilta naisilta, päivittäisiä iskuyrityksiä ja vislauksia. Joskus unohdan, että en ole kaunis (mietin mitä helvettiä tota kiinnostavaa miestä vaivaa, kun se ei ole tarjoamassa drinkkiä. Sit muistan. Ai niin, mä oon ruma!)

Seurustelussa se hidastaa toimintaa, kun ei tapaamisvaiheessa samantie saa miestä innostumaan. Välillä kaipaan nopeampaa palvelua. Muuten ei tämä kyllä elämää hirveästi vaikeuta. Aikansa kaikkea

Helpottavaa ettei tule katseita kun en ole itsekkään enää miehistä kiinnostunut. On oman ikäinen köriläs rinnalla ja rupsahdetaan yhdessä. Tulee muita arvoja ja harrastuksia tilalle kun ulkonäkö, hehkeys on mennyttä. Niin se varmaan on tarkoituskin.