Onko sinun mielestäsi kaikki mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus on asennekysymys. Tämä on mun lempiaihe! On ihmisiä, joilla on kaikki: perhe, työ, terveys, talous kunnossa jne. Mutta silti ovat tyytymättömiä ja aina jollain on jotain parempaa ja kadehtivat. Säälin tällaisia negatiivisia ihmisiä.

Sitten on ihmisiä, joilla on ollut suuria vastoinkäymisiä: läheisen menetys, terveys huono, työttömyys, köyhyys jne. Mutta osaavat iloita pienistä asioista. Kevään ensimmäisistä kukista, hyvästä elokuvasta jne.

Eli vaikka on saavuttanut paljon niin, onnelliseksi tekee asenne.

Tekeekö asenne onnelliseksi vai onko onnellisuus itsessään se asenne?

Hyvä kysymys. Olen vain nähnyt tarpeeksi näitä tyytymättömiä ja he sabotoivat itseltään mahdollisuuden onneen, koska asenne on "tuolla on jotain paremmin kuin minulla" tai "mulla oli huono lapsuus sen takia olen ikuisesti katkera". Vaikka aikuisiällä on saavuttanut paljon ja saanut ihanan perheenkin, niin ei osata olla tyytyväisiä. Yleensä kuuntelen valitusta, mutta en sano mitään, koska kyseinen ihminen ei ole kehittynyt ja en voi häntä muuttaa. Tiedostaminen lähtee itsestään ja kiitollisuus siitä mitä on eikä niin että keskitytään siihen mitä ei ole. Säälin vain ja kyllä halveksinkin heitä, kun ovat niin kehittymättömiä ihmisinä. Jos avaavat suunsa sieltä tulee negaa lähinnä.

Onnellisuus on aivokemiaa. Kun ihminen päättää asennoitua johonkin asiaan positiivisesti, johtuuko se hyvästä aivokemiasta vai saako se päätös aivokemian hyväksi?

Jos onnellisuuden voisi vain päättää, niin luulisi että kaikki vähänkin fiksut ihmiset olisivat onnellisia. Kaikki fiksut eivät kuitenkaan ole onnellisia, ja jotkut tyhmät ovat - onnellisuus on siis jotain muuta kuin järkevästi valikoitua asennoitumista.

Olen lukenut jostain, että jokaisella olisi oma (synnynnäinen?) perustaso onnellisuudelleen. On tutkittu, että eri tapahtumien myötä onnellisuus tapaa nousta ja laskea hetkeksi mutta sitten palautuu henkilön normaalille tasolle. Eli jos onnellinen ihminen joutuu pyörätuoliin, niin alkumasennuksen jälkeen hän on taas jonkin ajan päästä onnellinen. Ja jos onneton ihminen voittaa lotossa, niin alkuonnen jälkeen hän taas myöhemmin palaa onnettomaksi. Noin yleistäen siis, vaikkei se varmasti menekään aina noin yksinkertaisesti.

Itse tahdon uskoa, että olisi myös mahdollista oppia onnellisemmaksi, esimerkiksi tajuamalla tiettyjen ajatusmallien haitallisuus. Mutta meneeköhän siinäkin niin, että aluksi suuren oivalluksen jälkeen on hetken aikaa onnellinen mutta senkin vaikutus lakkaa?