Nalle Walhroos on kyllä ihan spede!

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a7/Anti-capitalism_color.jpg

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 03:59"]

Eli tällaisilla leikkimalleilla ei tee käytännössä yhtään mitään. Tunkiolle joutavat!

[/quote]

Kehitä parempi niin olet äkkiä Nallea rikkaampi.

[quote author="Vierailija" time="17.09.2013 klo 11:57"]

Ex-taistolainen ja TohtoriVihannes (PhD, kansanlässytysoppi).

Kuinka tuollaiset ääliöt menestyvät liike-elämässä?

[/quote]

Hävettää Wahlroosin puolesta, mutta sitäpä tuo sivistyksen mittari varmaankin on joillakin. Rahan eteen kuka tahansa osaa olla hävytön, paitsi oikeat ihmiset.

Olettepa te kateellisia. Nyt kannattaisi ehkä huomata, ettei ne Nallen rahat vain omasta suvusta ole tulleet, vaan siitä Mandatumin myynnistä. Se kauppa oli ratkaiseva. Sen sijaan esim Herlinit, jotka ovat Suomen rikkaimpia, ovat selkeästi vain oman suvun rahan jatkajia. 

Eikä sillä, että Nalle on ruotsinkielinen, ole tässä itse asiassa paljonkaan merkitystä, joten tuo hurrikorttikin on täysin turha. 

En usko, että Nalle on mitenkään erityisen miellyttävä ihminen, harvoin noin määrätietoiset ovat, mutta ei hän kyllä mikään spede ole. 

Nallella on kaikki asiat ollut kohdallaan. Kotitausta, menestys opinnoissa, ahneus, kunnianhimo jne. Nallessa harmittavaista on, ettei pysty ymmärtämään, ettei kaikkilla muilla ole noita samoja piirteitä ja ennen kaikkea hän ja kaltaisensa tarvitsevat työmuurahaisia. Ei kaikki voi olla ahneita suuromistajia vaan toisten täytyy tehdä ne perusduunit ja mahdollistaa hänen rikastumisensa. Tässä juuri on minusta hänen ongelmansa. Hän sylkee koko ajan kasvoille niitä, joita hän tarvitsee. Eniten hänessä ihmetyttää on se avoin ahneus, jota harrastaa. Olen tavallinen, työta arvostava, keskiluokkainen ihminen, mutta Nalle on herättänyt minut miettimään, miksi hänen ahneutensa on sallittua, mutta toisten ei. Miksi joku vaikka sosiaailtukia huijava, muutaman satasen puljaava tarpeeseensa, on pahis, mutta samalla hän voi riistää miljoonia? Kumpi on pahempi: se, joka vaatii itselleen oikedetta 500 Euroa vai 50 miljoonaa? Loppujen lopuksi Nallen rahat ja hänen varallisuutensa ei ole ansaittua. Kukaan ei ansaitse sellaisia rahoja. Sitä paitsi pääomatulot nyt on vihoviimeinen juttu. Joku chillaa kotona ja nostaa toisten työn tulokset. Se on ihan sama kuin makaisi tuilla kotona erotuksena vain se, että tuilla makaava elää niukasti ja häpeää moneista tilannettaan. Sen sijaan pääomatuloilla elävä elää leveämmin kuin ne työn hänelle tekevät ja vielä päälle haukkuu ruokkivan käden.

Nalle on malli-ilmentymä siitä kaikesta, mikä meillä on pahasti vialla yhteiskunnassamme: Räikeä sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. joka vain kasvaa, kun poliitikot antavat tulo- ja varallisuuserojen kasvaa.

Kun mennään muutama vuosikymmen eteenpäin rikkain 5 % omistaa 95 % kaikesta pitäen tietenkin kaiken vallan itsellään.

Hänhän oli vain oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tässä aamun Hesaria:

Wahlroos-kirja paljastaa "Nallen" valtakunnan rajoittuvan tukevasti kotimaahan

Björn Wahlroos esiintyy mielellään kansainvälisen finanssitalouden säihkyvänä huippuna. Mutta hänen pääpelikenttänsä on Suomi.

Anu Kantola

Yhdysvaltalaisen journalistin Christian Carylin tuore kirja Strange Rebels on herättänyt keskustelua lähihistorian tulkinnoista. Caryl niputtaa yhteen epäortodoksisesti Iranin vallankumousjohtajan ajatollah Khomeinin, Britannian Margaret Thatcherin, Kiinassa markkinauudistukset aloittaneen Deng Xiaopingin sekä puolalaisen paavi Johannes Paavali II:n.

He kaikki käynnistivät vallankumouksensa samaan aikaan, vuonna 1979.

Ja kieltämättä, vaikutukset näkyvät. Vuonna 1979 olisi ollut vaikea uskoa, että finanssikapitalismista ja uskonnollisesta fundamentalismista tulee yhteiskuntien mahtavimpia muutosvoimia.

Carylin kirja nousi mieleen, kun luin Björn Wahlroosin elämäkertaa, joka on kuvaus samasta ajanjaksosta Suomessa. Wahlroosin väitöskirja ilmestyi loppuvuodesta 1978, juuri Carylin vallankumouksen kynnyksellä. Oliko Wahlroos vallankumouksen tekijä, ja miten se näkyi Suomessa?

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailuprofessorina toimineen Tuomo Pietiläisen ja hänen opiskelijoidensa laatima "epävirallinen elämäkerta" ei ihan yllä historiankirjoituksen tasolle – se ei tee Carylin tapaan tulkintaa historiasta ja peilaa kohdettaan omaan aikaansa. Wahlroos on sujuvasti kirjoitettu kronikka yhden ihmisen elämästä, ja se kertaa johdonmukaisesti päähenkilönsä elämänkulun.

Kun kirjoittajia on yli kaksikymmentä, tulkintaa on varmasti vaikea tehdä ja se olisi myös työlästä, koska se vaatisi hyppyä seuraavalle tasolle, yhteiskunnan historian ja sen dynamiikan pohdintaan.

Kirjaa on kuitenkin kiva lukea, koska Wahlroos on aikansa kuvajainen. Hänen kauttansa heijastuu kuva suuremmista muutoksista.

Kuvaus Wahlroosin isästä Bror "Buntta" Wahlroosista tiivistää suomalaisen vallankäytön ytimen 1970-luvulla. Sihteerejään hätistelevä, alaisiaan pompotteleva ja viinaa vetävä ministeriön itseriittoinen kansliapäällikkö on mainio kuva kylmän sodan ajasta, jolloin markkinat eivät häirinneet valtion rauhaa.

Valtio tarjosi suojan itseään vähintään renessanssiruhtinaina pitäville virkamiehille, poliitikoille ja vuorineuvoksille. Ei ole yllätys, että Buntan pelastaa erottamiselta joukko, johon kuuluvat Ahti Karjalainen, Pekka Herlin ja Urho Kekkonen.

Kylmän sodan valtiovetoinen hallinto ajautui kriisiin 1970-luvulla ja Björn Wahlroos kuuluu aikansa vallankumouksellisiin, jotka kyseenalaistivat valtion.

Hänen väitöskirjansa käsitteli kriittisesti hintasäännöstelyä, joka esti suomalaisia kuluttamasta. Hintasäännöstelyn purkamista epäilemättä pidetään myöhemmässä historiankirjoituksessa markkinauudistusten lähtölaukauksena, joka avasi yhteiskunnan aivan uudella tavalla.

Väitöskirjassaan Wahlroos käytti Pietarista Amerikkaan paennutta juutalaista filosofia Ayn Randia, jonka ajattelussa kommunismin pelko oli määräävä tekijä. Wahlroos käytti myös jo Milton Friedmania, Chicagon koulukunnan oppi-isää, jonka ajatuksia niin Thatcher kuin Deng Xiaopingkin sovelsivat.

Pietiläisen ja oppilaiden teoksen paradoksi on kuitenkin se, että vaikka Wahlroos vannoo ajattelussaan markkinoiden perustalle, hänen menestyksensä rakentuu paljolti valtion varaan.

Olin kuvitellut lukevani kirjan globaaleista finanssieliiteistä, jotka tahkoavat rahaa vapailla markkinoilla, mutta siinä jouduin korjaamaan ennakko-odotuksiani. Suomessa jäljet tahtovat johtaa aina samalle sylttytehtaalle, valtioon.

Wahlroos esiintyy mielellään kansainvälisen finanssitalouden säihkyvänä huippuna ja uusien ajatusurien aukojana. Sellaisena hän ehdottomasti edustaisi jotakin uutta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kirjaa lukiessa tämä kuva murenee. Myös Wahlroosin pääpelikenttänä on kotoinen Suomi sekä sen kylkiäisenä Ruotsi ja sen dynaaminen kuningasperhe.

Wahlroosin ura ja menestys, niin kuin yleensä suomalaisten päättäjien urat, on jälleen kerran kuvaus Suomesta ja sen kovin pienistä piireistä, joissa samat sukunimet toistuvat usein ja sukupolvesta toiseen. Wahlroos on suomalaisen yhteiskunnan tehokas verkostoituja, jonka lounaslistat ovat täynnä tapaamisia.

Valtio on Nallen varallisuuden tärkeä lähde. Wahlroosin perustama Mandatum kasvoi 1990-luvulla järjestelemällä valtio-omistajan laskuun valtionyhtiöiden yksityistämisiä, jotka olivat konsultille erittäin tuottoisia.

Vuonna 2000 Wahlroos nousi yhdeksi Suomen varakkaimmista miehistä veronmaksajilta kerätyillä rahoilla, kun valtio maksoi Mandatumin osakkeista noin 2,5 miljardia markkaa saadakseen Wahlroosin pankinjohtajaksi omaan Sampo-Leoniaansa. Summa ylitti 52 prosentilla yhtiön silloisen pörssiarvon.

Voi myös olla, että vakuutussääntelyn aikana yritykseen kerätyt lakisääteiset tapaturma- ja liikennevakuutusten maksut päätyivät lihottamaan Wahlroosin varallisuutta.

Wahlroos ei ole Bill Gates tai Steve Jobs, jotka tuottivat jotakin uutta, vaan enemmänkin hän muistuttaa venäläistä uusrikasta, joka otti hyödyn irti valtionyhtiöiden yksityistämisestä ja valtion kömpelöstä pankkitoiminnasta. Nopeaa älyä, tilannetajua ja tehokasta verkostoitumiskykyä toki sekin vaatii.

Wahlroos ei ole liiemmin Warren Buffet tai George Soros, jotka ovat suursijoittajia, mutta myös huolissaan yhteiskuntien epätasa-arvosta, finanssikriisistä ja pankkiirien moraalikadosta. Kuten Buffet lohkaisi oman tulkintansa lähihistoriasta: yhteiskunta on ollut luokkasodassa viimeiset kaksikymmentä vuotta, ja minun luokkani voitti.

Wahlroosin pohjaton usko markkinoiden voimaan näyttää heidän rinnallaan vähän naiivilta. Selittäneekö sitä se, että Wahlroosin poliittisesti tärkeä vuosi meni jo kauan sitten. Nalle vaihtoi SKP:n jäsenyyden ja taistolaisuuden taloudelliseen liberalismiin julkisesti vuonna 1973. Ehkä silloin omaksutut opit kaipaisivat päivittämistä, kun kommunismikin romahti jo neljännesvuosisata sitten.

Mikään hallintotapa ei ole täydellinen, ja myös markkina-ajattelulla on varjopuolensa.

Tämän päivän ratkaisua kaipaavia ongelmia ovat ennen muuta investointipankkien rahasammot, vapaasti liikkuvien pääomien aiheuttamat finanssikriisit. Ne romahduttavat talouskasvun tärkeintä lähdettä: työtä tekevää keskiluokkaa ja sen horisontteja. Samalla ne uhkaavat yhteiskuntien vakautta ja tulevaisuutta nostattaen erilaisia taaksepäin katsovia ääriliikkeitä.

Olisi tärkeä löytää kriisien hillitsemiseen uusia ideoita, koska tätä menoa niistä on tulossa markkinatalouden suurin uhka.

Kirjassa piirtyy ehkä myös vähän huolestuttava kuva suomalaisesta talouden ja politiikan eliitistä, jonka juhlittuna napamiehenä ja risteyskohtana Wahlroos kuvataan.

Kuvaus menneisyyttä ihannoivista, vasta ostetuilla kartanoilla tepastelevista ja syötettyjä fasaaneja pudottelevista wanna-be-aatelisista ja herrakerhoista antaa jotenkin oudon kuvan yhteiskunnan huipusta. Erityisen outoa luettavaa se on ehkä juuri tänä syksynä, kun ihmettelemme, minne katosi suomalaisen talouselämän ja yhteiskunnan uudistumiskyky.

Toivottavasti se ei ole koko kuva ja meillä on myös johtajia, joita kiinnostaa myös tulevaisuus ja jonkin uuden aloittaminen.

Kirjoittaja on yliopistonlehtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella ja tutkinut markkina-ajattelun nousua 1970-luvulta lähtien.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 09:26"]

Hänhän oli vain oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tässä aamun Hesaria:

Wahlroos-kirja paljastaa "Nallen" valtakunnan rajoittuvan tukevasti kotimaahan

Björn Wahlroos esiintyy mielellään kansainvälisen finanssitalouden säihkyvänä huippuna. Mutta hänen pääpelikenttänsä on Suomi.

Anu Kantola

Yhdysvaltalaisen journalistin Christian Carylin tuore kirja Strange Rebels on herättänyt keskustelua lähihistorian tulkinnoista. Caryl niputtaa yhteen epäortodoksisesti Iranin vallankumousjohtajan ajatollah Khomeinin, Britannian Margaret Thatcherin, Kiinassa markkinauudistukset aloittaneen Deng Xiaopingin sekä puolalaisen paavi Johannes Paavali II:n.

He kaikki käynnistivät vallankumouksensa samaan aikaan, vuonna 1979.

Ja kieltämättä, vaikutukset näkyvät. Vuonna 1979 olisi ollut vaikea uskoa, että finanssikapitalismista ja uskonnollisesta fundamentalismista tulee yhteiskuntien mahtavimpia muutosvoimia.

Carylin kirja nousi mieleen, kun luin Björn Wahlroosin elämäkertaa, joka on kuvaus samasta ajanjaksosta Suomessa. Wahlroosin väitöskirja ilmestyi loppuvuodesta 1978, juuri Carylin vallankumouksen kynnyksellä. Oliko Wahlroos vallankumouksen tekijä, ja miten se näkyi Suomessa?

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailuprofessorina toimineen Tuomo Pietiläisen ja hänen opiskelijoidensa laatima "epävirallinen elämäkerta" ei ihan yllä historiankirjoituksen tasolle – se ei tee Carylin tapaan tulkintaa historiasta ja peilaa kohdettaan omaan aikaansa. Wahlroos on sujuvasti kirjoitettu kronikka yhden ihmisen elämästä, ja se kertaa johdonmukaisesti päähenkilönsä elämänkulun.

Kun kirjoittajia on yli kaksikymmentä, tulkintaa on varmasti vaikea tehdä ja se olisi myös työlästä, koska se vaatisi hyppyä seuraavalle tasolle, yhteiskunnan historian ja sen dynamiikan pohdintaan.

Kirjaa on kuitenkin kiva lukea, koska Wahlroos on aikansa kuvajainen. Hänen kauttansa heijastuu kuva suuremmista muutoksista.

Kuvaus Wahlroosin isästä Bror "Buntta" Wahlroosista tiivistää suomalaisen vallankäytön ytimen 1970-luvulla. Sihteerejään hätistelevä, alaisiaan pompotteleva ja viinaa vetävä ministeriön itseriittoinen kansliapäällikkö on mainio kuva kylmän sodan ajasta, jolloin markkinat eivät häirinneet valtion rauhaa.

Valtio tarjosi suojan itseään vähintään renessanssiruhtinaina pitäville virkamiehille, poliitikoille ja vuorineuvoksille. Ei ole yllätys, että Buntan pelastaa erottamiselta joukko, johon kuuluvat Ahti Karjalainen, Pekka Herlin ja Urho Kekkonen.

Kylmän sodan valtiovetoinen hallinto ajautui kriisiin 1970-luvulla ja Björn Wahlroos kuuluu aikansa vallankumouksellisiin, jotka kyseenalaistivat valtion.

Hänen väitöskirjansa käsitteli kriittisesti hintasäännöstelyä, joka esti suomalaisia kuluttamasta. Hintasäännöstelyn purkamista epäilemättä pidetään myöhemmässä historiankirjoituksessa markkinauudistusten lähtölaukauksena, joka avasi yhteiskunnan aivan uudella tavalla.

Väitöskirjassaan Wahlroos käytti Pietarista Amerikkaan paennutta juutalaista filosofia Ayn Randia, jonka ajattelussa kommunismin pelko oli määräävä tekijä. Wahlroos käytti myös jo Milton Friedmania, Chicagon koulukunnan oppi-isää, jonka ajatuksia niin Thatcher kuin Deng Xiaopingkin sovelsivat.

Pietiläisen ja oppilaiden teoksen paradoksi on kuitenkin se, että vaikka Wahlroos vannoo ajattelussaan markkinoiden perustalle, hänen menestyksensä rakentuu paljolti valtion varaan.

Olin kuvitellut lukevani kirjan globaaleista finanssieliiteistä, jotka tahkoavat rahaa vapailla markkinoilla, mutta siinä jouduin korjaamaan ennakko-odotuksiani. Suomessa jäljet tahtovat johtaa aina samalle sylttytehtaalle, valtioon.

Wahlroos esiintyy mielellään kansainvälisen finanssitalouden säihkyvänä huippuna ja uusien ajatusurien aukojana. Sellaisena hän ehdottomasti edustaisi jotakin uutta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kirjaa lukiessa tämä kuva murenee. Myös Wahlroosin pääpelikenttänä on kotoinen Suomi sekä sen kylkiäisenä Ruotsi ja sen dynaaminen kuningasperhe.

Wahlroosin ura ja menestys, niin kuin yleensä suomalaisten päättäjien urat, on jälleen kerran kuvaus Suomesta ja sen kovin pienistä piireistä, joissa samat sukunimet toistuvat usein ja sukupolvesta toiseen. Wahlroos on suomalaisen yhteiskunnan tehokas verkostoituja, jonka lounaslistat ovat täynnä tapaamisia.

Valtio on Nallen varallisuuden tärkeä lähde. Wahlroosin perustama Mandatum kasvoi 1990-luvulla järjestelemällä valtio-omistajan laskuun valtionyhtiöiden yksityistämisiä, jotka olivat konsultille erittäin tuottoisia.

Vuonna 2000 Wahlroos nousi yhdeksi Suomen varakkaimmista miehistä veronmaksajilta kerätyillä rahoilla, kun valtio maksoi Mandatumin osakkeista noin 2,5 miljardia markkaa saadakseen Wahlroosin pankinjohtajaksi omaan Sampo-Leoniaansa. Summa ylitti 52 prosentilla yhtiön silloisen pörssiarvon.

Voi myös olla, että vakuutussääntelyn aikana yritykseen kerätyt lakisääteiset tapaturma- ja liikennevakuutusten maksut päätyivät lihottamaan Wahlroosin varallisuutta.

Wahlroos ei ole Bill Gates tai Steve Jobs, jotka tuottivat jotakin uutta, vaan enemmänkin hän muistuttaa venäläistä uusrikasta, joka otti hyödyn irti valtionyhtiöiden yksityistämisestä ja valtion kömpelöstä pankkitoiminnasta. Nopeaa älyä, tilannetajua ja tehokasta verkostoitumiskykyä toki sekin vaatii.

Wahlroos ei ole liiemmin Warren Buffet tai George Soros, jotka ovat suursijoittajia, mutta myös huolissaan yhteiskuntien epätasa-arvosta, finanssikriisistä ja pankkiirien moraalikadosta. Kuten Buffet lohkaisi oman tulkintansa lähihistoriasta: yhteiskunta on ollut luokkasodassa viimeiset kaksikymmentä vuotta, ja minun luokkani voitti.

Wahlroosin pohjaton usko markkinoiden voimaan näyttää heidän rinnallaan vähän naiivilta. Selittäneekö sitä se, että Wahlroosin poliittisesti tärkeä vuosi meni jo kauan sitten. Nalle vaihtoi SKP:n jäsenyyden ja taistolaisuuden taloudelliseen liberalismiin julkisesti vuonna 1973. Ehkä silloin omaksutut opit kaipaisivat päivittämistä, kun kommunismikin romahti jo neljännesvuosisata sitten.

Mikään hallintotapa ei ole täydellinen, ja myös markkina-ajattelulla on varjopuolensa.

Tämän päivän ratkaisua kaipaavia ongelmia ovat ennen muuta investointipankkien rahasammot, vapaasti liikkuvien pääomien aiheuttamat finanssikriisit. Ne romahduttavat talouskasvun tärkeintä lähdettä: työtä tekevää keskiluokkaa ja sen horisontteja. Samalla ne uhkaavat yhteiskuntien vakautta ja tulevaisuutta nostattaen erilaisia taaksepäin katsovia ääriliikkeitä.

Olisi tärkeä löytää kriisien hillitsemiseen uusia ideoita, koska tätä menoa niistä on tulossa markkinatalouden suurin uhka.

Kirjassa piirtyy ehkä myös vähän huolestuttava kuva suomalaisesta talouden ja politiikan eliitistä, jonka juhlittuna napamiehenä ja risteyskohtana Wahlroos kuvataan.

Kuvaus menneisyyttä ihannoivista, vasta ostetuilla kartanoilla tepastelevista ja syötettyjä fasaaneja pudottelevista wanna-be-aatelisista ja herrakerhoista antaa jotenkin oudon kuvan yhteiskunnan huipusta. Erityisen outoa luettavaa se on ehkä juuri tänä syksynä, kun ihmettelemme, minne katosi suomalaisen talouselämän ja yhteiskunnan uudistumiskyky.

Toivottavasti se ei ole koko kuva ja meillä on myös johtajia, joita kiinnostaa myös tulevaisuus ja jonkin uuden aloittaminen.

Kirjoittaja on yliopistonlehtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella ja tutkinut markkina-ajattelun nousua 1970-luvulta lähtien.

[/quote]

Ihminen, jonka oppi-isä on Milton Friedman, kertoo kaiken oleellisen. Täydellisiä löysäpäitä molemmat, kuten kaikki todellisuudesta irtaantuneet ja satumaailmaan ylöstempautuneet taloustieteilijät.

Wahlroos, niin kuin tämän palstan mammatkin , tuntuvat pitävän rahaa jonkin sortin Jumalana. Kun jollain on vain rahaa, ihan sama millä keinoin hankittuna, vaikka murhaamalla tai raiskaamalla lapsia, niin on automaattisesti ”menestynyt” ja ”hyvä immeinen”. Itse arvioin ja arvostan immeisiä aivan muiden ”arvojen” pohjalta. Omat arvoni eivät niin yhtään istu yhteen Wahlroosin kanssa, mutta arvostan miehen älyä. Hänen rahansa eivät edes kiinnosta mua...

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 07:11"]

Olettepa te kateellisia. Nyt kannattaisi ehkä huomata, ettei ne Nallen rahat vain omasta suvusta ole tulleet, vaan siitä Mandatumin myynnistä. Se kauppa oli ratkaiseva. Sen sijaan esim Herlinit, jotka ovat Suomen rikkaimpia, ovat selkeästi vain oman suvun rahan jatkajia. 

Eikä sillä, että Nalle on ruotsinkielinen, ole tässä itse asiassa paljonkaan merkitystä, joten tuo hurrikorttikin on täysin turha. 

En usko, että Nalle on mitenkään erityisen miellyttävä ihminen, harvoin noin määrätietoiset ovat, mutta ei hän kyllä mikään spede ole. 

[/quote]

Tuossa Hesarin jutussa mainitaan, että "valtio maksoi Mandatumin osakkeista noin 2,5 miljardia markkaa saadakseen Wahlroosin pankinjohtajaksi omaan Sampo-Leoniaansa. Summa ylitti 52 prosentilla yhtiön silloisen pörssiarvon."

Oliko Wahlroosin syy, että valtio tuon hinnan halusi maksaa? Muistetaanpa, miten Erkki Tuomioja 1999 esti Soneran osakkeiden myynnin  ja sai aikaan moninkertaiset tappiot.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 09:47"]

Wahlroos, niin kuin tämän palstan mammatkin , tuntuvat pitävän rahaa jonkin sortin Jumalana. Kun jollain on vain rahaa, ihan sama millä keinoin hankittuna, vaikka murhaamalla tai raiskaamalla lapsia, niin on automaattisesti ”menestynyt” ja ”hyvä immeinen”. Itse arvioin ja arvostan immeisiä aivan muiden ”arvojen” pohjalta. Omat arvoni eivät niin yhtään istu yhteen Wahlroosin kanssa, mutta arvostan miehen älyä. Hänen rahansa eivät edes kiinnosta mua...

[/quote]

Käsityksesi älystä ovat luvalla sanoen infantiileja.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 08:59"]

Kun mennään muutama vuosikymmen eteenpäin rikkain 5 % omistaa 95 % kaikesta pitäen tietenkin kaiken vallan itsellään.

[/quote]

Ei siis muuta kuin osakkeita ostamaan kun vielä on aikaa.

Nalle on varmaan älykäs, mutta se ei poissulje kusipäisyyttä.

Hänen omaisuutensa on aivan toisarvoinen seikka. Tuollainen avoin "minä todellakin olen parempi kuin te" -asenne riepoo eniten. Nöyristellä ei tarvitse tietenkään, mutta ei myöskään tarvitse olla noin avoimen vittumainen.

No hyvin näyttää menestyneen. Miksi sä et ole menestynyt?

Jaa että ääliö. Kyseinen herra on poikkeuksellisen älykäs + tarmokas + itsekäs + häikäilemätön. Ja sen näkee omaisuuden määrästä ja vaikutusvallasta. Kyllä ne ääliöt luuraa ihan jossain muualla.

voipi olla spede ..mutta tuskin on ääliö. Ääliöt nimittäin ei tosiasiassa pärjää noin hyvin liike-elämässä   :)

[quote author="Vierailija" time="17.09.2013 klo 11:57"]

Ex-taistolainen ja TohtoriVihannes (PhD, kansanlässytysoppi).

Kuinka tuollaiset ääliöt menestyvät liike-elämässä?

[/quote]

Niin, ei kaikki yllä sun tasollesi älyssä. Hyvät perustelut muuten :-).

Minusta (vaikka olisi aatteellisesti eri linjoilla hänen kanssaan) Wahlroosia täytyy ihailla. Hän on kuitenkin Suomen ykkösnimi liike-elämässä, ja omin avuin.

Voi kuule, iso osa isoista viskaaleista on avoimen vittumaisia, oli kyse sitten yritysjohtajista tai isoista virkamiehistä. Eihän niin tietenkään tarvitsis olla, ja uudemmissa johtajissa kyllä löytyy nöyryyttäkin enemmän.