Lue keskustelun säännöt.
Avioeron jälkeen elämä vielä elämisen arvoista?
13.09.2013 |
Haluaisiko joku kertoa tarinan, jossa onnellinen loppu?
Tuntuu että happi loppuu. Olen itse eroperheen lapsi ja kaikki muistot hyökyvät nyt päälle. Ainoa asia mitä aikoinaan tuijotin kun miehiä tapailin, että naimisiin menen vasta kun löytyy ihminen johon voin luottaa 100-prosenttisesti, ettei jätä lastaan, perhettään, ei lyö, ei petä. Ja nyt käy juuri niin. Se luotettava, uskovainen, "täydellinen vävy" on nyt päätynyt ratkaisuun, jota en meinaa kestää. Kulissit kaatuvat, elämä romahtaa, lapsen lapsuus ja elämä menee pilalle. En tiedä miten näitä tunteita kuvailisin... Pitkä, tuskallinen kuolema? Lapsen takia pakko jaksaa, mutta mitä jos ei silti jaksa?
Kommentit (22)
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 13:07"]
No seurustelusuhteessa on harvemmin yhteisiä lapsia, yhteistä asuntoa ja yhteistä sitoumusta olla perhe ja elää yhdessä. Yhteistä sitoumusta jakaa se elämä toisen kanssa.
[/quote]
Kyllä minun kaikissa pitkissä seurustelusuhteissani (yli vuosi) on jaettu elämä toisen kanssa. Yhteistä asuntoa ei ole ollut, mutta se nyt on järjestelykysymys. Kun menin naimisiin, ei mikään elämässämme muuttunut, ja eroaminen sattuisi ihan yhtä paljon vaikka olisimme jättäneet paperit allekirjoittamattakin. -20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä erosin aikanaan ns hyvästä avioliitosta - kunnollinen työteliäs mies, hyvä isä ja rakastaja, ei vain osannut osoittaa rakkautta tai arvostusta minulle. Itsetunto katosi ja olin vain vaimo ja äiti - en nainen. Lopulta uskalsin jäädä 3 lapsen yh:ksi.
Itseasiassa se 3 vuoden yh aika oli todella hienoa! Nautimme lasten kanssa elämästä MEIDÄN ehdoilla, hassuttelimme ja pidimme hauskaa. Jossain vaiheessa se sirpaloitunut omakuvakin palautuii ja tajusin että olin nuori ja kaunis 30+ nainen - tähän tosin auttoi pari ihanaa "laastaria".
Lopulta löysin nykyisen mieheni ja perustimme perheen, tätä uutta ihanaa elämää eletty jo lähes 20 vuotta:D