Heräävätkö muiden lapset uniltaan " kesken kaiken" ?
Meillä on 1v3kk tyttö, joka on aina ollut vähä- ja huonouninen, ja joka ei nukahda itsekseen (nukuttamatta) muuta kuin liikkellä oleviin rattaisiin tai autoon. Tällä hetkellä yöt (n. klo 21-6) menevät siedettävästi 2-3 havahtumisella, joihin auttaa tassuttelu aika hyvin.
Päiväunien kohdalla tasapainoillaan tällä hetkellä kaksien ja yksien unien välillä - joinain päivinä tyttöä ei saa aamupäivällä nukkumaan, toisina hän on väsynyt jo aamuysiltä. Sen mukaan sitten mennään.
Varsinainen ongelmamme liittyy heräämiseen ja erityisesti päiväunilta. Raukka kun herää lähes poikkeuksetta päiväuniltaan " liian aikaisin" , silmät punaisina ja ihan väsyneenä + itkuisena. Joskus saan hänet vielä tuuditettua / tassuteltua takaisin uneen, mutta yleensä hän ei enää saa unen päästä kiinni sylissäkään. Tänäänkin päivän ainoat päikkärit jäivät tunnin ja vartin mittaisiksi. Tilanne on ollut tämä viime kesästä saakka, tosin silloin hän nukkui aina 30 minuutin pätkän kerrallaan ja heräsi huutaen. Joskus harvoin päikkäreiltä herää virkeä ja iloinen tyttö, joka on aivan kuin toinen ihminen kokonaan!
Onko kellään muulla samanlaista ja jos, niin miten olete toimineet? Pitäisikö ajatella, että tämä on joku vaihe vaan ja että lapsi kyllä nukkuu sen minkä tarvitsee? Tällaisen " ohjeen" sain neuvolasta kun asiasta kyselin. Samoin aiemmin minulle on sanottu mm. että " olisihan se parasta, että lapsi nukkuisi päiväruoan jälkeen sellaiset p i t k ä t päiväunet, tiedäthän että 2-3 tuntia" (joo, mutta miten?!?) sekä että " tuo ikä nyt vaan on sellainen, että lapsi ei oikein malttaisi nukkua" ja että " lapset ne ovat n i i i i i n yksilöllisiä tuon unentarpeensa kanssa."
Multa alkaa olla keinot lopussa, ja monesti itkemme sitten molemmat jonkin aikaa päikkäreiden päätteeksi, ennen kuin jaksan siirtyä päivässä eteenpäin. Eniten huolestuttaa ja säälittää se, kun toinen ei juuri koskaan saa nukuttua niin, että olisi unien jälkeen levännyt ja virkeä.
Kiitos jos jaksatte kertoilla kokemuksistanne!
Ompunäiti
Kommentit (24)
Meillä esikoinen on aina ollut todella huono nukkuja ja " pärjännyt" (pärjännyt ja pärjännyt) vähillä unilla. Yöunet ovat olleet katkonaisia 3,5 vuotiaaksi asti, jonka jälkeen on alkanut olla enemmän kokonaisia kuin rikkinäisiä unia (per vko). Päiväuniongelmat alkoivat 1v7kk iässä kun luovuttiin tutista. Tämän jälkeen ei nukkunut päiväunia kuin satunnaisesti, vaikka kuinka " nukutin" tuntikaupalla vierellä olemalla, silittelyllä ja teeskentelemällä nukkuvaa. Päiväunet jäivät kokonaan pois 2 vuotiaana, jolloin tulikin sitten pikkuveikka taloon (vaikutti varmaan osaltaan). Lisäksi pojalla mm. maitoallergia ja korvakierre. Pienempi ollut parempi nukkuja (onneksi) ja nukahtanut alusta asti omaan sänkyynsä omaan huoneeseensa, mikä on ollut oikeastaan pakkokin kun esikoinen oli meidän huoneessa ja vaati paljon huomiota itselleen illalla ja yöllä. Esikoisen nukuttaminen kesti parhaimmillaan 2 vuotiaana kaksi tuntia, ja se oli kyllä todella rankkaa aikaa. Siinä sitten toinen hoiti vauvaa ja toinen nukutti esikoista eri puolilla taloa. Pikkuveikalle ostettiin heti perinteinen kiikku omaan huoneeseen ja jos esim. yöllä heräilee tai ei meinaa nukahtaa itsekseen päiväunille, menen hänen huoneeseensa ja kiikuttelemme sylikkäin niin että nukahtaa. Kiikku on ollut todella hyvä ratkaisu meillä, ja uskon että sen ansiosta nuo nukutusmaratonit pienemmän osalta on pystytty välttämään kun rauhallisen heijaamisen ansiosta uni tulee kymmenessä minuutissa. Kuitenkaan kiikkuhoitoa ei tarjota automaattisesti, vaan siihen viimeseen hätään, jolloin äiti joutuisi muuten roikkumaan siellä sängynlaidalla puutumiseen asti. Pimennysverhot on muuten meillä must! Lisäksi nukkumaan käynnistä yritämme tehdä mukavan tapahtuman, tietysti säännöllinen rytmi rituaaleineen, mutta myös joka unille saa ottaa mukaan uninallen lisäksi " unikaverin" esim. pienen auton, joka jää kaveriksi sänkyyn ja josta poika " pitää huolta" (peittelee, antaa tuttia ym.).. Neuvolasta en ole koskaan saanut apua näihin ongelmiin ja kun esikoisen kanssa tuskailin 3-4 kk iässä heräilyistä ja nukahtamisongelmista sain samankaltaisia " kuuluu ikään/elämäntilanteeseen" vastauksia. Sitten pojan kummi ymmärsi vinkata, että meeppä näyttää korvalääkärille ja siitä alkoikin sitten jo ihan " oma maailma" , tulehdus tulehduksen perään ja putket per ikävuosi. Ja ne anoppien ja muiden kommentit voi sitten jättää ihan omaan arvoonsa. Tuntuu että olen ollut todella huono äiti kun lapsi ei ole nukkunut vauvanakaan 4 tuntia putkeen ja herännyt syömään ja sitten nukahtanut kuivassa vaipassa uudelleen. Ja päiväunet kuuluu nukkua ainakin kouluikäiseksi asti. Näin meillä, eikä se helpota yhtään " kyllä se siitä" tai " kyllä se joskus helpottaa, sitten kun 1/2/3/4/5... (ei se enään armeejassa tee noin plää, plää)" Toivotan kaikkea hyvää ja jaksamista!
Tyttö on nyt reilun vuoden ja nukahtaa itsekseen niin yö- kuin päiväunillekin. Uni maistuu yhtälailla omassa sängyssä, vaunuissa, matkarattaissa, autossa. Tähän on päästy, mutta alku oli kaikkea muuta..
Tytöllä on ollut käsittämättömän tarkka sisäinen kello pienestä pitäen, puoli tuntia nukuttuaan heräsi AINA. Ja se oli minuutilleen se puoli tuntia. Parin kuukauden ikäisenä alettiin opetella jatkamaan unia tuon puolen tunnin jälkeenkin. Se tiesi äidille piiiitkiä vaunulenkkejä, mutta tyttö oppi jatkamaan uniaan itsekseen, kunhan vaunut vain liikkuivat. Edelleen silmät rävähti puolen tunnin kohdalla auki, mutta painuivat nopeasti kiinnikin ja unta maittoi 1h-3h riippuen päivästä. Jossain kohtaa kelpasi liikkumattomatkin vaunut päikkäripaikaksi ja 11kk:n iässä jopa oma sänky sisällä.
Itsekseen nukahtaminen yöunille vaatikin vanhemmilta (ja tytöltä) vielä enemmän jaksamista ja pitkäjänteisyyttä, mutta päästiin siihenkin, vaikka usko meinas loppua tuhat kertaa.
Näitä vaiheita toteutettiin viikkoja aina kerrallaan eli hidasta puuhaa oli, mutta kannatti: Alkuun tyttö kannettiin nukkuvana sänkyyn. Sitten tytön sängyn vieressä oltiin nukahtamiseen saakka. Sitten lähdettiin pois sängyn vierestä ennen nukahtamista, mutta mentiin heti rauhoittelemaan ja tassuttelemaan, kun tyttö alkoi itkeä. Pikkuhiljaa pidennettiin itkuaikaa, eli ei menty ihan heti takaisin, vaan annettiin itkeä minuutti, seuraavana iltana 2 min jne. Jos itku oli hysteeristä tai kuulosti, että kohta siitä tulee hysteeristä, mentiin heti rauhoittelemaan. Jos itku oli rauhallisempaa ja tasaista (vanha kansa puhuu vauvan unilaulusta ja meillä itku oli monesti juuri sitä), niin noudatettiin noita minuutteja. Lopulta lapsi jäi tyytyväisenä unilelun kanssa sänkyyn ja nukahti itse ilman yhtäkään itkua. (Tutin tyttö hylkäsi 9kk:n iässä ja tilalle otettiin unilelu.) Huudatusunikouluun minäkään en olisi lähtenyt. Tärkeintä oli, että lapsella on turvallinen olo koko ajan.
Takapakkia aiheutti aina sairastumiset ja esimerkiksi seisomaan oppiminen. Myös muutto ja yökyläilyt laittoivat tyttöä hieman sekaisin. Mutta takapakeista selvittiin joka kerta nopeammin.
Yöunet meillä nukutaan pääasiassa klo 21-08 kertaakaan heräämättä (tai ainakaan äitiä herättämättä ;)). Ja tyttö on erittäin hyväntuulinen aamuisin. Mitä helpommaksi yöunille nukahtaminen kävi, sitä vähemmän oli heräämisiä yölläkin. Ja nyt ollaan tässä. Vihdoinkin tuntuu siltä, että kannatti jaksaa!!
En sitten saanut tän lyhyemmin kirjotettua :D toivottavasti joku jaksoi lukea ja TOIVOTTAVASTI tästä on jollekin apua. Tsemppiä ja jaksamista kaikille! Hyvien unien eteen kannattaa jaksaa taistella.
Ihania ihmisiä olette, kun jaksatte näin paljon tukea ja kommentoida!
Kesänakki05 (hih mikä nimimerkki!), tuollaisesta yksityiskohtaisesta kuvauksestahan on ainoastaan apua, joten kiitos kun kirjoitit! Oli kiva lukea teidänkin " menestyksestä" tässä asiassa. Pitkä pinna siis pitäisi tulla palkituksi. Mulla se tuntuu vaan lyhenevän, ja välillä olen ihan hermona alusta saakka, mikä ei tietenkään auta asiaa yhtään.
Tänä iltana yöunille nukahtaminen meni onneksi vähän paremmin kuin päikkäreille. Tyttö ei jaksanut lukea kanssani kirjaa, vaan ryhtyi venkoilemaan ja pelleilemään. Siirsin hänet ehkä tavallista määrätietoisemmin omaan sänkyynsä ja kerroin (myös tähänastista määrätietoisemmin), että nyt on yö ja sinä käyt nyt nukkumaan. Oivalsin nimittäin päivällä, että hei, tyttöhän ymmärtää melkein kaiken mitä hänelle puhun, joten varmaan myös nukkumaanmenopuhekin voisi olla " järkevämpää" .
Aluksi tyttö raivosi päiväiseen tapaan, mutta yllättäen raivo tyyntyi aika pian kitinäksi (varmaan juuri siksi " unilauluksi" ). Yleensä olen reagoinut tassutuksella tuohon kitinäänkin (peläten, että muuten seuraa maailmanlopun huudot), mutta nyt päätin istua pinniksen viereen ja odottaa, mitä seuraa jos en heti toimikaan. Yllättävän rauhallisesti pystyin sanomaan tytölle, että nyt nukutaan, ei ole hätää jne. Ja kitinä ei yltynytkään itkuksi, vaan pysyi sellaisena vaimeana, välillä loppuen kokonaan. Ihan lopuksi hetken kuitenkin tassutin isomman itkun seurauksena, mutta tyttö kyllä tällä kertaa nukahti itse! Ja on nyt nukkunut rauhallisesti 2h15min (yleensä havahtuu illalla itkeskelemään sen ensimmäisen unijakson jälkeen). Koko nukutusrumbaan meni puoli tuntia.
Itselleni teki hyvää seurata sitä " unilaulua" ja huomata, ettei se ollutkaan - eikä siitä seurannut - hätäitkua eikä varmaankaan tehnyt lapsen oloa turvattomaksi (olinhan siinä vieressä).
Saija1979; lohdullista kuulla, että samaan perheeseen v o i syntyä myös parempi nukkujalapsi! Minäkin olen ajatellut, että mahdolliselle pikkukakkoselle hankitaan kehto tai vastaava, jossa vauvan voisi saada rauhallisesti tuuditettua uneen.
Mugskab, moi vaan! : ) Kiitos kun kävit täälläkin tukemassa mua. Olen myös jostain lukenut, että n. 1,5 vuoden paikkeilla tulisi tavallisesti jo toinen eroahdistuskausi (" uudelleentakertuminenko" se oli?), ja se saattaisi kestää johonkin kahteen vuoteen saakka. Varmaan noikin vaihtelee paljon lapsesta toiseen, kuinkas muuten! Laurahan ei silloin " normaalissa" 6-9 kk iässä osoittanut mitään eroahdistuksen merkkejä, paitsi että parin kuukauden ajan heräili öisin tosi tiuhaan.
Neuvolan sekä sukulaisten " ohjeiden" lisäksi mua ärsyttää muuten suunnattomasti myös erilaisten vauvalehtien ja opaslehtisten tyyli kirjoittaa lapsen univaikeuksista tyyliin: " jos lapsi on edelleen rauhaton, taputa häntä hellästi pepulle..." Kaikki saadaan näyttämään n i i n helpolta ja hellältä, vaikka todellisuus voi olla ihan toinen! Aargh!
Nyt nukkumaan! Hyvää yötä kaikille,
t. Ompunäiti
Käsittääkseni juuri tämä ikä on " SE" eroahdistuksen pahin aika. Olikohan tuonne 1v 8kk tai jotain sinnepäin saakka, kun on yleensä pahin ahdistusaika.
Kädestä meilläkin nykyään pidetään nukahtaessa, vaikka pari kuukautta sitten riitti, kun oli siinä lähellä...