Negatiivista palautetta päiväkodista...

Kiitokset monista kommenteista!

Jep, mä sanoin tuon ekan komennuskeskustelun jälkeen jo, että me on oltu aika lepsuja ja tietysti lapsi ei ole kotona tottunut siihen, ettei häntä henkilökohtaisesti ohjata. On alettu sen jälkeen vaatia kotona nopeampaa toimintaa kerrasta ja tarkkailla tilannetta, josko takana olisi jotain muuta. Olen 100%, että kyse on meidän kasvatusongelmasta. Kuopus, iltatähti, on saanut olla tosiaan ihan vapaasti. Eikä sitä ole auttanut se, että mummu on hoitanut paljon ja sielläkin ollut tosi vapaata. No, se on kääntöpuoli sille välittämiselle ja hellyydelle, mitä on saanut paljon vanhempia lapsia enemmän, koska on saanut olla "kodin huomassa" tähän asti.

Mutta kun sitä palautetta tulee sen keskustelun jälkeen seuraavana päivänä, sitten seuraavana ja taas seuraavana. Jokainen hoitopäivä kuulumiset on se sama virsi siitä, että kun taas... Siitä se raivo alkaa iskeä, että se juttu on kuultu jo ja yritetään kotonakin sille tehdä jotain. Ei ne muutokset vaan viikossa tai kahdessa tapahdu ja kävihän se ilmi, että välillä menee kerrastakin jakeluun.

Huvittavinta tässä kaikessa on, että edes lukiolaiset ei vielä kaikki osaa kertakomennosta ottaa kirjoja esille saati yläkouluikäiset, jotka vaatii useamman toiston ja muutama vielä henkilökohtaisen kehoituksen. Ja nekin on ihan normaaleja nuoria...:) Musta välillä tuntuu, että varhaiskasvatuksessa tehdään ongelmia enemmän, mitä olisi tarve. Tällaisen kuvan olen saanut silloin, kun työskentelin alakoulussa ja otin parin vuoden ajan ekaluokkalaisia päikystä vastaan. Tuntui kovasti olevan yhtä ja toista huolta, vaikka melkein kaikki lapset oli ihan normaaleja. Persoonissa on eroa, mutta mulla on normaaliuden käsite aika väljä ja lähtökohtaisesti jokainen lapsi on normaali. Vain hyvin poikkeava käytös saa kellot soimaan. Tuntuu vaan nykyään, että medikalisoituminen on mennyt liian pitkälle ja kasvatus/persoonan piirteet halutaan diagnosoida. Ihmisiä tulee pienemmälläkin kuin paisuttelemalla olemattomia ongelmia. Lapset kehittyy eri tahtiinkin ja sitäkään ei haluttaisi myöntää. Lapsia lähestytään yksilöinä ja ohjataan heitä heidän heikkouksissaan ilman, että siitä pitää tehdä numero. Niinhän mä äitinäkin ohjaan lapsiani eri tavalla persoonallisuuksien mukaan. Olen sen verran kapinnallinen koko aiheeseen, että haluaisin vihdoin nähdä jonkun tutkimuksen siitä, kuinka tämä kasvava erityisopettajien ja tukitoimien määrä on tehnyt meille valionuorison. Ai eikö ole? Nuorten mielenterveysongelmat on räjähtänyt käsiin jne. Eikö nyt kaikki olekaan hyvin, kun kerran satsataan kunnolla? Jospa ne ongelmat tulee juuri siitä, että ei enää hyväksytä persoonia ja ihmisiä sellaisena kuin ne on. Tietystikään ei tarvi palata aikaan, kun opettaja hakkasi karttakepillä lukihäiriöistä, mutta onko tämä hyvää tarkoittava järjestelmä alkanut ruokkia itse itseään ja lopputulos on jo negatiivinen. Alettu kaventamaan normaaliuden käsitettä ja korjaamaan ihmisiä liikaa? En minä tiedä, olenpa vaan miettinyt ihan omien erityispedan opintojenikin kautta.

Muuten meidänkin perheestä saa rauhassa juoruta selän takana. Se ei mua haittaa. En vaan pidä siitä, että lastani mollataan jokaisen hoitopäivän jälkeen ja mun pitää nöyränä kuunnella sitä asiasta, josta en ole samaa mieltä ja sen lisäksi tulee itselle niin kurja olo, kun ei mitään hyvää lapsessa tunnu olevan.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2013 klo 22:16"]

Puhukoot mitä tykkäävät meidän perheestä, ei meillä ole mitään salattavaa. Jos joku haaveilee mieheni panemisesta niin ei haittaa sekään. Otan aina lapsistani saamani palautteen, etenkin negatiivisen hyvin tosissani, ja keskustelen oikein mielelläni siitä henkilökunnan kanssa. Joskus sieltä on tullut yllätyksiäkin molempiin suuntiin, eli niissä asioissa joissa kotona ei ole ongelmia päiväkodissa onkin ollut, ja niissä joissa kotona on toivoton siellä loistaa.

Mutta ap, sanothan itsekin melko selvästi että kotona lapsen ei odotetan tottelevan ja sanotte sata kertaa asioista. Päiväkodissa ei ihan sataa kertaa voida kuitenkaan jokaiselle sanoa ja odottaa että jokohan se lapsi nyt suvaitsisi. Pitäisiköhän sinun kertoa että teillä on ollut tällaista vähän vapaampaa, ja että aiotte tehdä asialle jotain. Vai aiotteko?

[/quote]

Aika mielenkiintoisia näkemyksiä sulla, jos olet erityispedankin opintoja suorittanut. Toki normaliuden käsitys on kaventunut jossain mielessä - toisaalta se on kyllä myös monessa suhteessa leventynyt ihan käsittämättömän paljon. Ei ennenkään kaikkea pidetty normaalina - se kylähullu oli kylähullu - mutta se vaan todettiin, että näitä kylähulluja on eikä yritettykään miettiä, että pitäisikö tai voisiko sitä jotenkin auttaa. Jos sulla on noin paljon kokemusta ja tietämystä asioista, asenteesi on jännä. Onko kyse kuitenkin siitä, että koet, että "vähemmän oppineet" astuvat sun varpaille, kun kyllähän sä tiedät ja ymmärrät nämä asiat? 

Toki myönnän sen, että se negatiivinen palaute joka päivä on raskasta eikä tarkoituksenmukaista. 

Oikeastiko te täällä mietitte, mitä mieltä päiväkodin henkilökunta on teistä ja puhuuko ne selän takana pahaa? Mitä väliä? Me viedään lapset aamulla hoitoon, haetaan iltapäivällä ja hoitajat kertovat, miten päivä meni. Kiitos ja näkemiin.

Voi kamalaa lukea näitä.

Olen itse yksityinen perhepäivähoitaja. Tähän pääyin kun lapseni oli ensin päikyssä 2kk ja joka ikinen päivä hain syömättömän lapsen kotia kiikusta johon kuulemma oli just laitettu... Naama oli aina niin punainen itkusta etten voinut uskoa tuota. Viimeisellä viikolla menin aiemmin katseleen että joskos lapseni leikkisi toisten kanssa. Ei, hän istui kiikussa itkien. Pyörähin kaupassa vaikka sydäntä riisti, tulin takaisin 20 min päästä . Lapsi oli kiikussa ja itki hiljakseen...

Päikyn hoitajat kertoivat miten olivat juuri laittaneet lapsen kiikkuun... Lapseni oli kömpelö ulkona ikäisekseen ja tarvitsi välillä apua js jäi jumiin tai ei päässyt ylös. Minusta olisi ollut tärkeää antaa liikkua ja auttaa vain vähän ja näin harjoittaa motriikkaa jotta lapsi taitaisi pian selviytymisen itse ikätasoisesti.

Silloin päätin , että oma lapseni ei ole päivääkään enään tuossa päikyssä.

Nyt , aikaa on kulunu tovi ja lapseni 3 luokkalainen. Olen edelleen pph. Ja nautin työstäni sillä tiedän tasantarkkaan että hoidossa oleva lapsi voi luonani hyvin ja vanhemmat voivat olla huoletta töissä.
 Jokainen lapsi on ansainnut kunnollisen hoitopaikan.

Mun lapsi aloitti myös 3-vuotiaana ja oli mielestäni aika samanlainen kuin ap:n lapsi, eli oli vaikeaa riisua, pukea (joo, olimme vaatineet liian vähän kotona, mutta kun esikoinen oli niin oli vaikea tietää mikä on tarpeeksi), käydä itsenäisesti vessassa. Mutta ei meille koskaan valitettu tuolla lailla! Ja meidän pk:ssa kyllä auttavat lasta jos ei oikeasti saa kenkiä pois tms., pitää vain yrittää itse.

Vuosittaisissa keskusteluissa omahoitaja ystävällisesti kertoi, että alku oli A:lla vaikeaa ja me täällä kuitenkin odotetaan että yrittää itse ja sitten autetaan jne. jne. ja aina korosti, mikä oli mennyt hyvin ja aina saimme myös kehuja.

Mua ei haittaa, jos pk:n hoitajat heittävät ronskia läppää selkäni takana. Se on ihan normaalia tuollaisessa työssä (olen itse ollut mm. psykiatrisessa yksikössä töissä, ja siellä vastaava tilanne - silti potilaat hoidetaan hyvin). Koen pk:n hoitajat aidosti välittävinä ja lapsia ymmärtävinä, ja lapseni menee nykyään mielellään pk:n, joten ihan sama, mitä hoitajat tauollaan puhuvat.

nro 19 puhuu eniten ASIAA !!!!!

Nuo on delikaatteja juttuja... sinuna ap sopisin hoitajien kanssa erillisen palaverin. Sano, että olet huolissasi lapsesi pärjäämisestä sekä toisaalta viihtymisestä päiväkodissa, koska olet saanut päivittäin kielteistä palautetta, ja haluaisit keskustella palautteesta tarkemmin.

Lasta noudettaessa läsnä on oma lapsi ja todennäköisesti muitakin lapsia pyörii siinä ympärillä. Siinä EI voi kysellä tarkemmin asioista, ja siksi yksittäiset sanat ja lausemuotoilut "olemme tarkkailleet" saavat vääriä ja liiallisiakin tulkintoja.

Sen vuoksi - rauhallinen palaveri. Kysy, mitä hoitajat haluavat sinun kotoa käsin tekevän. Yhteistyö on voimaa, ja mielelläsi varmaan tuet päiväkodin kasvatustehtävää, eikö niin?

Ja tuota kautta voit myös kertoa, että toisaalta sinulle tulee lähinnä avuton ja surullinen olo lapsesi takia siitä palautteesta, jota olet viime aikoina lastasi noutaessa saanut. Haluat varmaan kuulla REHELLISTÄ palautetta päivästä, mutta kun palaute keskittyy VAIN negatiivisiin asioihin, olosi on ikävä.  Ilmaise, että otat mielelläsi vastaan ehdotuksia siitä, mitä voit kotona lapsesi kanssa ongelmien ratkomiseksi tehdä, mutta jos palaute koskee asioita, joihin et voi kotoa käsin vaikuttaa, sitä ei ehkä ole tarpeen joka kerta sinulle kertoa...

Näin minä tuohon asennoituisin.

Kannattaa myös olla avoin sille, jos hoitajat aidosti epäilevät, että lapsellasi on jokin kehityksen tai käyttäytymisen ongelma, joka vaatisi lisätutkimuksia. He ovat lastenkasvatuksen ammattilaisia ja näkevät työkseen kymmeniä lapsia - joten heillä todella on asiasta enemmän tietoa kuin maallikko-äidillä.

Lisäksi kannattaa tajuta, että monet häiriöt näkyvät NIMENOMAAN RYHMÄSSÄ, ei kotona. Me vanhemmat olemme ikäänkuin kasvaneet lapsemme omalaatuisuuksiin vuosien mittaan, ja osaamme tiedostamattakin sopeutua niihin. Muut samanikäiset lapset eivät, ja siten häiriöt näkyvät paremmin päiväkodissa.

Itselläni on omakohtaisia kokemuksia... lapseni menivät päivähoitoon, kun vanhempi oli 4,5 ja nuorempi 2,5 vuotta. Nuorempi ei jutellut hoidossa kenenkään kanssa, touhuili omiaan ja omissa maailmassaan. Kesti todella pitkään, ennen kuin sain selvää palautetta asiasta hoitajilta, eli he olivat (päinvastoin kuin ap:n lapsen hoitajat) LIIANKIN hienotunteisia... vasta useamman kuukauden kuluttua kuulin, että lapseni todellakaan ei juttele eikä leiki. Otin asian esille kolmivuotisneuvolassa ja vaadin tutkimuksia - puoli vuotta myöhemmin lapseni sai diagnoosiksi aspergerin piirteet ja motoriikan erityisvaikeudet. Nyttemmin hän on 11-vuotias ja as-diagnoosilla.

Enkä nyt siis jakele tietenkään ap:n pienokaiselle mitään diagnooseja, vaan sanon vain, että jos hoitajilla ja keltolla on epäilys tutkimuksien tarpeesta, epäilys kannattaa tarkistaa. Tutkimuksillahan se sitten selviää, ja ainakin oma lapseni tykkäsi tutkimuksista, joissa sai tehdä hauskoja tehtäviä omahoitajan kanssa...

Tsemppiä - ota selvää tarkemmin, mistä on kyse ja ilmaise myös kohteliaalla tavalla se, että jatkuva nega-palaute ei välttämättä ole kovin rakentavaa, jos samalla ei saa ehdotuksia siitä, mitä voit asian hyväksi kotoa käsin tehdä.

Tuollaista se on

Ei joidenkin tarhatätien mielipiteistä kannata välittää. Niiden nyt on pakko antaa jotain palautetta lapsen päivästä ja päättivät mennä negatiivisen puolelle. Vastaat aina että vai niin ja jatkat elämääsi.