Palstalääkärit please apua
Ja kyllä, olen käynyt ihan oikeillakin lääkäreillä, mutta heidän mukaansa olen terve kuin pukki, korkeintaan masentunut ja kannattaisi aloittaa mielialalääkitys. No, totta on että olen stressaantunut ja väsynytkin, mutta iso osasyyllinen siihen on juuri tämä mistä nyt seuraavaksi kerron.
Koko aikuisikäni olen ajoittain tuntenut oloni sairaaksi. Ensin todella harvakseltaan, vähitellen tihentyen, ja nykyään tuntuu että sairaita jaksoja on enemmän kuin terveitä. Homma alkaa usein flunssaisuuden tunteella. Kurkku kipeytyy ja on semiflunssainen olo. Palelee ja tuntuu kuumeiselta. Lämpöä on korkeintaan ihan aavistuksen eikä flunssaakaan tule - ainoastaan kurkku kipeä ja nuutunut olo. Sitten kipeytyy nivelet. Lonkat, niska, olkapäät, alaselkä, ranteet ja sormet. Olen jäykkä ja liikkeelle lähtö on vaikeaa, mutta samalla tuntuu kuin nivelet olisivat jotenkin pois paikoiltaan. Sormiin sattuu liikutellessa ja ranteissa tuntuu kipua pieniäkin asioita tehdessä. Ponnistellessa hikoiluttaa voimakkaasti. Väsyttää niin että luulee kuolevansa. Muisti ja ajatus pätkii, ei jaksa puhua tai tehdä oikein mitään muutakaan. Kurkkukivun lisäksi kaulalla on painetta ja epämukavaa tunnetta. Kaulan juurta kutittaa ja se punoittaa. Pakaroita alkaa poltella ja ne räjähtävät täyteen pientä näppylää. Silmiä ja suuta kuivaa. Ympäri kehoa vilistää elohiiriä, usein kasvoillakin. Aamulla olen niin väsynyt ja sekaisin, että menee tunti ennen kuin olen tässä maailmassa. Illalla on silti usein vaikeaa saada unta. Muistinkohan kaikki oireet?
Tätä voi jatkua päiviä tai viikkoja. Nykyään jopa kuukausia. Sitten homma lähtee vähitellen helpottamaan ja jaksan hetken aikaa toimia melko normaalisti ja esim. lenkkeillä aktiivisesti. Kunnes se iskee taas.
Kilpirauhasarvot normaalit, ylipäätään verikokeet normaalit, keliakia-verikoe negatiivinen, reumafaktori tms. normaali.
Auttakaa.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arveleeko ap, että palstalla on tähän päivästä lääkereitä vastailemassa ja lueskelamassa palstaa?
Lääkärit ovat duunissa, ja päivystäneet ovat nukkumassa.Eikä tämä varmasti ole mikään lääkäreiden suosikkipalsta, he liikkuvat enemmän asiantuntija palstoilla ja kansainvälisissä lääkäreiden keskustelu palstoissa.
Ensinnäkin AP pyysi apua Palstalääkäreiltä. Sama kun kysyisi kyökkipsygologilta. Eli kokemuksia, ei ammattilaisia.
Toisekseen ihmisiä ne lääkäritkin on. Ei ne ole 24/7/365 lääkäreitä jotka elää ja hengittää vain lääketiedettä ja kansainvälisiä tuulia omalta alalta. Lääkäri voi ihan hyvin vapaalla tehdä samoja asioita kuin kuka tahansa muu. Jopa olla AV:lla.
https://www.ts.fi/uutiset/maailma/5045504/Koomassa+oleva+Putinkriitikko…
OT, mutta mahtoiko olla käytössä se laastari hänellä? Kuvitteleeko ihmiset et ne oikeesti parantaa muistia????
Oireet eivät ole samaa sairautta, vaan erillisiä.
Kehon lämpö vaihtelee ihan luonnostaan vuorokaudenajan ja yleiskunnon mukaan.
Niveliä ja luita kolottaa, jos on tehnyt lihastyötä, ollut huonossa asennossa tai jännittänyt huomaamattaan.
Peffaan voi tulla näppylöitä lämpötilavaihteluista, pyykinpesuaineista sun muista.
Jos olo on vakavasti sairas, niin voitaisiin sulkea vielä pois jotkut myrkytystilat. Käytätkö esimerkiksi jotain luontaistuotteita tai vastaavia ja olet käyttänyt niitä jo pitempään?
Borrelioosi?
Allergia?
Vaihdevuodet?
Onko sulla yksinkertaisesti magnesiumin puute? Mulla se nimittäin aiheutti täsmälleen samanlaiset oireet.
Vierailija kirjoitti:
Miten voisin luulosairaudella aiheuttaa esim. elohiiret niin että huuli nykii ihan näkyvästi päivätolkulla? Tai niin kipeät nivelet ettei voi kunnolla liikkua? Ap
Jos olet ahdistunut, niin hermostosi on jatkuvasti kiihottuneessa tilassa. Kyllä se voi elohiiriä aiheuttaa.
Naisilla, joiden ruokavalio on yksipuolinen on usein erilaisia neurologisia ja niveloireita, jotka johtuvat vitamiinien puutoksesta. Onko ferritiini mitattu? Pelkkä hb ei kerro riittävästi. Laajoista labroista vitamiinien osalta olisi hyötyä, jolloin mahdolliset puutokset voidaan korjata. Jos ferritiini on alhaisella tasolla, tulee rautaa syödä noin puoli vuotta ennen kuin tilanne korjaantuu. Kysy apteekista lisätietoa.
Ruoka-aineiden välttely ilman lääketieteellistä syytä kannattaa lopettaa. Vitamiinipuutokset voivat vakavassa muodossa johtaa pysyvään muistin heikentymiseen vanhusten lisäksi myös nuoremmilla ihmisillä eli ruokavalion korjaaminen ei silloin enää riitä. Sinulla ei tästä ole kyse, koska peruslabrat ovat ok, mutta kannattaa pitää mielessä, että pelkästään yksipuolisella ravinnolla saa itsensä huonoon kuntoon.
Jos olet ylipainoinen ja ehkä muutenkin kannattaa varmistaa, ettei sinulla ole uniapneaa. Unen laatu voi olla huono, vaikka unta saisikin tunteja laskemalla riittävästi. Huono unenlaatu herkistää epämääräisille oireille. Kuten mainittin, kaikkien ruumiinlämpö vaihtelee vuorokauden, ilman lämpötilan ja naisilla kuukautiskierronkin mukaisesti. Kuume = yli 37.5.
Palstalääkärillä tarkoitin juuri pilke silmäkulmassa ketä tahansa palstailijaa, ehkä jopa kohtalotoveria. Mutta olisihan se hauskaa jos av-palsta tarjoaisi kaiken viihteen päälle vielä lääkäripalvelunkin. :D
Jotain vitamiinitasoja on katsottu, mutta en muista mitä. Syön suht säännöllisesti magnesiumia, kalsiumia, rautaa, sinkkiä ja d-vitamiinia. Ferritiini oli joitakin vuosia sitten erittäin matala, mutta on tutkitusti kohentunut.
Vaihdevuodet ei ole alkaneet, todettiin gynellä puoli vuotta sitten. En käytä luontaistuotteita. Allergiaa olen miettinyt kun kurkkukipu tuntuu olevan pahimmillaan juuri kesäaikaan ja miksei vointi muutenkin. Mutta toisaalta muistan myös olleeni näiden tuntemusten kourissa myös suurimman osan viime syksyä.
Unohdin mainita kieli- ja suukivun, eli kieli tuntuu turvonneelta ja aralta, ajoittain aftoja. Ap
Tuohon sairauteen jos mihinkään, saattaisi auttaa masennuslääke.
Polymyalgia rheumatica tai jokin muu autoimmuunisairaus.
Joo, ei masennuslääkkeestä varmaan haittakaan olisi.
Tulisi ainakin mieli tasapainoon ap:lla.
Ja jos kerran virallinen lääketiede ei ole kyennyt apua antamaan, niin miksi hän ei käy jollakin luontailääkärillä. He ovat juuri erikoistuneet ruokavalio ja vitamiini-ja hivenainehoitoihin.
Niin kummalliselta kuin se saattaakin kuulostaa, niin oma sukulaiseni sai omaan sairauteensa avun juuri tuolla tavalla.
Muutti ruokavalion kuin luontaislääkäri neuvoa, ja käytti tiettyjä hivenaineita ja vitamiineja.
Vointi on tuolla hoidolla parantunut, eikä niitä vaivoja enää ole.
Dosentti kirjoitti:
Polymyalgia rheumatica tai jokin muu autoimmuunisairaus.
Mutta miten tämmöinen mahdollinen diagnoosi saadaan selville? TT-lääkäri tarjoaa vain onnellisuuspillereitä ja sanoo ettei ole mitään syytä laittaa lähetettä erikoislääkärille. Ap
No ettei ois fibromyalgiaa, ihan kaikki ei sovi mutta pääpiirteittäin...
Ikinä en ole potilasta näkemättä antanut diagnoosia enkä tule antamaan tulevaisuudessakaan.
Ensinnäkin AP pyysi apua Palstalääkäreiltä. Sama kun kysyisi kyökkipsygologilta. Eli kokemuksia, ei ammattilaisia.
Toisekseen ihmisiä ne lääkäritkin on. Ei ne ole 24/7/365 lääkäreitä jotka elää ja hengittää vain lääketiedettä ja kansainvälisiä tuulia omalta alalta. Lääkäri voi ihan hyvin vapaalla tehdä samoja asioita kuin kuka tahansa muu. Jopa olla AV:lla.