Lue keskustelun säännöt.
Lapsen adoptioon antaminen
11.09.2013 |
Onko jollain kokemuksia? Olen raskaana niin pitkällä, että aborttia ei enää saa, mutta en halua lasta. Ilmotanko neuvolassa että haluan antaa lapsen adoptioon. Voinko antaa lapsen heti sairaalassa pois? Ja eihän minun tarvitse olla missään tekemisissä vauvan kanssa? Saattaa olla aika karua tekstiä, mutta en ihan oikeasti halua lasta. E-pillerit oli käytössä ja menkat tulivat varmaankin pillereiden takia normaalisti niin en raskautta huomannut tarpeeksi ajoissa..
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 23:26"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 18:25"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 17:58"]
Voit antaa vauvan heti sairaalassa pois eikä sinun tarvitse olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Tiedossa on kuitenkin kahden kuukauden harkinta-aika.
Lapsen adoptioon antaminen on sosiaalinen itsemurha joten varaudu paskaan, jota tulet saamaan niskaasi.
-yksi, joka on antanut lapsen adoptioon-
[/quote]
Olet osannut laittaa lapsen tarpeet omiesi edelle ja siksi olet mielestäni tehnyt hienon teon, ole ylpeä itsestäsi.
Näin me ainakin kerromme adoptiolapsellemme hänen biologisesta äidistään. Että hän rakasti lasta niin paljon että ajatteli tämän parasta. Ja että elämässä joutuu tekemään vaikeita ratkaisua.
terveisin eräs adoptioäiti
[/quote]
Omani ja lapse tarpeet. Kyllä siellä se itsekkyys myös nosti päätään, sen myönnän. Kävin katsomassa vauvaa sijaisperheessä harkinta-aikana ja minulla on yksi valokuva lapsesta (sairaalan henkilökunta otti kuvia niin minua kuin tulevia adoptiovanhempia varten).
Jotenkin oli kuitenkin lohdullista tietää, että tein jonkun pariskunnan onnelliseksi. Paskaryöppy oli nimittäin sen verran suuri, että lähes joka ilta itkin kun olin yksin kotona. Perheenjäsenet olivat tukena mutta muut...noh, kerran meinasin saada jopa tuolista eräältä 50+ naiselta =/ Raskautta kun ei voinut pitää salassa.
Kyllä tuo on ollut yksi vaikeimpia päätöksiä minun elämässäni. Siksi välillä ihmettelen, miten täälläkin kehotetaan antamaan lapsi adoptioon koska se ei missään nimessä ole helppo päätös vaikka lasta ei haluaisikaan.
[/quote]
siis häh? minkälaista ryöppyä sait osaksesi? törkeää :( voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 23:58"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 23:26"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 18:25"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 17:58"]
Voit antaa vauvan heti sairaalassa pois eikä sinun tarvitse olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Tiedossa on kuitenkin kahden kuukauden harkinta-aika.
Lapsen adoptioon antaminen on sosiaalinen itsemurha joten varaudu paskaan, jota tulet saamaan niskaasi.
-yksi, joka on antanut lapsen adoptioon-
[/quote]
Olet osannut laittaa lapsen tarpeet omiesi edelle ja siksi olet mielestäni tehnyt hienon teon, ole ylpeä itsestäsi.
Näin me ainakin kerromme adoptiolapsellemme hänen biologisesta äidistään. Että hän rakasti lasta niin paljon että ajatteli tämän parasta. Ja että elämässä joutuu tekemään vaikeita ratkaisua.
terveisin eräs adoptioäiti
[/quote]
Omani ja lapse tarpeet. Kyllä siellä se itsekkyys myös nosti päätään, sen myönnän. Kävin katsomassa vauvaa sijaisperheessä harkinta-aikana ja minulla on yksi valokuva lapsesta (sairaalan henkilökunta otti kuvia niin minua kuin tulevia adoptiovanhempia varten).
Jotenkin oli kuitenkin lohdullista tietää, että tein jonkun pariskunnan onnelliseksi. Paskaryöppy oli nimittäin sen verran suuri, että lähes joka ilta itkin kun olin yksin kotona. Perheenjäsenet olivat tukena mutta muut...noh, kerran meinasin saada jopa tuolista eräältä 50+ naiselta =/ Raskautta kun ei voinut pitää salassa.
Kyllä tuo on ollut yksi vaikeimpia päätöksiä minun elämässäni. Siksi välillä ihmettelen, miten täälläkin kehotetaan antamaan lapsi adoptioon koska se ei missään nimessä ole helppo päätös vaikka lasta ei haluaisikaan.
[/quote]
siis häh? minkälaista ryöppyä sait osaksesi? törkeää :( voimia sinulle!
[/quote]
Aika usein kuulin, että olen itsekäs ämmä joka hylkäsi lapsensa jne. Nuo sanat kuulin myös tuolta naiselta, joka olisi lyönyt minua tuolilla jos kaverini eivät olisi tulleet väliin. Usein myös kuulin, että minun olisi pitänyt edes kokeilla äitiyttä. Minusta lapsi ei kuitenkaan ole mikään esine, jonka kanssa voi kokeilla ja antaa sitten pois kun ei onnistukaan. Tunsin ja tunnen itseni sen verra hyvin, että tuossa olisi käynyt vain huonosti.
Ylipäänsä ilmapiiri oli hyvin nihkeä. Minua kohdeltiin kuin toisen luokan kansalaista jopa sellaisten toimesta joiden luulin olevan ystäviäni.
Olin tuolloin vasta 19v. ja kärsin sekä alkoholismista että mielenterveysongelmista. Hyvä kun sain itseni pidettyä elävien kirjoilla saati selvispäiten (ja myönnän, muutaman kerran ratkesin juomaan raskausaikana). Lapsen isälle oli se ja sama mitä teen (kyseessä minua melkein 20 vuotta vanhempi henkilö, joka vakitöissä ja silti hänet saatiin hakea poliisivoimin isyystesteihin...).
Vähän romaania pukkaa mutta tässä yksi kokemus ja tarina adoptioon antamisesta.
Tuota hylkäämisasiaa vedetään aina esiin. En ymmärrä, miksi lapsi kokisi joutuneensa hylätyksi, jos on ihan pienestä asti elänyt rakastavassa perheessä. Ja hänelle on rehellisesti kerrottu miten hän on perheeseen tullut. Ja hänelle on kerrottu, että on ollut iso syy siihen, miksi hänen äitinsä on luopunut äitiydestään. Itselläni on lapsi, jota en itse ole synnyttänyt, eikä mitään traumoja lapsella ole. On hienoa ottaa vastuu, synnyttää lapsi ja antaa hänet rakastavaan kotiin. Miljoona kertaa parempi kuin päätyä aborttiin.
Lapsen paras on ainoa mitä nyt pitää ajatella! Jos sinusta ei ole äidiksi ja luulet että jostain muusta on, anna lapsi adoptioon. Mutta älä tee sitä siksi että olet nuori (mitä yli kakskymppinen ei mielestäni oo) ja haluat elää villinä ja vapaana. Sitä tulet katumaan vielä raskaasti! Eräs ystäväni antoi nuorena lapsensa adoptioon eikä enää koskaan saanut toista. Hän on käynnyt läpi syvän masennuksen moneen kertaan. Tossa aikaisemmin joku kyseli vanhemmistasi tai sukulaisistasi? Onko heistä kasvattajiksi? Mielestäni se olisi hyvä idea.
Itse en pystyisi tuohon, mutta nostan hattua jos todella teet sen lapsen parhaaksi, et itsekkyyttäsi
Voimia ja viisautta päätökseen!
Mielestäni adoptio on vaan hieno asia! Annettu elämä lapselle ( ei abortoitu ) ja oltu niin epäitsekäs, että kannettu sitä koko raskaus aika! Ja joku pariskunta, joka lasta biologisesti ei voi saada, saakin lapsen:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptio nähdään julkisuudessa yhtenä suurena palveluksena mutta tosielämässä se ei sitä ole. Ei siitä puhuta, mitä oikeasti elämä tulee olemaan. Ei puhuta pelosta, mitä lapsen kohtaaminen myöhemmin tekee (uskoisin, että suurin osa lapsista haluaa tavata biologiset vanhemmat). Ei puhuta siitä, että käytännössä adoptio on sosiaalinen itsemurha. Tämä edelleenkin näin adoptioon antaja näkökulmasta.
Mitä enemmän itselleni on tullut ikää ja muutama lapsikin on vielä siunaantunut, on tullut mieleen miten lapsi on itse asian ottanut. Millaisia kysymyksiä se herättää. Ei tosiaan ole kyse vain minusta vain myös lapsesta.
Täytyy jatkaa paljastusten linjaa siinä suhteessa että virallisesti sain raskaudesta tietää vasta noin rv15. Siihen asti oli omat epäilyt, jotka oli helppo piilottaa juomisen taakse. Parikymppinen useimmiten on tarpeeksi "aikuinen" mutta minä en ollut. Vaikea sanoa, olisinko tehnyt abortin, koska oma suhtautumiseni niihin on aina ollut ristiriitainen.
Mutta lohduttaudun nykyäänkin ajatuksella, että lapsi sai rakastavat vanhemmat (en minäkään ole tunteeton). Mutta hän sai vanhemmat jotka oikeasti kykenivät (kykenevät) antamaan lapsuuden ja elämän jota lapsi tarvitsee.
-se yksi lapsen adoptioon antaja-
Adoptioon antaja: sinä teit todella hienon ja rohkean teon! Ajattelit omaa lastasi enemmän kuin itseäsi ja se on hieno asia. Kyyneleet tulivat silmiini. Virtuaalihalaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös vollottaa yksi adoäiti adoptioon antaneen kertomukselle... Sen halusin sanoa että minä ja varmasti muutkin adovanhemmat tunnetaan valtaisaa kiitollisuutta lapsesta bioäidille.
On seurannut toisenlaista adoptiolapsen tarinaa. Kipua on ollut, vaikka toisillekin jakaa .Adoptiovanhemmat ovat kaikessa mittapuussa erittäin hyvät vanhemmat, mutta hylkäämisen tuska ja ikävä on seurannut tätä lasta koko elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taisi olla provo kuitenkin tuo adoptioon antaneen kertomus. Nimittäin, miksi ihmeessä biologinen olisi viety "poliisivoimin isyystesteihin" jos äiti oli päättänyt heti antaa lapsen adoptioon? Eihän silloin bioisä mitään elatusmaksujakaan maksa, mihin kirjoittaja kai viittasi sanomalla "vaikka oli vakitöissä".
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 09:38"]
On seurannut toisenlaista adoptiolapsen tarinaa. Kipua on ollut, vaikka toisillekin jakaa .Adoptiovanhemmat ovat kaikessa mittapuussa erittäin hyvät vanhemmat, mutta hylkäämisen tuska ja ikävä on seurannut tätä lasta koko elämänsä.
[/quote]
Ja kaikki vaikeudet ovat tietysti seurausta siitä, että lapsi on ADOPTIOlapsi? Joillakin elämä ja kasvaminen vain on vaikeampaa, ihan riippumatta siitä onko perhe ydin-, uus- vai adoptio. Sinä et voi tietää, millaisissa oloissa tuo lapsi olisi joutunut biovanhempiensa kanssa kasvamaan. Luultavasti paljon vaikeammissa, koska bioäiti on katsonut paremmaksi antaa lapsen pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tiedän, että kasvuolosuhteet olisivat olleet lähes mahdottomat. Se ei poista lapsen kipua adoptiosta, ikävävästä biologisia sukulaisiaan kohtaan. Adoptio ei itsessään ole onnelliseksi tekevä asia, vaikka usein välttämätön. Elämä on. Adoptio itsessään on suuri kriisi ainakin tälle lapselle. Adoptioperhe on aivan loistava, siitä ei tosiaan ole kysymys.
Tästä aiheesta ja sosiaalisesta itsemurhasta tuli mieleeni, että löytyykö Suomesta paikkaa, jonne voi mennä synnyttämään oleilemaan raskauden loppuvaiheessa ikään kuin piiloon? Verraten 60-luvun luostarit jossain jenkkileffoissa.
Jos siis haluaa antaa lapsen adoptioon, mutta ei haluaisi ystävien ja perheen tietävän raskaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänne onkin tullut paljon lisää vastauksia. Kuten jo aiemmin sanoin, olisin tehnyt abortin jos se olisi ollut mahdollista. Lasta en missään nimessä halua, en nyt ja tuntuu että en ehkä koskaan. Sukulaiseni tuskin hoitaisivat lasta ja en oikeastaan haluaisikaan olla lapsen kanssa missään tekemisissä. Nyt täytyisi vaan jakstaa tsempata raskaus loppuun.
kiitos asiallisista vastauksista. -ap
Aloittaja taitaa olla varsin nuori tässä ehdottomuudessaan. Ainakin ensisynnyttäjä, koska ennen lapsen tuloa on melkein mahdotonta tietää, millaisia tuntemuksia vauva äidissä sitten herättää. Jäin pohtimaan, miksi olet niin ehdottomasti sillä kannalla, että lapsen pitäminen itsellä on täysi mahdottomuus. En halua painostaa sinua pyörtämään päätöstäsi, mutta oletko loppuun asti käynyt läpi molemmat vaihtoehdot? Onneksi sinulla on vielä molemmat mahdollisuudet avoinna. Tiedän tapauksia, joissa vakaasti adoptioon päätynyt nuori äiti piti lapsen itsellään. Joka tapauksessa toivotan sinulla voimia. Apua ja tukea tilanteeseesi voisit hakea esim. ensikodista, koska oletan että olet melkoisen yksin vaikeassa tilanteessasi.
Ap, ajattele asiaa niin, että tsemppaamalla tämän raskausajan, teet ison palveluksen monelle ihmiselle. Jokin onnellinen pariskunta pääsee avullasi vanhemmiksi. Maailmaan syntyy uusi ihminen, joka oman vastuullisen toimintasi ansiosta saattaa keksiä vaikkapa uuden parannuskeinon syöpään.
Minusta on oikeasti yhdentekevää, ajatteletko omaa parastasi vai lapsen parasta. Hienointa on se, että et tee nopeita ja lopullisia ratkaisuja vaan harkittuja ja mietittyjä ja näin teet oikeasti hyvää monelle ihmiselle.
tsemppiä!
Minun äitini on adoptiolapsi,joka sai hyvän elämän ja rakastavat vanhemmat. Se ei kuitenkaan äidilleni onnea tuonut. Koko elämänsä hän on tuntenut itsensä hylätyksi. Alkoholilla on sitten hoitanut näitä kipuja,mutta jäljellä on vain ihmisraunio joka vielä yli 60vuotiaana taistelee näiden lapsuuden asioiden kanssa,saaden ainoan lohtunsa alkoholista.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 10:57"]
Ap, ajattele asiaa niin, että tsemppaamalla tämän raskausajan, teet ison palveluksen monelle ihmiselle. Jokin onnellinen pariskunta pääsee avullasi vanhemmiksi. Maailmaan syntyy uusi ihminen, joka oman vastuullisen toimintasi ansiosta saattaa keksiä vaikkapa uuden parannuskeinon syöpään.
Minusta on oikeasti yhdentekevää, ajatteletko omaa parastasi vai lapsen parasta. Hienointa on se, että et tee nopeita ja lopullisia ratkaisuja vaan harkittuja ja mietittyjä ja näin teet oikeasti hyvää monelle ihmiselle.
tsemppiä!
[/quote]
Lapsen etu on tärkein, eikä lapsettomien pariskuntien universaali ilahduttaminen. Jorinat syöpähoidoista trollauksen mestarinäyte.
Kyllä se ajatus kypsyy raskauden aikana suuntaan tai toiseen. Etköhän tiedä synnytyksen hetkellä mitä tehdä. Ja joku lapsettomuudesta kärsivä pari saa maailman suurimman lahjan.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 18:25"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 17:58"]
Voit antaa vauvan heti sairaalassa pois eikä sinun tarvitse olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Tiedossa on kuitenkin kahden kuukauden harkinta-aika.
Lapsen adoptioon antaminen on sosiaalinen itsemurha joten varaudu paskaan, jota tulet saamaan niskaasi.
-yksi, joka on antanut lapsen adoptioon-
[/quote]
Olet osannut laittaa lapsen tarpeet omiesi edelle ja siksi olet mielestäni tehnyt hienon teon, ole ylpeä itsestäsi.
Näin me ainakin kerromme adoptiolapsellemme hänen biologisesta äidistään. Että hän rakasti lasta niin paljon että ajatteli tämän parasta. Ja että elämässä joutuu tekemään vaikeita ratkaisua.
terveisin eräs adoptioäiti
[/quote]
Omani ja lapse tarpeet. Kyllä siellä se itsekkyys myös nosti päätään, sen myönnän. Kävin katsomassa vauvaa sijaisperheessä harkinta-aikana ja minulla on yksi valokuva lapsesta (sairaalan henkilökunta otti kuvia niin minua kuin tulevia adoptiovanhempia varten).
Jotenkin oli kuitenkin lohdullista tietää, että tein jonkun pariskunnan onnelliseksi. Paskaryöppy oli nimittäin sen verran suuri, että lähes joka ilta itkin kun olin yksin kotona. Perheenjäsenet olivat tukena mutta muut...noh, kerran meinasin saada jopa tuolista eräältä 50+ naiselta =/ Raskautta kun ei voinut pitää salassa.
Kyllä tuo on ollut yksi vaikeimpia päätöksiä minun elämässäni. Siksi välillä ihmettelen, miten täälläkin kehotetaan antamaan lapsi adoptioon koska se ei missään nimessä ole helppo päätös vaikka lasta ei haluaisikaan.