Kerropa miltä tuntuu olla lapseton?

Aika hyvin olen lapsettomuuteen sopeutunut. Yritetty siis on ja toivottu on, mutta aina ei voi itse valita. Toisaalta äitiys ei ole koskaan ollut minulle se elämän suurin unelma. Jos olisi ollut, lapsettomuuteen olisi varmaan ollut vaikeampi sopeutua. Hoivavastistakaan en ole jäänyt paitsi. Iäkkäiden vanhempien asioita on mm. nakitettu mulle paljon lapsettomuuteeni vedoten.

Vierailija kirjoitti:

Ihan jokainen on ollut elämässään lapseton, jos on päässyt aikuisikään asti hankkimatta lasta. Olipa tuossa tosi outo aloitus.

Eiku ap meinas, että miltä tuntuu olla siinä välitilassa ennen lapsia (tämä on sitten ironiaa, ei tarvitse kommentoida etteivät kaikki halua lapsia, koskaan).

Aivan ihanaa. En jaksaisi passata, kokata ja siivota kun ne elävät nykyään kotona kuin viiden tähden hotellissa. Makaa päivät ja pelaa yöt. En alkaisi sellaisia velttoja passaamaan ja elättämään loputtomiin. Kaikki rahat niihin menee ja saa raataa kuin viimeistä päivää. 

Itkettää ja surettaa. Asia itkettää tuon tuosta (mutten itke). Lapsettomuus on ollut elämässämme noin 10 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Itkettää ja surettaa. Asia itkettää tuon tuosta (mutten itke). Lapsettomuus on ollut elämässämme noin 10 vuotta.

Toivottavasti ahdistava tilanteesi ratkeaa tavalla tai toisella. Itsekin olin lapseton pitkään, ensin vapaaehtoisesti (opiskelin, halusin matkustella jne), sitten tahtomattani (yritettiin miehen kanssa pitkään vauvaa). Vapaaehtoinen lapsettomuus ei tuntunut miltään, tai siis oli se normaali ja haluttu olotila. Kun lasta halusi eikä kuulunut tuo oli oikeasti tuskallista, ymmärrän hyvin ahdistuksesi. Ystäväpiirissäni oli useita lapsettomuudesta kärsiviä naisia, kaikki olimme 30+ kun aloimme lasta yrittämään. Mutta meillä kaikilla asia ratkesi kannaltamme onnellisesti. Mekin saatiin lapsia, kiitos Väestöliiton ja parantuneen hormonitoiminnan (eka lapsi IUI, toinen luomu).

Nuorena voi tuntua lapsettomuus kivalta, mutta mitä sitten kun vanhuus tulee, puolisosi eroaa/kuolee, jäät

kovin yksinäiseksi ilman jälkikasvua.

Kokeile itse

tylsä, yksinäinen, pelottava, vapaa.

Aivan parhaalta.

Ihan mukavalta. Ei niitä lapsia halua, niin ei sitä kyllä tule mitenkään mietittyäkään aktiivisesti. En identifioi itseäni lapsetommaksi tai sen kautta, vaan tanssiharrastajana, ahkerana työntekijänä, luotettavan ystävänä, harrastekokkina. Kotona on ihanaa, kun on hiljaista. Autan hyviä ystäviä kun voin, minulla tulee siis vanha olemaan varmasti yhtä todennäköisesti ihmisiä ympärillä kun lapsellisillakin. Koskaan ei voi kumpikaan tosin tietää etukäteen, voihan sitä ystävät kadota mutta lapset voivat tehdä saman vanhenevalle myös.658

Itse haluaisin sen sijaan kysyä miltä ap:sta tuntui ennen kuin oli perheellinen? kävikö perheet kateeksi vai käykö nyt kateeksi lapsettomat ja haikailee takaisin ns.vanhoja hyviä aikoja? Katkera ainakin olet, kannattaa hakeutua terapiaan käsittelemään ongelmiasi niin eiköhän se päivä kirkastu sinullekin! ja toivottavasti nyt kun tuomitset niin tuomitset myös lapsettomat miehet etkä vain naisia yksistään hauku, sillä mikään ei ole pahempaa kuin nainen joka halveksuu ja kiusaa vain muita naisia. 

Vierailija kirjoitti:

Nuorena voi tuntua lapsettomuus kivalta, mutta mitä sitten kun vanhuus tulee, puolisosi eroaa/kuolee, jäät

kovin yksinäiseksi ilman jälkikasvua.

Hei kuule miten ihmeessä nykyaikana oletat että lapset on joku "elämän jatkumo"/tae vanhuuden turvasta?! miten monta perhettä oikein tunnet joissa kasvaessa aikuisiksi lapset paapoo kiikkustuoli -ikäisiä vanhempiaan eivätkä laita palvelukotiin vaan ottavat vanhempansa kotiin asumaan ja hoitavat heitä?? ja jos laittavat vanhainkotiin niin käyvät katsomassa vanhainkodissa tyyliin 2-5 kertaa viikossa eikä vain kerran vuodessa kuten on yleistä? vanhemmillani oli monta lasta joista kahdesta kasvoi täysiä p*rsläpiä tyyliin vanhemmat eivät kiinnostaneet yhtään. Lapsian hankkiminen ei ole mikään automaattinen tae siitä että lapsista kasvaisi välittäviä hyviä aikuisia ihmisiä. Lapsista voi kasvaa myös omaan napaan tuijottajia tai kylmiä ihmisiä jotka eivät välitä vanhemmista yhtään. Minua harmittaa vanhempieni tilanne, eivät he lapsia hankkiessaan suunnitelleet tai tienneet millaisia osasta kasvoi. Ja tässä tapauksessa lapsia kohdeltiin hyvin saivat leluja, matkoja, lemmikkejä, harrastuksia jne. Aikuisella tulee olla jotain omaa ja muutakin kun lapset, elämää ei voi vanhana koittaa elää lapsiin turvautuen ainakaan nykySuomessa. 

En ymmärrä kysymystä. Miltä se voisi tai pitäisi tuntua?

Olisimme halunneet lapsia, mutta niitä ei suotu meille. Oli kipuilut vuosia vuosia sitten, mutta niistä selvittiin. Olemme onnellinen perhe näin, kaksistaan. Meillä on läheisyyttä, halauksia ja rakkautta joka päivä. Mitä pidempää ollaan oltu yhdessä, on elämä meille ollut ihanaa ja vielä parempaa. Seksi sen kuin paranee iän myötä, joten emme valita. Olemme onnellisia lapsettomina, kun elämä on se meille niin tarkoittanut. Olkaa onnellisia ihmiset kaikesta hyvästä mitä teillä on.

Tuntuu helpottavalta, vapaalta ja onnelliselta. Elän unelmaani.

Toisaalta taas väärältä ja ahdistavalta, koska joka puolelta kuulee vain kritiikkiä valinnastamme.

Ehkä päässä sitten on jotain pielessä kun ei lapsia haluta, mutta ainakin ollaan onnellisia näin.

Olen kolmekymppinen, mutta en huolehdi lapsettomuudesta. Iso ero on vapaa-ajassa, jonka saa vain itselleen. Myös se, että täytyy elättää vain itsensä, mikä jättää ison taakan pois harteilta. Valinnanvapautta on enemmän tai voi tehdä helpommin muutoksia elämässä.

Miltä sen nyt sitten pitäisi tuntua ?

Vierailija kirjoitti:

Ihan jokainen on ollut elämässään lapseton, jos on päässyt aikuisikään asti hankkimatta lasta. Olipa tuossa tosi outo aloitus.

Itse tulin raskaaksi 20-vuotiaana, joten eipä sitä aikuiselämää ole tullut koettua ilman lasta. 18-19v. elämäni oli mm. lukiossa opiskelua, parisuhteessa olemista, sittemmin sinkkuna oloa, työssä käymistä ja jatkuvaa biletystä, mutta en noista ajoista oikeastaan enää paljon mitään muista. Eikä ole sellaista "oikean" aikuisen tasaisen arjen kokemusta lapsettomana. - ei ap

Kivalta. Voi mennä nukkumaan kun siltä tuntuu ja vapailla nukkua niin pitkään kun sattuu huvittamaan. Saa syödä mitä itse haluaa ja milloin haluaa ja talossa on hiljaista kun se on minulle tärkeää. Sotkut on aina omia eikä muiden virheistä ja teoista koidu kotona minulle lisähommia.

Elämä ilman lapsia ja naista on vapauttavaa, saan tehdä mitä haluan ja saan itse päättää asioistani.

Yksinäistä tämä ei ole, näen ystäviä viikottain ja voin mennä kaupungille aina kun haluan ja siellä nään muita ihmisiä.

m29