Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koronasumu ja ahdistus
24.08.2020 |
Please, vertaistukea. Tiedän, että olemme kaikki ainakin jokseenkin samassa veneessä ja tilanne vaikuttaa meihin kaikkiin. Myös sen, että ei saisi valittaa, koska tauti voi olla toiselle tappava ja itse olen ns. todennäköisemmin suojassa sen vaarallisilta vaikutuksilta.
Mutta olen niin väsynyt tähän koronasumuun! Siihen, että en osaa enää tuntea olevani elossa, vaan päivästä toiseen vaellan sumussa, uudesta pettymyksestä toiseen. Kaikki peruuntuu, kaikki sairastuu, kaikki mitä aloitan jää kesken. Mainittakoon, että vietin jo 2vko kesälomastani karanteenissa (terveenä), jolloin olin kotona ja siivosin (kahden lapsen kanssa). Nyt kun vihdoin ja viimein olisi paluu arkeen, päiväkodista saatu nuha keskeyttää pyrkimykseni. Kyllä, olen keksinyt kaikkea kivaa kotona. En muuta tehnytkään maaliskuussa kun keksin ja keksin tekemistä kotona, ideoita lapsille, videopuheluita kavereille ja sukulaisille, treffejä miehen kanssa kotisohvalle. Mutta tähän kaikkeen turtuu, kyllästyy, kotona olo ja ainainen siivoaminen vie voimat. Ainoa paikka mihin pääsen pakoon on lenkkipolut koiran kanssa. Kyllä, siis poistun kotoa lenkille mutta se yksistään ei saa minua tuntemaan olevani elossa. Meillä on rutiineja ja rutiinit ovat tärkeitä, mutta nyt kuljen niin sumussa että en jaksaisi enää yhtäkään rutiinia.
Muita, jotka kokee samoin? Mikä saa sut tässä edes hetkellisesti jaksamaan? Mistä löytää toivo ja kipinä jatkoon?`
Kommentit (52)
kehitä jokin säännöllinen meno, jolla pääset reissaamaan (vaikka bussilla, maskin kanssa jne.) keskustaan, niin pääsee katsomaan muita maisemia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Voisitko aloittaa uuden yksilöharrastuksen tai etäopiskella?
Vierailija kirjoitti:
Niin. Nyt monet ovatkin yhtäkkiä sellaisessa tilanteessa, missä monet työttömät tai muuten syrjäytyneet ihmiset ovat olleet vuosikausia. Tuntuu niin erilaiselta kun sattuukin omalle kohdalle.
Tämä tässä itseäni naurattaisi jos ei itkettäisi, että oma elämä ei muuttunut niin mitenkään rajoituksien myötä. Samalla tavalla päivät mennyt kotona maaten, mutta yhtäkkiä se on kaikkien mielestä tosi outoa ja kamalaa olla itse siinä samassa pisteessä jota itse on jo vuosikaudet tehnyt ja tähän jo tottunut. :D Erona vain ettei ole rahaa edes tilailla mitään tylsyyteen toisinkuin parempiosaisilla.
Ajattelin, että tämä olisi joku vertaistukikeskustelu, jossa tsempattaisiin toisiamme, jaettaisiin ajatuksia, mutta mitä vielä. Tyypilliseen tapaan väheksytään toisen ajatuksia, "eihän sinulla, mieti sotaa", "eihän toi nyt mitään, mulla aina tuollaista", "ei saa tukea muutenkaan", jne.
Huokaus.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin, että tämä olisi joku vertaistukikeskustelu, jossa tsempattaisiin toisiamme, jaettaisiin ajatuksia, mutta mitä vielä. Tyypilliseen tapaan väheksytään toisen ajatuksia, "eihän sinulla, mieti sotaa", "eihän toi nyt mitään, mulla aina tuollaista", "ei saa tukea muutenkaan", jne.
Huokaus.
Kautta aikain ei-koronakriisiin liittyvät (tai ei juuri sinuun liittyvät) huolet saman tyylisistä asioista ovat saaneet osakseen empatian puutetta ja väheksymistä. Mikä tekee sinun tilanteestasi erilaisen? Niinpä. Se, että se osuu SINUN kohdallesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksette mene vaikka pyöräilemään joka päivä ? tai juoksulenkki .
Ei kukaan pakota olemaan sisällä.
noniin,ja sitten alkaa tekosyyt
Mulla on koira, jonka kanssa käyn 3 kertaa päivässä lenkillä. Mutta mä kävin sen kanssa 3 kertaa päivässä lenkillä ennen pandemiaakin. Kyllä mä koen, että aika on ikäänkuin pysähtynyt eikä ole mitään tietoa, milloin elämä taas jatkuu. Mitään suunnitelmia ei enää ole. Sitä vaan on ja odottaa, että pandemia menee ohi. En silti koe ahdistusta ja mullakin on säästynyt aika paljon rahaa pandemian aikana.
- Se murmeli -
Jäin vaan miettimään, että onko joku kivaähky. Miksei voi elää arkea normaalisti ja tylsästi ja nauttia ihan vaan elämästä sellaisenaan niin sitten ne järkätyt jutut - harvemmassa mittakaavassa - oikeasti tuntuvat joltain.
Minä en voinut pitää kesälomaa lainkaan. Olen tehnyt töitä. Olen nauttinut jonkun päivän normaalia paremmasta ruuasta, hetkestä aurinkoisella pihamaalla, kävelylenkistä ystävän kanssa/yksin. Ja kun sitten muutamia kertoja on ollut jotain tuota ihmeellisempää, se on todella ilahduttanut ja tuntunut juhlalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin, että tämä olisi joku vertaistukikeskustelu, jossa tsempattaisiin toisiamme, jaettaisiin ajatuksia, mutta mitä vielä. Tyypilliseen tapaan väheksytään toisen ajatuksia, "eihän sinulla, mieti sotaa", "eihän toi nyt mitään, mulla aina tuollaista", "ei saa tukea muutenkaan", jne.
Huokaus.
Kautta aikain ei-koronakriisiin liittyvät (tai ei juuri sinuun liittyvät) huolet saman tyylisistä asioista ovat saaneet osakseen empatian puutetta ja väheksymistä. Mikä tekee sinun tilanteestasi erilaisen? Niinpä. Se, että se osuu SINUN kohdallesi.
Tottakai. Mutta tämä ei yhtään vähennä sitä, miten kokee asiat, ei vähennä yhtään tunteita.
Hmm, jaa, vaikea sanoa, kun itseäni ei yhtään ahdista. Meillä lapset onkin jo isoja, eikä ole tarvinnut niille tekemistä keksiä, nyt ovat koulussa ja sen jälkeen kavereiden kanssa ja harrastuksissa. Itse olen parhaillaan saikulla (ei mitään koronaan liittyvää), mies töissä. En oikeastaan edes muista koronaa. Täällä ei ole koronaa käytännössä ollutkaan: alle 5 todettua tapausta, enkä tunne ketään, jolla olisi edes epäilty koronaa.
Kyllähän nyt voi ihan vapaasti käydä kaupoissa, kahviloissa, ulkona syömässä, kirjastossa, uimahallissa, kyläillä jne. Ja aina voi ulkoilla ja retkeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset eläisi ihan samalla tavalla kuin ennenkin? Suurin osa tekee niin. Lapset vain ovat poissa koulusta ja päiväkodista, jos ovat nuhaisia, mutta silloin teen etätöitä ja odotan testin tuloksia. Muuten käyn ihan normaalisti kaupassa, baarissa, kuntosalilla, ostoksilla, kirjastossa, tapaan ystäviä jne.
Vierailija kirjoitti:
Jäin vaan miettimään, että onko joku kivaähky. Miksei voi elää arkea normaalisti ja tylsästi ja nauttia ihan vaan elämästä sellaisenaan niin sitten ne järkätyt jutut - harvemmassa mittakaavassa - oikeasti tuntuvat joltain.
Minä en voinut pitää kesälomaa lainkaan. Olen tehnyt töitä. Olen nauttinut jonkun päivän normaalia paremmasta ruuasta, hetkestä aurinkoisella pihamaalla, kävelylenkistä ystävän kanssa/yksin. Ja kun sitten muutamia kertoja on ollut jotain tuota ihmeellisempää, se on todella ilahduttanut ja tuntunut juhlalta.
Mulla ei ole ollut mitään kivaähkyä. Olen elänyt "normaalisti ja tylsästi" jo vuosia. Nyt vaan kaikki vähätkin kivat ovat jääneet pois. Enkä tarkoita mitään yökerhoissa biletystä, olen jo ihan liian vanha sellaiseen. Mulla jäi esim suunniteltu keittiöremontti tekemättä pandemian takia. En halua kotiini remonttimiehiä, jotka ovat pyörineet ties missä viruslingoissa. Uusi keittiö olisi ollut mulle just sellainen kiva juttu, josta olisi ollut iloa pitkään "normaalin ja tylsän" arjen keskellä. Nyt mua ei huvita edes laittaa ruokaa vaan lähinnä ottaa vain päähän, kun käyn keittiössä. Keitän ison kattilallisen jotain makkarakeittoa ja syön sitä monta päivää. Remontoidussa keittiössä olisi ollut kiva kokkailla.
- Se murmeli -
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikset eläisi ihan samalla tavalla kuin ennenkin? Suurin osa tekee niin. Lapset vain ovat poissa koulusta ja päiväkodista, jos ovat nuhaisia, mutta silloin teen etätöitä ja odotan testin tuloksia. Muuten käyn ihan normaalisti kaupassa, baarissa, kuntosalilla, ostoksilla, kirjastossa, tapaan ystäviä jne.
Asutko Helsingissä vai Espoossa?
Itse vietän ajastani 90 % kotona, tehden hyvin pitkälti samoja asioita: siivoilen, opiskelen, urheilen ja katson Netflixiä. Tätä oli arki ekr. ja jkr. eli ennen ja jälkeen koronan. Olen onnellinen valinnoistani elämässä, sillä kun ei ole mitään, ei menetä mitään. En kaipaa ravintoloita, baareja, ystäviä enkä matkoja. Kaikki on hyvin näin. Täytyy olla jonkin sortin erakko säilyttääkseen mielenterveytensä tässä maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin vaan miettimään, että onko joku kivaähky. Miksei voi elää arkea normaalisti ja tylsästi ja nauttia ihan vaan elämästä sellaisenaan niin sitten ne järkätyt jutut - harvemmassa mittakaavassa - oikeasti tuntuvat joltain.
Minä en voinut pitää kesälomaa lainkaan. Olen tehnyt töitä. Olen nauttinut jonkun päivän normaalia paremmasta ruuasta, hetkestä aurinkoisella pihamaalla, kävelylenkistä ystävän kanssa/yksin. Ja kun sitten muutamia kertoja on ollut jotain tuota ihmeellisempää, se on todella ilahduttanut ja tuntunut juhlalta.
Mulla ei ole ollut mitään kivaähkyä. Olen elänyt "normaalisti ja tylsästi" jo vuosia. Nyt vaan kaikki vähätkin kivat ovat jääneet pois. Enkä tarkoita mitään yökerhoissa biletystä, olen jo ihan liian vanha sellaiseen. Mulla jäi esim suunniteltu keittiöremontti tekemättä pandemian takia. En halua kotiini remonttimiehiä, jotka ovat pyörineet ties missä viruslingoissa. Uusi keittiö olisi ollut mulle just sellainen kiva juttu, josta olisi ollut iloa pitkään "normaalin ja tylsän" arjen keskellä. Nyt mua ei huvita edes laittaa ruokaa vaan lähinnä ottaa vain päähän, kun käyn keittiössä. Keitän ison kattilallisen jotain makkarakeittoa ja syön sitä monta päivää. Remontoidussa keittiössä olisi ollut kiva kokkailla.
- Se murmeli -
Tuohan vain viivästyy ellet jäänyt työttömäksi ja joutunut käyttämään rahojasi muuhun. Pian sinulla on uusi keittiö. Ja mieti, aina voi olla onnellinen kun huomaa, että uuden keittiön puuttuminen harmittaa tai se on sen hetken ongelmista suurimpia. Tympii varmaan muiden jeesustelu, mutta siinä vaiheessa kun sitä keittiötä joutuu odottamaan vuosia tai ei edes pysty miettimään sellaista tai ei pysty viettämään normaalia kotielämää vanhassakaan keittiössä vuosiin, on asiat paljon huonommin ja siinäkin pärjää.
Ehkä sinulla on liikaa luppoaikaa. Kiireiismmät ihmiset eivät ehdi liikaa pohtia elämänsä epäkohtia. Omista ystävistäni eniten valittavat ne, joilla on aikaa fiksata elämäänsä täydelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin vaan miettimään, että onko joku kivaähky. Miksei voi elää arkea normaalisti ja tylsästi ja nauttia ihan vaan elämästä sellaisenaan niin sitten ne järkätyt jutut - harvemmassa mittakaavassa - oikeasti tuntuvat joltain.
Minä en voinut pitää kesälomaa lainkaan. Olen tehnyt töitä. Olen nauttinut jonkun päivän normaalia paremmasta ruuasta, hetkestä aurinkoisella pihamaalla, kävelylenkistä ystävän kanssa/yksin. Ja kun sitten muutamia kertoja on ollut jotain tuota ihmeellisempää, se on todella ilahduttanut ja tuntunut juhlalta.
Mulla ei ole ollut mitään kivaähkyä. Olen elänyt "normaalisti ja tylsästi" jo vuosia. Nyt vaan kaikki vähätkin kivat ovat jääneet pois. Enkä tarkoita mitään yökerhoissa biletystä, olen jo ihan liian vanha sellaiseen. Mulla jäi esim suunniteltu keittiöremontti tekemättä pandemian takia. En halua kotiini remonttimiehiä, jotka ovat pyörineet ties missä viruslingoissa. Uusi keittiö olisi ollut mulle just sellainen kiva juttu, josta olisi ollut iloa pitkään "normaalin ja tylsän" arjen keskellä. Nyt mua ei huvita edes laittaa ruokaa vaan lähinnä ottaa vain päähän, kun käyn keittiössä. Keitän ison kattilallisen jotain makkarakeittoa ja syön sitä monta päivää. Remontoidussa keittiössä olisi ollut kiva kokkailla.
- Se murmeli -Tuohan vain viivästyy ellet jäänyt työttömäksi ja joutunut käyttämään rahojasi muuhun. Pian sinulla on uusi keittiö. Ja mieti, aina voi olla onnellinen kun huomaa, että uuden keittiön puuttuminen harmittaa tai se on sen hetken ongelmista suurimpia. Tympii varmaan muiden jeesustelu, mutta siinä vaiheessa kun sitä keittiötä joutuu odottamaan vuosia tai ei edes pysty miettimään sellaista tai ei pysty viettämään normaalia kotielämää vanhassakaan keittiössä vuosiin, on asiat paljon huonommin ja siinäkin pärjää.
Ehkä sinulla on liikaa luppoaikaa. Kiireiismmät ihmiset eivät ehdi liikaa pohtia elämänsä epäkohtia. Omista ystävistäni eniten valittavat ne, joilla on aikaa fiksata elämäänsä täydelliseksi.
Osuit naulankantaan! Kaikki viivästyy. Eikä tiedä, voiko keittiöremontin tehdä puolen vuoden, vuoden vai kenties kahden vuoden päästä. Vai voiko vielä silloinkaan. Eli nyt vain odotellaan. Joka aamu alkaa sama murmelipäivä eikä mitään tietoa, milloin odottelu loppuu. Ei mua silti haittaa muiden jeesustelu. Ja ehkä tämä viivästyminen on vain hyvä juttu. Ehkä pääsenkin lonkkaleikkaukseen ennenkuin keittiöremontti on mahdollinen ja jos hyvin käy, en tarvitsekaan sen jälkeen koko keittiöremonttia. Ehkä pystynkin leikkauksen jälkeen kiipeämään keittiötikkaille. Tosin nyt mennään taas pandemiatilanteessa siihen suuntaan, että kohta ei-kiirettömiin leikkauksiin ei vaan pääse.
Olet myös oikeassa, että mulla on liikaa aikaa. Kun mitään ei tapahdu eikä mitään voi suunnitella, on aikaa. Esim keittiöremontin suunnittelu piti ajatukseni pois jatkuvista lonkkakivuista. Keittiöremontin jälkeen olisin alkanut suunnitella kylppäriremonttia. Nyt mitään ei kannata suunnitella, koska sitten, kun joskus hamassa tulevaisuudessa jotain voi toteuttaakin, ei välttämättä ole enää saatavilla niitä kalusteita yms, mitä nyt suunnittelisi hankkivansa.
Mulla ei onneksi ole lapsia, joiden kanssa koko ajan pitäisi olla varpaillaan, milloin lapset joutuu koulussa altistumisen vuoksi karanteeniin ja milloin saa taas palata kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin vaan miettimään, että onko joku kivaähky. Miksei voi elää arkea normaalisti ja tylsästi ja nauttia ihan vaan elämästä sellaisenaan niin sitten ne järkätyt jutut - harvemmassa mittakaavassa - oikeasti tuntuvat joltain.
Minä en voinut pitää kesälomaa lainkaan. Olen tehnyt töitä. Olen nauttinut jonkun päivän normaalia paremmasta ruuasta, hetkestä aurinkoisella pihamaalla, kävelylenkistä ystävän kanssa/yksin. Ja kun sitten muutamia kertoja on ollut jotain tuota ihmeellisempää, se on todella ilahduttanut ja tuntunut juhlalta.
Mulla ei ole ollut mitään kivaähkyä. Olen elänyt "normaalisti ja tylsästi" jo vuosia. Nyt vaan kaikki vähätkin kivat ovat jääneet pois. Enkä tarkoita mitään yökerhoissa biletystä, olen jo ihan liian vanha sellaiseen. Mulla jäi esim suunniteltu keittiöremontti tekemättä pandemian takia. En halua kotiini remonttimiehiä, jotka ovat pyörineet ties missä viruslingoissa. Uusi keittiö olisi ollut mulle just sellainen kiva juttu, josta olisi ollut iloa pitkään "normaalin ja tylsän" arjen keskellä. Nyt mua ei huvita edes laittaa ruokaa vaan lähinnä ottaa vain päähän, kun käyn keittiössä. Keitän ison kattilallisen jotain makkarakeittoa ja syön sitä monta päivää. Remontoidussa keittiössä olisi ollut kiva kokkailla.
- Se murmeli -Tuohan vain viivästyy ellet jäänyt työttömäksi ja joutunut käyttämään rahojasi muuhun. Pian sinulla on uusi keittiö. Ja mieti, aina voi olla onnellinen kun huomaa, että uuden keittiön puuttuminen harmittaa tai se on sen hetken ongelmista suurimpia. Tympii varmaan muiden jeesustelu, mutta siinä vaiheessa kun sitä keittiötä joutuu odottamaan vuosia tai ei edes pysty miettimään sellaista tai ei pysty viettämään normaalia kotielämää vanhassakaan keittiössä vuosiin, on asiat paljon huonommin ja siinäkin pärjää.
Ehkä sinulla on liikaa luppoaikaa. Kiireiismmät ihmiset eivät ehdi liikaa pohtia elämänsä epäkohtia. Omista ystävistäni eniten valittavat ne, joilla on aikaa fiksata elämäänsä täydelliseksi.
Osuit naulankantaan! Kaikki viivästyy. Eikä tiedä, voiko keittiöremontin tehdä puolen vuoden, vuoden vai kenties kahden vuoden päästä. Vai voiko vielä silloinkaan. Eli nyt vain odotellaan. Joka aamu alkaa sama murmelipäivä eikä mitään tietoa, milloin odottelu loppuu. Ei mua silti haittaa muiden jeesustelu. Ja ehkä tämä viivästyminen on vain hyvä juttu. Ehkä pääsenkin lonkkaleikkaukseen ennenkuin keittiöremontti on mahdollinen ja jos hyvin käy, en tarvitsekaan sen jälkeen koko keittiöremonttia. Ehkä pystynkin leikkauksen jälkeen kiipeämään keittiötikkaille. Tosin nyt mennään taas pandemiatilanteessa siihen suuntaan, että kohta ei-kiirettömiin leikkauksiin ei vaan pääse.
Olet myös oikeassa, että mulla on liikaa aikaa. Kun mitään ei tapahdu eikä mitään voi suunnitella, on aikaa. Esim keittiöremontin suunnittelu piti ajatukseni pois jatkuvista lonkkakivuista. Keittiöremontin jälkeen olisin alkanut suunnitella kylppäriremonttia. Nyt mitään ei kannata suunnitella, koska sitten, kun joskus hamassa tulevaisuudessa jotain voi toteuttaakin, ei välttämättä ole enää saatavilla niitä kalusteita yms, mitä nyt suunnittelisi hankkivansa.
Mulla ei onneksi ole lapsia, joiden kanssa koko ajan pitäisi olla varpaillaan, milloin lapset joutuu koulussa altistumisen vuoksi karanteeniin ja milloin saa taas palata kouluun.
Tsemppiä sinulle tuon lonkkakivun kanssa! Kirjoitin tuon edellisen ja itselle pari vuotta kuolemasairaan perheenjäsenen kanssa ja pari vuotta sen jälkeisessä kaaoksessa pisti mittasuhteita uusiksi.
Kai niitä suunnitelmia ja unelmointeja voi silti tehdä, ehkä niitä värimaailmoja ja tyylejä voi yrittää soveltaa sen hetken materiaaleihin. Ja hyvin unelmoitu on jo puoliksi tehty. Olen viimeisen viiden vuoden aikana matkustanut vaikka missä ihanissa paikoissa - mielikuvituksessani. Google (maps) vaan laulamaan ja mielikuvitus töihin, kun kerran mihinkään ei ole ollut toivoa oikeasti päästä. En ehkä muuten ikinä olisi katsonut niiden paikkojen näkymiä ja kuvitellut itseäni sinne.
Samaistun. Perheessä on 12 karanteeni altistus menossa tälle vuodelle. Me ollaan toistaiseksi vältytty taudilta, vaikka läheltä piti tilanteita on ollut useita.
Hommat kusee, kun molemmat ollaan pienyrittäjiä joihin korona on iskenyt rankasti. Mutta rahaahan se vain on, tärkeämpää on ihmiset ja terveys. On tässä miettinyt alan vaihtoa yms.
Meillä 6 lasta, välillä hullua tää touhu. Puuhailtu ollaan kaikenlaista mitä mielikuvitus keksii. Mutta alkaa jo väsyä kun loppua ei näy.
Ikävä sitä entistä normaalia joka tuskin enää koskaan palaa.
Monilla on mennyt työpaikka alta tai oma yritys kaatunut. Jotkut miettii oikeasti, mistä saa rahaa ruokaan ja millä maksaa laskut ja vuokrat tai lainat. Tai milloin edes pääsee näkemään läheisiään. Riskiryhmäläinen pelkää henkensä puolesta ja riskiryhmäläisen läheinen omaisensa hengen puolesta.
Sitten joku tuskailee kun on tylsää. Ja menee bussilla koronatestiin. Toinen valittaa kun on niin i tylsää että tilailee huvikseen vaatteita Zalandolta.
On se kurjaa, kun edes keittiöremonttia ei voi suunnitella saati toteuttaa :(
+ mitäs teitte niitä lapsia. Tuliko oikeasti yllätyksenä, että niistä joutuu joskus itse huolehtimaan?
Alue: Aihe vapaa
Lievää vahingoniloa. Paremmassa asemassa olleet ihmiset ovat ajatelleet olevansa jotenkin tällaisten vaikeuksien yläpuolella ja ihmetelleet, kuin joillain pää leviää niin herkästi. Kun he itse joutuvatkin samaan tilanteeseen, ei jostain syystä saakaan puuttua empatiaa. "Ottakaa vaan itseänne niskasta kiinni, kyllä se siitä". Vai miten se olikaan :D