Miksi töihin meneminen tuntuu aina vähän ahdistavalta? Vaikka ihan tykkäisi siitä itse työstä
Aina ahdistaa lähteä töihin, se lähteminen on pahinta vaikka olisi kivaki työ. Joku siinä, että on pakko tuntuu niin sellaiselta eksistentiaalisen kriisin laukaisevalta. Tunnen ihan valtavaa ahdistusta töihin lähdöstä, kun pääsee alkuun, on ihan ok. Ja kotiin ku pääsee niin on jo sellanen olo että jee. Onko outoa?
Kommentit (29)
Minulla sama tunne, etenkin maanantaisin ja tiistaisin. Ehkä menee ajan myötä ohi. Ilmapiiri ok, mutta paristi todistanut kiusaamista, joten mietin, milloin on oma vuoro joutua syyniin...
Joo sama. Nyt ahdistaa suht paljon huominen työpäivä.
Joo se on se joku juttu että en voikaan katsoa telkkaria ja syödä mässyjä koko päivää mikä ahdistaa. Ja jos saisi tehdä noita 7 päivää viikosta, niin siinä taas masentuu ihan totaalisesti. Töihin meno ahdistaa, mutta samalla pitää onnellisena. Niin outoa.
Minua ahdistaa se, että tiedän joutuvani seuraavana aamuna heräämään kesken unien ja raahautumaan työpaikalle. Ei enää ketuta siinä vaiheessa kun olen työpaikalla, väsymys häviää onneksi työmatkan aikana jo.
Joo. Kaikki aikataulutettu työ ja pakkohomma ahdistaa. Ainoastaan pienellä työpaikalla, mihin sain mennä kun halusin (ja olin useimmiten ensimmäinen toimistolla, sai keittää rauhassa kahvit jne) ei ahdistanut töihin meneminen arkena.
Joudun herää joka aamu klo 6.30, joka on itselleni aivan liian aikaisin. Kello 7.30 olisi täydellinen aika, silloin menisin töihin klo 9. Nyt aloitan työt klo 8.
Ok, jää enemmän aikaa iltaisin, mutta kun loppuviikoa kohti on todella väsynyt, niin tuntuu, että illat menevät hukkaan. Muutama vuosi sitten oli mahdollista olla aina perjantait etätöissä, ja silloin unirytmi pysyi kasassa. Nyt etätyöt eivät ole mahdollisia.
Mulla oli samaa kunnes vaihdoin työhön jossa voi tehdä vaan iltavuoroa. VIHAAN aamuheräämisiä, niihin ei iltavirkku vaan totu ikinä vaikka sitä tekisi 20 vuotta putkeen.
Sama täällä en tiedä miten kauan jaksa tätä ihmiseloa kun suurin osa elämästä menee siellä jossain saatanan töissä mitkä on olevinaan niin tärkeitä, mutta missä ainoa objektiivi on tehdä jostain big bossista vieläkin rikkaampi. Jos olisin nätti ja nuori niin ryhtyisin vaikka heti kotirouvaksi, kunhan ei tarvi tehdä lapsia kärsimään tätä samaa helvetillistä oravanpyörää..
Niin ahdistaa ja sunnuntain ja maanantain välinen yö on aina repaleinen kun muka hermostuttaa ja on levoton olo.. En vaan ymmärrä miksi kun ei se työ vkl aikana ole mitenkään muuttunu ja olenhan sinne herännyt aina aiemminkin.. ihmismieli on kummallinen.
No eihän se ihmiselle luonnollista ole, että pitää aamuisin herätä aikaisin töihin tarkan aikataulun mukaan. Jos ihminen olisi luonnollisessa tilassaan, koisisi pitempään ennenkuin lähtee hankkimaan jotain naposteltavaa sitten kun viitsii.
Mua ahdistaa kaikki ne muut ihmiset siellä. Tai no jos meitä olisi vain muutama niin se olisi ok, ja tykkään eniten olla töissä silloin kun suurin osa lomailee. Yleensä vaan kun siellä on melkein 200 muutakin, mikä ahdistaa.
Kuka muuten on keksinyt alunperinkään, että töiden ja muutenkin yhteiskunnan pyöriminen pitää aloittaa aamulla niin varhain?
Minua lakaa väyttämään ja olen aivan poikki kun koronakriisin vuoksi elämässä ei ole nut pitkään aikaan ollut mitään muuta kuin työ ja koti j töissä sosialisoiminen joutuu jättää minimiin kun siitä ei makseta. En vain saa ladattua akkuja näin vähällä sosiaalisella kanssakäymisellä. Tarvitsen enemmän joilta "ryöstää ja imeä virtaa" jotta taas jaksan. Tämä eristäytyminen ja jatkuva yksinolo kun ei ole vain äärimmäisen kuluttavaa vaan se ahdistaa ja sattuu.
Kuulostaa perin tutulta. Silloin kun en pitänyt työstäni, alkoi ahdistamaan jo sunnuntaina. Nyt ahdistus alkaa vasta kellon soidessa aamulla. Siitä se viikko vaan aina lähtee käyntiin ja kun maanantaista on selvitty kunnialla, loppu viikko menee omalla painollaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuka muuten on keksinyt alunperinkään, että töiden ja muutenkin yhteiskunnan pyöriminen pitää aloittaa aamulla niin varhain?
Agraariyhteiskunta. Olisikin hyvä muistaa, että enää ei elanto riipu siitä, että menee valoisan aikaan tekemään maataloustöitä ja lypsämään lehmät, ja päivittää nämä yhteiskunnan aikataulut jotenkin järkevämmin. Muttakun ei. Pimeällä pitää nousta vaikka ei ole ainuttakaan lehmää. P**kele.
Mulla ma ti ke on tosi masentavia, torstaina uskaltaa jo olla vähän rennommalla mielellä. Mun työssä ei ole yhtään mitään stressaavaa tai ahdistavaa varsinaisesti, mutta se että siellä on pakko viettää 5 päivää viikosta on vaan jotenki niin masentavaa.
Minua ahdistaa ennen iltavuoroa. Edellisenä iltana mietin että onneksi saa nukkua pitkään ja olla aamupäivän kotona, mutta mieli muuttuu aina sitten työpäivänä. Herätessä mietin että "vielä viisi tuntia aikaa lähtöön!", mutta mitä enemmän aika kuluu ja lähemmäs lähtö tulee, sitä enemmän ahdistaa ja inhottaa. Työmatkalla ja työpaikalla ennen vuoron alkua mietin vielä että ei hemmetti en halua enkä jaksa, mutta kun menen myymälän puolelle niin ei siinä sitten enää mitään.
Jostain syystä ennen aamuvuoroa ei ahdista, ehkä sitä ei ehdi vatvoa kun kellon soitettua ylös, aamutoimet ja duuniin.
Töissäkäynti on eräänlaista h*oraamista sekin. Nöyränä teemme mitä on pakotettu, jotta saadaan rahaa elämiseen. Kyllä ihmisen elämä on surullista.
Haluaisin olla työtön mutta aina saan työkkäristä vaan karenssin ja pakko mennä töihin... Olisi pitänyt vaan kouluttautua taidehistorian maisteriksi!!
En tiedä mistä johtuu ,mutta normaalilta kuulostaa. Minulla jo tänään aamulla tuli ensimmäinen ahdistus kun muistin että huomenna työpäivä eikä työssä sinänsä ole edes mitään ahdistavaa. Kaippa se on vaan tämä vapauden menetys mikä ahdistaa.