Miksi mun onnellinen liitto on "ongelma" niin monelle?
Tää alkaa mennä jo vähän naurettavaksi, kun tuntuu, että melkein kaikkia mun ystäviä hiertää se, että mä elän onnellisessa liitossa.
Olemme miehen kanssa olleet yhdessä pitkään ja naimisissakin jo useita vuosia. Meillä on alakouluikäisiä lapsia. Meillä menee hyvin, avoiliitto ja perhe-elämä rullaa hienosti. Seksi paranee vuosi vuodelta. Tietenkin meilläkin on ollut omat töyssymme, osa melko pahojakin, mutta niistä on selvitty. Rakkaus kantaa arkeamme.
Mulla on paljon ystäviä, joiden elämäntilanteet vaihtelee sängystä sänkyyn hyppäävästä sinkusta väljähtyneeseen liittoon jumittuneeseen uranaiseen. Minä en rehentele tilanteellani tai hiero suolaa kenenkään haavoihin. Päin vastoin, pyrin olemaan tukena ja jätän silloin omat kokemukset taka-alalle. Ja olen kyllä ihan rehellisesti kertonut, jos meillä on hommat mätänneet. En mitenkään väitä tai esitä, että meidän elämä olisi pelkästään ruusuilla tanssimista. Mutta jos kysytään suoraan, niin vastaan suoraan.
Viime aikoina olen käynyt useita keskusteluja siitä, kuinka minä en voi ymmärtää mitä on olla todella kolmekymppinen nainen, koska olen jo vuosikausia harrastanut seksiä vain yhden ihmisen kanssa. Tai kuinka minä en voi ymmärtää, miten vaikeaa on perheenäidillä, jonka miehellä on niin raskas ja vastuullinen työ, että nainen on aivan yksin kodin ja lasten kanssa. No totta, en täysin voikaan, kun en ole siinä tilanteessa koskaan ollut. Kuvitella voin ja kuunnella voin. Lisäksi meillä on kuulemma epänormaali seksielämä, sanoo ystävä, jolla ei miehensä kanssa ole kahteen vuoteen ollut mitään vipinää. Ja kaikenlaista muuta skeidaa.
Minä pidän itseäni empaattisena ihmisenä ja olen aina ollut tukena ystävilleni. Mistä hitosta tää ihmeellinen höykytys nyt tulee? Oonko mä muuttunut ihan mulkuksi, joka ansaitsee tällaisen älyttömän höykytysen joka välissä? Olisko kaikki onnellisempia, jos mullakin olis surkea seksitön liitto ja avioero kolkuttelisi ovella?
Kiitos, kun sain avautua. Tässä ei oikein ole enää ketään ystävää jäljellä, jolle voisin vuodattaa tätä asiaa ilman, että astun hänen varpailleen, kun kaikilla (muutamaa lukuunottamatta toki) tuntuu olevan jotain ongelmia mun elämän suhteen.
Kommentit (36)
[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 12:37"]
Öööh... Kuka motkottaa puhelimessa "idyllisistä sunnuntaiaamun äänistä"?
En usko tätä juttua. Sä HALUAISIT, että sulle oltaisiin kateellisia.
[/quote]
Ei kukaan halua sellaista. Minä haluaisin, että ystäväni sunnuntai-aamut olisivat sellaisia, kun hän itse toivoisi. Nyt ne eivät ole.
Mulla on samanlainen tilanne. Minulla on onnellinen avioliitto ja asiat hyvin sillä saralla. Ystävät eronneita tai eron partaalla, hakevat huomiota muilta miehiltä väljähtäneissä liitoissaan. Yritän tukea ja eläytyä heidän ongelmiinsa, en koe olevani heidän yläpuolellaan mutten toki voi valehdella liittoni tilastakaan. Suhtautuminen minuun on nuivaa tai jopa vihamielistä. Olen ajatellut, että kai se on sitä, etten voi antaa tukea kun en ole samassa tilanteessa.
Juu, ei vaan kuulosta uskottavalta tuo ap:n sepostus, tai sitten hänellä on todella omituinen ystäväpiiri. "Idylliset sunnuntaiaamun äänet", voi väsynyt hevon perse sentään mitä läppää =D Kuulostaa kyllä nyt pieneltä mielennostatus fantasioinnilta ap kulta, mutta sehän on ihan ok.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 12:37"]
Öööh... Kuka motkottaa puhelimessa "idyllisistä sunnuntaiaamun äänistä"?
En usko tätä juttua. Sä HALUAISIT, että sulle oltaisiin kateellisia.
[/quote]
Jep, kuulostaa aika keksityltä koko juttu.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 12:43"]
Juu, ei vaan kuulosta uskottavalta tuo ap:n sepostus, tai sitten hänellä on todella omituinen ystäväpiiri. "Idylliset sunnuntaiaamun äänet", voi väsynyt hevon perse sentään mitä läppää =D Kuulostaa kyllä nyt pieneltä mielennostatus fantasioinnilta ap kulta, mutta sehän on ihan ok.
[/quote]
No se sanavalinta oli ystäväni suusta, ei minun. Meillä oli mun mielestä ihan tavallinen aamu. Mies onnistui jopa räyhäämään yhdelle lapselle jostain ja minä komensin kakaroita kauemmas, että saan puhua rauhassa. Tämä tilanne ei ollenkaan nosta mun mieltä. Ja mitä enemmän mä sitä vatvon ja luen teidän vastauksia, sitä epätoivoisemmaksi mä tulen. Jos olis kysymys mun omasta käytöksestä, niin voisin muuttaa sitä. Mutta ehkä meidän elämäntilanteen ja kokemukset on niin kaukana toisistaan, että sitä vanhaa hyvää ystävyyttää on näiden ihmisten kanssa mahdotonta saada takaisin. Ainakin hetkeen. Ja se on aika surullista minusta.
Mä kysyn, miten ap:n kaverit tietävät hänelle olevan niin epnormaalin onnellinen avioliitto ja elämä? Onko niin, että aina kun hänen kaverinsa purkavatieltään, ap vastaa siihen "ai, ei meillä vaan" - tai vielä pahempaa, "ei meillä vaan, koska meillä on tajuttu että..."
besserwissereille usein kerrotaan, etteivät he tiedä ihan niin paljon kuin luulevat. Muille ei tarvitse kertoa sitä.
Se, että koit tarpeelliseksi avautua täällä kertoo että taidat kuitenkin ajoittain kehuskella myös ystävillesi auvoisalla elämälläsi. Joo mullakin menee noin hyvin parisuhteessa mutta myös myönnän, että kerron sen myös mieluusti muille. Tai sitten sisimmässäsi pohdit kuitenkin mitä jos et olekkaan kunnon nainen kun sinulla ei ole rakastajaa kun korvat kuumana kuuntelet kavereidesi juttuja.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 12:48"]
Mä kysyn, miten ap:n kaverit tietävät hänelle olevan niin epnormaalin onnellinen avioliitto ja elämä? Onko niin, että aina kun hänen kaverinsa purkavatieltään, ap vastaa siihen "ai, ei meillä vaan" - tai vielä pahempaa, "ei meillä vaan, koska meillä on tajuttu että..."
besserwissereille usein kerrotaan, etteivät he tiedä ihan niin paljon kuin luulevat. Muille ei tarvitse kertoa sitä.
[/quote]
Kuten sanoin, en ole enää aikoihin kysymättä kertonut, millaista meillä on. Mutta aika usein kysytään. Ja jos menisi huonosti, niin varmasti valittaisin. Olen valittanut ennenkin. Kai sen puutekin jotain kertoo. Toisaalta usein mietin, että eikö minulla ole oikeutta kertoa omia kuulumisiani? Nyt en nimittäin tee sitä. Ehkä siinäkin on ongelman osa. En minä kerro, miten hyv päivä on ollut tai miten ihanasti meidän treffit meni. Koen, ettei ole oikeutta. Heti, joku tarttuu siihen.
Kaverit kyläilevät, näkevät miten mies kohtelee vaimoaan jne. Ei hyvässä suhteessa tarvitse lesottaa. Moni yrittää vakuutella huonossa suhteessa onnellisuuttaan, vaikka kaikki näkevät miten asiat ovat todellisuudessa. Eli tuskin ap on mitenkään omahyväinen. Hänen kaverinsa vain näkevät hänen suhteensa hyvät puolet.
Kannattaa hankkia kavereiksi myös ihmisiä, jotka ovat hyvin eri tavalla tyytyväisiä elämäänsä kuin sinä olet. Vaikkapa lapsettomia ja lapsettomuudestaan iloisia sinkkuja ja pariskuntia. Perspektiivi voi vääristyä, jos kaikilla muilla menee sinun mielestäsi huonommin kuin itselläsi. Muihin vertaileminen heikentää tutkitusti omaa onnellisuutta, vaikka itse olisikin se, joka on paremmassa asemassa.
Eihän sun onnellinen liitto ole ongelma. Kaverisi vaan kaipaisivat vertaistukea ja ymmärtäjää, mutta olet tässä tilanteessa "vääränlainen" kaveri heille. Ongelma ei ole liittosi, vaan kaveruutenne.
Elämäntilanteet ja ihmiset muuttuvat, samalla kaverisuhteet päivittyvät. Teillä kaverisuhteet eivät ole tainneet päivittyä. Eli ehkä olisi enemmänkin aika olla eri kavereitten kanssa tekemissä. Yhteistä sinulle ja kavereillesi taitaa olla ettei teiltä heru riittävää ymmärrystä/tukea erilaisessa elämäntilanteessa olevalle. Jos näin on, niin kannattaa etsiä enemmän samanlaisessa elämäntilanteessa olevia kavereita.
Itselläni on onnellinen parisuhde ja niin on myös lähes poikkeuksetta kaikilla kavereillakin.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 12:49"]
Se, että koit tarpeelliseksi avautua täällä kertoo että taidat kuitenkin ajoittain kehuskella myös ystävillesi auvoisalla elämälläsi. Joo mullakin menee noin hyvin parisuhteessa mutta myös myönnän, että kerron sen myös mieluusti muille. Tai sitten sisimmässäsi pohdit kuitenkin mitä jos et olekkaan kunnon nainen kun sinulla ei ole rakastajaa kun korvat kuumana kuuntelet kavereidesi juttuja.
[/quote]
En varmasti kehuskele. Olisikin niin helppoa ongelma, lakkaisin vain kehuskelemasta. Mutta tätä nykyä en uskalla sanoa juuri mitään. Ja totta kai on paljonkin asioita, joita "kadehdin" ystävieni elämässä. Me esimerkiksi olemme hyvin pienituloisia, toisin kuin useimmat ystäväni. En minä kyllä silti mitään rakastajia haluaisi :) Toki, niitä ei ole ainakaan minun tietoni mukaan kenelläkään ystävistänikään. Ehkä ratkaisu olisi se, että alkaisin kertoa, kuinka hyvin meillä menee. Nätisti siis ja kehuskelematta. Nyt mä varmasti käyttäydyn omituisesti, kun kerron vaan lasten ja duunin kuulumiset ja miehestä jotain ympäripyöreetä.
Kiitos kommenteista! Sain riittävästi ajateltavaa :) Lähden vähän tuulettamaan päätäni kävelylle. ap
Kaikki kommentoijat eivät ole minusta aivan reiluja ap:tä kohtaan. "Kellä onni on, se onnen kätkeköön" on typerimpiä suomalaisia sananlaskuja. Ei voi olla niin, että omaa onnellisuuttaan pitäisi aktiivisesti peitellä ja vähätellä. Kyllä aikuisten ihmisten täytyy ottaa omista tunteistaan sen verran vastuuta, etteivät aivan hajoa, kun toisella on asiat hyvin. Ilkkua tai päteä ei kuitenkaan kannata, mutta sitähän ei ap teekään. -18
Elämään tyytymättömän on vaikea olla sellaisen seurassa, jolla asiat on hyvin. Vaikka et edes korostaisi sitä millään tavalla.
Itselleni on käynyt niin, että huonosti voivan "ystävän" on pakko hakemalla hakea vikoja ja ongelmia elämästäni, ihan vaan siksi, että itsellä on huono olo. En kiellä, etteikö ongelmia ole, mutta en minäkään kaivele niitä esiin muiden elämistä.
Ehdotan, että tutustut uusiin ihmisiin. Olen itse tehnyt niin, ja ottanut etäisyyttä katkeriin ja kateellisiin.
Öööh... Kuka motkottaa puhelimessa "idyllisistä sunnuntaiaamun äänistä"?
En usko tätä juttua. Sä HALUAISIT, että sulle oltaisiin kateellisia.