Lue keskustelun säännöt.
Hoitaja tai lääkäri, millainen potilas olet?
07.09.2013 |
Ihmettelen suuresti, miten "onneton" potilas olen, vaikka olen itse ammattilainen (sh) ja hoidan työkseni myös akuuttipotilaita. Olen hyvä työssäni, eikä minua kauhistuta (juuri) mikään ainakaan siinä määrin etten pystyisi olemaan asiallinen ja toimintakykyinen.
Sen sijaan potilaana taannun ihan täysin. Olen mm. itkenyt hammaslääkärissä (ei ollut edes "paha" tilanne) ja aina jos joudun sairastuttuani hakeutumaan hoitoon, olen tosi herkällä mielellä. En ymmärrä miksi! Omien läheistenkään sairastaminen ei ota samalla lailla koville, vaan pystyn ihan hyvin hoitamaan ja tukemaan vakavastikin sairastuneita läheisiäni.
Millaisia potilaita te muut alalla olevat olette?
Kommentit (21)
Mä olen kans vähän hysteerinen potilas. Sikäli olen kiva ja helppo, että jaksan odottaa enkä valita, tiedän miten rutiinit menee ja miksi joutuu odottamaan, mutta jännitän melko pieniäkin juttuja ja pohdin kaikkea aika mitätöntä. Olen teho-osaston sh.
Mun sairauskertomuksessa lähes jokainen decursus alkaa sanoilla "perusterve xx-vuotias sairaanhoitaja..." mikä on alkanut oikeasti ärsyttää. Olen viime aikoina joutunut olemaan potilaana paljon, ja kyllä hiljalleen potilaan identiteetti vahvistuu ja sairaanhoitajan identiteetti heikkenee (en ole työelämässä), surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkyy sekä PER-lehdellä (jonka muuten itse aina katson...) että sit jossakin teksteissä on saneltu että "38v kollega, jolla ...". Mä en kyllä oikein ymmärrä miksi se on pitänyt sairaskertomustekstissä mainita, mutta siellä on, eikä tartte korjata koska faktaahan se on. Yhdessä tekstissä lukee ammattini, koska se selittää miksi olin aloittanut ominpäin lääkityksen ja hakeuduin vastaanotolle siinä vaiheessa kun ensilinjan lääkitys ei auttanut ja tarvittiin lisätutkimuksia.
Minä muuten oon päästänyt tyynesti katetroimaan silloin kun se tarpeelliseksi on katsottu. Esim. leikkauksen esivalmisteluissa. Vaikka se iljettävää onkin.
5/7
Ja siinä mielessä katson olevani helppo potilas, että tiedostan yleensä aika hyvin oman tilani vakavuuden ja jaksan esim. odottaa vuoroani kun tiedostan, että muilla on todennäköisesti kiireempi. Koskaan ei oo tullut vielä sellaista tilannetta, että minulla olisi ollut lääketieteellinen hätätilanne ja tarve vaatia nopeampaa hoitoa.
Siinä mielessä oon kyllä vaativa potilas, että en suostu epätarkoituksenmukaiseen hoidonohjaukseen. Esim. raskaana ollessani tarvitsin sairaslomalle jatkoa. Soitin ensin terveyskeskukseen ja pyysin aikaa väestövastuulääkärille, joka mua neuvolassa hoiti. Ei ollut vapaata. Käskettiin soittaa neuvolaan, ei ollut vapaata, käskettiin soittaa takaisin terkkariin ja sen tein. Eivät olisi antaneet aikaa, ohjasivat käymään äitipolilla. No siihen ärähdin vähän turhankin napakasti, että mielestäni sairasloman jatkaminen ilman lääketieteellistä tarvetta erikoissairaanhoitoon ei todellakaan ole syy hakeutua synnytyspäivystykseen ja ehdotin, että kysyvät väestövastuulääkäriltä että ottaisiko ylimääräisenä. Ja ottihan se.
Kyllä minä ainakin potilaan roolissa herkistyn ja surkuttelen omaa tilannettani kun sairastun tai joudun johonkin tutkimuksiin! Vaativa en mielestäni ole, regressoidun enemmän siihen potilaan rooliin ja heittäydyn tietämättömäksi asioista. Itkeä tihrustan myös helposti, joka sitten vähän hävettää. Odotan kyllä, että minua kohdellaan niinkuin potilasta, ei kuiten sairaanhoitajaa, kun käyn terveydenhuollosta apua hakemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aika pelokas potilas toimenpiteissä, esim. hammaslääkärissä. Pelkään kipua ja toisaalta myös yleisanestesiaa. Laitan jatkuvasti potilaita kylmästi tutkimuksiin ja toimenpiteisiin joita pelkäisin ihan sikana jos itse joutuisin. Jos joutuisin sairaalaan, en kertoisi olevani hoitaja, koska heidät koetaan aina hankalina ja vaativina potilaina.
Pienten vaivojen takia en kauheasti hötkyile. Se johtuu varmaan siitä että olen erikoissairaanhoidossa ja hoidan hyvin vaikeasti sairaita ihmisiä. Unohtuu, että pienempienkin vaivojen takia pitää joskus mennä ihan lääkärille eikä aina ottaa vaan Panadolia ja laittaa Bepanthenia. On jotenkin sellainen asenne, että ensin yrittää itse ottaa selvää mikä vaivaa ja lääkitsee ja hoitaa itse, ennenkuin menee terkkariin. Ja kyllä siellä suhtautuu kriittisesti, jos kohtelu on epäkohteliasta ja huonoa. Toisaalta kiireen ja jonossa odottelun kyllä ymmärtää, eikä siitä pane pahakseen.
Kylläpä on helpottavaa kuulla! Ihmettelen suuresti potilaita, jotka ihan tyynesti antavat vaikka tamponoida nenäontelonsa, tehdä pleurapunktion jne. Johtuukohan oma pelko ja epävarmuus siitä, että tietää millaisia nuo toimenpiteet ovat? Vaikka lähes aina kaikki menee hyvin, niin omalle kohdalleen silti ei millään noita toivoisi.
Olen jo tässä miettinyt, että onko tämä sairastamiseen apua saamisen hankaluus joku lapsuustrauma (meillä ei oikein saanut olla sairas lapsena), mutta ehkä se sitten ei olekaan niin epätavallista...
Tunnistan myös tuon, että helpolla alkaa miettiä liian vakavia skenaarioita esim. oman lapsen kohdalla. Vähän kun mahasta vääntää lapsella, niin heti jo käy läpi koko hoitoketjun satojen kilometrien päähän umpisuolileikattavaksi... Toisaalta naurattaakin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi pelokas hoitajapotilas :D
En varsinaisesti pelkää kipua tms, mutta erilaiset toimenpiteet kuten tähystykset ja hammashoitoon liittyvät asiat pilaavat kyllä edeltävän viikon tehokkaasti. Kierukan asennukseen mennessäni olin niin hysteerinen, että huomasin hoitajienkin vähän hämmästelevän...
Muuten olen potilaana helppo, koska luonnollisesti ymmärrän miksei hoitaja tule heti tai miksi päivystyksessä joutuu jonottamaan. Läheisteni vaivoihin suhtaudun päällisin puolin tyynesti, mutta tarkkailen silmä kovana kaikkia mahdollisia merkkejä vakavammasta. Omille vaivoilleni olen täysin sokea.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 21:23"]
Täällä myös yksi pelokas hoitajapotilas :D
En varsinaisesti pelkää kipua tms, mutta erilaiset toimenpiteet kuten tähystykset ja hammashoitoon liittyvät asiat pilaavat kyllä edeltävän viikon tehokkaasti. Kierukan asennukseen mennessäni olin niin hysteerinen, että huomasin hoitajienkin vähän hämmästelevän...
Muuten olen potilaana helppo, koska luonnollisesti ymmärrän miksei hoitaja tule heti tai miksi päivystyksessä joutuu jonottamaan. Läheisteni vaivoihin suhtaudun päällisin puolin tyynesti, mutta tarkkailen silmä kovana kaikkia mahdollisia merkkejä vakavammasta. Omille vaivoilleni olen täysin sokea.
[/quote]
Ihana! Heh, mulla ei muuten ole koskaan ollut kierukkaa siitä syystä, että koko ajatus on ihan käsittämättömän iljettävä. En ikinä antaisi laittaa kierukkaa muuta kuin anestesiassa - siksipä ei ole tullut hankittuakaan, vaikka tarve olisi ollutkin. Hormonaalinen ehkäisy ei ole sopinut, mutta näemmä sitä on jaksanut kumeja räpsytellä avioliitossa jo toistakymmentävuotta ;)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä olen lääkärinä varmaan helppo potilas, en pelkää kipua tai toimenpiteitä ja aika harvoin on tarvinnut lääkärissä käydäkään. Jos on tarvinnut, olen mennyt suoraan jonkun taitavaksi tietämäni el-kollegan vastaanotolle. Ei tule auktoriteettiongelmia. Olen kyllä käyttänyt tk-palvelujakin (kuten neuvolat) ja ihan ok kokemukset sieltäkin. Tosin varsinkin nuoremmat kollegat hyppii seinille mikä on vähän kiusallista. Ja kun ei tarvitsisi, monesti olen antanut harjoitella toimenpiteitä itselläni, kuten verinäytteen ottoa, tipanlaittoa, jopa nenämahaletkun laittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen helppo potilas.
Kun menen lääkärin vastaanotolle, kerron selkeästi ja lyhyesti asiani. En lärpätä turhia. Vastaan kysymyksiin myös lyhyesti ja selkeästi. En ole myöskään pelokas tai hysteerinen.
sh ensiapupäivystyksestä
Eipä ole mitään vakavaa koskaan ollut itselläni, mutta tarvitsen Diapamin mennessäni hammaslääkäriin... Pelkotilani on todella voimakas ja saa minut ihan hyppimään seinille. Jostain lapsuudesta se trauma juurtaa... Omille lapsilleni taas rauhoittelen, että ei mitään hätää, että hammaslääkäreitä ei tarvitse pelätä jne. eivätkä ne kyllä pelkääkään...
- Hammaslääkäriä pelkäävä sairaanhoitaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen asiallinen, helppo ja reipas. En jaanaa enkä jaarittele, kun itse tietää perusasiat osaa kysyä oikeita asioita. Hoidettuaan vakavasti sairaista ihmisiä, osaa myös suhteuttaa. Toisaalta olen kuitenkin vaativa, en hyväksy ympäripyöreitä vastauksia lääkäriltä, ja jos koen että joku tutkimus/hoito on itselleni/läheisilleni tarpeen ajan asiaa sinnikkäästi eteenpäin. Huono puoli on se, että kun tietää paljon sairauksista - alkaa monesti pelätä pahinta jo pienen oireen kohdallakin.
lh, pian tuleva sh
Olen sairaanhoitaja ja töissä lasten osastolla. Vakavat sairaudet leukemiasta kardiomyopatiaan ovat minulle jokapäiväisiä asioita työssäni ja vuosien mittaan niistä tulee ns. normaaleja sairauksia, kun niitä näkee tarpeeksi. Niinpä kuvittelen helposti liikoja, kun minulle/ läheiselleni tulee minkälaisia oireita tahansa. Esim. takaraivon päänsärystä/paineen tunteesta saatan olla todella huolestunut ja epäillä alkavaa aivoverenvuotoa, vaikka kyseessä "normaali" päänsärky niskojen jumiuduttua tms.
Jatkan vielä: tämä johtuu myös osittain siitä, että koska olen erikoissairaanhoidon puolella, en ole vuosikausiin törmännyt ns. tavallisiin vaivoihin. Meillä ei ole vain flunssasta tai migreenistä kärsiviä, vaan vakavampia sairastapauksia.
Olen myös sh/th ja ihan samanlainen. Jännitin luomenpoistoakin viikko etukäteen, kuten myös tikkien poistoa. :D Työssäni teen kaikki toimenpiteet ihan surutta, mutta totta kai kun on potilaana, niin siinä on oikeasti potilas, eikä ammattilainen. Vähän mua kyllä nolottaa olla tällainen, jos joskus joudun sairaalahoitoon niin oon varmaan kamalimmasta päästä oleva potilas. :D
Olen lääkäri ja olen aika normaali potilas. Useimmiten mulla on käsitys siitä, mikä on vialla ja toive jostakin tietystä asiasta sen ratkaisemiseksi. Käyn lääkärissä harvoin. Aina on osunut kohdalle kollegat, joiden kanssa yhteistyö on sujunut hyvässä hengessä ilman arvovaltakiistoja.
Kerran olin hankala potilas. Loukkasin jalkani, kävin tk:ssa, jossa mut tutki huonoa suomea puhuva lääkäri. Laittoi vaatimuksestani röntgenkuvaan, itse oli sitä mieltä, että "vaan venähdys". Makasin rtg-pöydällä ja sieltä viereisen huoneen valotaululta (tää oli ajalla ennen digirtg:tä...) näin että poikki on, oikein sellainen Aku Ankka-tyyppinen sahalaita-halki-poikki-luu. No kollega oli sitä mieltä, että "normaali variaatio, normaali variaatio". Käskin käydä konsultoimassa toista lääkäriä ja kas kummaa, kohta oli "minä soitta sinulle ambulanssi". Siitäkin väitin vastaan, ja soitin mieheni kuskaamaan mut muutaman kilsan sairaalalle.
Itse olen tk-lääkäri joten aika hyvä käsitys normaaleista, tavallisista ja hälyttävistä vaivoista on kehittynyt. Siksipä ei tuu perhekään käyneeksi turhaan vastaanotolla, ainoastaan silloin jos tarvitaan joku hoito mitä en voi itse järjestää kotona.
Viimeksi kävin itse lääkärissä kun toisesta korvasta meni kuulo. Halusin tietää onko siellä tulehdus, itse kun ei korvaan näe.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 02:29"]
Olen lääkäri ja olen aika normaali potilas. Useimmiten mulla on käsitys siitä, mikä on vialla ja toive jostakin tietystä asiasta sen ratkaisemiseksi. Käyn lääkärissä harvoin. Aina on osunut kohdalle kollegat, joiden kanssa yhteistyö on sujunut hyvässä hengessä ilman arvovaltakiistoja.
Kerran olin hankala potilas. Loukkasin jalkani, kävin tk:ssa, jossa mut tutki huonoa suomea puhuva lääkäri. Laittoi vaatimuksestani röntgenkuvaan, itse oli sitä mieltä, että "vaan venähdys". Makasin rtg-pöydällä ja sieltä viereisen huoneen valotaululta (tää oli ajalla ennen digirtg:tä...) näin että poikki on, oikein sellainen Aku Ankka-tyyppinen sahalaita-halki-poikki-luu. No kollega oli sitä mieltä, että "normaali variaatio, normaali variaatio". Käskin käydä konsultoimassa toista lääkäriä ja kas kummaa, kohta oli "minä soitta sinulle ambulanssi". Siitäkin väitin vastaan, ja soitin mieheni kuskaamaan mut muutaman kilsan sairaalalle.
Itse olen tk-lääkäri joten aika hyvä käsitys normaaleista, tavallisista ja hälyttävistä vaivoista on kehittynyt. Siksipä ei tuu perhekään käyneeksi turhaan vastaanotolla, ainoastaan silloin jos tarvitaan joku hoito mitä en voi itse järjestää kotona.
Viimeksi kävin itse lääkärissä kun toisesta korvasta meni kuulo. Halusin tietää onko siellä tulehdus, itse kun ei korvaan näe.
[/quote]
tiesikö tuo "hoono soomi" -lääkäri, että sinä olet lääkäri? ja miten hän suhtautui siihen, että olit hankala potilas?
7, miksi sinun potilastiedoissa näkyy ammattisi? Näkyykö se siellä "perustietolomakkeella", jota lääkärit eivät koskaan katso, vaan hoitajat silloin, kun tarvivat tai päivittävät yhteystietoja?
Ihanaa että on muitakin "onnettomia" potilaita kuin minä! Minäkin katetroin ja kanyloin potilaat mennen tullen ja ihmettelenkin miten tyynesti suurin osa potilaista noihinkin suhtautuu, nimittäin jos joku lähestyisi minun jalkoväliäni katetrin kanssa, niin ei olisi ollenkaan helppo homma kummallekaan osapuolelle...
Ap