Perusonnellisia, terveitä, "hyväosaisia" ihmisiä....

Älä kuitenkaan ota tuosta liian suurta kunniaa itsellesi. Eipä tässä löydy oikein muuta sanottavaa tuohon.

Kyllä niitä huonoja aikoja sinunkin kohdallesi sattuu..kukaan ei niiltä välty.

Minäkin olen perusonnellinen, terve ja hyväosainen, mutta olen käynyt läpi vaikeita kriisejä. Luulen, etten osaisi arvostaa nykyistä elämääni läheskään näin paljoa, jos en olisi kokenut niitä kriisejä.

Elämään kuuluvat ylämäet ja alamäet.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 10:09"]

Ajatteleeko kukaan muu, että on päässyt elämässä jotenkin " helpolla". Näitä palstoja lukiessa usein tuntuu, että joidenkin elämä on pekkää kriisiä kriisin perään. Onko ketään muuta, joka tuntuu päässeen elämässä ns. " helpolla". En tiedä onko se sitten  myös asenne-kysymys. Itse ole älyttömän onnllinen siitä, että olen päässyt " helpolla" ja osaan kuitenkin myös arvostaa sitä. Minulla oli normaalit kasvuolosuhteet. Olen nelikymppinen, en ole oikeastaan koskaan ollut sairaana , vakavammista sairauksista puhumattakaan, en ole masentunut, elän mielestäni onnellista perhe-elämää,  olen hyvätuloinen ( en rikas), olen tyytyväinen  työhöni, minulla on terveet lapset, lähipiirissänikään ei ole mitään isoja katastrofeja. En ole ahdistunut tai uupunut, en ole velkaantunut, en haaveile alanvaihdosta, en aio erota.... Silti tiedostan hyvin, että kaikki tässä elämässä on mahdollista ja mitä vaan voi tapahtua. En kuitenkaan  voi elää elämää siten, että " jotain pahaa kuitenkin tapahtuu jossain vaiheessa".

[/quote]

Täällä toinen, joka voisi allekirjoittaa kuvauksesi sanasta sanaan. Mutta hyssss, siitä ei kannata puhua tai saa yllä olevien kaltaisia vastauksia.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 10:26"]

Kyllä niitä huonoja aikoja sinunkin kohdallesi sattuu..kukaan ei niiltä välty.

[/quote]

Ei tämä pidä paikkaansa. Ei ole mitään kohtaloautomaattia, joka jakaisi tasapuolisesti vaikeuksia kaikille. On ihan täysin mahdollista, että joku elää ihan täydellisen onnellisen pitkän elämän ilman yhtään isompaa kriisiä. Ihan vastaavasti jollain toisella elämä on kokonaan isoa kamppailua ja pelkkiä vaikeuksia. 

[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 10:38"]

[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 10:26"]

Kyllä niitä huonoja aikoja sinunkin kohdallesi sattuu..kukaan ei niiltä välty.

[/quote]

Ei tämä pidä paikkaansa. Ei ole mitään kohtaloautomaattia, joka jakaisi tasapuolisesti vaikeuksia kaikille. On ihan täysin mahdollista, että joku elää ihan täydellisen onnellisen pitkän elämän ilman yhtään isompaa kriisiä. Ihan vastaavasti jollain toisella elämä on kokonaan isoa kamppailua ja pelkkiä vaikeuksia. 

[/quote] Minun mielestäni taas todella monet ihmiset kohtaavat pahoja vaikeuksia mutta säilyttävät kuitenkin positiivisen asenteensa. Jolloin eivät pidä niitä kriisejä niin kamalan pahoina toisin kuin ne jotka muistuttavat itseään ja muita kamalasta kohtalostaan päivittäin. Minunkin pitäisi suurinpiirtein olla sillan alla tällä ihmiselämällä mutta enpäs olekaan.

Minäkin olin onnellinen, kunnes mies otti avioeron

Minä olen ollut hyväosainen juuri kuin ap. Kunnes mies vaihtoi minut toiseen 20 vuoden jälkeen. 20 vuotta meni viemäristä alas kuudessa viikossa. Tämä tapahtui 2,5 vuotta sitten.

Olen silti jotenkin sitä mieltä, että elämään asennoituminen on asennekysymys. Kävin kyllä pohjalla hylkäämisen vuoksi, mutta ihan ok siitä nousin tajuttuani, että elämä voisi olla pahemminkin: kukaan ei ole kuollut, lapseni ovat terveitä jne. Tämän tajusin kolme kuukautta salasuhteen paljastumisen jälkeen ja tästä lähti ylämäki. Hidas tosin.

Suhteellisuudentaju ja perspektiivi pelastaa paljolta. Ja toivo. Toivo siitä, että tulevaisuus on aina parempi kuin menneisyys. Ilman toivoa ihmisellä ei ole mitään. Minulla sitä on. Uskon, että elämä tuo vielä mahtavia asioita tullessaan.

Täällä samanlainen. Olen 39-vuotias, eikä elämässäni ole ollut mitään isoja kriisejä. En ole sairastanut ikinä mitään flunssaa vakavampaa. Lapsuudenkotini oli hyvä. Olen ollut aina ihan tyytyväinen ulkonäkööni ja älykkyyteeni, joten ei ole tarvinnut kriiseillä omasta itsestäkään. Opiskelu yliopistossa oli mukavaa ja helppoa, ja opintojen jälkeen olen ollut aina töissä ilman työttömyysjaksoja. Taloudellinen tilanteeni on aina ollut varsin hyvä. Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen elämääni.

Tiedostan kyllä sen että esim. vakava sairaus tai jokin menetys voi tulla koska vaan, mutta en sitä etukäteen murehdi. Nautin kaikesta hyvästä mitä minulla on nyt, juuri nyt.

Minä koen olevani perusonnellinen ja hyväosainen, vaikka toinen lapsi ei olekaan terve ja isäni oli alkoholisti.

Ja todellakin koen hyväosaisuuteni omaksi ansiokseni. MINÄ olin se joka teki kiltistä läksyt, pänttäsin pääsykokeisiin, luin illat tentteihin, enkä riekkunut opiskelijabileissä. Olen tehnyt aina työni hyvin ja siksi hiukan urallani edennytkin. Tajusin jättää renttumiehen ja löysin onneksi kunnollisen.

Nro 10 lisää vielä, että koen olevani osavastuussa onnellisuudestani optimistisen ja elämänuskoisen asenteeni takia. Toki ihan tuuriakin on mukana esim. siinä millaiseen kotiin on sattunut syntymään ja ettei ole sairauksia tai vammoja. 

Mutta kyllä joku voisi minunkin lähtökohdistani olla onneton ja ahdistunut. Esimerkiksi angstata kohtuuttomasti ulkonäöstä tai keskittyä siihen mitä itsellä ei ole sen sijaan kun minä keskityn siihen mitä on. Minä huomasin jo teininä, että minulla on omien ajatusteni kautta valta vaikuttaa mielialaani ihan valtavasti, ja että minulla on myös valta valita omat ajatukseni. Ja mielialaan vaikuttaminen vaikuttaa taas siihen, miten toimin, ja toiminta luo käytännön lopputulokset. Esimerkiksi opiskelijana huomasin että moni koko ajan pelkäsi ettei ehkä ole tarpeeksi lahjakas ja pärjää, ja tämä epävarmuus häiritsi onnistumista. Minä taas uskoin, PÄÄTIN uskoa, että minä ihan satavarmasti pystyn mihin vaan, että vaikean asian tullen päätän että kas, tämä vaatii vaan vähän enemmmän työtä että menee perille, eikä niin että okei, minä siis olen liian lahjaton, kannattaa luovuttaa.

Onnellisuus on asennekysymys. Onnellinen voi olla vaikka tapahtuisi ikäviäkin juttuja, kysehän on vain siitä miten niihin itse suhtautuu ja asennoituu.

Me oemme köyhiä, mies on työtön, minä olen tosi stressaavassa työssä josta en pidä, sairastan kroonista sairautta ja ihoni on tosi huono, se pahentaa ulkonäköäni aika paljon (sairastelu ja iho johtuen osittain myös stressistä). Nuoruuden töppäilyjen vuoksi minulle on pian tulossa lyhyt (luultavasti ehdollinen) vankeustuomio ja hirvittävät sakot. Niiden töppäilyjen vuoksi en voi koskaan saada lapsia, vaikka haluaisin kyllä ihan todella paljon äidiksi.

Silti en kadu mitään ja olen onnellinen. Loppujen lopuksi minulla on kaikki hyvin, olen rakastettu ja saan rakastaa. Minulla on katto pään päällä, saan riittävästi ruokaa joka päivä ja vaatteet päälleni. Ilman kaikkia menneisyyteni tapahtumia en olisi tämä tyyppi, joka nyt olen. Ja haluan olla juuri tämä tyyppi. Siksi en kadu mitään, en edes niitä töppäilyjä. Kaikki on kiinni vain asenteesta, siitä osaako nähdä ne kultareunukset vai etsiikö mieluummin vain niitä mustia pilviä. Ja tarttuuko mieluummin niihin kultareunohiin vai sukeltaako tahallisesti syvemmälle mustaan pilveen. Sinne pilveen uppoaminen on ainakin paljon helpompaa ja vaivattomampaa kuin sieltä pois päin ponnistaminen

Pyrin elämään tässä hetkessä ja juuri tässä hetkessä on kaikki hyvin. Menneisyydessä on tapahtunut ehkä huonoja juttuja. Tulevaisuudessa saattaa tapahtua huonoja juttuja -tai olla tapahtumatta. Tänään illalla saattaa tapahtua huono juttu. Mutta juuri nyt, tällä minuutilla kaikki on todella hyvin. Joten miksi surkutella ja stressata? Stressaaminen tarkoittaa, että odotat tulevaisuudelta negatiivisia asioita. Kun odotat negatiivista, negatiivista tapahtuu. Avainsana onkin olla optimistinen. Uskoa siihen, että kaikki kyllä järjestyy :)

Ikäviä kokemuksia tapahtuu kaikille, mutta niistä pitää vaan ottaa opikseen ja pitää niitä voimavaroina. Ei saa katkeroitua ja jäädä pyörimään epätoivoon. Mennyt on mennyttä, tulevaa ei ole vielä tapahtunut. Kaikki mitä sinulla on, on nyt. Nauti siitä.

Lempisanontani onkin, että se, joka elää menneessä tai tulevassa ei oikeastaan edes elä -hän vain ajattelee elämistä.

No mä olen perusonnellinen ja melko tyytyväinen, vaikka monenlaista on terveysrintamalla ollutkin.

"Lempisanontani onkin, että se, joka elää menneessä tai tulevassa ei oikeastaan edes elä -hän vain ajattelee elämistä."

Toisaalta totta, mutta äärimmilleen vietynä rajoittavaa. Itse elin nuorempana vähän liikaakin noin, vain nykyhetkessä, ottaen vastaan kaiken mitä on. Kyllä, niin voi olla onnellinen, mutta toisaalta itselleni tuli neljänkympin kriisissä vastaan se, että ehkäpä ihmisen elämässä voisi kutienkin tehdä muutakin kuin lillua suunnitelmattomasti virran mukana. 

Nykyisin olen kohtuullistanut nykyhetkessä elelyäni ja välillä ihan kyllä pohdin myös mennyttä ja suunnittelen tulevaa. Asetan päämääriä ja pyrin niihin. Se tuo elämään tiettyä jännitettä mitä ei ole pelkästään kaiken hyväksyvässä läsnäolemisessa, mutta se jännite juuri onkin minusta nykyisin elämän suola, se on luovaa ja hyvää jännitettä.

Siis saa kyllä suunnitella tulevaa, ja pitääkin. Ja tottakai saa miettiä menneitä, mutta ei sillä tavalla, että antaisi niiden menneiden lannistaa nykyhetkessä. On minullakin tavotteita ja unelmia tulevaisuuden suhteen ja teen töitä niiden eteen -tässä hetkessä.

Enemmänkin koen siis, että jos elän menneessä, eli vaan masentelen ja surkuttelen ja olen epätoivoinen NYT siksi, että menneisyydessä on tapahtunut huonoja asioita (kuten aika monet jäävät vellomaan ja katkeroitumaan koulukiusaamiseen, avioeroon, pettämiseen, epäonnistumisiin jne. ja määrittelevät nykyminänsä sen perusteella, mitä on tapahtunut ennen) tai siksi, että pelkään, että kaikki menee kuitenkin huonosti tulevaisuudessa (eli stressaaminen tulevasta), se on sitä menneen ja tulevan elämän ajattelua, eikä kyseinen henkilö silloin osaa ja kykene elämään tässä hetkessä täysiä.

Eli en siis tarkoita tietenkään, että eletään tässä ja nyt eikä ajatella ollenkaan mitä seurauksia tekemisillä on ;) Jos selvensi yhtään.

t. 13

No täällä yksi, erittäin onnellinen ja hyväosainen tapaus, jonka elämässä on kaikki mallillaan. On hyvä koulutus, kiva&hyväpalkkainen työ, maailman ihanin mies, paljon ystäviä ja laajat sosiaaliset verkostot ja eka lapsi tuloillaan. Olen erittäin tyytyväinen ulkonäkööni ja aina ollut todella terve ja hyvässä kunnossa. Tuntuu, että maailma on mahdollisuuksia täynnä ja tulevaisuus valoisa. :)

Näin ei kuitenkaan ole ollut aina... Lapsuuteni ja nuoruuteni oli aika traaginen ja sekoilua täynnä. Vanhemmat pikkulapsen tasolle juttuneita alkoholisteja, oli työttömyyttä ja rahavaikeuksia ym. sosiaalisia ongelmia. En saanut mitään tukea tai ohjausta omilta vanhemmiltani, päin vastoin jouduin huolehtimaan heistä (molemmat menehtyneet nykyään). Olin aika surumielinen ja yksinäinen lapsi. Onneksi sentään sain ja jaksoin harrastaa ja pärjäsin aina koulussa erinomaisesti. Se varmaan minut pelastikin, koulu ja harrastus olivat minulle henkireikä ja pakopaikka... Jotenkin omat rankat kokemukset ja hirveä halu päästä pois lapsuudenkodista ja luoda oma uusi tulevaisuus ja parempi elämä motivoi jaksamaan. Oli siinä varmaan myös näyttämisen halua minua koulussa nälvineille ym. minua latistamaan pyrkineille ihmisille. Lukion jälkeen hain ja pääsin oikeustieteelliseen (vastoin ympäristön odotuksia), pärjäsin hyvin opinnoissa, tein töitä opintojen ohella, valmistuin ja pääsin hyviin alani töihin. Opiskeluaikoina tutustuin ihmisiin, loin suhteita&verkostoja. En antanut sen masentaa, että kaikki opiskelukaverit tuntuivat olevat todella hyväosaisia ja varakkaista perheistä suomalaisen mittapuun mukaan. Koin olevani heidän kanssaan älyllisesti samanveroinen ja se riitti minulle. Sain helposti ystäviä ja muiden arvostusta olemalla oma itseni, ystävällinen, avulias ja solidaarinen muita kohtaan. Sekin auttoi, että olin urheilullinen ja kivan näköinen, koska olin aina jaksanut pitää ulkonäöstäni huolta, vaikka rahat olivat tiukalla. 

Mieheni on fiksu, komea, hyvätuloinen ja kaikin puolin unelmieni mies. Olemme yhdessä erittäin onnellisia. Koen, että olen ansainnut kaiken sen hyvän, minkä elämä on minulle antanut. Kovaa työtä, puurtamista, sinnikkyyttä ja hirveää periksiantamattomuutta se on kyllä vaatinut, mutta ehkä juuri siksi tätä kaikkea osaa arvostaakin. :)

up

Tavallaan olen joo - mutta en ilman kriisejä. Koen vain selvinneeni niistä aika hyvin, katkeroitumatta - osaan yhä nauttia elämästä sellaisena kuin se on. Lapsuus oli hieno mutta hyvin köyhä - sitä en osaa laskea kriisiksi.

Onhan noita murheita ollut;

- molemmat vanhemmat kuolleet

- avioero ja yh aika takana

- suuren rakkauden menettäminen niin että molempien tunteet elää yhä

- muutama keskenmeno

- taloudellinen ahdinko joka pahenee taas

- terveyden menettäminen

Mutta onneksi on ihana mies ja lapset, kaunis (velkainen) koti ja intohimoa elämässä.

Kuulun tämän elämän Hannu Hanhiin. Melkein kaikki, mitä olen halunnut ja tavoitellut, on minulla tässä ja nyt. Rikas en ole, mutta hyvin varoissani silti. En vihaa ketään, eikä tietääkseni kukaan vihaa minua. Terveyskin on kunnossa, ja perhe on niin kiva kuin kohtuudella voi pyytää. Hyvää elämää kaiken kaikkiaan.

Minäkin koen olevani onnekas ja ihan vasta ajattelin että ehkä olen pääässyt liian helpolla elämässä. Olen pienipalkkainen enkä työskentele omalla alallani, mutta muuten kaikki on mennyt kuin unelma. Oli minullakin karikkoinen suhde-elämä aiemmin, pari pieleenmennyttä parisuhdetta nuorempana, mutta onneksi löysin ihanan mieheni alle kolmikymppisenä. Hmm, nyt kun luen omia juttujani, niin ehken ole päässytkään liian helpolla, mutta olen välttynyt suuremmilta katastrofeilta ja vakavilta sairauksilta....ehkä onnellisuus johtuu osittain myös positiivisesta asenteesta ja siitä että osaa olla onnellinen pienistä asioista. Minäkin kuulun niihin, jotka eivät suunnittele tulevaa kovin tarkkaan vaan nautin siitä että voin keksiä jotain ihan uutta joka aamu. Toki pidämme lasten kanssa rutiineista kiinni, mutta keksimme myös välillä ihan uusia juttuja ja jos joku kaveri kutsuu yllätysvierailulle niin menemme jos suinkin pystymme. Suunnitelmallisuus olisi ehkä hyvä asia, mutta myös rajoittava tekijä.