Lue keskustelun säännöt.
Mikä vikana kun 5v jatkuvasti esim. länttää kätensä kuumalle levylle, repii kynsinauhojaan kipeästi, hakkaa varvastaan seinään tms. kunnes se mustuu, kunnes annan pädin?
21.08.2020 |
Menee kuin jonkinlaiseen psykoosiin. Silmät lasittuvat ja sanoo "mä satutan niin kauan että annat"
Toki pyrin estämään tämän mutten voi olla ihan kokoajan lapsessa kiinni. On onnistunut mm. länttäämään kätensä kuumaan hellan levyyn pari kertaan, raapimaan hammastikulla kättään ja poskeaan ja potki varpaansa mustaksi flyygelin kulmaan potkien. Viimeksi kun kielsin niin repäisi oman kynsinauhansa reunaa myöten irti niin että veri valui ja uhkasi tehdä niin kaikille kynsilleen. Ei edes itkenyt vaikka tuollaisesta tulisi monelle aikuisellekin vedet silmiin.
Hallintaote ei auta vaan toiminta jatkuu kunnes joko saa pädinsä tai joudumme sulkemaan turvalliseen huoneeseen missä ei ole mitään millä satuttaa itseään. Toinen vanhempi toki aina näissä tilanteissa mukana.
Onko joku lasten psykiatri ainoa vaihtoehto? Olen työtön ja mies pienipalkkainen joten voiko tällaisessa tapauksessa saada jonkun maksusitoomuksen?
Vauvana oli tyytyväinen, rauhallinen ja "liiankin" helppo.
Kommentit (79)
Eikös jossain dokumentissa ollut juttuja ihmisistä jotka tahallaan satuttavat itsensä? Jonkinlainen mielen sairaus et halusivat tuntea kipua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko pädi pois ja yhteistä tekemistä lapsen kanssa. Tekee kaikki temput, jotta saa padin.
Lisäksi lapselle rajat ja määräykset, mitkä pidetään, jolloin lapsi huomaa, että hän ei määrää vaan vanhemmat. Hillittävä tuollaista käytöstä, hänhän ei tule pärjäämään koulussa.
Taitaa olla kasvatus ihan hukassa ja lapselle lykätty pädi käteen ja lapsen kanssa ei leikitä, jutella, jolloin hän kokee olevansa tärkeä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.
Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".
Eli ymmärsit tekstini haluamallasi tavalla. Tässä keskustelussa puhutaan kuitenkin 5-vuotiaasta, jonka äidille vastataan. Kommenttini koski tämän keskustelun aloittanutta äitiä, jolla tuntui rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen olevan hankalaa. Sinä taas puhut yleisesti nepsy lapsista. Ehkä sinun pitäisi aloittaa niistä oma keskustelu, jos nepsyistä haluat puhua. Kyllä, puhut ihan asiaa. Tunne kasvatus ja lapsen arvostaminen ovat tärkeitä asioita, mutta tässä aloittajan tilanteessa tekstin perusteella en usko että on niiden puutteesta kyse.
Sinä sanoit: Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi
Minä sanoin: Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä
Määrittelinkö säännöt? En. Tarkoitin niillä nimen omaan sitä, että jos vanhempi sanoo että lopettele leikit, niin lähdetään kohta ulos. Niin näin myös tehdään. En sanonut, että ole tunteeton ja natsimutsi joka jyrää ja huutaa kaiket päivät. Eli väännetään rautalangasta: puhun juurikin niistä välttämättömistä säännöistä. En mielivaltaisista, vaan semmoisista joilla on merkitystä. Sinä keksit sen, että tarkoitin joustamattomuutta ja takerruit siihen. En enää tiedä miten voin selkeämmin kirjoittaa, etten ole joustamaton vanhempi, enkä toivo että kukaan muukaan on. Enempää en kanssasi jaksa vääntää, koska tämä ei johda mihinkään. Jankkaat samaa.
Keskustelutyylisi ainakin vaikuttaa joustamattomalta.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.
Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".
Eli ymmärsit tekstini haluamallasi tavalla. Tässä keskustelussa puhutaan kuitenkin 5-vuotiaasta, jonka äidille vastataan. Kommenttini koski tämän keskustelun aloittanutta äitiä, jolla tuntui rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen olevan hankalaa. Sinä taas puhut yleisesti nepsy lapsista. Ehkä sinun pitäisi aloittaa niistä oma keskustelu, jos nepsyistä haluat puhua. Kyllä, puhut ihan asiaa. Tunne kasvatus ja lapsen arvostaminen ovat tärkeitä asioita, mutta tässä aloittajan tilanteessa tekstin perusteella en usko että on niiden puutteesta kyse.
Sinä sanoit: Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi
Minä sanoin: Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä
Määrittelinkö säännöt? En. Tarkoitin niillä nimen omaan sitä, että jos vanhempi sanoo että lopettele leikit, niin lähdetään kohta ulos. Niin näin myös tehdään. En sanonut, että ole tunteeton ja natsimutsi joka jyrää ja huutaa kaiket päivät. Eli väännetään rautalangasta: puhun juurikin niistä välttämättömistä säännöistä. En mielivaltaisista, vaan semmoisista joilla on merkitystä. Sinä keksit sen, että tarkoitin joustamattomuutta ja takerruit siihen. En enää tiedä miten voin selkeämmin kirjoittaa, etten ole joustamaton vanhempi, enkä toivo että kukaan muukaan on. Enempää en kanssasi jaksa vääntää, koska tämä ei johda mihinkään. Jankkaat samaa.
Olen eri mutta sun kirjoituksesta ei tullut ilmi tuo mitä väität tarkoittaneesi, joten opettele kirjoittamaan selkeämmin tai lopeta tuo mutku mutku -jankutus.
Et ole eri. Kirjoitat samoin kuin tuo toinen jankkaaja, joka ei pääse eteenpäin asiassaan.
-oikeasti eri
Kylläpä tuli monta "eriä" tais mennä tunteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.
Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".
Eli ymmärsit tekstini haluamallasi tavalla. Tässä keskustelussa puhutaan kuitenkin 5-vuotiaasta, jonka äidille vastataan. Kommenttini koski tämän keskustelun aloittanutta äitiä, jolla tuntui rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen olevan hankalaa. Sinä taas puhut yleisesti nepsy lapsista. Ehkä sinun pitäisi aloittaa niistä oma keskustelu, jos nepsyistä haluat puhua. Kyllä, puhut ihan asiaa. Tunne kasvatus ja lapsen arvostaminen ovat tärkeitä asioita, mutta tässä aloittajan tilanteessa tekstin perusteella en usko että on niiden puutteesta kyse.
Sinä sanoit: Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi
Minä sanoin: Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä
Määrittelinkö säännöt? En. Tarkoitin niillä nimen omaan sitä, että jos vanhempi sanoo että lopettele leikit, niin lähdetään kohta ulos. Niin näin myös tehdään. En sanonut, että ole tunteeton ja natsimutsi joka jyrää ja huutaa kaiket päivät. Eli väännetään rautalangasta: puhun juurikin niistä välttämättömistä säännöistä. En mielivaltaisista, vaan semmoisista joilla on merkitystä. Sinä keksit sen, että tarkoitin joustamattomuutta ja takerruit siihen. En enää tiedä miten voin selkeämmin kirjoittaa, etten ole joustamaton vanhempi, enkä toivo että kukaan muukaan on. Enempää en kanssasi jaksa vääntää, koska tämä ei johda mihinkään. Jankkaat samaa.
Hei minä en ole väittänyt sinusta tai vanhemmuudestasi mitään. Vastasin yleistykseltä kuulostavaan väitteeseen "mitä haastavampi lapsi, sitä pitävämmät säännöt" mikä ei minusta ollut ihan yksiselitteisesti totta vaan vaati vähän laajempaa näkökulmaa. Se ei ollut mikään hyökkäys sinun vanhemmuuttasi tai sääntöjäsi vastaan, ja miten voisi ollakaan, enhän tiedä siitä mitään - en kuvittele että yksittäinen keskustelupalstaviesti kuvaisi sitä edustavasti. Puhun ilmiöstä.
"Jankkaamaan" palasin koska pyysit ymmärtääkseni erikseen esimerkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.
Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".
Eli ymmärsit tekstini haluamallasi tavalla. Tässä keskustelussa puhutaan kuitenkin 5-vuotiaasta, jonka äidille vastataan. Kommenttini koski tämän keskustelun aloittanutta äitiä, jolla tuntui rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen olevan hankalaa. Sinä taas puhut yleisesti nepsy lapsista. Ehkä sinun pitäisi aloittaa niistä oma keskustelu, jos nepsyistä haluat puhua. Kyllä, puhut ihan asiaa. Tunne kasvatus ja lapsen arvostaminen ovat tärkeitä asioita, mutta tässä aloittajan tilanteessa tekstin perusteella en usko että on niiden puutteesta kyse.
Sinä sanoit: Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi
Minä sanoin: Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä
Määrittelinkö säännöt? En. Tarkoitin niillä nimen omaan sitä, että jos vanhempi sanoo että lopettele leikit, niin lähdetään kohta ulos. Niin näin myös tehdään. En sanonut, että ole tunteeton ja natsimutsi joka jyrää ja huutaa kaiket päivät. Eli väännetään rautalangasta: puhun juurikin niistä välttämättömistä säännöistä. En mielivaltaisista, vaan semmoisista joilla on merkitystä. Sinä keksit sen, että tarkoitin joustamattomuutta ja takerruit siihen. En enää tiedä miten voin selkeämmin kirjoittaa, etten ole joustamaton vanhempi, enkä toivo että kukaan muukaan on. Enempää en kanssasi jaksa vääntää, koska tämä ei johda mihinkään. Jankkaat samaa.
Olen eri mutta sun kirjoituksesta ei tullut ilmi tuo mitä väität tarkoittaneesi, joten opettele kirjoittamaan selkeämmin tai lopeta tuo mutku mutku -jankutus.
Et ole eri. Kirjoitat samoin kuin tuo toinen jankkaaja, joka ei pääse eteenpäin asiassaan.
-oikeasti eri
Kahden alapeukun määrästä toivottavasti tajuat että olen eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.
Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".
Eli ymmärsit tekstini haluamallasi tavalla. Tässä keskustelussa puhutaan kuitenkin 5-vuotiaasta, jonka äidille vastataan. Kommenttini koski tämän keskustelun aloittanutta äitiä, jolla tuntui rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen olevan hankalaa. Sinä taas puhut yleisesti nepsy lapsista. Ehkä sinun pitäisi aloittaa niistä oma keskustelu, jos nepsyistä haluat puhua. Kyllä, puhut ihan asiaa. Tunne kasvatus ja lapsen arvostaminen ovat tärkeitä asioita, mutta tässä aloittajan tilanteessa tekstin perusteella en usko että on niiden puutteesta kyse.
Sinä sanoit: Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi
Minä sanoin: Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä
Määrittelinkö säännöt? En. Tarkoitin niillä nimen omaan sitä, että jos vanhempi sanoo että lopettele leikit, niin lähdetään kohta ulos. Niin näin myös tehdään. En sanonut, että ole tunteeton ja natsimutsi joka jyrää ja huutaa kaiket päivät. Eli väännetään rautalangasta: puhun juurikin niistä välttämättömistä säännöistä. En mielivaltaisista, vaan semmoisista joilla on merkitystä. Sinä keksit sen, että tarkoitin joustamattomuutta ja takerruit siihen. En enää tiedä miten voin selkeämmin kirjoittaa, etten ole joustamaton vanhempi, enkä toivo että kukaan muukaan on. Enempää en kanssasi jaksa vääntää, koska tämä ei johda mihinkään. Jankkaat samaa.
Olen eri mutta sun kirjoituksesta ei tullut ilmi tuo mitä väität tarkoittaneesi, joten opettele kirjoittamaan selkeämmin tai lopeta tuo mutku mutku -jankutus.
Et ole eri. Kirjoitat samoin kuin tuo toinen jankkaaja, joka ei pääse eteenpäin asiassaan.
-oikeasti eri
Tämä sinun tyylisi nimittää toisia kirjoittajia jankkaajiksi saa selkäkarvat pystyyn, vaikutat joustamattomalta, keskustelukyvyttömältä. Hyi että, siinä kohtaa on jo menettänyt pelin, kun alkaa kutsua toisen henkilön näkemyksiä jankkaamiseksi. Ja todellakin olin äsken ERI, usko tai älä.
Minullekin tulee autismi mieleen. Suosittelen hakeutumaan pikaisesti tutkimuksiin, että saatte kaiken mahdollisen tuen! Olen töissä autistien kuntoutusyksikössä ja itsensä satuttaminen on tosi tyypillistä heille. Kipuaisti voi myös olla poikkeava. Voi toki olla muutakin, mutta kyllä se psykiatrin tutkimus olisi paikallaan. Neuvolan kautta lähdette hakeutumaan sinne niin ei maksa paljoa/mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tosiaan lapsen käytöksestä ole puhuttu aiemmin neuvolassa?
Eikö neuvolassa olla huomattu lapsen ruhjeita?
Nykyään siellä neuvolassa syynätään kaikki asiat aika tarkkaan, niin outoa jos on jäänyt huomaamatta.
Sanoisin että pädi lähtee nyt kierrätykseen eikä palaa ennen kouluikää. Siis mitä helv.
Sitten kipikapi perheneuvolaan jos tuo käytös jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsi kenenkään muun seurassa tuollainen? Vai onko kaikkialla muualla rauhallinen ja ”kiltti”?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.
Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".
Eli ymmärsit tekstini haluamallasi tavalla. Tässä keskustelussa puhutaan kuitenkin 5-vuotiaasta, jonka äidille vastataan. Kommenttini koski tämän keskustelun aloittanutta äitiä, jolla tuntui rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen olevan hankalaa. Sinä taas puhut yleisesti nepsy lapsista. Ehkä sinun pitäisi aloittaa niistä oma keskustelu, jos nepsyistä haluat puhua. Kyllä, puhut ihan asiaa. Tunne kasvatus ja lapsen arvostaminen ovat tärkeitä asioita, mutta tässä aloittajan tilanteessa tekstin perusteella en usko että on niiden puutteesta kyse.
Sinä sanoit: Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi
Minä sanoin: Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä
Määrittelinkö säännöt? En. Tarkoitin niillä nimen omaan sitä, että jos vanhempi sanoo että lopettele leikit, niin lähdetään kohta ulos. Niin näin myös tehdään. En sanonut, että ole tunteeton ja natsimutsi joka jyrää ja huutaa kaiket päivät. Eli väännetään rautalangasta: puhun juurikin niistä välttämättömistä säännöistä. En mielivaltaisista, vaan semmoisista joilla on merkitystä. Sinä keksit sen, että tarkoitin joustamattomuutta ja takerruit siihen. En enää tiedä miten voin selkeämmin kirjoittaa, etten ole joustamaton vanhempi, enkä toivo että kukaan muukaan on. Enempää en kanssasi jaksa vääntää, koska tämä ei johda mihinkään. Jankkaat samaa.
Olen eri mutta sun kirjoituksesta ei tullut ilmi tuo mitä väität tarkoittaneesi, joten opettele kirjoittamaan selkeämmin tai lopeta tuo mutku mutku -jankutus.
Et ole eri. Kirjoitat samoin kuin tuo toinen jankkaaja, joka ei pääse eteenpäin asiassaan.
-oikeasti eri
Tämä sinun tyylisi nimittää toisia kirjoittajia jankkaajiksi saa selkäkarvat pystyyn, vaikutat joustamattomalta, keskustelukyvyttömältä. Hyi että, siinä kohtaa on jo menettänyt pelin, kun alkaa kutsua toisen henkilön näkemyksiä jankkaamiseksi. Ja todellakin olin äsken ERI, usko tai älä.
Hyvää yötä kaikille ereille jankuttajille. Hyi että,,,,,,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku ruuvi on tuolta lapselta irti ja vanhemmilta myös kun "palkitsette" lapsen sitten tuosta käytöksestä antamalla sen padin.
Mene hänen kanssa ulos kävelemään, leikkipuistoon.
Äläkä kaiva sitä kännykkääsi esille itseäsi varten.
Olet hänestä kiinnostunut!
"Seuraavan uhmakohtauksen iskiessä soittaisin teidän tapauksessanne ambulanssin, ja antaisin sen viedä lapsen osastohoitoon. Tämä on nopein keino saada apua."
Nykyään ensihoidon (ambulanssin ensihoitajien) tehtävänä hälytystehtävällä on hoidon tarpeen arviointi, potilasohjaus, ensihoito ja vain tarvittaessa kuljetus tarkoituksen mukaiseen hoitoyksikköön.
Jos potilas tarvitsee hoitoa, muttei ensihoitoa tai terveydenhuollon ammattilaisen seurantaa matkan aikana, hänen tulee hakeutua hoitoon muulla kyydillä.
Ambulanssit eivät ole takseja, eikä ns. ambulanssikyydillä pääse jonojen ohi tai "nopeammin hoitoon" ellei kyse ole hätätilanteesta (mihin ne ensihoitoyksiköt on tarkoitettukin).
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä voi olla flyygeli jos ootte köyhiä? Sehän vaatii tilaakin yhden ison huoneen.
Nämä kaksi asiaa paljastikin heti provoksi. Porvoossa voi olla vaikka sirkusteltta keskellä olohuonetta :D
Padi pois ja muuta tekemistä. Uskoisin vieroittuvan, jos viikonkin jo olisi ilman padia/puhelinta ym. Rajoitetusti tv.n katsomista.
Itsellä 3 pientä lasta. Olen huomannut, että tuossa iässä aivot koukuttuu todella helposti peleihin ja laitteisiin. Siihen ei auta muu, kuin vieroitus laitteesta, kunnes sitä ei enää kysellä. Tehkää selvät rajat paljonko ja milloin sitä käytetään. Selittää lapselle, ettei itsensä satuttaminen auta. Ottaa syliin jos alkaa itseään satuttaa tai käy muiden päälle. Apua neuvolasta, jos ei lopu.
Olen eri mutta sun kirjoituksesta ei tullut ilmi tuo mitä väität tarkoittaneesi, joten opettele kirjoittamaan selkeämmin tai lopeta tuo mutku mutku -jankutus.